Peki'in (arab. Buqei'a‎) on pääasiassa druusien ja kristittyjen arabien asuttama kylä Israelin Pohjoisella hallintoalueella. Kylällä on myös pitkä juutalainen historia, mutta heitä asui 2010-luvulla kylässä enää yksi. Peki'in asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 5 815.

Peki'in
Aukio ja lähde Peki'inissä.
Aukio ja lähde Peki'inissä.

Peki'in

Koordinaatit: 32°58′27″N, 35°19′53″E

Valtio Israel
Hallintoalue Pohjoinen
Väkiluku (2018) 5 815


















Maantiede muokkaa

 
Paikallista maisemaa.

Peki'in sijaitsee Israelin Ylä-Galilean alueella.[1]

Historia muokkaa

 
Kylän juutalaisia asukkaita vuoden 1930 paikkeilla.

Nykyisen Peki'inin alueella on ollut ihmisasutusta jo pitkään. Lähellä ollutta luolaa käytettiin hautapaikkana jo myöhäisellä kalkoliittisella kaudella.[2]

Peki'in on mahdollisesti Josephuksen Juutalaissodan historiassa mainitsema Baca. Beqa mainitaan sittemmin teoksessa Pesikta de-Rav Kahana ja nimi Peki'in esiintyy ensi kertaa teoksessa Kohelet Rabbah. Kohelet Rabbahin tarinan mukaan rabbi Simeon ben Yohai piilotteli paikallisessa luolassa toisen juutalaissodan aikana.[1] Hänen kirjoittamansa Zohar on kabbalalaisuudessa pyhänä pidetty kirjoitus.[3] Rooman valtakunnan kaudella kylässä asui arkeologisten löytöjen perusteella juutalaisia ja muita ryhmiä.[1]

Kylä tunnettiin sittemmin juutalaisista asukkaistaan, jotka oman kansanperinteensä perusteella olivat alueen viimeinen juutalaisjoukko, jota ei ollut koskaan karkotettu. Paikalliset juutalaiset viljelivät maata ja silkkiä. 1500-luvulla juutalaisia perheitä oli 33–45, mutta vuonna 1820 määrä oli laskenut 20:een ja vuonna 1900 juutalaisia oli yhteensä 93. Huomattava osa heistä pakeni vuoden 1929 ja vuosien 1936–1939 levottomuuksien aikana, joiden jälkeen jäljellä oli vain yksi perhe.[1]

Juuri ennen Israelin itsenäisyyssotaa kylässä oli yhden juutalaisen perheen lisäksi 800 druusia, 242 kristittyä ja 68 muslimia. Osa kylän arabiasukkaista pakeni sodan aikana. Sittemmin Israel on korjauttanut esimerkiksi kylän vanhan synagogan ja juutalaisia hautoja. Kylän viereen perustettiin myös Peki'in ha-Hadashah eli Uusi-Peki'in -niminen mošav.[1]

Väestö muokkaa

Peki'inin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 5 815.[4] Vuonna 1968 kylän asukasluku oli 2 070 ja tuolloin asukkaista noin kolme neljäsosaa oli druuseja ja neljäsosa kristittyjä. Kylän kristityt ovat pääasiassa ortodokseja.[1] Juutalaisia oli 2010-luvulla enää yksi.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 15 Nat-Per, s. 716-717. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  2. Harney, É., May, H., Shalem, D. et al.: Ancient DNA from Chalcolithic Israel reveals the role of population mixture in cultural transformation Nature Communications 9, 3336 (2018). Viitattu 18.12.2019. (englanniksi)
  3. Pekiin Tourist Israel. Viitattu 18.12.2019. (englanniksi)
  4. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Peqi'in (Buqei'a)) Central Bureau of Statistics. Viitattu 18.12.2019. (englanniksi)
  5. Eli Ashkenazi: Researchers Race to Document Vanishing Jewish Heritage of Galilee Druze Village Haaretz. Viitattu 18.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa