Pekka Pitkänen

suomalainen arkkitehti
Tämä artikkeli käsittelee arkkitehtia. SKP:n vuonna 1921 murhauttamasta Etsivän Keskuspoliisin tiedonantajasta Pekka Pitkäsestä on oma artikkelinsa. On myös kuvanveistäjä Pekka Pitkänen.

Pekka Olavi Pitkänen (9. lokakuuta 1927 Turku5. huhtikuuta 2018 Turku)[1] oli suomalainen arkkitehti. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi.

Hirvensalon kirkko (1962)
Säkylän seurakuntatalo (1966)

Pitkänen tutki jo lapsena rakennusalalla toimineen isänsä piirustuskopioita ja lainasi kirjastosta kaikki Arkkitehti-lehdet. Ylioppilaaksi päästyään hän aloitti arkkitehtuuriopinnot vuonna 1946 Helsingissä ja työskenteli harjoittelijana Erkki Huttusen ja Erik Bryggmanin toimistoissa. Hän valmistui 1953 ja perusti seuraavana vuonna oman toimiston Turkuun yhdessä Olli Vahteran kanssa. Monet Pitkäsen kohteista olivat asuntorakentamista, kuten koko Suikkilan lähiön suunnittelu ja esimerkiksi Turun ydinkeskustassa sijaitseva As Oy Grönroosinkulma Eerikinkadun ja Brahenkadun kulmassa.[2]

Pitkäsen päätyö on Pyhän Ristin kappeli (1967)[3] ja sitä ympäröivä Turun hautausmaan laajennus (1964–1983).[4] Hänen töitään ovat myös Iisalmen kulttuurikeskus (1989)[5] ja Turun oikeustalo (1997) sekä siihen liittyvä korkkitehtaan saneeraus (1994).[4]

Arkkitehtitoimisto Pitkänen, Laiho & Rauniolla Pitkänen suunnitteli yhdessä Ola Laihon ja Ilpo Raunion kanssa Eduskuntatalon ensimmäinen laajennuksen (1978) ja peruskorjauksen (1984) sekä Turun tuomiokirkon peruskorjauksen (1979).[4]

Pitkäsen suunnittelemia rakennuksia

muokkaa

Kirkkoja

muokkaa

Pitkänen suunnitteli useita kirkollisia rakennuksia, kuten Turun Hirvensalon kirkon (1962),[6] Säkylän seurakuntatalon (1966),[7] Turun Pallivahan kirkon (1968),[8] Kurikan seurakuntakeskuksen (1969), Harjavallan kirkon (1984)[4] ja Liedon uuden seurakuntatalon (1993).[9]

Lisäksi Pitkänen suunnitteli useita kirkkojen ja seurakuntatilojen korjaushankkeita.[9]

Asuinrakennukset

muokkaa

Turun keskusta

  • Asunto Oy Humalistonkatu 7a ja elokuvateatteri Domino (1956), yhdessä arkkitehti Olli Kestilän kanssa[9]
  • Asunto Oy Kurkiaura (1957) Kurjenkaivonkentän laidalla 9- ja 3-kerroksiset kerrostalot[9]
  • Asunto Oy Cortile (1959) Uudenmaankatu 10
  • Asunto Oy Uudenmaankatu 12 a (1960)
  • Asunto Oy Carenia (1961) Kauppiaskadun ja Linnankadun kulmassa[9]
  • Asunto Oy Wilenia, asuinkerrostalo (1962) Läntisen Rantakadun ja Kristiinankadun kulma[9]
  • Asunto Oy Linnankatu 8 (1962) Turku[11]
  • Asunto Oy Kupittaanportti (1962) Itäinen Pitkäkatu 15a. Yhden 7-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Asunto Oy Kupittaankenttä (1962) Itäinen Pitkäkatu 18–20. Kahden 8-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Grönroosinkulma (1963), 9-kerroksinen asuin- ja liiketalo Eerikinkadun ja Brahenkadun kulmassa Wiklundin-korttelissa
  • Asunto Oy Hämeenkatu 3A (1963) 5-kerroksisen lamellitalon ja 2-kerroksisen liiketalon yhtiö
  • Asunto Oy Kerttulinhaka (1964) Hämeenkatu 8. Yhden 8-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Ruukinranta (1965) Itäinen Rantakatu 52–54[9]
  • Åbo Akademin ylioppilaskunnan asuntola Domus Åboensis (1965), Piispankatu 10[9]
  • Asunto Oy Itäinen Pitkäkatu 10 (1966)[9]
  • Asunto Oy Kivenhakkaajankulma (1967) Itäinen Pitkäkatu 43 / Kivenhakkaajankatu 3. Yhden 9-kerroksisen lamellitalon yhtiö.
  • Asunto Oy Yrjöntörmä (1971) Itäinen Pitkäkatu 49. Yhden 7-kerroksisen lamellitalon yhtiö, jossa sijaitsee myös Martinseurakunnan vanha seurakuntakoti Yrjänä.
  • Asunto Oy Nahkurinkartano (1977) Yliopistonkadun ja Multavierunkadun kulmassa
  • Asunto Oy Auranranta (1979) Läntinen Rantakatu 33 / Linnankatu 34[9]

Ispoisten lähiö[12]

  • Asunto Oy Sompanotko (1970) Linnunpääntie 6. Kahden 5-kerrokseisen lamellitalon (toinen nivelletty kolmeen osaan) ja 96 huoneiston yhtiö
  • Asunto Oy Ropokontu (1970) Rätiälänkatu 20. Yhden 5-kerroksisen ja 56 huoneiston yhtiö
  • Asunto Oy Torniropo (1970) Rätiälänkatu 17. Kolmen 8-kerroksisen pistetalon ja 84 huoneiston yhtiö
  • Asunto Oy Ropovaha (1970) Rätiälänkatu 18. Kahden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö

Suikkilan lähiön kerrostalot[13][14]

  • Asunto Oy Talinkorpi (1966) Talinkorventie 3. Kahden 8-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Asunto Oy Juuttuskari (1967) Talinkorventie 7. Kahden 8-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Asunto Oy Kaksoskari (1968) Talinkorventie 10. Kahden 8-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Asunto Oy Katavkari (1968–1969) Talinkorventie 9 ja 12. Kolmen 8-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Asunto Oy Loukeenkari (1969) Talinkorventie 11. Kolmen 8-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Asunto Oy Kaaskeri (1981) Talinkorventie 18. Kahden 7- ja 8-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Asunto Oy Kuikluoto (1970) Toistalontie 2. Yhden 4-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Jussintornit (1970–1972) Århusinkatu 3. Seitsemän 7–9-kerroksisen tornitalon yhtiö, jossa kaikkien talojen katot ovat samassa korkeudessa. Yksi Suikkilan maamerkeistä.
  • Asunto Oy Jussinkunnas (1971) Bergeninkatu 2. Kolmen 5-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Jussinharju, Bergeninkatu 4. Kolmen 4-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Jussinmetsä (1972) Bergeninkatu 6. Kolmen 4-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Kiparluoto (1973) Kaitaistentie 6. Kahden 4-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Rounkloppi (1974) Kaitaistentie 4. Kahden 4-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Haaruluoto (1974) Kaitaistentie 2. Kahden 4-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Kirkluoto (1976) Kustavintie 9. Neljän 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Hiidenharju, Varnankatu 2–4. Neljän 5-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Hiidenmetsä (1977) Pietarinkatu 1. Yhden 7-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Hiidenvuori (1978) Pietarinkatu 3. Yhden 7-kerroksisen lamellitalon yhtiö.

Suikkilan lähiön rivitalot[13][14]

