Avaa päävalikko

Poul Hartling (14. elokuuta 1914 Kööpenhamina30. huhtikuuta 2000 Kööpenhamina) oli tanskalainen, liberaalia Venstre-puoluetta edustanut poliitikko. Hän toimi 1970-luvulla Tanskan pääministerinä ja vuosina 1978–1985 YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n johtajana.

Poul Hartling
Poul Hartling.jpg
Tanskan pääministeri
19. joulukuuta 1973 – 13. helmikuuta 1975
Edeltäjä Anker Jørgensen
Seuraaja Anker Jørgensen
UNHCR:n johtaja
1. tammikuuta 1978 – 31. joulukuuta 1985
Edeltäjä Sadruddin Aga Khan
Seuraaja Jean-Pierre Hocké
Venstre-puolueen johtaja
1965-1977
Kansanedustaja
1957-
Henkilötiedot
Syntynyt 14. elokuuta 1914
Kuollut 30. huhtikuuta 2000 (85 vuotta)
Tiedot
Puolue Venstre
Koulutus Teologian kandidaatti (1939)

ElämäkertaMuokkaa

Hartling sai teologin koulutuksen ja toimi pitkään pappis- ja opetusuralla. Muun muassa kuningatar Margareeta oli hänen oppilaansa. Ensimmäisen kerran hänet valittiin Tanskan parlamenttiin vuonna 1957. Hän nousi Venstre-puolueen johtajaksi vuonna 1965 Erik Eriksenin erottua tehtävästä. Hän toimi Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajana vuosina 1966–1973. Tanskan ulkoministerinä hän toimi kolmen porvaripuolueen kokoomushallituksessa vuosina 1968–1971. Vuoden 1973 hän nousi vähemmistöhallituksen pääministeriksi ja joutui tehtävässään taistelemaan maan suurien talousvaikeuksien kanssa. Vuoden 1975 vaaleissa Venstre-puolue kuului voittajiin mutta pääministeriys siirtyi sosiaalidemokraateille.[1]

Vuoden 1978 alussa Hartling muutti Geneveen ja ryhtyi johtamaan YK:n pakolaisjärjestöä. Vuonna 1982 hänet valittiin toistamiseen järjestön johtoon. Hän vastaanotti järjestön puolesta vuonna 1981 Nobelin rauhanpalkinnon. Palkintorahat käytettiin vammaisten pakolaisten rahaston perustamiseen. Hartling jäi eläkkeelle vuoden 1986 alussa mutta jatkoi vielä toimimista Tanskan ihmisoikeusjärjestöissä.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Mannila, Johanna: YK:n pakolaisjärjestön johtaja nouti Nobelin rauhanpalkinnon. Helsingin Sanomat, 2.5.2000, s. A10. Artikkelin verkkoversio.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.