Nicolai Wergeland
Nicolai Wergeland (Niels Lassesen, 9. marraskuuta 1780 Hosanger, Norja – 1848 Eidsvoll, Norja) oli norjalainen teologi, kirjoittaja ja poliitikko. Hän oli Eidsvollin kansalliskokouksen yksi 14 pappisosanottajasta ja hän näytteli merkittävää roolia Norjan perustuslain muokkaamisessa.
Tausta muokkaa
Wergelandin suku on peräisin Verklandin maatilalta Gulenista, Sognin ja Fjordanen läänistä. Ensimmäinen Wergeland-nimeä käyttänyt henkilö oli talonpoika Nils Olson Verkland (1717–1792), joka omaksui Wergeland-muodon ollessaan sotilaspalveluksessa Kööpenhaminassa, koska tanskalaiset upseerit eivät osanneet ääntää hänen alkuperäistä nimeään. 16 vuoden sotilaspalveluksensa jälkeen hän palasi Bergeniin ja rupesi kauppiaaksi.[1]
Eräs Nils Olsonin sukulaisista oli Nicolai Wergelandin isä, lukkari Halvor Lassesen Hosangerista, joka muutti myöhemmin perheineen Bergeniin. Eräs Halvorin pojista oli kastettu Niels Lasseseniksi, mutta tämä ei ilmeisesti pitänyt saamastaan nimestä, joten hän omaksui isosetänsä Wergeland-sukunimen ja muutti etunimensä Nicolaiksi.[1]
Elämä ja ura muokkaa
Nicolai opiskeli teologiaa Kööpenhaminassa. Opiskeluaika oli taloudellisesti hyvin raskasta ja Wergeland pohti ajoittain jopa värväytymistä armeijaan.[2] Opiskelujensa jälkeen hän toimi aluksi opettajana Kristiansandin Katedralskolenissa, minkä jälkeen hän toimi kappalaisena (norj. prost) Kristiansandin tuomiokirkossa[3].
Vuonna 1807 Nicolai avioitui Alette Dorothea Thaulowin kanssa. Heillä oli viisi lasta: Henrik (1808), Augusta (1810), Harald (1811), Camilla (1813) ja Oscar (1815).[4] Henrikistä tuli Norjan kuuluisimpia runoilijoita, Camillasta kuuluisa kirjailija ja kuopus Oscarista kenraali. Heidän lisäkseen perheeseen otettiin Nicolain nuorena leskeksi jääneen sisaren poika Harald Nicolai Storm Wergeland, josta tuli myös kenraali ja ministeri Ruotsin hallitukseen.
Kodissa käytiin paljon keskusteluja kulttuurista, Ranskan vallankumouksesta, Rousseaun lastenkasvatusfilosofiasta ja yleensä modernistisista aiheista.[3]
Vuonna 1809 Wergeland sai suosiota koko maassa voitettuaan Norges Vel -yhdistyksen kirjoituskilpailun, jossa etsittiin parasta argumentointia Norjan ensimmäisen oman yliopiston perustamiseen. Hänen perusteellisen kirjansa nimi oli Mnemosyne ja se julkaistiin 1811. Wergeland sai kirjallaan kuitenkin myös runsaasti vastustajia tanskalaismielisistä piireistä ja hänen rohkeaa tyyliään pidetään eräänä syynä siihen, ettei hän koskaan saanut teologian professuuria. Wergelandia pidetään kuitenkin eräänä Oslon yliopiston, joka aloitti toimintansa 1813, perustamisen merkkihenkilöistä.[5]
Wergeland valittiin edustamaan Kristiansandia Eidsvollin kansalliskokouksessa yhdessä liikemies Ole Clausen Mørchin kanssa. Nicolai meni kokoukseen varustautuneena valmiiksi kirjoitetulla perustuslakiesityksellä, mikä näytteli merkittävää roolia 17. toukokuuta 1814 valmistuneessa perustuslaissa. Hänen esiintymisensä herätti myös paljon epäsuosiota sekä muiden kokousedustajien kesken ja kotona Kristiansandissa etenkin hänen kannattaessaan realiteettien pohjalta unionia Ruotsin kanssa. Mitä ilmeisimmin näistä syistä hän ei tullut valituksi Stortingiin 1816.[2] - paikkaan, joka oli saanut nimensä hänen ehdotuksensa perusteella[3]. Wergeland puolsi perustuslakiin sisällytettyä yksityiskohtaa, jonka mukaan juutalaisilta ja jesuiitoilta on kiellettävä pääsy maahan - samaa kohtaa, jonka poistamisessa käydyssä debatissa hänen poikansa Henrik Wergeland kunnostautui myöhemmin vastakkaisen näkökannan edustajana.[2]
Vuonna 1816 hänet valittiin kirkkoherraksi Eidsvolliin, jonne perhe muutti 1817. Hänestä tuli sittemmin rovasti ja hän asui Eidsvollissa kuolemaansa saakka. Hänen elämänsä viimeisiä vuosia katkeroitti tosiasia, ettei häntä tultu koskaan valitsemaan piispan virkaan.
