Paali-kaanon

Thainkielisen Paali-kaanon -sarjan standardipainos

Paali-kaanon on Theravada-buddhalaisuuden paalinkielinen standardikokoelma pyhiä kirjoituksia.[1] Se on kaikkein täydellisin olemassa oleva varhaisen buddhalaisuuden kaanon,[2][3] ja se on pääosin peräisin Tamrashatiya-koulukunnalta.[4]

Buddhalaisen perinteen mukaan Ananda resitoi muistista Sutta Pitakan ja Upali Vinaya Pitakan ensimmäisessä buddhalaisessa neuvostossa, joka järjestettiin pian Gautama Buddhan kuoleman eli parinirvanan jälkeen. Neuvostossa paikalla olleet arhatit hyväksyivät nämä resitaatiot, ja Buddhan opetukset säilytettiin suullisena perimätietona buddhalaisen sanghan keskuudessa. Tripitakaa, joka välitettiin Sri Lankaan kuningas Ašokan hallinnon aikana, säilytettiin alun perin suullisena perimätietona. Se kirjoitettiin myöhemmin muistiin neljännen buddhalainen neuvoston aikana, joka piidettiin vuonna 29 eaa., noin 454 vuotta Gautama Buddhan kuoleman jälkeen.[5][6] Samankaltaisten opetusten tekstikatkelmia on löytynyt muiden tärkeimpien intianbuddhalaisten koulukuntien agama-teksteistä. Ne on kuitenkin kirjoitettu muilla prakrit-kielillä paalin tai sanskriitin sijaan. Jotkin niistä käännettiin myöhemmin kiinaksi (varhaisimmat niistä ovat peräisin 300-luvulta). Säilynyt srilankalainen versio on kaikkein täydellisin,[7] mutta sitä muokattiin laajasti noin 1000 vuotta Buddhan kuoleman jälkeen, 400 tai 500-luvulla.[8] Varhaisimmat kanonisen paalinkielen tekstikatkelmat löydettiin Burman Pyu-kaupunkivaltioista, ja ne on ajoitettu 400-luvun puolivälistä 500-luvun puoliväliin.[9]

Paali-kaanon jakaantuu kolmeen yleiseen luokkaan, nimeltään pitaka (paalin kielellä: piṭaka, joka tarkoittaa "koria" ja viittaa astioihin, joissa palmunlehdistä tehtyjä käsikirjoituksia säilytettiin).[10] Tämän vuoksi kaanonia kutsutaan perinteisesti nimellä Tipiṭaka ("kolme koria"). Nämä kolme pitakaa ovat seuraavat:

  1. Vinaya Piṭaka ("kurinalaisuuden kori"), joka käsittelee buddhalaisen sanghan sääntöjä tai kuria;[10][7]
  2. Sutta Piṭaka (sutrien/sanontojen kori) on koreista suurin, ja se sisältää Buddhan käymiä keskusteluja ja saarnoja sekä jonkin verran uskonnollisia runoja;[10]
  3. Abhidhamma Piṭaka, tutkielmia, jotka selventävät buddhalaisia oppeja, etenkin niitä, jotka koskevat ihmisen mieltä. Tätä kutsutaan myös systemaattisen filosofian koriksi.

Vinaya Pitaka ja Sutta Pitaka ovat varsin samanlaisia kuin varhaisten buddhalaisten koulukuntien teokset, joita kutsutaan usein varhaisiksi buddhalaisiksi teksteiksi. Abhidhamma Pitaka on kuitenkin tiukasti Theravada-koulukunnan kokoelma, ja sillä on vain vähän yhteistä muiden buddhalaisten koulukuntien tunnustamien abhidhamma-teosten kanssa.[11]

Kaanon perinteessäMuokkaa

 
Ennen modernia aikaa paali kaanonia ei julkaistu kirjan muodossa, vaan se kirjoitettiin ohuille puusuikaleille jotka oli tehty palmunlehdistä tai bambusta. Lehdet pidetään toistensa päällä ohuiden tikkujen avulla ja pyhät kirjoitukset peitettiin kankaalla ja ne säilytettiin laatikossa.

Theravada-koulukunta kuvaa kaanonia perinteisesti Buddhan sanana (buddhavacana), vaikka sitä ei olekaan tarkoitettu otettavan kirjaimellisesti, sillä se sisältää myös Buddhan oppilaiden opetuksia.[12]

Perinteinen Theravādalainen (Mahavihāra) tulkinta paali-kaanonista esitetään Buddhaghosan (300-400 jaa.) sekä myöhempien munkkien kokoamassa kommentaarien sarjassa, jotka kattavat lähes koko kaanonin ja jotka perustuvat aikaisempiin, nyt jo tuhoutuneisiin lähteisiin. Alakommentaarit on kirjoitettu jälkikäteen, ja ne kommentoivat sekä kaanonia että sen kommentaareja. Perinteinen Theravāda-koulukunnan tulkinta on koottu yhteen Buddhaghosan Visuddhimagga-kirjaan.[13]

Burmalaisen Buddha Sasana -neuvoston edustajan antaman virallisen näkemyksen mukaan[14] kaanon sisältää kaiken, mitä tarvitaan polun näyttämiseksi nirvānaan. Kommentit ja alakommentaarit sisältävät joskus paljon spekulaatioita, mutta ne ovat uskollisia opetuksille ja antavat usein valaisevia kuvia. Sri Lankassa ja Thaimaassa "virallinen" buddhalaisuus on suurelta osin omaksunut länsimaisten tutkijoiden tulkinnat.[15]

