Aristion Paroslainen

Aristion Paroslainen (m.kreik. Ἀριστίων, Aristiōn; 500-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen kuvanveistäjä, joka edusti arkaaisen kauden kuvanveistoa. Hän oli kotoisin Paroksen kaupungista ja toimi noin vuosina 550–525 eaa.

Aristion
Ἀριστίων
Aristionin stele, mahdollisesti Aristion Paroslaisen hautastele, n. 520–510 eaa.[1]
Aristionin stele, mahdollisesti Aristion Paroslaisen hautastele, n. 520–510 eaa.[1]
Henkilötiedot
Syntynyt500-luku eaa.
Paros
Kuollutn. 520–510 eaa.?
Taiteilija
Aktiivisena n. 550–525 eaa.
Ala kuvanveistäjä
Taidesuuntaus arkaainen kuvanveisto
Kuuluisimpia töitä Frasikleia-kore, Myrrhinuksen kuros

Aristion tunnetaan Frasikleia-koren veistäjänä veistoksen jalustassa olevan piirtokirjoituksen ansiosta.[2][3] Hänen arvellaan usein veistäneen myös samaan aikaan koren kanssa löytyneen Myrrhinuksen kuroksen. Kumpikin veistos on nykyisin esillä Kansallisessa arkeologisessa museossa Ateenassa. Aristionin nimiin on laitettu myös Delfoin Sifnoslaisten aarrekammion pohjois- ja itäsivun friisit.[2]

Aristionin hautakiveksi on arveltu niin kutsuttua Aristionin steleä, joka sekin on Kansallisessa arkeologisessa museossa.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Plaster Cast: Grave Stele of Aristion Spurlock Museum of World Cultures at Illinois. Viitattu 10.2.2020.
  2. a b Brinkmann, Vinzenz & Koch-Brinkmann, Ulrike & Piening, Heinrich: The Funerary Monument to Phrasikleia stiftung-archaeologie.de. Viitattu 10.2.2020.
  3. Funerary statue of the kore Phrasikleia (4889) National Archaeological Museum. Arkistoitu 26.10.2021. Viitattu 10.2.2020.
  4. a b Rosenberg-Dimitracopoulou, Angele: Funerals for Statues? The Case of Phrasikleia and her "Brother" Academia.edu. Viitattu 10.2.2020.
  5. Kemp, Martin: The Oxford History of Western Art, s. 18. Oxford University Press, 2000. ISBN 0198600127. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa