Arabikapina (1936–1939)

arabien aseellinen kapina Brittien hallinnoimassa Palestiinassa 1936–1939

Arabikapina viittaa brittien hallitsemalla Palestiinan mandaattialueella syttyneisiin väkivaltaisuuksiin vuosina 1936–1939. Kapinan syitä olivat esimerkiksi kannatustaan kasvattava palestiinalainen nationalistinen liike ja etenkin sionismin vastustus. Syttynyt kapina muuttui ajan myötä juutalaisia ja brittejä vastaan tehdyistä iskuista myös veriseksi arabien keskinäiseksi välienselvittelyksi. Lopulta brittien onnistui kukistaa kapina sotilaallisesti. Tuhansia arabeja kuoli ja monet pakenivat ulkomaille.

Arabikapina
Arabitaistelijoita.
Arabitaistelijoita.
Päivämäärä:

19361939

Paikka:

Palestiinan mandaattialue

Lopputulos:

Arabikapinan tukahduttaminen

Osapuolet

 Yhdistynyt kuningaskunta

Arabikapinalliset

Vaikka arabit olivat hävinneet kapinansa, Iso-Britanniassa se johti politiikan suunnan kääntymiseen sionistien kannalta huonommaksi. Kapina vaikutti myös palestiinalaisen identiteetin kehittymiseen.

TaustaMuokkaa

 
Terrori-iskussa tuhoutuneen juutalaisa kuljettaneen bussin jäänteet.

Arabinationalismi oli saanut kannatusta Palestiinassa 1920- ja 1930-luvuilla. Suurimmaksi uhaksi koettiin usein sionismi ja juutalaisten kasvava siirtolaisuus alueelle. Juutalainen siirtolaisuus alueelle oli lisääntynyt ennen arabikapinaa natsi-Saksan antisemitismin ja juutalaisvainojen takia. Vuonna 1936 Palestiinassa asui jo noin 400 000 juutalaista. Arabinationalistisen liikkeen johtohahmo oli Jerusalemin mufti Hajj Amin al-Husaini, jota etenkin Israelissa on sittemmin syytetty natsisympatioista.[1]

Nationalistisia tunteita herätti myös monen muun arabimaan itsenäistyminen näihin aikoihin. Irak ja Saudi-Arabia olivat itsenäistyneet vuonna 1932, ja vuonna 1936 sopimus brittien ja Egyptin välillä vahvisti maan itsenäistä asemaa. Samaan aikaan Palestiinassa koettiin sosiaalisia ja taloudellisia muutoksia. Sionismin myötä maata ostivat juutalaiset, mikä ajoi etenkin vuokraviljelijöinä aiemmin toimineita arabeja kaupunkeihin. Töitä ei ollut, kun maailmaa oli koetellut myös 1930-luvun lama.[1]

Jännittynyt tilanne oli purkautunut jo pariinkin otteeseen ennen arabikapinan syttymistä. Vuonna 1928 arabien ja juutalaisten välillä oli riidelty Jerusalemin Temppelivuoren asemasta ja vuonna 1929 syttyi avoimia yhteenottoja, jossa tuli myös kuolonuhreja ennen kurinpalautusta brittien taholta.[1]

KapinaMuokkaa

 
Arabikapinallisia Palestiinan lipun kanssa vuonna 1937.

Kapinan ensimmäinen vaiheMuokkaa

Vuonna 1935 brittijoukot surmasivat Izz ad-Din al-Qassamin. Hänellä oli joukko kansallismielisesti ja uskonnollisesti motivoituneita palestiinalaisia seuraajia, jotka hänen kuolemansa jälkeen olivat vastuussa kapinan ensimmäisistä väkivaltaisuuksista.[2] Arabit tekivät seuraavan vuoden puolella iskuja juutalaisia kohteita vastaan.[1] Tilanne kärjistyi etenkin, kun kaksi juutalaista murhattiin huhtikuussa 1936, jolloin alkoi väkivallan kierre. Qassamin kannattajat ryhtyivät yleislakkoon Jaffassa ja Nabuksessa.[2] Tilanne oli nopeasti riistäytymässä brittien käsistä, mikä uhkasi jo heidän koko valtaansa alueella. Arabit perustivat hieman kapinoinnin alkamisen jälkeen Arabien kansallisen komitean, joka käsitti tärkeimpien arabipuolueiden johtajat. Järjestön johdossa oli mufti al-Husaini. Kansallinen komitea oli sittemmin tärkein kapinaa johtanut taho.[1] Kansallinen komitea vaati juutalaisen maahanmuuton pysäyttämistä, maan myynnin juutalaisille kieltämistä ja itsenäisyyttä Palestiinalle.[2]