Vaikka kaanon on ollut olemassa kirjallisessa muodossa kahden vuosituhannen ajan, sen aikaisempaa suullisen perinteen luonnetta ei ole unohdettu perinteisessä buddhalaisessa harjoituksessa: tekstien muistiin painaminen sekä resitaatio ovat edelleen yleisiä harjoituksia. Yleisesti resitoitujen tekstien joukkoon kuuluu Paritta. Jopa maallikot osaavat yleensä ainakin muutaman lyhyen tekstin ulkoa sekä resitoivat niitä säännöllisesti. Tätä pidetään yhtenä meditaation muotona, etenkin jos lausuja ymmärtää tekstin merkityksen. Munkkien odotetaan luonnollisesti muistavan paljon maallikkoja enemmän. Burmalainen munkki, Vicittasara opetteli koko kaanonin ulkoa kuudennetta buddhalaista neuvostoa varten (Theravada-koulukunnan käyttämän järjestyksen mukaan).[16][17]

Pyhien kirjoitusten suhde buddhalaisuuteen sellaisena, kuin se tosiasiallisesti esiintyy tavallisten munkkien ja maallikoiden keskuudessa, on ongelmallinen, kuten muissakin tärkeimmissä uskonnollisissa perinteissä. Todisteet viittaavat siihen, että vain tietyt osat kaanonista tunnettiin laajasti ja että ei-kanoniset teokset olivat joskus paljon laajemmin käytettyjä (yksityiskohdat vaihtelevat paikasta riippuen).[18] Rupert Gethin on ehdottanut, että koko buddhalaista historiaa voidaan pitää varhaisten pyhien kirjoitusten seurausten käsittelemisenä.[19]

AlkuperäMuokkaa

Paali-kaanonin myöhäisen osan mukaan Buddha opetti kolmea pitakaa. Theravada-koulukunassa on perinteisesti uskottu, että suurin osa paali-kaanonista on peräisin Buddhalta sekä hänen suorilta oppilailtaan. Pyhien kirjoitusten mukaan, pian Buddhan kuoleman jälkeen pidettiin neuvosto, jonka tarkoituksena oli kerätä ja säilyttää Buddhan opetukset. Theravada-perinteessä todetaan, että niitä toistettiin suullisesti 400-luvulta eaa. aina 400-luvulle jaa saakka, jolloin se kirjoitettiin muistiin.[20] Opetusten muistiin painamista vahvistettiin järjestämällä säännöllisiä yhteisöllisiä resitaatioita. Perinteen mukaan opetuksiin on tehty aiinoastaan muutamia myöhempiä lisäyksiä. Theravada-koulukunnan pitakat kirjoitettiin ensimmäistä kertaa muiistin Sri Lankassa Alu Viharayan temppelissä varhaisimmillaan vuosien 29–17 eaa. välisenä aikana.[21]

Tunnistettavien tekstien maantieteellinen sijainti vastaa yleisesti ottaen sijainteja Koillis-Intian Gangesin aluella, mukaan lukien Kosalan, Kasin, Vajjin ja Magadhan kuningaskunnien alueet.[22] Vaikka Theravada on yleisesti pitänyt paalin kieltä synonyyminä Magadhin valtakunnassa käytetyn kielen kanssa, jota Buddha puhui, ovat kielitieteilijät havainneet paalin kielen olevan läheisemmässä yhteydessä muihin Länsi-Intian prakritikieliin ja löytäneet merkittäviä eroavaisuuksia muutamasta magadhi-kielestä säilyneestä esimerkistä, sekä muiden koillisen alueen prakrit-kielten katkelmista.[23] Kielellisen tutkimuksen mukaan Buddhan opetukset on mahdollisestii tallennettu alun perin jollakin itäisen Intian kielellä, mutta ne on käännetty länsi-intialaiselle, paalia edeltäneelle kielelle joskus ennen Asokan hallintokautta.[22]

Suuri osa kaanonin materiaalista ei ole erityisesti Theravāda-koulukunnan omia materiaaleja, vaan ne ovat kokoelma Theravalaisten säilyttämä opetuksia ajalta ennen budhalaisuuden jakaantumista erillisiin lahkoihin. Peter Harvey väittää, että se sisältää materiaalia, joka on ristiriidassa myöhemmän theravādalaisen puhdasoppisuuden kanssa. Hän toteaa, että "Theravādalaiset ovat siis voineet lisätä jonkin aikaa tekstejä kaanoniin, mutta he eivät näyttäisi olevan muokanneet sitä, mitä heillä oli jo aikaisemmasta ajalta."[24] Useat tekijät viittaavat siihen, että varhaiset Sri Lankan buddhalaiset pitivät kanonista kirjallisuutta sellaisena ja välittivät sitä eteenpäin konservatiivisesti.[25]

Theravada-tradition yleisen käsityksen mukaan kaanon kokonaisuutena, on peräisin Buddhalta sekä hänen suorilta oppilailtaan (lukuun ottamatta tiettyjä, yleensä Abhidhammaan kuuluvia tekstejä, joissa viitataan nimenomaan tapahtumiin, jotka tapahtuivat kauan hänen kuolemansa jälkeen). Tutkijoiden näkemykset paali-kaanonin lopullisesta alkuperästä eroavat, mutta he uskovat yleisesti, että kaanon sisältää useita suhteellisen aikaisten ja myöhäisten tekstien kerrostumia, mutta heillä ei ole konsensusta kaanonin osioden suhteellisesta ajoituksesta eikä siitä, mitkä tekstit kuuluvat mihinkin aikakauteen.[22]

TekijyysMuokkaa

Tekijyys theravadalaisten mukaanMuokkaa

Prayudh Payutto väittää, että paali-kaanon edustaa Buddhan opetukset olennaisesti muuttumattomina muutamia pieniä muutoksia lukuun ottamatta. Hän väittää, että se sisältää myös Buddhaa edeltäviä opetuksia ja että Buddhan oppilaat painoivat myöhemmät opetukset muistiin vielä hänen ollessa elossa. Hänen väitteensä perustuu ensimmäisen buddhalaisen neuvoston prosessien tutkimiseen sekä munkkien käyttämiin muistamismenetelmiin, jotka alkoivat Buddhan elinaikana. Se perustuu myös siihen, että myös nykyisin eräät munkit kykenevät muistamaan koko kaanonin ulkoa.[26]

Bhikkhu Sujato ja Bhikkhu Brahmali väittävät olevan todennäköistä, että suuri osa paali-kaanonista on peräisin Buddhan ajoilta. He perustavat väitteensä erinäisiin todisteisiin, kuten kaanonissa kuvattuun teknologiaan (lukuun ottamatta selvästi myöhempiä tekstejä), joka vastaavat Buddhan aikoina olemassa ollutta, nopeasti kehittyvää teknologiaa. Kaanoniin ei myöskään sisälly suureen buddhalaiseen hallitsijaan, kuningas Ashokaan liittyviä ennustuksia (joita mahajana-koulukunnan tekstit usein siältävät), mikä heidän mielestään viittaa siihen, että se edeltää Ashokan hallintoaikaa. Heidän mukaansa, kaanonissa olevat kuvaukset poliittisesta maantieteestä esittävät myös Buddhan aikaista Intiaa, joka muuttui pian hänen kuolemansa jälkeen. Siinä ei myöskään mainita lainkaan paikkoja Etelä-Intiasta, jotka olisivat olleet hyvin tunnettuja intialaisille varsin pian Buddhan kuoleman jälkeen. Heidän mukaansä nämä, sekä useat muut todisteet aineiston hänen aikaansa.[27]

Tekijyys akateemisten tutkijoiden mukaanMuokkaa

Tutkijoiden näkemykset paali-kaanonin tekijyydestä voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan:  

  1. Tekijöinä ovat Buddha itse sekä hänen varhaiset seuraajensa
  2. Tekstit ovat peräisin lahkoutumista edeltävän buddhalaisuuden ajanjaksolta
  3. Agnostisismi

Tutkijat ovat sekä tukeneet, että vastustaneet useita olemassa olevia näkemyksiä.

Näkemykset Buddhan tekijyydestäMuokkaa

Useat varhaisen buddhalaisuuden tutkijat väittävät, että paali-kaanonissa olevien buddhalaisten opetusten ydin voi olla peräisin itse Gautama Buddhalta, mutta osa siitä on myös Buddhan varhaisten seuraajien kehittämää Buddhan kuoleman jälkeen. Richard Gombrich sanoo, että Buddhan tärkeimmät saarnat (Vinayassa ja Sutta Pitakassa ) ovat johdonmukaisia ja johdonmukaisia, joten on oltava yhden henkilön eli Buddhan työtä, eikä hänen kuolemansa jälkeen luodun seuraajien muodostaman komitean työtä.[28]

Muut tutkijat ovat varovaisempia ja pitävät osaa paali-kaanonista Buddhan varhaisten seuraajien tekemänä. Peter Harvey [29] toteaa myös, että "suuren osan" paali-kaanonista täytyy johtua Buddhan opetuksista, mutta toteaa myös, että osat paali-kaanonista ovat selvästi peräisin ajalta Buddhan jälkeen. A.K. Warder on todennut, ettei ole mitään näyttöä, joka viittaisi siihen, että varhaisille koulukunnille yhteiset opetukset olisivat kenenkään muun kuin Buddhan ja hänen välittömien seuraajiensa laatimia. J.W. de Jong on sanonut, että olisi tekopyhää väittää, että emme voi sanoa mitään varhaisimman buddhalaisuuden opetuksista väittäen, että "kanonista kirjoituksista löytyvät buddhalaisuuden perusideat ovat voineet hyvin olla Buddhan julistamia, hänen oppilaidensa välittämiä ja kehittämiä ja lopulta kodifioitu kiinteiksi kaavoiksi.[30] Alex Wynne on sanonut, että jotkut paali-kaanonin tekstit saattavat ajoittua buddhalaisuuden alkuun, ja ne saattavat sisältää ehkä Buddhan opetusten sisällön ja joissain tapauksissa ehkä jopa hänen sanansa. Hän ehdottaa, että kaanon koostettiin jo varhain, pian Buddhan parinirvanan jälkeen, mutta vapaan improvisoinnin jakson jälkeen, ja sitten ydinopetukset säilytettiin muistissa lähes sanatarkasti.[31] Hajime Nakamura kirjoittaa, että vaikka mitään ei voida varmasti liittää Gautamaan historiallisena hahmona, joidenkin sanontojen tai lauseiden on johduttava hänestä.[32]

Näkemykset tekijyydestä lahkoutumista edeltäneen buddhalaisuuden aikanaMuokkaa

Suurin osa tutkijoista on samaa mieltä siitä, että oli olemassa karkea pyhien kirjoitusten joukko, jota suhteellisen varhainen yhteisö ylläpiti ja välitti.[33]

Suuri osa paali-kaanonista löytyy myös muiden buddhalaisuuden varhaisten koulukuntien pyhistä kirjoituksista, joista osa on säilynyt pääasiassa kiinankielisinä versioina. Monet tutkijat ovat väittäneet, että tämä eri koulukunnille yhteinen materiaali voidaan ajoittaa lahkoutumista edeltäneen buddhalaisuuden ajalle. Tämä on aika ennen varhaisten koulukuntien erkanemista noin 300- tai 200-luvuilla eaa.

Näkemykset agnostismistaMuokkaa

Jotkut tutkijat näkevät paali-kaanonin laajentuvan ja muuttuvan tuntemattomasta ytimestä lähtien.[34] Agnostiseen asenteeseen liittyviä perusteluja ovat muun muassa se, että todisteet Buddhan opetuksista ovat peräisin ajalta kauan hänen kuolemansa jälkeen.

Jotkut myöhemmän Intian buddhalaisuuden ja Tiibetin buddhalaisuuden tutkijat sanovat, että vain vähän tai mikään teksteistä ei juonna juuriaan Buddhaan. Ronald Davidsonilla[35] ei ole juurikaan luottamusta siihen, että suuri osa mahdollisesti säilyneistä buddhalaisista kirjoituksista olisi oikeasti historiallisen Buddhan sanoja.[36] Geoffrey Samuel [37] sanoo, että paali-kaanon perustuu suurelta osin Buddhaghosan ja hänen kollegoidensa työhön 400-luvulla jaa.[38] Gregory Schopen väittää,[39] että voimme tietää mitään varmaa kaanonin sisällöstä vasta 400- ja 500-luvuilta jaa. A. Wynne on kritisoinut tätä kantaa.[5]

Abhidhamma Pitakan tekijyysMuokkaa

Länsimainen tutkimus viittaa siihen, että Abhidhamma Pitaka alkoi todennäköisesti muodostua noin 300 eaa., Mutta se on saattanut periytyä aikaisemmista luetteloista ja nimikkeistä, jotka tunnetaan nimellä “matrika”.[10][40] Perimätiedon mukaan se oli resitoitujen tekstien joukossa ensimmäisessä buddhalaisessa neuvostossa, ja sen tyylissä ja muodossa olevat eravaisuudet johtuvat Sariputra tekemästä kokoamistyöstä.[41][42]

Paali-kaanonin varhaisimmat kirjatMuokkaa

Kaanonin varhaisimpien kirjojen suhteen on olemassa erilaisia näkökantoja. Suurin osa länsimaisista tutkijoista on sitä mieltä,että varhaisin yksilöitävä kerros koostuu pääosin proosateoksista,[43] vinayasta (lukuun ottamatta Parivāraa)[44] ja Sutta Pitakan neljästä ensimmäistä nikāyasta,[45][46] ja ehkä myös joistakin lyhyistä jakeista,[47] kuten Suttanipatasta.[44] Jotkut tutkijat, etenkin Japanissa, väittävät kuitenkin, että Suttanipāta on varhaisin kaikista buddhalaisista pyhistä kirjoituksista, jota seuraa Itivuttaka ja Udāna.[48] Jotkut opetuksissa tapahtuneista kehityksestä saattaa kuitenkin heijastaa vain muutoksia opetuksessa, jonka Buddha itse otti käyttöön, 45 vuoden aikana, jona hän opetti.

Tutkijat ovat yleisesti yhtä mieltä siitä, että varhaiset kirjat sisältävät joitain myöhempiä lisäyksiä.[49] Näiden myöhäisten lisäysten näkökohdat ovat tai voivat olla peräisin paljon aikaisemmalta ajanjaksolta.[50][51][52] Muut paali-kaanonin näkökohdat, kuten yhteiskuntaan tai Etelä-Aasiaan historiaan liittyvät tiedot ovat epävarmoja, koska paali-kaanonia muokattiin laajasti 400- tai 500-luvulla jaa., lähes tuhat vuotta Buddhan kuoleman jälkeen.[8] Lisäksi tämä muokattu Sri Lankan paali-kaanon mainitsee itse, että kokoelmaa oli aikaisemmin muokattu 100-luvun eaa. tienoilla. Varhaisen buddhalaisuuden tutkijan Lars Fogelinin mukaan Sri Lankan paali-kaanonia on muokattu, ja "ei ole perusteltua olettaa, että Sri Lankan buddhalaisuus muistuttaa mantereella ollutta varhaista buddhalaisuutta, ja on useita syitä väittää, että se ei muistuta sitä."[53]

Eräs Ashokan määräyksistä, Calcutta-Bairatin määräys luettelee useita tekstejä kaanonista, joita hän pitää hyödyllisinä. Alexander Wynnen mukaan:

Yleinen yksimielisyys näyttää olevan se, että mitä Asoka kutsuu Munigathaksi, vastaa Munisuttaa (Sn 207-21), Moneyasute on todennäköisesti Nalakasutan (Sn 699-723) toinen puolisko ja Upatisapasine voi vastata Sariputtasuttaa (Sn 955-975). ). Muiden nimikkeiden tunnistaminen on suurilta osin epävarmaa, mutta Schmithausen seuraa häntä edltänyttä Oldenbergiä, ja tunnistaa sen, mitä Asoka kutsuu Laghulovadaksi osana proosatekstiä Majjhima Nikayassa, Ambalatthika-Rahulovada Suttaa (M no.61).[54]

Tämä näyttää olevan todiste, joka osoittaa, että jotkut näistä teksteistä olivat jo vakiintuneet Ashokan hallintoaikaan mennessä (304–232 eaa.), mikä tarkoittaa, että jotkut buddhalaisten lähetyssaarnaajien tänä aikana kantamista teksteistä ovat voineet myös olla vakiintuneita.[54]

Sri Lankan Mahavamsan mukaan paali- kaanon kirjoitettiin muistiin kuningas Vaṭṭagāmiṇi kuningas Vattagāminin hallintoaikana (100-luvulla eaa.), Sri Lankassa, neljännessä buddhalaisessa neuvostossa Useimpien tutkijoiden mielestä kaanoniin lisättiin tämän jälkeen vain vähän tai ei mitään tekstiä,[55][56][57] vaikkakin Schopen kyseenalaistaa tämän.