  • Asunto Oy Talinlehto (1967) Talinkorventie 2. Yhden atriumrivitalin yhtiö
  • Asunto Oy Lauklehto (1969) Talinkorvetie 4. Yhden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Lasanlehto (1969) Talinkorventie 6. Yhden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö.
  • Asunto Oy Lokkilehto (1969) Talinkorventie 8. Yhden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Juuslehto (1970) Toistalontie 1. Viiden atriumrivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Jussinkoto (1972–1973) Rostockinkatu 2. Kahden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Kiurulehto (1974) Parattulantie 3. Yhden atriumrivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Pääskylehto (1978) Kaitaistentie 3. Viiden atriumrivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Sieppolehto (1981) Kustavintie 13. Kahden rivitalon yhtiö.
  • Asunto Oy Punarinnanlehto (1980) Kustavintie 8. Yhden atriumrivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Rastaslehto (1982) Kustavintie 10 ja Parattulantie 2. Neljän rivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Hiidentörmä (1974–1975) Varnankatu 3. Kahden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Hiidenkunnas (1977–1980) Pietarinkatu 4. Kuuden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Tiltaltti (1983) Parattulantie 1. Kahden rivitalon yhtiö

Runosmäen lähiön kerrostalot

  • Asunto Oy Nunnanniitty (1970) Majoitusmestarinkatu 3. Neljän 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15][16]
  • Asunto Oy Nunnanhaka (1971) Munterinkatu 6. Kahden 6-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Nunnankallio (1972) Nostoväenkatu 3. Kahden 6-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Nunnanmetsä (1972) Parolanpolku 12. Kahden 6-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Nunnanharju (1973) Parolanpolku 14. Kahden 6-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Nunnantornit (1974) Parolanpolku 6 ja 8. Kolmen 8-kerroksisen pistetalon yhtiö[16]
  • Asunto Oy Majoitusmestari (1974) Majoitusmestarinkatu 1. Neljän 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Tuuvantupa (1974) Yhden 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Raskinahde (1974) Nostoväenkatu 9. Yhden 6-kerroksisen lamellitalon ja yhden 6-kerroksisen pistetalon yhtiö[16]
  • Kiinteistö Oy Pumpula (1973–1975) Runosmäenkatu 2 ja 4. Yhdeksän 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Ruotu-ukko (1975) Majoitusmestarinkatu 9 ja 11. Kahden 6-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Raskintornit (1975) Raskinpolku 3. Kahden 6-kerroksisen pistetalon yhtiö[15][16]
  • Asunto Oy Raskinpolku 5 (1975) Yhden 8-kerroksisen pistetalon yhtiö[15]
  • Kiinteistö Oy Pillipiipari (1975) Piiparinpolku 20. Kahden 9-kerroksisen pistetalon yhtiö[17]
  • Asunto Oy Runostoltti (1975) Stoltinkatu 12 ja 14. Kahden 6-kerroksisen ja kolmen 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Tuuvanhovi (1976) Stoltinkatu 8. Kahden 6-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Tuuvanamaja (1976) Kahden 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Raskinmäki (1976) Nostoväenkatu 15. Yhden 6-kerroksisen lamellitalon ja yhden 6-kerroksisen pistetalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Raskinrinne (1977) Raskinpolku 6. Yhden 6-kerroksisen lamellitalon ja yhden 6-kerroksisen pistetalon yhtiö[15]
  • Asunto Oy Raskinpuisto (1977) Friskinpolku 14. Yhden 6-kerroksisen pisteltalon ja kahden lamellitalon (toinen nivelletty neljään osaan) yhtiö[15]
  • Asunto Oy Raskinpolku 8 (1978). Kahden 6-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15]

Varissuon asuintalot[15][18]

  • Asunto Oy Havukunnaikko (1977) Hintsa Knaapin katu 4. Kolmen 6- ja 7-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Kiinteistö Oy Piinokka (1977) Piinokankatu 3. Kahden 4-kerroksisen pistetalon ja yhden 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Annikanvainio (1978) Piinokankatu 5. Kahden 4- ja 6-kerroksisen pistetalon ja yhden 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Annikantanhua (1979) Piinokankatu 7. Kahden 6- ja 7-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Kiinteistö Oy Piinokankuja (1978) Piinokankuja 4. Kahden 3-kerroksisen kerrostalon yhtiö
  • Kiinteistö Oy Suurpäänkulma (1979) Suurpäänkatu 31. Kahden 4–6-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Kiinteistö Oy Talpiankumpu (1978–1980) Suurpäänkatu 49. Yhden 6-kerroksisen pistetalon ja yhden 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Kiinteistö Oy Talpianmetsä (1980) Suurpääkatu 47. Yhden 6-kerroksisen pistetalon ja kahden 3–4-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Kiinteistö Oy Talpiankuja (1981) Talpiankuja 2. Kahden 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö
  • Asunto Oy Piinokanmetsä (1980) Suurpäänkatu 23. Kahden 3- ja 6-kerroksisen pistetalon yhtiö
  • Asunto Oy Kraatarinkuja (1980) Kraatarinkuja 4. Neljän 2-kerroksisen rivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Kraatarinmaja (1981) Kraatarinkuja 3. Viiden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö
  • Asunto Oy Suurpäänmetsä (1982) Suurpäänkatu 29. Kahden 3-kerroksisen kerrostalon yhtiö
  • Kiinteistö Oy Piinpuolat (1983) Piinokankatu 1. Kahden 6-kerroksisen pistetalon ja yhden 3-kerroksisen lamellitalon yhtiö[19]

