Pekka Pitkänen (kuvanveistäjä)

suomalainen kuvanveistäjä

Pekka Sakari Pitkänen (s. 15. maaliskuuta 1950 Jyväskylä) on suomalainen kuvanveistäjä.[1]

Pitkänen on opiskellut 1970-luvulla Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Suomen Taideakatemian koulussa. Hän on työskennellyt kuvanveiston opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa 1979–1984.[1]

Pitkäsen teos Masuunin henki vuodelta 1999 on Keravan Puuvalonaukiolla.[2]
Kirjakauppias Seppo Hiltusen muistolaatta Helsingissä (2016).

Pitkänen on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1979 alkaen. Hänen teoksiaan on esillä julkisissa tiloissa, muun muassa Eduskuntatalossa. Hän suunnitteli myös Kalevalan 150-vuotisjuhlamitalin.[3] Hänelle on myönnetty Suomen Taideyhdistyksen dukaattipalkinto 1982, ja hän on menestynyt useissa veistoskilpailuissa. Hänelle on myönnetty valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha vuosina 1991, 1996 ja 2002.[1]

Pitkäsen varhaista tuotantoa leimasi rosoinen ekspressionismi, mutta hän on sittemmin siirtynyt koruttomiin monumentaalisiin muotoihin.[3]

Pekka Pitkäsen toinen puoliso vuodesta 1990 oli kuvanveistäjä Minna Tuominen.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 703–704. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. Keravan taiderastit Keravan kaupunki. Viitattu 17.9.2022.
  3. a b Pitkänen, Pekka hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)