TekstitMuokkaa

KäsikirjoituksetMuokkaa

 
Burmalais- paalilainen käsikirjoituskopio buddhalaisesta Mahaniddesa-tekstistä, jossa näkyy kolme erityyppistä burmalaista kirjoitusmerkistöä(ylhäällä) keskimmäinen neliö, (keskimmäinen) pyöreä ja (alhaalla) ääriviivainen pyöreä punaisella lakalla yhden kullatun kannen sisäpuolelta.

Theravāda-maiden ilmasto ei edistä käsikirjoitusten säilymistä. Sen lisäksi, että Nepalista löytyy lyhyitä lainauksia kirjoituksista sekä kahden sivun fragmentti 700- tai 800-luvulta, vanhimmat tunnetut käsikirjoitukset ovat peräisin 1400-luvun lopulta, [58] eikä niitä ole juurikaan ennen 1700-lukua. [59]

Painettuja ja digitoituja painoksiaMuokkaa

Kaanonin ensimmäinen kokonainen painettu painos julkaistiin Burmassa vuonna 1900 38:ssa osassa. [62] Seuraavat Kaanonin paali-tekstin versiot ovat helposti saatavilla lännessä:

  • Pali Text Society -versio, 1877–1927 (muutama osa korvattiin myöhemmin uusilla painoksilla), 57 osaa hakemistoineen. [59]
    • Paali-kirjoitukset ja eräät paali-kommentaareista digitoitiin MS-DOS / laajennettuna ASCII-yhteensopivana tietokantana Dhammakaya-säätiön ja Pali Text Society -yhdistyksen yhteistyönä vuonna 1996 PALITEXT versiona 1.0: CD-ROM-tietokantana koko buddhalaisesta paali-kaanonista  ISBN 978-974-8235-87-5.[60]
  • Thai-painos, 1925–28, 45 osaa; tarkempi kuin PTS-painos, mutta vähemmän vaihtoehtoisia lukutapoja;[61]
  • Kuudennen neuvoston painos, Rangoon, 1954–56, 40 osaa; tarkempi kuin thaimaalainen painos, mutta vähemmän vaihtoehtoisia lukutapoja;[62]
    • Vipāssanan tutkimusinstituutin sähköinen kopio, saatavana verkossa [63] haettavissa olevassa tietokannassa ilmaiseksi tai instituutin CD-ROM-levyllä. [64]
    • Toinen versio, joka on valmistettu Thaimaan korkeimman patriarkan suojeluksessa, World Tipitaka -versio, 2005, 40 osaa, julkaisijana Dhamma Society Fund, [65] väitettää sisältävänsä täysimääräisesti kuudennessa neuvostossa tehdyt muutokset, ja heijastavansa siksi neuvoston tuloksia tarkemmin kuin jotkut nykyiset kuudennen neuvoston painokset. Saatavilla katseltavaksi verkossa (vaatii rekisteröitymisen) Tipiṭaka Quotation WebService -palveluun. [66]
  • Sinhalinkielinen (Buddha Jayanti) painos, 1957–? 1993, 58 osaa, mukaan lukien rinnakkaisin sinhalinkieliset käännökset, haettavissa, ilmaiseksi (ei vielä täysin oikoluettu). ) Saatavana lehdessä Buddhist Ethics. [67]
    • Transkriptio BudhgayaNews paali-kaanonista. [68] Tässä versiossa on helppo etsiä yksittäisiä sanoja kaikilta yli 16 000 sivulta kerralla ja tarkastella konteksteja, joissa ne esiintyvät.

Kaanonin sisältöMuokkaa

Kaanon koostuu kolmesta pitakasta eli "korista".

  • Vinaya Pitaka
  • Sutta Pitaka tai Suttanta Pitaka
  • Abhidhamma Pitaka

Vinaya PitakaMuokkaa

Ensimmäinen luokka, Vinaya Pitaka, käsittelee enimmäkseen sanghan sääntöjä, sekä munkeille että nunnille. Sääntöjä edeltävät tarinat, jotka kertovat, kuinka Buddha tuli kertomaan ne, ja niitä seuraa joukko selityksiä ja analyysejä. Tarinoiden mukaan säännöt laadittiin tapauskohtaisesti, Buddhan kohdatessa seuraajiensa keskuudessa erilaisia käyttäytymisongelmia tai kiistoja. Tämä pitaka voidaan jakaa kolmeen osaan:

  • Suttavibhanga ( -vibhaṅga ) Kommentaari Patimokkhasta, munkkeja ja nunnaja koskevista perussäännöistä, joita ei sellaisenaan ole mukana kaanonissa . Munkkien sääntöjä käsitellään ensin ja niitä seuraa ne nunnien säännöt, joita ei vielä ole käsitelty.
  • Khandhaka Muut säännöt aiheittain ryhmiteltyinä 22 lukuun.
  • Parivara (parivāra) Sääntöjen analyysi eri näkökulmista.

Sutta PitakaMuokkaa

Toinen luokka on Sutta Pitaka (kirjaimellisesti "säikeiden kori" tai "hyvin puhuttu"; sanskritin kielellä : Sutra Pitaka, ensinnä mainitun merkityksen mukaisesti), joka koostuu pääasiassa buddhan opetustapatumista. Sutta Pitakalla on viisi alajakoa tai nikayaa :

  • Digha Nikaya (dīghanikāya) 34 pitkää keskustelua.[69] Joy Manné väittää [18], että tämä kirja oli erityisesti tarkoitettu luomaan käännynnäisiä, sillä siinä on paljon keskusteluja ja uskonnolista materiaalia.
  • Majjhima Nikaya 152 keskipitkää keskustelua.[70] Manné väittää [18], että tämän kirjan tarkoituksena oli erityisesti antaa vankka perusta opetuksista käännynnäisille ja se sisältää suurelta osin saarnoja sekä opastuksia.
  • Samyutta Nikaya ( saṃyutta- ) Tuhansia lyhyitä keskusteluja 50:ssä ryhmässä jaoteltuna aiheittain, henkilöittäin jne. Bhikkhu Bodhi sanoo käännöksessään, että tämä nikaya sisältää yksityiskohtaisimmat selitykset opista.
  • Anguttara Nikaya ( aṅguttara- ) Tuhannet lyhyet keskustelut, jotka on järjestetty numeerisesti yhdestä yhteentoista. Se sisältää enemmän perusopetuksia tavallisille ihmisille kuin kolme edellistä nikayaa.
  • Khuddaka Nikaya Sekalainen kokoelma proosa- tai jaeteoksia.

Abhidhamma PitakaMuokkaa

Kolmas luokka, Abhidhamma Pitaka (kirjaimellisesti "dhamman tuolla puolella", "korkeampi dhamma" tai "erityinen dhamma", sanskritin kielellä: Abhidharma Pitaka ), on tekstikokoelma, joka antaa oppineiden selityksen buddhalaisista opeista erityisesti liittyen mieleen. Toisinaan siihen viitataan "systemaattisen filosofian" korina.[10][40] Abhidhamma Pitakassa on seitsemän kirjaa:

  • Dhammasangani ( -saṅgaṇi tai -saṅgaṇī ) luettelo, määritelmä ja luokittelu dhammoista
  • Vibhanga ( vibhaṅga ) 18 aiheen analyysi erilaisilla menetelmillä, mukaan lukien Dhammasangani
  • Dhatukatha (dhātukathā) käsittelee kahden edellisen kirjan ideoiden välisiä suhteita
  • Puggalapannatti (-paññatti) Selitykset eri persoonallisuustyypeistä, jotka on järjestetty numeerisesti luetteloihin, yhdestä kymmeneen
  • Kathavatthu (kathā-) yli 200 keskustelua opin eri kohdista
  • Yamaka sovelletaan 10:een menettelytapa-aiheeseen, joka sisältää vastakkaisia kysymyksiä (esim. Onko XY? Onko YX? )
  • Patthana ( paṭṭhāna ) 24 tilan tyypin analyysi[71]

Perinteinen kanta on, että abhidhamma viittaa absoluuttiseen opetukseen, kun taas suttat ovat sovellettu kuulijalle. Suurin osa tutkijoista kuvailee abhidhammaa pyrkimyksenä systematisoida suttien opetukset:[72][73] Cousins sanoo, että siinä missä suttissa ajattelu on sekvensseinä tai prosesseina, abhidhammassa ajattelu on tiettyjen tapahtumien perusteella.[74]

Vertailu muihin buddhalaisiin kaanoneihinMuokkaa

Kaksi muuta nykypäivänä käytössä olevaa buddhalaista pääkaanonia ovat kiinalainen buddhalainen kaanon ja Tiibetin Kangyur .

Kiinan buddhalaisen kaanonin nykyaikainen standardiversio on Taishō Revised Tripiṭaka, jolla on sata suurta jakoa, yhteensä yli 80 000 sivua. Tähän sisältyy Vinayat Dharmaguptaka-, Sarvāstivāda-, Mahīśāsaka- ja Mahāsaṃghika- koulukunnilta. Se sisältää myös neljä suurta Āgamaa, jotka ovat analogisia paali-kaanonin nikayoille. Ne ovat: Saṃyukta Āgama, Madhyama Āgama, Dīrgha Āgama ja Ekottara Āgama. Mukana ovat myös Dhammapada, Udāna, Itivuttaka ja Milindapanha. On myös lisätekstejä, mukaan lukien varhaiset historiaa, jotka on säilytetty varhaisista buddhalaisista koulukunnista, mutta joita ei löydy paalinkielisinä. Kaanoni sisältää Abhidharman laajoja teoksia, etenkin Sarvāstivāda-koulusta. Kiinalaisessa kaanonissa säilytetyt intialaiset teokset käännettiin pääosin buddhalaisista hybridi-sanskritista, klassisesta sanskritista tai alueellisista prakritseista . Kiinalaiset kutsuivat näitä yleensä yksinkertaisesti " sanskritiksi " (Ch. 梵語, Fànyǔ). Koko kiinalaisen buddhalaisen kaanonin ensimmäinen puulohkopainatus tehtiin Song-dynastian aikana Kiinassa keisarillisella määräyksellä 971 jaa. Varhaisin päivätty painettu buddhalainen sutra oli Timanttisutra, joka on painettu 868 jaa. ( upāsakan painama ilmaista jakelua varten); vaikka yksittäisten buddhalaisten suttien ja niihin liittyvien materiaalien painaminen on saattanut alkaa jo 600-luvun puolella.

Tiibetin kangyur koostuu noin sadasta osasta ja se sisältää versioita Vinaya Pitakasta, Dhammapadasta (nimeltään Udanavarga ) ja osia joistain muista kirjoista. Myöhemmän kokoamisen takia se sisältää suhteellisesti vähemmän varhaisia buddhalaisia tekstejä kuin paali- ja kiina-kaanonit.

Kiinan ja Tiibetin kaanonit eivät ole paalin käännöksiä ja eroavat siitä monin tavoin, mutta ne sisältävät joitain tunnistettavasti samanlaisia varhaisia teoksia. Abhidharma-kirjat ovat kuitenkin pohjimmiltaan erilaisia teoksia kuin paalin Abhidhamma Pitaka. Kiinan ja Tiibetin kaanonit koostuvat myös Mahāyāna sūtrista ja Vajrayāna tantroista, joilla ei ole vertailukohtia paali-kaanonissa.

