Pietari Henrikinpoika

suomalainen kirkkomaalari

Pietari Henrikinpoika eli Petrus Henriksson oli Suomessa 1470- ja 1480-luvuilla vaikuttanut, luultavasti ruotsalaistaustainen kirkkomaalari. Hän on ainoa nimeltä tunnettu Suomen keskiajan kirkkomaalareista, ja hänen mukaansa on nimetty useamman tuntemattoman maalarin muodostama koulukunta. Pietari Henrikinpoika teki al secco -seinämaalauksia muun muassa Kalannin, Paraisten ja Laitilan kirkkoihin Lounais-Suomessa.

Tiedot ja teoriat Pietari Henrikinpojasta muokkaa

Pietari Henrikinpoika on ainoa nimeltä tunnettu Suomen keskiajan kirkkomaalari ja samalla ensimmäisenä Suomessa työnsä signeerannut maalari, sillä hän merkitsi nimensä Kalannin kirkon eteläikkunan pieleen. Pyhän Pietarin kuvan alle sijoitetussa latinankielisessä tekstinauhassa lukee Petr Henrss Pictor (maalari Petrus Henriksson) ja valmistumisvuodeksi on mainittu 1471.[1][2] Hänen on oletettu kuuluneen maalariryhmään, joka noihin aikoihin koristeli useita Lounais- ja Etelä-Suomen kivikirkkoja. Ryhmää, jonka muista jäsenistä ei tiedetä mitään, on suomalaisessa taidehistoriankirjoituksessa kutsuttu muun muassa Kalannin koulukunnaksi ja Pietari Henrikinpojan koulukunnaksi. Kalannin kirkkoon jättämänsä signeerauksen perusteella Pietari Henrikinpoika on oletettu ryhmän johtajaksi.[2]

Tyylillisten yhtäläisyyksien perusteella Pietari Henrikinpojan on arveltu olleen lähtöisin niin sanotusta Tierpen maalariryhmästä, joka vaikutti Ruotsin Uplannissa 1440-luvulta alkaen. Alundan kirkossa Uplannissa aikoinaan ollut seinäkirjoitus mainitsi, että Tierpen ryhmän johtajan Johannes Iwanin kuoltua vuonna 1465 kyseisen kirkon koristelun olivat viimeistelleet hänen kolme oppilastaan, joista yksi oli nimeltään ”Petrus H”. Kyseessä saattaa olla sama henkilö kuin sittemmin Suomessa vaikuttanut Pietari Henrikinpoika. Hänen on arveltu siirtyneen yhdessä useiden muiden Tierpen ryhmän jäsenten kanssa Suomeen 1460-luvun lopulla, mahdollisesti Suomen piispa Konrad Bitzin tai Turun tuomiorovasti Maunu Särkilahden kutsumina.[1][2] Syynä Suomeen tuloon saattoi olla Albertus Pictorin kilpailevan koulukunnan nousu johtavaan asemaan Uplannissa.[1]

Kirkkomaalaukset muokkaa

 
Seinämaalauksia Sauvon kirkossa.

Pietari Henrikinpojan ja hänen koulukuntansa töitä on tunnistettu useista kirkoista vertaamalla niiden tyyliä Kalannin kirkon maalauksiin.[2] Ensimmäiset tunnetut maalauksensa Suomessa hän teki vuosina 1467–1470 Taivassalon kirkkoon. Kalannin kirkon maalaukset ovat vuosilta 1470–1471 ja Sauvon kirkon vuodelta 1472. Myöhemmin 1470-luvulla hän maalasi Perniön kirkkoon ja 1480-luvulla Laitilan (1483), Paraisten (1486), Kemiön ja Kaarinan kirkkoihin sekä Turun tuomiokirkon ristikuoriin.[1]

Pietari Henrikinpojan koulukunnan kirkkomaalausten kuvallinen sisältö oli rikkaampaa ja kertovampaa kuin Suomen varhaisempien kirkkotaiteilijoiden. Maalausten aiheet oli mahdollisesti lainattu puupiirroksista. Maalausten sijoittelu noudatti kaavaa, jossa kirkkojen holvivaipoissa esiintyivät vanhan testamentin neljä suurta profeettaa, neljä evankelistaa ja neljä kirkkoisää. Seinillä oli pyhimyslegendoihin liittyviä kuvia kahdessa tai kolmessa kerroksessa. Marttyyrien julmat teloitustavat oli yleensä kuvattu kaunistelematta.[1] Esimerkiksi Kalannin kirkon seinällä oleva maalaus kuvaa, miten Pyhän Erasmuksen suolia kiskotaan ulos vintturilla samalla kun häntä keitetään kiehuvassa öljypadassa. Koulukunnan tunnusmerkkeihin kuuluu myös aiempaa realistisempi henkilökuvaus. Pietari Henrikinpojan itsensä maalaamiksi oletetuilla hahmoilla on yleensä ilmeikkäimmät kasvot.[2]

Kirjallisuutta muokkaa

  • Aaltonen, Susanna: Pietari Henrikinpoika sekä viisi muuta taitavaa miestä. Ns. Kalannin koulukunta ja sen mestarit. Taidehistorian pro gradu, Turun yliopisto 1998.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e C. J. Gardberg: Petrus Henrikinpoika Pictor (1400-luku) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e Heikki Hanka ja Hanna Pirinen: Suomen kirkkotaiteen vuosisadat, Rakel Kallio: Pietari Henrikinpojan maalariryhmä, molemmat teoksessa Pinx – maalaustaide Suomessa: Suuria kertomuksia, s. 91–92, 114–115. Weilin+Göös 2001.