Muut asuinalueet Turussa

  • Asunto Oy Vasarakivi (1965) Rakuunatie 58a, Vasaramäki. Kolmen 4-kerroksisen pistetalon ja 56 huoneiston yhtiö[20]
  • Asunto Oy Vasarakumpu (1969) Rakuunatie 58b, Vasaramäki. Kolmen 4-kerroksisen pistetalon ja 54 huoneiston yhtiö[20]
  • Asunto Oy Sirppi (1968) Sirppitie 1, Kurala. Kahden 2-kerroksisen rivitalon yhtiö[21]
  • Asunto Oy Hannunmetsä (1969) Vanha Hämeentie 114, Kurala. Yhden 7-kerroksisen lamellitalon ja 50 huoneiston yhtiö[21]
  • Asunto Oy Varsta (1969) Lanatie 5, Kurala. Neljän 8-kerroksisen pistetalon, yhden 4-kerroksisen lamellitalon ja 162 huoneiston yhtiö[21]
  • Kiinteistö Oy Rukki (1971) Virusmäentie 92, Raunistula. Yhden 4-kerroksisen lamellitalon yhtiö[15][22]
  • Asunto Oy Kemppilänpuisto (1974) Kemppilänkatu 1, Pansio. Yhden 7-kerroksisen pistetalon yhtiö[23]
  • Asunto Oy Pansionpuisto (1974) Kemppilänkatu 3, Pansio. Kolmen 7-kerroksisen pistetalon yhtiö[23]
  • Asunto Oy Timoteinpuisto (1980) Timoteinkuja 8, Perno. Kolmen 2-kerroksisen rivitalon ja 18 huoneiston yhtiö[23]
  • Asunto Oy Tähkiönkumpu (1983) Tähkiönkatu 10, Perno. Kolmen 3-kerroksisen lamellitalon ja 58 huoneiston yhtiö[23]

Liike- ja toimistokiinteistöt

muokkaa
  • Meritalo (1965), Käsityöläiskatu 4a. Rakennettiin Suomen Merivakuutusyhdistyksen ja Silja Linen konttoritaloksi[9]
  • Kiinteistö Oy Yhdeksän (1976) nykyisin lääkäriasema Pulssi, Humalistonkatu 9[9]
  • Suikkilan 1. ostoskeskus ja lämpökeskus, Kustavintie 4[13]
  • Suikkilan 2. ostoskeskus ja seurakuntatalo, Konstanzankatu 1[13]
  • Ahvenanmaan valtionviraston talo (1983), yhdessä Ola Laihon ja Ilpo Raunion kanssa, Torggatan 16, Maarianhamina[24]
  • Liiketalo Torinkulma (1991) Kauppiaskadun ja Yliopistonkadun kulmassa[9]
  • Turun oikeustalo (1994 ja 1997) Sairashuoneenkatu 2–4[9]

Päiväkodit

muokkaa
  • Rätiälänkadun päiväkoti (1970) Rätiälänkatu 20, Ispoinen[12]
  • Parolanpolun päiväkoti (1973) Parolanpolku 9, Runosmäki[16]
  • Päiväkoti Pillipiipari (1979) Piiparinpolku 18, Runosmäki[9]
  • Heinikonkadun päiväkoti (1980) Heinikonkatu 4, Perno[15]
  • Rahjekadun päiväkoti (1981) Rahjekatu 5, Härkämäki[9][15]
  • Seikonkadun päiväkoti, Seikonkatu 4, Varissuo[15]

