Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde
Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde (1408/1409 – 15. toukokuuta 1470) oli Ruotsin kuningas kolmeen otteeseen (1448–1457, 1464–1465 ja 1467–1470)[1] ja Norjan kuningas 1449–1450. Ruotsin kuninkaana hänet tunnetaan myös nimellä Kaarle VIII ja Norjan kuninkaana nimellä Kaarle I.
| Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde | |
|---|---|
 | |
| Ruotsin valtionhoitaja | |
| Valtakausi | 17. lokakuuta 1438 – 13. syyskuuta 1441 |
| Edeltäjä | Eerik Pommerilainen (Ruotsin kuningas) |
| Seuraaja | Kristoffer Baijerilainen (Ruotsin kuningas) |
| Ruotsin kuningas | |
| Valtakausi | 20. kesäkuuta 1448 – 24. helmikuuta 1457 |
| Kruunajaiset | 29. kesäkuuta 1448 |
| Edeltäjä | Pentti ja Niilo Jönsinpoika Oxenstierna (valtionhoitajat) |
| Seuraaja | Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott (valtionhoitajat) |
| Valtakausi | 9. elokuuta 1464 – 3. tammikuuta 1465 |
| Edeltäjä | Kristian I |
| Seuraaja | Kettil Kaarlenpoika Vaasa (valtionhoitaja) |
| Valtakausi | 12. marraskuuta 1467 – 15. toukokuuta 1470 |
| Edeltäjä | Eerik Akselinpoika Tott (valtionhoitaja) |
| Seuraaja | Sten Sture vanhempi (valtionhoitaja) |
| Syntynyt |
lokakuu 1408 tai 1409 Uppsala |
| Kuollut |
15. toukokuuta 1470 (60 tai 61 vuotta) Tukholma |
| Puoliso |
Katariina Kaarlentytär (Gumsehuvud) Kristiina Abrahamintytär |
| Lapset |
Ture Kristina Margareta Magdalena Rikissa Birgitta Neljä nimeltä tuntematonta poikaa Karl Karin |
| Suku | Bonde |
| Isä | Knuut Tordinpoika |
| Äiti | Margareeta Kaarlentytär |
| Uskonto | roomalaiskatolinen |
Elämänvaiheet muokkaa
Kaarle Knuutinpoika osallistui kuningas Eerik Pommerilaista vastaan suunnattuun Engelbrektin kapinaan (1434–1436) ja helmikuussa 1436 hänestä tuli Engelbrekt Engelbrektinpojan rinnalla Ruotsin valtakunnan päämies (rikshövitsman). Engelbrektin murhan jälkeen Eerik Pommerilainen tunnustettiin uudelleen kuninkaaksi, mutta Kaarle säilytti edelleen valtakunnan päämiehen asemansa. Kiistat kuninkaan ja Ruotsin ylimystön välillä jatkuivat ja vuonna 1439 Eerik erotettiin lopullisesti valtaistuimelta. Jo tätä ennen Kaarle oli lokakuussa 1438 valittu Ruotsin valtionhoitajaksi (riksföreståndare). Kaarlen valtionhoitajakaudella Suomessa tapahtui Davidin kapinaksi kutsuttu talonpoikaiskapina. Valtionhoitajakausi päättyi 1440, kun tanskalaiset valitsivat uudeksi unionikuninkaaksi Eerik Pommerilaisen sisarenpojan Kristofer Baijerilaisen, joka tunnustettiin myös Ruotsin hallitsijaksi.
Kaarle sai korvaukseksi vallan luovuttamisesta Kristoferille läänityksikseen muun muassa Suomen läntisiä alueita ja siirtyi aluksi pitämään hoviaan Turun linnaan. Pian Kristofer katui lupauksiaan ja painosti Kaarlea luovuttamaan Turun linnan. Kaarle siirtyi nyt Viipurin linnaan, jossa hän piti itsenäistä, Kristoferista piittaamatonta hovia halliten suurta osaa Suomesta ja harjoittaen omaa ulkopolitiikkaa suhteessa muiden muassa Novgorodiin, Hansaliittoon ja Baltiaa hallinneeseen saksalaiseen ritarikuntaan.
Kristoferin kuollessa vuonna 1448 hänellä ei ollut perillistä, mikä johti ongelmiin Kalmarin unionin hallinnasta. Tanskassa unionikuninkaaksi valittiin syyskuussa 1448 Oldenburgin kreivi Kristian, mutta Ruotsissa oli sitä ennen ehditty nimittää kuninkaaksi Kaarle, jonka voittoa vaaleissa auttoi hänen paikalle tuomansa suuri sotajoukko. Ruotsissa muistettiin vielä Kristoferin vaali, jonka tanskalaiset olivat suorittaneet omin päin kysymättä ruotsalaisten mielipidettä, ja nyt Ruotsissa haluttiin unionin johtoon ruotsalainen kuningas.
