Promootio

yliopistollinen juhlatilaisuus
Tämä artikkeli käsittelee akateemista juhlaa. Promootio voi tarkoittaa myös jonkin tuotteen tai vastaavan markkinointia.

Promootio (lat. promotio, sanasta promovere ’liikuttaa t. liikkua eteenpäin’, josta on johdettu merkitys ’ylentää (arvossa)’) on yliopistollinen juhlatilaisuus, jossa tutkinnon suorittaneita henkilöitä vihitään juhlallisesti. Akateemisen työn korkeimmaksi juhlaksi[1] luonnehditussa promootiossa voidaan promovoida joko yksinomaan tohtoreita tai niin maistereita kuin tohtoreitakin. Promootio on yliopistomaailman omaleimaisin ja merkittävin juhla,[2] joka on kehitynyt vuosisatojen aikana akateemisen kulttuurin muodoksi.

Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootio 31. toukokuuta 1960.

Historiaa

muokkaa

Promootio on eurooppalainen perinne. Bolognan yliopistossa on promovoitu 1100-luvulta lähtien, ja 1300-luvulla promootio oli Länsi-Euroopassa jo melko yleistä. Promootio on syntynyt Bolognan yliopiston conventus publicus ja Pariisin yliopiston inceptio -rituaaleista, joissa uudet maisterit otettiin jäseneksi oppineiden korporaatioon.[2] Suomessa ensimmäinen promootio järjestettiin Turun akatemiassa vuonna 1643.[3]

Promovendit

muokkaa

Promootioon osallistuvia maistereita ja tohtoreita kutsutaan promovendeiksi. Promootiossa voidaan promovoida maistereiden ja tohtoreiden lisäksi kunniatohtoreita sekä riemumaistereita, -tohtoreita sekä -kunniatohtoreita. Maisteri- ja tohtoripromovendeiksi pääsevät ne, jotka ovat suorittaneet asianomaisen tutkinnon eivätkä ole vielä osallistuneet kyseisellä tutkinnolla promootioon. Kunniatohtoreiksi (lat. doctor honoris causa) promovoidaan erityisen ansioituneita henkilöitä. Kunniatohtorit valitsee tiedekunta tai yliopisto. Riemupromovendit ovat promovendeja, jotka on promovoitu 50 vuotta aikaisemmin järjestetyssä promootiossa.

Maistereista valitaan yksi ensimmäiselle kunniasijalle primusmaisteriksi, ja yksi toiselle kunniasijalle ultimusmaisteriksi. Vastaavasti tohtoreista valitaan primus- ja ultimustohtori. Useat yliopistot valitsevat vain priimustohtorin.

Promovendit saavat promootiossa oikeuden käyttää akateemisia arvonmerkkejä. Maistereiden arvon merkit ovat maisterinseppele ja joissain yliopistoissa maisterin sormus. Tohtoreiden arvonmerkit ovat tohtorinhattu ja -miekka. Teologian ja tekniikan tohtoreiden arvonmerkkeihin ei kuulu miekkaa.

Aikoinaan tohtorin tai maisterin arvon sai ainoastaan osallistumalla promootioon tahi maksamalla leimaveron. Mikäli näin ei tehnyt, oli tyydyttävä oppiarvoon lisensiaatti (väitellyt) tai kandidaatti. Nykyään tohtorin ja maisterin arvon saa heti, kun tutkinto on hyväksytty. Oikeuden käyttää tutkintoon kuuluvia akateemisia arvonmerkkejä saa kuitenkin vain osallistumalla promootioaktiin joko läsnä- tai poissaolevana.

Maisteripromovendien seuralaisia kutsutaan seppeleensitojiksi, sillä he sitovat maisterinseppeleen. Tohtoripromovendien seuralaisia kutsutaan miekanhiojiksi.

Suurissa promootioissa promootion järjestelyistä vastaa promootiotoimikunta, joka koostuu vapaaehtoisista maisteri- ja tohtoripromovendeista. Promootiotoimikunnan puheenjohtajaa kutsutaan nimellä gratisti (miespuolinen) tai gratista (naispuolinen).

