Nuojua

voimalaitos Vaalassa

Nuojua on kylä Vaalan kunnassa, Oulujoen ja Oulun–Kontiomäen rautatien välisellä alueella. Kylältä on matkaa valtatielle 22 noin seitsemän kilometriä ja Vaalan kirkonkylälle noin yhdeksän kilometriä. Kylän alueella sijaitsee Nuojuan vesivoimalaitos.

Nuojuan rautatieasema.

Oulujoen voimalaitospatojen rakentaminen Nuojualle ja Jylhämään 194050-lukujen vaihteessa oli kylän asukasluvun kannalta kulta-aikaa. Sittemmin kylän asukasluku on ollut laskussa.

Kylässä on aikoinaan ollut rautatieasema.[1] Rautatieaseman miehitys lopetettiin 1980-luvun puolivälissä, ja lopullisesti liikennepaikka poistettiin käytöstä talvella 2004, kun pääraiteen vaihteet purettiin. Muu raiteisto purettiin seuraavana vuonna. Entinen asemarakennus toimii nykyisin kylätalona.

Lähteet muokkaa

  1. Iltanen, Jussi: Radan varrella. Suomen rautatieliikennepaikat, s. 369. Karttakeskus, 2009. ISBN 978-951-593-214-3.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.