Olavi Maununpoika

Olavi Maununpoika (lat. Olaus Magni, ruots. Olof Magnusson, k. 1460) toimi Suomen piispana vuosina 1450–1460. Hän syntyi noin vuonna 1405 todennäköisesti Piikkiön Rungossa ja kuoli 24. helmikuuta 1460 Turussa.

Olavi Maununpoika (Olaus Magni)
Olavi Maununpojan sinetti
Turun hiippakunnan tuomiorovasti
1438–1450
Edeltäjä	Fredrik Trast
Seuraaja	Konrad Bitz
Turun piispa
1450–1460
Edeltäjä	Maunu Tavast
Seuraaja	Konrad Bitz
Henkilötiedot
Syntynyt	n. 1405 Piikkiö
Kuollut	24. helmikuuta 1460 n. 55 vuotta Turku
Vanhemmat	Magnus Torsteninpoika Djäkn
Muut tiedot
Koulutus	Maisteri
Tutkinnot	Pariisin yliopisto
Uskonto	Roomalaiskatolilainen
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Syntyperä

Birgitta ja Elin Ervastintyttäret olivat Olavi Maununpojan nuorempia sisarpuolia. Vanhan otaksuman mukaan Olavi Maununpoika oli läheistä sukua edeltäjälleen piispa Maunu Tavastille, joka avusti hänen opintojaan Pariisissa. Kronikan mukaan Olavi Maununpoika oli tämän nuorempi sukulainen. Olavi olisi tämän mukaan ollut Maunu Tavastin oma poika. Olavi ei kuitenkaan voinut olla Maunu Tavastin avioton lapsi, koska aviottoman syntyperän salaaminen ei olisi onnistunut 1400-luvulla. Maunu Tavast olisi kuitenkin voinut olla aviossa ennen pappisvihkimystään, mutta tälle väitteelle ei löydy riittäviä perusteita.

Olavi Maununpojan todennäköinen isä on rälssimies Magnus Torsteninpoika Djäkn ”aff Rungo” ja äiti piispa Maunu Tavastin sisar tai serkku. Mainittakoon lisäksi, että hänen sisarpuolensa Elin Ervastintytär oli naimisissa asemies Nils Magnuksenpoika Rödin kanssa, joka oli kotoisin Rymättylän Rödilästä (nyk. Röölä). Olavi Maununpojan opettaja Pariisissa oli myös Röd-sukua, mutta tämän tarkempi sukuyhteys mainittuun Nils Magnussoniin ei ole tiedossa.

Piispa Maunu Tavast otti Olavi Maununpojan kasvatikseen koska tämän vanhemmat olivat kuolleet.

Ulkomaanopinnot

Olavi Maununpoikaa pidetään oppineimpana Suomen keskiaikaisista piispoista. Paavali Juusten kuvaa häntä seuraavin sanoin: "omni facultate doctissimus et agendis prundentissimus", "erittäin oppinut kaikissa tieteissä ja erittäin harkitsevainen käytännön toimissa".

Olavi Maununpoika aloitti yliopisto-opintonsa Pariisin yliopistossa noin vuonna 1425 ja sai maisterin arvon 1428. Yliopiston asiakirjoissa hän esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1426. Olavin opintojen ohjaajana toimi ainakin loppuvaiheessa suomalainen maisteri Jacobus Petri Röd.

Vuonna 1433 hän palasi Pariisiin jatkamaan opintojaan yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Vuonna 1434 hänestä tuli Sorbonnen kollegion, johon teologian opinnot olivat keskittyneet, jäsen.

Olavi Maununpoika suoritti teologian baccalaureus-tutkinnon (baccalaureus biblicus) vuonna 1437. Jatko-opintojensa ohella Olavi toimi englantilais-saksalaisen kansakunnan (osakunnan) opettajana yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Hän toimi vuosien 1433 ja 1436 välillä myös kolmeen otteeseen englantilais-saksalaisen kansakunnan prokuraattorina eli puheenjohtajana sekä vuoden verran kansakunnan rahastonhoitajana.