Kaarle kruunattiin vuonna 1449 Norjan kuninkaaksi, mutta hän joutui luovuttamaan kruunun Kristianille jo seuraavana vuonna. Riitaa unionikuninkuudesta ei saatu sovittua ja vuodesta 1451 Tanska ja Ruotsi olivat sodassa keskenään. Sota oli tuhoisa ja Kaarlea alettiin vastustaa myös Ruotsissa. Erityisesti Kaarlea vastaan asettui kirkko, joka vastusti Kaarlen pyrkimyksiä kuninkuuden vahvistamiseksi, ja kuninkaanvaalissa hävinnyt Oxenstiernojen ja Vaasojen sukuliitto. Vuonna 1457 syttyi kapina, jonka johtomiehiä olivat arkkipiispa Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott. Kaarle pakeni Danzigiin, ja edellä mainituista tuli hetkeksi valtionhoitajia.
Kristian kutsuttiin Ruotsin kuninkaaksi, kuninkaanvaali pidettiin 1457 Turussa ja vähän myöhemmin Tukholmassa ja Kristianista tuli Ruotsin kuningas. Hän joutui kuitenkin vuonna 1463 ristiriitaan entisen tukijansa arkkipiispa-Jönsin kanssa, koska tämä lupasi omin päin Uplannin talonpojat vapaaksi uusista veroista. Arkkipiispa vangittiin, mikä johti tämän sukulaisten kapinaan, ja Kristian joutui 1464 pakenemaan Tanskaan.
Arkkipiispan tukijat kutsuivat Kaarlen Danzigista takaisin kuninkaaksi. Suuri osa ylimystöstä (muun muassa Turun piispa) ei kuitenkaan tunnustanut Kaarlen kuninkuutta ja hän joutui syrjään vain puolisen vuotta kestäneen toisen kautensa jälkeen. Vuonna 1467 valtionhoitaja Eerik Akselinpoika Tott, joka oli kääntynyt Kaarlen tukijaksi, järjesti Kaarlen vielä kerran kuninkaaksi tämän elämän kolmeksi viimeiseksi vuodeksi.
Jälkimaine muokkaa
Kuningas Kaarle Knuutinpoika edusti Ruotsin historian unionivaiheessa ruotsalaista itsenäisyyttä ja separatismia. Seuraavalla vuosisadalla pohjoismainen unioni lopulta romahti kokonaan, ja Kaarlea muistettiin eräänä kansallishengen esikuvana.
Hänen tyttärensä pojantytär Kristina Gyllenstierna naitettiin vuonna 1511 nuorelle Sten Svantenpojalle, josta vuonna 1512 tuli valtionhoitaja Sten Sture nuorempi. Avioliitto oli tarkoitettu vahvistamaan mahdollisesti kuninkaan arvoa havittelevan valtionhoitajan asemaa. Sten Sturen valtionhoitajuus perustui samaan isänmaallisuuteen ja itsenäisyyshenkeen kuin Kaarlen hallitsijakausi.
Kaarlen jälkeläiset eivät perineet kruunua tai valtakuntaa ennen kuin vasta paljon myöhemmin: tiettävästi ensimmäinen hänen kuninkaaksi päässyt jälkeläisensä oli vuonna 1863 Tanskan (Kaarlen perivihollismaan) valtaistuimelle noussut Kristian IX, joka polveutui Kaarlesta isoisoäitinsä, Holstein-Beckin herttuattareksi avioituneen kreivitär Frederikke af Dohnan kautta. Suomea valtansa merkittävänä tukijalkana pitäneen Kaarlen jälkeläisistä keisari Nikolai II nousi vuonna 1894 Suomen suuriruhtinaaksi, jolloin Kaarlen jälkikasvu palasi eräässä muodossa taas hallitsemaan Suomea.
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Seppo Suvanto: Kaarle Knutinpoika Bonde (noin 1408–1470) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 18.12.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| Edeltäjä: Eerik Pommerilainen kuningas |
Ruotsin valtionhoitaja 1438–1440 |
Seuraaja: Kristofer Baijerilainen kuningas |
| Edeltäjä: Pentti Jönsinpoika Oxenstierna ja Niilo Jönsinpoika Oxenstierna valtionhoitaja |
Ruotsin kuningas Ensimmäinen kausi 1448–1457 |
Seuraaja: Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott valtionhoitaja |
| Edeltäjä: Kristofer Baijerilainen |
Norjan kuningas 1449–1450 |
Seuraaja: Kristian I |
| Edeltäjä: Kristian I |
Ruotsin kuningas Toinen kausi 1464–1465 |
Seuraaja: Kettil Kaarlenpoika Vaasa valtionhoitaja |
| Edeltäjä: Eerik Akselinpoika Tott valtionhoitaja |
Ruotsin kuningas Kolmas kausi 1467–1470 |
Seuraaja: Sten Sture vanhempi valtionhoitaja |