Yleinen seppeleensitoja

muokkaa

Joissain promootioissa maisteripromovendit valitsevat yleisen seppeleensitojattaren tai yleisen seppeleensitojan. Perinteisesti yleinen seppeleensitoja sitoo seppeleen niille maisteripromovendeille, jotka saapuvat promootioon ilman seuralaista. Yleiseksi seppeleensitojaksi valitaan yleensä professorin tytär tai poika. Koska ilman seuralaista saapuvia maistereita saattaa nykyään olla toistasataa, on yleisen seppeleensitojan rooli enemmänkin seremoniallinen. Yleinen seppeleensitoja edustaa promootiossa nuoruutta ja kevättä.[lähde? ]

Promootiojuhlat

muokkaa

Promootio on kolmipäiväinen sarja juhlatilaisuuksia. Varsinaista promootiopäivää edeltävänä päivänä on tohtoreilla miekanhiojaiset ja maistereilla seppeleensitojaiset. Aloilla, joilla tohtorin arvomerkkeihin ei kuulu miekkaa (teologinen ja teknillinen), pidetään valmistelujuhla.

Varsinaisen promootiopäivän päätapahtuma on promootioakti, jossa promovendit promovoidaan. Promootion suorittaa promoottori, jona toimii tavallisesti virkaiältään tiedekunnan tai yliopiston vanhin professori.[lähde? ]

Promootioaktin jälkeen on juhlajumalanpalvelus, jonne siirrytään akateemisessa kulkueessa. Jumalanpalveluksen sijaan joissakin promootioissa voi osallistua myös tunnustuksettomaan tilaisuuteen. Promootiopäivän iltana on promootioillallinen. Promootioillallisen yhteydessä tai heti sen jälkeen on promootiotanssiaiset.[4]

Promootiopäivää seuraavana päivänä on huviretki promovendeille. Huviretki on usein purjehdus yliopiston lähellä olevilla meri- tai järvialueilla. Helsingin yliopistossa promootiotanssiaiset järjestään vasta kolmantena päivänä. Tanssiaisten jälkeen siirrytään kulkueena puheita pitäen Senaatintorille tai Haaksirikkoutuneiden patsaalle, jossa pidetään puhe nousevalle auringolle.[4]

Eri yliopistoilla juhliin voi liittyä paikallisia perinteitä. Välillä on myös jätetty valmistelujuhla tai huviretki väliin tai muulla tavalla sovellettu yleistä rakennetta.[lähde? ]

Promootiot Suomessa

muokkaa

Turun Akatemian filosofisessa tiedekunnassa järjestettiin ensimmäinen maisteripromootio jo vuonna 1643 (kolmen vuoden kuluttua akatemian perustamisesta). Alun perin kaikki filosofisen tiedekunnan promootion promovendit vihittiin maistereiksi, sillä filosofian tohtorin arvo tuli Aleksanterin-Yliopistoon vasta v. 1828 statuuttien myötä.

Helsingin yliopistossa

muokkaa

Helsingin yliopistossa promootiot järjestetään silloin, kun jostain aikaisemmasta saman tiedekunnan promootiosta on kulunut 50, 100 tai 150 vuotta. Promootioita voidaan myös pitää muinakin vuosina, jolloin kyseessä on uusi promootio vailla selvää edeltäjää 50 vuoden takana menneisyydessä. 2010-luvulla etenkin filosofisen tiedekunnan promootion kasvaneen suosion takia on pidetty uusia promootioita, jotta kaikki halukkaat mahtuvat osallistumaan juhlallisuuksiin.

Filosofinen tiedekunta

muokkaa

Filosofisen tiedekunnan promootiolla on Suomen vanhimmat ja näyttävimmät promootioperinteet. Filosofinen tiedekunta lakkautettiin virallisesti vuonna 1992 ja pilkottiin pienempiin tiedekuntiin, mutta kaikkien näiden tiedekuntien maisterit ja tohtorit promovoidaan yhä yhteisessä tilaisuudessa, jota kutsutaan filosofisen tiedekunnan promootioksi. Helsingin yliopistossa järjestetään filosofisen tiedekunnan juhlallinen maisteri- ja tohtoripromootio joka kolmas tai neljäs vuosi. Edellinen promootio, joka oli järjestyksessään 95:s, järjestettiin vuonna 2010. Promoottorina toimi biokemian professori Carl G. Gahmberg ja yleisenä seppeleensitojana Ilmo Korhonen. Seuraava promootio järjestettiin 22.–24. toukokuuta 2014.[5] Järjestyksessään 98. filosofisen tiedekunnan promootio järjestettiin 23.–25.5.2019.[6]

