Johan Sebastian Welhaven
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit lisätä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitä ne ohjeen mukaan. |
Johan Sebastian Cammermeyer Welhaven (22. joulukuuta 1807 Bergen – 21. lokakuuta 1873 Christiania) oli norjalainen runoilija ja kirjallisuustieteilijä. Welhaven kritisoi 1800-luvun alkupuolella Henrik Wergelandia, mutta hän kirjoitti myös itse merkittävää runoutta ja kirjallisuustieteellistä tutkimusta. Welhavenin suurimpia ansioita on hänen tutkimuksensa barokkirunouden suuresta nimestä Petter Dassista ja Dassin nostaminen norjalaiseen kirjallisuuden kaanoniin.
| Johan Sebastian Welhaven | |
|---|---|
 omakuva, n. 1825 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt |
22. joulukuuta 1807 Bergen |
| Kuollut |
21. lokakuuta 1873 (65 vuotta) Christiania |
| Ammatti | runoilija, kirjallisuudentutkija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | norja |
| Aikakausi | 1832–1863 |
| Kirjallinen suuntaus | kansallisromantiikka, klassismi |
| Esikoisteos | Henrik Wergelands digtekunst (1832) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
ElämäMuokkaa
Welhaven halusi nuorena taidemaalariksi. Hän opiskeli Christianiassa teologiaa, mutta opinnot keskeytyivät. Vuonna 1840 Welhaven nimitettiin filosofian yliopistonlehtoriksi Christianian Kuninkaalliseen Fredrikin yliopistoon, vaikka hän ei ollut suorittanut omaa tutkintoaan loppuun. Welhaven oli ensimmäinen, joka luennoi Norjan kirjallisuushistoriasta norjalaisessa yliopistossa. Hän työskenteli yliopistonlehtorina vuoteen 1868 ja kuoli 1873.
RunoilijaMuokkaa
Vuonna 1830 taidemaalarin urasta haaveillut Welhaven sai kuvittaakseen Henrik Wergelandin 590-sivuisen runoeepoksen Skabelsen, Mennesket og Messias (1830). Welhaven suivaantui Wergelandin teoksesta niin, että jo kuukausi eepoksen ilmestymisen jälkeen julkaistiin Welhavenin kirjoittama nimetön runo ”Til Henrik Wergeland” (”Henrik Wergelandille”), jossa Welhaven hyökkää Wergelandia vastaan ja pitää tämän teosta suorastaan järjenvastaisena. Jälkipolvet muistavatkin Welhavenin ennen kaikkea Wergelandin kilpakumppanina. Kenties juuri tästä innoittuneena Welhaven päätyi itsekin runoilijaksi ja noudatti työssään klassismin muotovaatimuksia ja järki-ihanteita.