Mustatupelo
Mustatupelo[3] (Nyssa sylvatica) on Pohjois-Amerikan itäosista kotoisin oleva suurikokoinen, kesävihanta puu, joka kuuluu tupeloiden sukuun ja tupelokasvien heimoon. Siitä tunnetaan kaksi muunnosta, jotka erotetaan toisistaan elinympäristön perusteella: ylänköjen ja jokivarsien karkeajakoisissa maalajeissa kasvava var. sylvatica eli ’mustatupelo’ ja alluviaalisissa, hienojakoisissa maalajeissa kasvava var. biflora eli ’suotupelo’.[2][4]
| Mustatupelo | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Cornales |
| Heimo: | Tupelokasvit Nyssaceae |
| Suku: | Tupelot Nyssa |
| Laji: | sylvatica |
| Kaksiosainen nimi | |
 |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Mustatupelo on melko nopeakasvuinen ja pitkäikäinen puu, joka kasvaa keskimäärin 18–24 metriä korkeaksi.[2][4] Parhailla kasvupaikoilla se voi kuitenkin saavuttaa yli 35 metrin korkeuden ja 120 senttimetrin rinnankorkeusläpimitan.[4]
Mustatupelolla on suora runko, leveän kartiomainen tai pylväsmäinen latvus, tiheä lehvästö ja hennot, siirottavat haarat.[2][5] Rämealueilla kasvavat puuyksilöt (var. biflora) ovat yleensä tyviosastaan hyvin leveitä ja niillä on syvälle maahan ulottuva pääjuuri.[2] Kaarna on harmaanruskeaa ja alkaa vanhemmiten halkeilla epäsäännöllisiksi harjanteiksi ja vinoneliön muotoisiksi levyiksi. Nahkaiset lehdet sijaitsevat varrella kierteisesti tiheinä ruusukkeina.[2][5] Lehtilapa on leveänsoikea, ehytlaitainen, kalju ja kiiltävän tummanvihreä. Syksyllä lehdet muuttuvat kauniin kirkkaanpunaisiksi tai keltaisiksi.[5]
Mustatupelo kukkii huhti–kesäkuussa ja kantaa hedelmää syys–lokakuussa. Se on enimmäkseen kaksikotinen kasvi eli suurin osa sen hede- ja emikukista sijaitsee eri puuyksilöissä.[4] Pienet, vihertävänvalkoiset kukat sijaitsevat puussa yksittäin tai muodostavat perällisiä ja pyöreitä kukintoja.[2][5] Mehiläisten tai tuulen pölytettyä emikukat niistä kehittyy noin sentin mittaisia, munan muotoisia ja sinimustia marjoja, jotka putoavat maahan syys–marraskuun aikana.[4][5] Siemenet leviävät puun ympäristöön marjoja syövien eläinten mukana.[2]
Levinneisyys muokkaa
Mustatupelo on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista, jossa sen levinneisyysalue ulottuu koillisessa Maineen ja New Yorkiin, luoteessa Michiganiin ja Illinoisiin, lounaassa Texasiin ja kaakossa Floridaan. Sitä esiintyy paikallisesti myös Meksikon keski- ja eteläosissa.[4]
Elinympäristö muokkaa
Mustatupelo viihtyy varsin vaihtelevissa olosuhteissa. Se menestyy yhtä lailla rannikkotasankojen alluviaalisessa maaperässä kuin vuorten alarinteiden ja solien hiekkaisessa savimaassa noin 900 metrin korkeudelle asti.[4]
Käyttö muokkaa
Mustatupeloa hyödynnetään paljon hunaja- ja koristekasvina. Sen kevyestä ja tasasyisestä puuaineksesta valmistetaan sahatavaraa, puuviilua ja selluloosaa sekä jonkin verran ratapölkkyjä. Tupeloviilua käytetään erilaisten laatikoiden, korien, huonekalujen ja sisustuselementtien rakennusmateriaalina. Koska puuaines on verraten kestävää, siitä tehdään myös lattialautoja, lasitehtaiden valsseja, aseiden periä ja erilaisia pölkkyjä.[2][4]
Mustatupelo tarjoaa suojaa ja ravintoa monille villieläimille. Linnut ja nisäkkäät syövät sen marjoja ja valkohäntäpeura käyttää ravinnokseen sen nuoria versoja.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Stritch, L.: Nyssa sylvatica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.2. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.7.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Milo Coladonato: Nyssa sylvatica Fire Effects Information System. USDA Forest Service. Viitattu 15.6.2011. (englanniksi)
- ↑ ONKI, Kassu: Nyssa sylvatica yso.fi. Viitattu 11.1.2014.
- ↑ a b c d e f g h i Charles McGee: Black Tupelo Silvics of North America – Volume 2: Hardwoods. Northeastern Area State & Private Forestry. Arkistoitu 7.12.2010. Viitattu 6.3.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Allen Coombes: Puut, s. 120. Taskuluonto-sarja. Suomentanut Jani Kaaro. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2005. ISBN 951-0-30137-x.