ViitteetMuokkaa

  1. Gombrich, Richard F (2006), Theravada Buddhism (2nd ed.), sivu 3. London: Routledge
  2. Harvey, Peter (1990), Introduction to Buddhism, sivu 3. New York: Cambridge University Press
  3. Maguire, Jack (2001), Essential Buddhism: A Complete Guide to Beliefs and Practices, sivu 69-. Simon and Schuster, ISBN 978-0-671-04188-5
  4. Hahn, Thich Nhat (2015). The Heart of Buddha's Teachings. Harmony. sivu 16.
  5. a b Wynne, Alexander (2003), How old is the Suttapiṭaka? The relative value of textual and epigraphical sources for the study of early Indian Buddhism https://web.archive.org/web/20150309051940/http://www.ocbs.org/images/documents/Wynne.pdf (PDF), St John's College, arkistoitu versio alkuperäisestä: http://www.ocbs.org/images/documents/Wynne.pdf (PDF) 9. maaliskuuta, 2015
  6. Drewes, David (2015). Oral Texts in Indian Mahayana. Indo-Iranian Journal. 58: 131.
  7. a b Robert E. Buswell Jr., Donald S. Lopez Jr. (2013). The Princeton Dictionary of Buddhism. Princeton University Press. p. 924. ISBN 978-1-4008-4805-8.
  8. a b Lars Fogelin (2006). Archaeology of Early Buddhism. sivu 13. AltaMira. ISBN 978-0-7591-0750-2.
  9. Stargardt, Janice. Tracing Thoughts Through Things: The Oldest Pali Texts and the Early Buddhist Archaeology of India and Burma. sivu 25, Royal Netherlands Academy of Arts and Sciences, 2000.
  10. a b c d e Gombrich, Richard F (2006), Theravada Buddhism (2nd ed.), sivu 4, London: Routledge
  11. Encyclopædia Britannica: ultimate reference suite (2008), Buddhism, Encyclopædia Britannica
  12. Gombrich, Richard F (2006), Theravada Buddhism (2nd ed.), sivu 20, London: Routledge
  13. Gombrich, Richard F (2006), Theravada Buddhism (2nd ed.), sivut 153-154, London: Routledge
  14. Morgan, Kenneth W. (1956), Path of the Buddha, sivu 71, New York: Ronald Press
  15. McDaniel, Justin T. (2005), "The art of reading and teaching Dhammapadas: reform, texts, contexts in Thai Buddhist history", sivu 302, Journal of the International Association of Buddhist Studies, 28 (2): 299–336
  16. Mendelson, E. Michael (1975), Sangha and State in Burma, Ithaca, sivu 266, New York: Cornell University Press
  17. Brown, E K; Anderson, Anne (2006), Encyclopedia of language &linguistics, Boston: Elsevier
  18. a b c Manné, Joy (1990), "Categories of sutta in the Pali Nikayas" https://web.archive.org/web/20140901075241/http://www.palitext.com/JPTS_scans/JPTS_1990_XV.pdf (PDF), Journal of the Pali Text Society, XV: 29–88, arkistoitu alkuperäisestä versiosta: http://www.palitext.com/JPTS_scans/JPTS_1990_XV.pdf (PDF) on 1. syyskuuta, 2014
  19. Gethin, Rupert (1998), Foundations of Buddhism, sivu 43, Oxford; New York: Oxford University Press
  20. Norman, K. R. (2005). Buddhist Forum Volume V: Philological Approach to Buddhism, sivut 75-76, Routledge. ISBN 978-1-135-75154-8.
  21. Schopen, Gregory; Lopez Jr., Donald S. (1997). Bones, Stones, And Buddhist Monks: Collected Papers On The Archaeology, Epigraphy, And Texts Of Monastic Buddhism In India, sivu 27, University of Hawaii Press. ISBN 0824817486.
  22. a b c Witzel, Michael. “Moving Targets? Texts, Language, Archaeology and History in the Late Vedic and Early Buddhist Periods.” Indo-Iranian Journal, vol. 52, no. 2/3, 2009, sivut: 287–310.
  23. Von Hinüber, Oskar (1997). A Handbook of Pali Literature (1st Indian ed.), sivut 4-5, New Delhi: Munishiram Manoharlal Publishers Pvt. Ltd. ISBN 81-215-0778-2.
  24. Harvey, Peter (1995), The Selfless Mind, sivu 9, Surrey: Curzon Press
  25. Wynne, Alexander (2007), The origin of Buddhist meditation, sivu 4, New York: Routledge
  26. Payutto, P.A.: The Pali Canon What a Buddhist Must Know watnyanaves.net.
  27. Sujato, Bhante; Brahmali, Bhikkhu (2015), The Authenticity of the Early Buddhist Texts https://ocbs.org/wp-content/uploads/2015/09/authenticity.pdf (PDF), Chroniker Press, ISBN 978-1312911505
  28. Gombrich, Richard F (2006), Theravada Buddhism (2nd ed.), London: Routledge
  29. Peter Harvey
  30. De Jong, J.W. (1993), "The Beginnings of Buddhism", sivu 25, The Eastern Buddhist, 26 (2): 25
  31. Wynne, Alex. "The Oral Transmission of Early Buddhist Literature - Journal of the International Association of Buddhist Studies (Volume 27. No. 1 2004)"
  32. Nakamura, Hajime (1999), Indian Buddhism: A Survey with Bibliographical Notes, sivu 57, Delhi: Motilal Banarsidass
  33. Davidson, Ronald M. (2003), Indian Esoteric Buddhism, sivu 147, New York: Indian Esoteric Buddhism Columbia University Press, ISBN 0231126182
  34. Buswell, Robert E (2004), Encyclopedia of Buddhism, sivu 10, USA: Macmillan Reference
  35. Ronald Davidson, akateeminen profiili, https://web.archive.org/web/20121112192917/http://www.fairfield.edu/academic/profile.html?id=50 Wayback Machinen arkistoimana 12. marraskuuta, 2012.
  36. Davidson, Ronald M. (2003), Indian Esoteric Buddhism, sivu 147, New York: Indian Esoteric BuddhismColumbia University Press, ISBN 0231126182
  37. about Geoffrey Samuel
  38. Samuel, Geoffrey (2012), Introducing Tibetan Buddhism, sivu 48, New York: Routledge
  39. Schopen, Gregory (1997), Bones, Stones, and Buddhist Monks, sivu 24, Honolulu: University of Hawai'i Press
  40. a b Damien Keown (2004). A Dictionary of Buddhism, sivu 2, Oxford University Press. ISBN 978-0-19-157917-2.
  41. Dī.A. (sumaṅgala.1) Sumaṅgalavilāsinī dīghanikāyaṭṭhakathā sīlakkhandhavaggavaṇṇanā nidānakathā
  42. Saṅgaṇi.A. (aṭṭhasālinī) Dhammasaṅgiṇī Abhidhamma-Atthakathā Nidānakathā
  43. Warder, A. K. (1963), Introduction to Pali, sivu viii, London: Published for the Pali Text Society by Luzac
  44. a b Cousins, L. S. (1984), In Richard Gombrich and K. R. Norman (ed.): Dhammapala, Buddhist studies in honour of Hammalava Saddhatissa, sivu 56, Nugegoda, Sri Lanka: University of Sri Jayawardenapura
  45. Bechert, Heinz; Gombrich, Richard F. (1984), The world of buddhism : buddhist monks and nuns in society and culture, sivu 78, London: Thames and Hudson
  46. Gethin, Rupert (1992), The Buddha's Path to Awakening, Leiden: E. J. Brill
  47. Gethin, Rupert (1992), The Buddha's Path to Awakening, Leiden: E. J. Brill
  48. Nakamura, Hajime (1999), Indian Buddhism: A Survey with Bibliographical Notes, sivu 27, Delhi: Motilal Banarsidass
  49. Ñāṇamoli, Bhikkhu; Warder, Anthony Kennedy (1982), Introduction to Path of Discrimination, sivu xxix, London: Pali Text Society: Distributed by Routledge and Kegan Paul
  50. Cousins, L. S. (1982), Pali oral literature. In Denwood and Piatigorski, eds.: Buddhist Studies, ancient and modern, London: Curzon Press, sivut 1–11
  51. Harvey, sivu 83
  52. Gethin, Rupert (1992), The Buddha's Path to Awakening, sivu 54, Leiden: E. J. Brill
  53. Lars Fogelin (2006). Archaeology of Early Buddhism. AltaMira. sivut 37–38. ISBN 978-0-7591-0750-2.
  54. a b Wynne, Alexander (2004). "The Oral Transmission of the Early Buddhist Literature". http://journals.ub.uni-heidelberg.de/index.php/jiabs/article/view/8945/2838 Journal of the International Association of Buddhist Studies. 27 (1): 97–128.
  55. Ñāṇamoli, Bhikkhu; Warder, Anthony Kennedy (1982), Introduction to Path of Discrimination, sivu xxix, London: Pali Text Society: Distributed by Routledge and Kegan Paul
  56. Gethin, Rupert (1992), The Buddha's Path to Awakening, sivu 8, Leiden: E. J. Brill
  57. Harvey, sivu 3
  58. von Hinüber, Oskar (2000), A Handbook of Pāli Literature, sivut 4-5, Berlin; New York: Walter de Gruyter, ISBN 978-3-11-016738-2
  59. a b Pali Text Society Home Page Palitext.com.
  60. Allon, Mark (1997), "An Assessment of the Dhammakaya CD-ROM: Palitext Version 1.0", sivut 109-129, Buddhist Studies (Bukkyō Kenkyū), 26: 109–29
  61. Warder, A. K. (1963), Introduction to Pali, sivu 382, London: Published for the Pali Text Society by Luzac
  62. Hamm (1973), In: Cultural Department of the German Embassy in India, ed., Varanasi: Chowkhamba Sanskrit Series Office, German Scholars on India, volume I
  63. The Pali Tipitaka Tipitaka.org.
  64. Vipassana Research Institute Vri.dhamma.org.
  65. Society worldtipitaka Dhammasociety.org. Arkistoitu 17.3.2007. Viitattu 14.10.2012.
  66. Tipiṭaka Studies
  67. Sri Lanka Tripitaka Project
  68. Pali Canon Online Database BodhgayaNews.
  69. Harvey, Peter (1990), Introduction to Buddhism, New York: Cambridge University Press
  70. Harvey, Peter (1990), Introduction to Buddhism, New York: Cambridge University Press
  71. Harvey, Peter (1990), Introduction to Buddhism, sivu 83, New York: Cambridge University Press
  72. Harvey, Peter (1990), Introduction to Buddhism, sivu 83, New York: Cambridge University Press
  73. Gethin, Rupert (1998), Foundations of Buddhism, sivu 44, Oxford ; New York: Oxford University Press
  74. Cousins, L. S. (1982), Pali oral literature. In Denwood and Piatigorski, eds.: Buddhist Studies, ancient and modern, sivut 7, London: Curzon Press

Paali kaanon verkossaMuokkaa