Filosofisen tiedekunnan promootioon osallistuvat humanistisen, matemaattis-luonnontieteellisen, käyttäytymistieteellisen, farmasian sekä bio- ja ympäristötieteellisen tiedekuntien maisterit ja tohtorit.[6]

Valtiotieteellinen tiedekunta

muokkaa

Tiedekunta vihkii promootioissaan sekä maistereita että tohtoreita. Edellinen promootio järjestettiin vuonna 2016, jolloin promoottorina toimi yleisen valtio-opin professori Jan Sundberg [7]. Tätä edellinen promootio järjestettiin vuonna 2011, jolloin promoottorina toimi poliittisen historian professori Seppo Hentilä. [8]

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta

muokkaa

Tiedekunta vihkii promootioissaan sekä maistereita että tohtoreita. Edelliset promootiot on järjestetty 2008 ja 2014. Promootiossa promoottorina toimi professori Eero Puolanne ja yleisenä seppeleensitojattarena toimi neiti Marja Koskela. Seuraava promootio järjestetään vuonna 2022.[9]

Muut tiedekunnat

muokkaa

Helsingin yliopiston muut tiedekunnat (teologinen, oikeustieteellinen, lääketieteellinen, eläinlääketieteellinen) vihkivät promootioissaan ainoastaan tohtoreita.[lähde? ]

Tampereen yliopistossa

muokkaa

Tampereen yliopistossa promootio on pelkästään tohtoripromootio. Humanistisen, kauppa- ja hallinto- sekä informaatiotieteiden tiedekuntien yhteinen promootio pidettiin 21.5.2010. Tämä promootio oli Tampereen yliopiston kahdeksas promootio. Tohtoreiksi promovoitiin 8 kunniatohtoria ja 100 vuosina 2000-2010 valmistunutta "nuorta" tohtoria.[lähde? ]

Vuoden 2014 promootiossa vihittiin yhdeksän kunniatohtoria ja 90 tohtoria. Mukana olivat kasvatustieteiden, viestinnän, median ja teatterin sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksiköt.[10]

Tampereen teknillisessä yliopistossa

muokkaa

Tampereen teknillisessä yliopistossa promootio on pelkästään tohtoripromootio. Promootio on kerran viidessä vuodessa. Toukokuussa 2017 järjestetty promootio oli järjestyksessään yhdeksäs Tampereen teknillisen yliopiston promootio.[11]

Teknillisessä korkeakoulussa

muokkaa

Teknillisessä korkeakoulussa promootio on tohtoripromootio.[lähde? ]

Turun yliopistossa

muokkaa

Turun yliopistossa promootio on nykyisin kaikkien tiedekuntien yhteinen tohtoripromootio. Turun yliopiston ensimmäinen kaikkien tiedekuntien promootio järjestettiin vuonna 1927 ja seuraava promootio järjestetään toukokuussa 2017.[12] Vuoden 2009 promootio oli 17. tohtoripromootio, johon osallistuivat kaikki yliopiston tiedekunnat[lähde? ].

Vaasan yliopistossa

muokkaa

Vaasan yliopistossa promootioita on ollut neljästi. 1988 ja 1998 promovoitiin maistereita ja tohtoreita, 2006 ainoastaan tohtoreita. Viimeisin promootio oli 26.-28. toukokuuta 2011.[1]

Jyväskylän yliopistossa

muokkaa

Jyväskylän yliopistossa on koko yliopiston yhteinen promootio yleensä neljän vuoden välein. Viimeisin, kaikkien tiedekuntien yhteinen promootio järjestettiin toukokuussa 2023. Jyväskylässä vihitään sekä maistereita että tohtoreita.[13]

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

muokkaa

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa promootio on pelkästään tohtoripromootio ja se järjestetään yleensä viiden vuoden välein. Seuraava promootio Lappeenrannassa on järjestyksessään kahdeksas. Seitsemäs promootio järjestettiin toukokuussa 2022[14].

Maanpuolustuskorkeakoulussa

muokkaa

Maanpuolustuskorkeakoulu promovoi 6. syyskuuta 2013 vuodesta 2003 asti valmistuneet sotatieteiden tohtorit. Samassa yhteydessä vihittiin Maanpuolustuskorkeakoulun ensimmäiset kunniatohtorit. Kyseessä on Euroopan ensimmäinen sotatieteiden tohtoripromootio.[15]

Oulun yliopistossa

muokkaa

Oulun yliopiston yhdeksäs promootio järjestettiin toukokuussa 2013.[16] Promootio järjestetään neljän vuoden välein. Vuonna 1972 järjestetyssä ensimmäisessä promootiossa kantaesitettiin Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticus, konsertto linnuille ja orkesterille. [17]

Lapin yliopistossa

muokkaa

Promootio on järjestetty viisi kertaa.[18] Seuraava on vuorossa 2024.[19]

Itä-Suomen yliopistossa

muokkaa

Itä-Suomen yliopisto järjesti promootion viimeksi kesäkuussa 2015, jolloin kaikkiaan 146 Itä-Suomen tai Kuopion yliopistoissa väitellyttä tohtoria promovoitiin Kuopiossa. Edellinen promootio tapahtui elokuussa 2014 Joensuussa ja niitä edeltävät promootiot viisi vuotta aiemmin, tuolloin vielä Joensuun tai Kuopion yliopiston alaisuudessa.[20] Joensuussa ensimmäinen tohtoripromootio oli vuonna 1979. Siellä on ollut vuodesta 1989 lähtien tapana promootion yhteydessä istuttaa muistopuut kunniatohtoreille.[21]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Vaasan yliopistolla tohtoripromootio toukokuussa, Pohjalainen
  2. a b Seljavaara, Anu – Kärjä, Päivi (toim.): Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä, s. 269–273. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28965-5
  3. Promootio 2011. (Arkistoitu – Internet Archive) Vaasan yliopisto
  4. a b Aalto, Satu (toim.): Suuri perinnekirja: Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt, s. 414–417. Hämeenlinna: Karisto Oy, 2001. ISBN 951-23-3963-3
  5. Promotio ordinis philosophorum Helsingin yliopisto. Viitattu 22.11.2013.
  6. a b Filosofisen tiedekunnan promootio 2019 Helsingin yliopisto. Arkistoitu 21.4.2019. Viitattu 21.4.2019.
  7. Promootio2016 (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Blogi
  9. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan promootio 2022 Helsingin yliopisto. Viitattu 19.4.2022.
  10. Tohtoripromootio 2014. Tampereen yliopisto.
  11. Tohtoripromootiossa juhlistetaan akateemisia saavutuksia. Turun yliopisto.
  12. Tohtoripromootio 2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. Promootio 2013 Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 2.12.2013.
  14. Tohtoripromootio 2022 Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto. Viitattu 20.6.2022.
  15. Suomessa Euroopan ensimmäinen sotatieteellinen promootio (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. Pistokoski, Tiina: Tohtoripromootio lähestyy. Hermes, 7.5.2013, nro 8. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.12.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. Composers. (Arkistoitu – Internet Archive) Music Finland
  18. Promootio kruunaa maisterin ja tohtorin tutkinnon – katso video ja kuvagalleria näyttävästä kulkueesta Lapin Kansa. Viitattu 13.12.2023.
  19. Promootio 2024 | Lapin yliopisto Uni of Lapland. Viitattu 13.12.2023.
  20. Tohtoripromootio tuli Kuopioon viiden vuoden tauon jälkeen
  21. Joensuun yliopiston kunniatohtorit 1979–2009 Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 28.7.2018.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Bagge, Taina: Promootiot Helsingin yliopistossa 1832–1967. (Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja, 5) Helsingin yliopisto, 1974. ISSN 0357-9549 ISBN 951-45-0353-8
  • Halonen, Tero: Promootio: Elävän yliopistoperinteen historiaa. Helsinki: Otava, 2023. ISBN 978-951-1-45341-3
  • Ilmakunnas, Johanna (toim.): Promootio akateemisena juhlana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-274-9

Aiheesta muualla

muokkaa