Olavi Maununpoika hoiti kansakuntansa edustajana Pariisin yliopiston rehtorin virkaa joulukuusta 1435 maaliskuuhun 1436. Olavi valittiin myös useita kertoja kansakuntansa edustajaksi yliopiston lähetystöön ja Baselin kirkolliskokoukseen 1437.

Ura Suomessa

Olavi Maununpoika toimi vuodesta 1428 Kirkkonummen kirkkoherrana. Kirkkonummen kivikirkko muurattiin 1400-luvulla.

Olavi Maununpoika palasi maisterin arvon saatuaan Suomeen vuonna 1428 ja sai Kirkkonummen kirkkoherran viran, jolloin hänestä lienee tullut myös Turun tuomiokapitulin jäsen. Hän palasi Pariisiin vuonna 1433 jatkamaan opintojaan vuoteen 1437 saakka.

Opintojensa aikana Olavi Maununpoika eteni virkauralla kotimaassa, vaikka hän oleskeli Pariisissa vuosina 1433–1438. Hänet valittiin 1436 ensin Turun tuomiokapitulin arkkiteiniksi ja sitten tuomiorovastiksi. Olavi ryhtyi hoitamaan tuomiorovastin virkaa palattuaan Suomeen 1438 ja toimi samalla piispa Maunu Tavastin luottomiehenä. Hän kävi useita kertoja piispan lähettiläänä ulkomailla. Tällöin Turun hiippakunta solmi suhteet Rooman paaviin.

Suomen piispaksi

Olavi Maununpojan piispanvaakuna.

Turun tuomiokapituli valitsi Olavi Maununpojan piispaksi vuonna 1449. Maunu Tavast oli päättänyt anoa eroa paavilta, sillä ehdolla, että Olavi Maununpoika valittaisiin hänen seuraajakseen. Olavi Maununpoika matkusti Roomaan anomus mukanaan. Vuonna 1450 paavi Nikolaus V hyväksyi anomuksen ja nimitti Olavi Maununpojan Turun piispaksi.

Olavi Maununpoika jatkoi monia suuria kirkollisia rakennushankkeita Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, jotka Maunu Tavast oli aloittanut Turun hiippakunnassa. Piispa Olavi Maununpoika ei osallistunut aktiivisesti valtakunnanpolitiikkaan, mutta kannatti Ruotsin kuningas Kaarle Knuutinpoika Bondea taistelussa Tanskan kuningasta Kristian I Oldenburgilaista vastaan. Olavi Maununpoika kuitenkin tunnusti 1457 Kristian Oldenburgilaisen Ruotsin kuninkaaksi, kun tämä oli saanut Ruotsin valtaansa.

Piispa Olavi Maununpoika haudattiin Turun tuomiokirkon Pyhän Ruumiin kappeliin (nykyinen Tavastin kuori).

Olavi Maununpoika fiktiossa

Milja Kauniston Olavi Maununpoika kirjasarja

• Synnintekijä 2013
• Kalmantanssi 2014
• Piispansormus 2015

Lähteet

• Heininen, Simo & Heikkilä, Markku: Suomen kirkkohistoria. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-1839-5
• Palola, Ari-Pekka: Olaus Magni (noin 1405–1460) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.1.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Palola, Ari-Pekka: Piispa Olavi Maununpojan syntyperä. Genos, 1997, 68. vsk. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Vähäkangas, Tapio: Piispa Olavi Maununpojan syntyperä ja sukulaissuhteet. Genos, 1975. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

• Palola, Ari-Pekka: Yliopisto-opiskelua keskiajalla – Olavi Maununpoika Pariisissa. Tieteessä tapahtuu 3/1998.
• Milja Kaunisto: Olavi Maununpoika -trilogia, fiktiivinen tarina Olavista

- Synnintekijä. Helsinki: Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-9096-9.
- Kalmantanssi. Helsinki: Gummerus, 2014. ISBN 978-951-20-9473-8.
- Piispansormus. Helsinki: Gummerus, 2015. ISBN 978-951-20-9876-7.