Lähteet

muokkaa
  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 22.4.2018, s. C 17.
  2. Lummaa, Matti: Pekka Pitkänen – arkkitehtuurin toteuttaja Kivi-lehti. Arkistoitu 13.11.2018. Viitattu 13.11.2018.
  3. Pyhän Ristin kappeli Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän www-sivuilla turunseurakunnat.fi. Viitattu 13.3.2011.
  4. a b c d Laaksonen, Mikko: Pelkistetyn muodon turkulainen mestari. Turun Sanomat, 4.11.1998, s. 21. TS-Yhtymä.
  5. Iisalmen kirkkoaukio ja puistoakselit Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 4.12.2013.
  6. Hirvensalon kirkko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän www-sivuilla Turun seurakunnat. Viitattu 13.3.2011.
  7. Seurakuntatalo Säkylän seurakunnan www-sivuilla Säkylän seurakunta. Arkistoitu 7.4.2014. Viitattu 13.3.2011.
  8. Pallivahan seurakuntakeskus Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän www-sivuilla Turun seurakunnat. Viitattu 13.3.2011.
  9. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Laaksonen, Mikko & Nummelin, Juri: Turun seudun arkkitehtuuriopas. Kustantaja Laaksonen, 2013.
  10. Kuusiston kirkko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 23.3.2024.
  11. Taloyhtiön historia Asunto Oy Linnankatu 8. Arkistoitu 14.4.2018. Viitattu 14.4.2018.
  12. a b Aalto, Petri & Laaksonen, Mikko: ”Ispoinen”, Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla, s. 148–151. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2021.
  13. a b c d Aalto, Petri & Laaksonen, Mikko: ”Suikkila”, Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla, s. 116–124. Kustannusosakeyhtiö, 2021.
  14. a b Isännöintipalvelut Turku | Tutustu taloyhtiöihimme www.suikkilanlampo.fi. Viitattu 18.2.2023.
  15. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Antikainen, Jimi: Turun lähiöiden suunnittelijat ja arkkitehtoniset erityispiirteet Yleiskaava 2035. 06/2012. Turun kaupunki.
  16. a b c d e Aalto, Petri & Laaksonen, Mikko: ”Runosmäki”, Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla, s. 224–235. Kustannusosakeyhtiö, 2021.
  17. PIIPARINPOLKU 20, 20360 Turku | TVT Asunnot www.tvt.fi. Viitattu 19.2.2023.
  18. Aalto, Petri & Laaksonen, Mikko: ”Runosmäki”, Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla, s. 254–266. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2021.
  19. PIINOKANKATU 1, 20610 Turku | TVT Asunnot www.tvt.fi. Viitattu 19.2.2023.
  20. a b Aalto, Petri & Laaksonen, Mikko: Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla, s. 63–65. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2021.
  21. a b c Aalto, Petri & Laaksonen, Mikko: Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla, s. 125–132. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2021.
  22. VIRUSMÄENTIE 92, 20300 Turku | TVT Asunnot www.tvt.fi. Viitattu 18.2.2023.
  23. a b c d Aalto, Petri & Laaksonen, Mikko: Turun lähiöt – Aluerakentaminen Turun kaupunkiseudulla, s. 164–174. Kustannnusosakeyhtiö Sammakko, 2021.
  24. Manninen, Markus: Valtion virastotalot 2018. Senaatti. Viitattu 23.3.2024.
  25. Lehtokari, Anniina: Turun teknillinen oppilaitos – Rakennushistoriaselvitys 28.2.2018. Turun kaupunki. Viitattu 23.3.2024.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Laaksonen, Esa: ”Pitkänen, Pekka (1927–2018)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 735–736. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. Teoksen verkkoversio.
  • Laaksonen, Mikko: Betoni ja modernismi: Arkki­tehti Pekka Pitkänen 1927–2018. Berlin: DOM Publishers, 2021. ISBN 978-3-86922-745-0.

Aiheesta muualla

muokkaa