Pyhän Tapanin kirkko (Budapest)

roomalaiskatolinen kirkkorakennus Budapestissä

Pyhän Tapanin kirkko (unk. Szent István-bazilika [ˈsɛnt ˈiʃtvaːn ˈbɒzilikɒ]) on Unkarin pääkaupungin Budapestin suurin kirkko. Se sijaitsee Lipótvárosin kaupunginosassa V osa-alueella. Kirkkoa nimitetään myös basilikaksi, mikä perustuu kirkolliseen statukseen (latinaksi basilica minor). Arkkitehtuurin kannalta rakennus ei ole basilika.[1]

Pyhän Tapanin kirkko
Pyhän Tapanin kirkko Budapestissa. Friisissä päätykolmion alapuolella lukee: Ego sum via veritas et vita (Minä olen tie, totuus ja elämä).
Pyhän Tapanin kirkko Budapestissa. Friisissä päätykolmion alapuolella lukee: Ego sum via veritas et vita (Minä olen tie, totuus ja elämä).
Sijainti Lipótváros, Budapest
Koordinaatit 47.500833°N, 19.053889°E
Rakentamisvuosi 1905
Suunnittelija József Hild, Miklós Ybl, József Kauser
Tyylisuunta uusklassismi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kirkko on nimetty Tapani I:n, Unkarin ensimmäisen kuninkaan mukaan, ja siellä säilytetään pyhäinjäännöstä, jonka uskotaan olevan Tapani I:n oikea käsi.[2] Arkkitehtonisesti kirkko yhdistelee uusklassismin ja uusrenessanssin tyylisuuntia. Se on Budapestin korkeimpia rakennuksia, ja sen kupoli yltää 96 metrin korkeuteen.[3] Kirkkoon mahtuu yhteensä noin 8 500 ihmistä.[1]

Suunnittelu ja rakentaminen muokkaa

Pyhän Tapanin kirkkoa rakennettiin 55 vuotta, vuodesta 1851 vuoteen 1906. Sillä ehti rakennusaikanaan olla kolme arkkitehtia, kaikki unkarilaisia: József Hild, Miklós Ybl ja József Kauser. Hild suunnitteli ensin kirkon uusklassiseen tyyliin Esztergomin suuren tuomiokirkon mallin mukaan. Tämä alkuperäinen suunnitelma näkyy nykyään lähinnä kirkon kummankin sivun fasadeissa.[4]

Hild kuoli 1867,[5] ja hänen jälkeensä suunnittelijaksi tuli Ybl. Ybl huomasi pian, että puolivalmiin rakennuksen seinissä oli halkeamia, joten hän rakennutti aidan kirkon ympärille ja asetti sille vartijat. Kahdeksan päivää myöhemmin, tammikuussa 1868, kupoli romahti. Henkilövahinkoja ei tullut, mutta yli 300 ikkunaa hajosi romahduksen voimasta. Onnettomuuden syyksi todettiin ala-arvoiset rakennusaineet.[1]

Ybl teki kirkkoa varten uudet, entistä prameammat piirustukset uusrenessanssin tyyliin, ja rakennustyö alkoi uudelleen.[4] Sinä aikana myös kaupunkikuva muuttui niin, että kirkon taakse rakennettiin vilkas Bajcsy-Zilinszky út -katu, kun taas julkisivu jäi syrjäisemmälle puolelle. Ybl ratkaisi ongelman niin, että hän rakennutti kirkon takaosaan joonialaisen pylväsrivistön ja sijoitti sinne kahdentoista apostolin patsaat. Niinpä kirkolla on nykyään tavallaan kaksi julkisivua.[2] Yblin suunnitelma näkyy nykyisessä kirkossa eniten, mutta hänkään ei ehtinyt nähdä kirkkoa valmiina, sillä hän kuoli vuonna 1891. Kirkko valmistui Kauserin johdossa 1906. Keisari Frans Joosef piti puheen avajaismenoissa, ja hänen kerrotaan sen aikana vilkuilleen kirkon kupolia epäluuloisesti.[1]

Sisätilat muokkaa

 
Alttaritaulussa Pyhä Tapani tarjoaa kruunuaan, Unkarin symbolia, Neitsyt Marian suojelukseen. Maalannut Gyula Benczúr.
 
Kirkon kupolia.

Kirkon sisätila on koristeltu freskoin, patsain ja mosaiikein, jotka ovat aikansa huomattavien taiteilijoiden tekemiä. Ne kuvastavat Unkarin kristillistä ja katolista identiteettiä alueella, missä myös islam ja ortodoksinen kirkko ovat olleet vahvasti läsnä.[6] Kirkkoa on kuitenkin arvosteltu siitä, että se on liian hämärä ja ainoastaan yksittäiset valonsäteet tuovat eloa runsaaseen koristeluun.[7]

Kirkossa on kaksi alttaria: pääalttari kirkon takaosassa ja Patrona Hungariae -alttari oikealla seinustalla. Pääalttaria hallitsee luonnollisenkokoinen Pyhän Tapanin patsas, jonka pään yläpuolella kannattelee kruunua arkkienkeli Gabriel. Patsas on Carraran marmoria, ja sen on veistänyt Alajos Stróbl. Kirkossa on toinenkin Pyhää Tapania esittävä patsas pääsisäänkäynnin yläpuolella.[8] Patrona Hungariae -alttarin alttaritaulu esittää Neitsyt Mariaa ja Pyhää Tapania. Alttaritaulun on maalannut Gyula Benczúr. Alttarin vasemmalla puolella on Pyhän Imren, Pyhän Tapanin pojan, ja oikealla puolella Pyhän Margaretin patsas. Margaret oli Árpád-suvun prinsessa, joka eli luostarissa Tonavan saarella. Saari nimettiin myöhemmin hänen mukaansa Margitinsaareksi, ja nykyään se on Budapestin suosituimpia ulkoilualueita.[3]

Pyhää Oikeaa, Pyhän Tapanin kädeksi uskottua pyhäinjäännöstä, säilytetään kappelissa pääalttarin vasemmalla puolella. Pyhäinjäännöksen tunnettu historia alkaa vuodesta 1060, siis melko pian Tapani Pyhän kuoleman (1038) jälkeen, joten historiantutkijat eivät pidä mahdottomana, että se olisi aito. Joka tapauksessa se on Unkarin katolisen kirkon arvokkain pyhäinjäännös.[9] Toinen pyhäinjäännös kirkossa on kuningatar Gisellan, Pyhän Tapanin vaimon ja Pyhän Imren äidin, sormiluu. Sitä säilytetään Pyhän Imren kappelissa kirkon oikealla seinustalla.[3]

Kirkon keskellä olevaa kupolia kannattaa neljä paksua pilaria, joista kolme on koristettu unkarilaisten pyhimysten patsain: he ovat Pyhä Ludvig, Pyhä Elisabet ja Pyhä Gellért. Patsaiden yläpuolella on neljää evankelistaa esittävä mosaiikki, ja kupolin keskellä on Jumalaa esittävä fresko.[3]

Kirkon alla on suuri kellari, jossa monet tärkeät asiakirjat ja historialliset aarteet säilyivät viime sodan yli.[2] Kupolin ympäri kulkee näköalaparveke, jonne pääsee portaita pitkin kupolin sisä- ja ulkopuolen välistä. Kesäisin parveke on avoinna yleisölle.[10]

Lähteet muokkaa

  • Barber, Annabel & Roper-Evans, Emma: Budapest: A city guide. 3. painos. Budapest: Somerset Limited, 2004. ISBN 963-212-986-5. (englanniksi)
  • Török, András: Budapest: A critical guide. 5. painos. Budapest: Corvina, 2001. ISBN 963-13-4989-6. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Török 2001, s. 80.
  2. a b c Török 2001, s. 82.
  3. a b c d Barber & Roper-Evans 2004, s. 63.
  4. a b Barber & Roper-Evans 2004, s. 60.
  5. Hild József Magyar Életrajzi Lexikon 1000-1990. Viitattu 29.1.2012. (unkariksi)
  6. Barber & Roper-Evans 2004, s. 61.
  7. Török 2001, s. 80.
  8. Barber & Roper-Evans 2004, s. 62–63, Török 2001, s. 80.
  9. Barber & Roper-Evans 2004, s. 64; Török 2001, s. 82.
  10. Török 2001, s. 30.

Aiheesta muualla muokkaa