Wergeland oli innokas kirjoittaja koko elämänsä ajan. Hän kritisoi Tanskan roolia Norjan historiassa, mistä häntä arvosteltiin voimakkaasti. Hänen teoksensa Kristiansandin kaupungin historiasta jäi keskeneräiseksi, mutta sai tunnustusta historiantutkijoilta. Hän julkaisi oman versionsa katekismuksesta sekä käänsi Victor Hugon teoksia norjaksi. Hän yritti myös kaunokirjallista uraa, mutta vaatimattomammalla menestyksellä. Hän toimi myös kirjallisuuskriitikkona ja julkaisi artikkeleita osallistuen voimakkaasti muun muassa poikansa Henrik Wergelandin ja runoilija Johan Sebastian Welhavenin väliseen sanasotaan lehtien palstoilla.
Teoksia muokkaa
- Mnemosyne : et Forsøg paa at besvare den af Det kongl. Selskab for Norges Vel fremsatte Opgave om et Universitet i Norge : et Priisskrift Wergeland, 1811
- Udkast til Grundlov for Kongeriget Norge paa Rigsforsamlingen paa Eidsvold 1814
- Bemærkninger over skriftet : "En sandfærdig beretning om Danmarks politiske forbrydelser imod kongeriget Norge fra 995 til 1814. En historisk skisse Falsen, Christian Magnus, 1817
- Retfærdig Bedømmelse af Henrik Wergelands Poesi og Karakteer : en æsthetisk-polemisk Afhandling foranlediget ved J.S. Welhavens uefterrettelige Kritik i Skriftet "H. Wergelands Digtekunst og Polemik", 1833 (uud. julkaistu 1995)
- Lærebog i den Evangelisk-Luthersk Christelige Religion : efter Luthers Katechismus og Pontoppidans Forklaring 1836
- Tanker og Bekjendelser, 1848
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Diktaren Henrik Wergeland frå Gulen-slekt (NRK.no Fylkesleksikon) 22. marraskuuta 2002. NRK. Viitattu 20. tammikuuta 2008. (uusnorjaksi)
- ↑ a b c Nicolai Wergeland www.eidsvoll1814.no. Viitattu 20. tammikuuta 2008. (norjaksi)
- ↑ a b c Valerie Kubens: Henrik fra Christianssand, En dikter i verdensformat. Fædrelandsvennen, 19. tammikuuta 2008. Kristiansand: (norjaksi)
- ↑ Roger Tronstad: Henrik Wergelands barndom i Kristiansand 2003. Statsarkivet, Kristiansand. Viitattu 20. tammikuuta 2008. (norjaksi)
- ↑ Henrik Wergelands hus: Far og sønn under samme tak (Apollon 2/96 lehdestä) 1996. Oslon yliopisto. Arkistoitu 9.10.2007. Viitattu 20. tammikuuta 2008. (norjaksi)