Praksias (m.kreik. Πραξίας, lat. Praxias; 400-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen kuvanveistäjä, joka edusti klassisen kauden kuvanveistoa. Hän oli kotoisin Ateenasta ja toimi noin vuosina 448–440 eaa.[1]

Praksias
Πραξίας
Henkilötiedot
Syntynyt400-luku eaa.
Ateena
Kuollut400-luku eaa.
Taiteilija
Aktiivisena n. 448–440 eaa.
Ala kuvanveistäjä
Taidesuuntaus klassinen kuvanveisto

Praksias oli Kalamiin oppilas ja edusti tämän arkaaisempaa koulukuntaa, vaikka olikin Feidiaan aikalainen. Praksias aloitti Delfoin Apollonin temppelin päätykolmiokoristeluiden veistämisen, mutta kuoli kesken työn. Sen saattoi loppuun Eukadmoksen oppilas Androsthenes. Työ ajoittui samaan aikaan kun Ateenassa rakennettiin Parthenonia ja Olympiassa Zeuksen temppeliä.[1][2]

Pausanias kuvaa, että Praksiaan tekemissä päätykolmioveistoksissa esiintyivät ainakin Artemis, Leto, Apollon ja muusat sekä Dionysos ja thyiadit. Oletettavasti Apollonin syntymää kuvanneet veistokset olivat itäpään eli pääsisäänkäynnin puolen päätykolmiossa ja muut eli Dionysos-ryhmä länsipään päätykolmiossa.[1][2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Smith, William: ”Praxias”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b Pausanias: Kreikan kuvaus 10.19.3.