Arabien lakkoillessa arabitaistelijoita siirtyi Palestiinan kukkuloille etenkin maan pohjoisosissa, josta heidän aseelliset joukkonsa tekivät iskuja juutalaisia ja brittejä vastaan.[2] Britit kiristivät politiikkaansa, minkä lisäksi lakot ja kapinointi tekivät monien arabien aseman lopulta tukalammaksi. Kapinaa heikensi myös kansallisen komitean hajanaisuus. Periaatteessa liikkeessä oli edustettuna eri puolueiden johtoa, mutta todellisuudessa sen toiminta oli hyvin klaanipohjaista. Näistä eri syistä kapinointi vaikutti lakkaavan vähintään osittain vuoden 1936 syksyllä. Yhdistynyt kuningaskunta suostui puolestaan asettamaan tapahtumien syitä tutkivan komitean.[1]

Lordi William Robert Peelin johtama niin sanottu Peelin komitea julkaisi tutkimuksensa heinäkuussa 1937. Komitean mukaan tilanne voitaisiin ratkaista vain jakamalla Palestiina arabien ja juutalaisten kahteen valtioon. Arabit hylkäsivät ehdotuksen, johon olisi liittynyt esimerkiksi 200 000 arabin siirto juutalaisvaltion alueelta. Sionistinen liike puolestaan hyväksyi ehdotuksen 20. kansainvälisessä sionistikongressissa. Komitean ehdotuksen kokonaisvastustuksen takia britit päättivät lopulta kuitenkin luopua suunnitelmasta.[1]

Kapinan toinen vaiheMuokkaa

 
Brittisotilas konekiväärin kanssa Jerusalemissa.
 
Brittisotilaiden pidättämiä arabeja Jerusalemissa vuonna 1938.

Peelin komitean lopulta epäonnistuneen ehdotuksen jälkeen arabikapina alkoi jälleen kiihtyä vuosina 1937 ja 1938. Britit julistivat alueelle sotalain ja Arabien kansallinen komitea määrättiin lakkautettavaksi.[2] Amin al-Husainista annettiin pidätysmääräys, mutta hän pakeni Syyriaan ennen kiinnijäämistään. Kapina oli kiihtynyt, mutta sen toiselta vaiheelta puuttui täysin selvä poliittinen johto. Iskuja tehtiin nyt paitsi juutalaisia ja brittejä vastaan, mutta kohteeksi joutuivat myös esimerkiksi maanomistajat ja eri arabiosapuolet. Katkeraa valtakamppailua kävivät Husainit ja Našašibit. Kapinan päättämiseksi britit ryhtyivät entistä laajempiin sotilastoimiin. Vuonna 1938 alueelle oli tuotu jo 20 000 brittisotilasta, jotka aloittivat käytännössä alueen uudelleenvalloituksen. Usein tähän liittyivät kokonaisia kyliä vastaan tehdyt kollektiiviset rangaistustoimet. Kapina saatiin lopulta loppumaan kevääseen 1939 mennessä.[1]

SeurauksetMuokkaa

Joidenkin arvioiden mukaan kapinan aikana oli kuollut 4 000–6 000 arabia.[1] Ehkä noin 15 000 oli haavoittunut ja 5 600 vangittu.[2] 30 000 arabia oli paennut Palestiinasta naapurimaihin. Ehkä noin puolet kapinan kuolonuhreista liittyivät arabien keskenäisiin verisiin yhteenottoihin. Alueen talous oli raunioina. Etenkin arabien sisäiset välienselvittelyt vaikeuttivat myöhempiä yrityksiä ajaa Palestiinan arabeille omaa valtiota. Kapinan monista negatiivisista puolista huolimatta voidaan myös sanoa, että kapinalla oli olennainen vaikutus palestiinalaisen identiteetin kehittymiseen. Sittemmin kapinaan on liitetty palestiinalaisten keskuudessa monia erilaisia sankaritarinoita.[1]

Kapinan aikana oli saanut surmansa myös satoja Palestiinan juutalaisia.[1] Kapinan aikana juutalaisten muodostamissa aseellisissa liikkeissä oli toiminut noin 15 000 jäsentä.[2] Etenkin varsinaisesti jo ennen kapinaa perustettu Hagana kasvatti vaikutusvaltaansa juutalaisten suojelijana. Irgun oli puolestaan tehnyt terrori-iskuja. Toisaalta arabien lakkoillessa kapinan aikana juutalaiset kehittyivät yhteisönä taloudellisesti ja sosiaalisesti omavaraisemmaksi. Monien arabien taloudellinen ahdinko johti, kapinan alkuperäisestä ajatuksesta huolimatta, itse asiassa maan lisääntyneeseen myyntiin juutalaisille.[1]

Kapinan kukistaminen merkitsi brittien politiikan kääntymistä sionisten kannalta huonompaan suuntaan. Toukokuussa 1939 julkaistiin valkoinen paperi, jossa asetettiin tavoite itsenäisestä enemmistövaltaisesta Palestiinasta kymmenen vuoden kuluessa.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m Hannu Juusola: Israelin historia, s. 51-56. Gaudeamus Helsinki University Press, 2014. ISBN 978-952-495-559-1.
  2. a b c d e f g Walid Ahmed Khalidi, Ian J. Bickerton ja Rashid Ismail Khalidi: The Arab Revolt Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.10.2019. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa