Mikael Romanov

Venäjän ensimmäinen Romanov-sukuinen tsaari
Hakusana ”Mihail Romanov” ohjaa tänne. Muita samannimisiä on täsmennyssivulla.

Mikael Fjodorovitš Romanov eli Mikael I (ven. Михаил Фёдорович Романов, Mihail Fjodorovitš Romanov; 22. heinäkuuta (J: 12. heinäkuuta) 1596 Moskova, Moskovan Venäjä23. heinäkuuta (J: 13. heinäkuuta) 1645 Moskova, Moskovan Venäjä) oli Venäjän tsaari vuosina 1613–1645. Hän oli ensimmäinen Romanov-sukuinen hallitsija.

Mikael
Venäjän tsaari
Valtakausi 21. helmikuuta 1613 –
23. heinäkuuta 1645
Kruunajaiset 22. heinäkuuta 1613
Edeltäjä Ladislaus I Puolalainen
Seuraaja Aleksei Mihailovitš
Syntynyt 22. heinäkuuta 1596
Moskova
Kuollut 23. heinäkuuta 1645 (49 vuotta)
Moskova
Hautapaikka Arkkienkelin katedraali, Moskova
Puoliso Maria Vladimirovna Dolgorukaja (1601–1625), vih. 1625
Jevdokia Lukanjovna Strešnjova (1608–1645), vih. 1626
Lapset Irina Mihailovna
Aleksei Mihailovitš
Anna Mihailovna
Tatjana Mihailovna
Pelagia, Marfa, Ivan, Jevdokia ja Vasili kuolivat lapsina
Koko nimi Mihail Fjodorovitš
Suku Romanov
Isä Fjodor Nikititš Romanov, patriarkka Filaret (1553–1633)
Äiti Ksenija Ivanovna Šestova, nunna Marfa (1560–1631)
Uskonto ortodoksi
Nimikirjoitus

Sekasorron aika päättyi Mikael Romanovin valintaan tsaariksi. Hän oli sukua Venäjää viikinkiajoilta saakka hallinneelle Rurikin dynastialle. Mikael Romanovin valtakaudella Venäjän hallitsema alue laajeni kasakoiden ansiosta nopeasti Siperian halki aina Tyynelle valtamerelle saakka.

Mihail Romanovin isä oli moskovalaisesta vaikutusvaltaisesta pajarisuvusta, monilahjakkuus, Moskovan ensimmäinen dandy ja mestariratsastaja Fjodor Nikititš Romanov, Rostovin metropoliitta 1605, vuodesta 1609 patriarkka Filaret (1553–1633) ja äiti jalosukuinen, mutta köyhä, koulutettu[1] Ksenija Ivanovna Šestova, vuodesta 1601 nunna Marfa (1560–1631). Boris Godunov syrjäytti valtaistuinta havitelleen Romanov-suvun pakottamalla heidät ekemään luostarilupauksen vuonna 1601, mikä teki heistä hallitsijoiksi kelpaamattomia. Heille syntyi kuusi lasta, joista neljä poikaa kuoli jo lapsina vuosina 1592–1599, vain vanhin lapsi Tatjana ja Mihail elivät aikuisiksi. Tatjana Fjodorovna (k. 1612) nai ruhtinas Ivan Mihailovitš Katirev-Rostovskin, heille ei syntynyt jälkeläisiä.[2]

Vanhemmat karkotettiin vuonna 1601, Ksenija Ivanovna Karjalaan Zaonežjen alueelle Äänisen rannalle Talviojan kylään, jossa hän eli omassa asuintornissaan eli teremissä eristettynä muusta maailmasta vuoteen 1606 saakka nimellä nunna Marfa. Fjodor Nikititš karkotettiin Arkangelin alueelle Mikaelinjärven rannalle pyhittäjä Antoni Siijalaisen Pyhän Kolminaisuuden luostariin vuoteen 1605 asti nimellä munkki Filaret. Lapset otti huostaansa heidän tätinsä Marfa Nikititšina Tšerkasskaja. Hän vei viisivuotiaan Mihailin ja hänen vanhemman sisarensa Tatjanan salaa Belozerskin alueelta Jurjevskin alueella sijaitsevaan Klinin kylään, joka oli Romanovien vanhaa perintömaata. [2][1]

Serkkunsa tsaari Fjodor I:n hallituskaudella (1584–1598) Fjodor Romanov palveli Pitkän vihan aikana sodassa ruotsalaisia ​​vastaan ​​vuonna 1590 ja vuosina 1593–1594 kävi diplomaattisia neuvotteluja Täyssinä rauhan vuonna 1595 aikaansaamiseksi. Luostarikarkotuksensa jälkeen hänestä tuli vuonna 1605 Rostovin metropoliitta Filaret. Kieltäydyttyään allekirjoittamasta puolalaisten laatimaa lopullista sopimusta ruhtinas Władysławin eli Vladislav IV Vaasan valitsemisesta Venäjän tsaariksi vuonna 1611, hän oli Puolan kuninkaan Sigismundin vankina vuosina 1611–1618.[3]

 
16-vuotiaalle Mihail Romanoville tarjotaan kruunua Ipatjevin luostarissa vuonna 1613, Grigori Ugriumovin maalaus vuodelta 1799.

Vladislav IV Vaasa eli Ladislaus I Puolalainen oli nimellisesti Venäjän hallitsija sekasorron aikana, vuosina 1610–1613.

Nuori tsaari

muokkaa

Varhain aamulla 4. maaliskuuta [J: 14. maaliskuuta] vuonna 1613 saapui Moskovasta pajarien lähetystö Ipatjevin luostariin Kostromaan kertomaan Mihail Romanoville, että hänet oli valittu hallitsijaksi ”joka valaisee Venäjän tsaarikuntaa kuin aurinko”.[4] Hänet oli valittu tsaariksi jo 21. helmikuuta.

Mihail, joka oli tuolloin 16-vuotias, oli piileskellyt luostarissa yhdessä äitinsä Ksenija Ivanovna Šestovan (nunna Marfa) kanssa. Mihail kieltäytyi kunniasta jyrkästi eikä hänen äitinsäkään suostunut siunaamaan hanketta. Pajarien lähetystö jäi kuitenkin paikalle ja suostutteli Mikhailia kuusi tuntia, kunnes hän suostui valintaansa Venäjän tsaariksi.[5]

Venäjä oli vuonna 1613 tilanteessa, jossa sen hallitsijaksi ryhtyminen ei houkutellut ja oli jopa uhkarohkeaa. Sisällissota raivosi ja maassa oli nälänhätä. Puola oli lähettänyt tappajat etsimään uutta tsaaria ja Ruotsi valmisteli hyökkäystä. Valtion kassa oli tyhjä ja Kremlin palatsit sortumispisteessä. Maalla oli kuitenkin potentiaalia: Siperian alueen haltuunotto oli alkamassa ja maassa oli noin 14 miljoonaa asukasta aikana, jolloin Englannissa oli noin neljä miljoonaa asukasta.[6]

Zemski sobor päätyi pohdinnoissaan Mihail Romanoviin siksi, että kaksi varteen otettavinta ehdokasta, Mihailin isä Fjodor Romanov (patriarkka Filaret), ja ruhtinas Vasili Golitsin olivat vankeina Puolassa. Mihailin isän esteenä hallitsijaksi oli myös se, että hän oli munkki ja antanut luostarilupauksen. Ruhtinas Golitsin oli sukua Liettuan suuriruhtinas Gediminasille, ja jos hän olisi ollut kokouksessa läsnä, hänet olisi valittu tsaariksi mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Osa pajareista kannatti ruotsalaista Kaarle Filipiä, mutta heidät teljettiin palatsiin ja he saivat syytteen maanpetoksesta. Mihailia eduksi katsottiin, että hän oli sukua viimeiselle lailliselle tsaarille. Hän oli Fjodor I:n serkku tämän äidin kautta ja polveutui Rurikin dynastiasta myös Šuiški-sukuisen isoäitinsä kautta. Hän ei ollut myöskään ryvettynyt poliittisessa pelissä. Moskovan rahvas suorastaan vaati ”viattoman pojan” valitsemista hallitsijakseen.[7]

Saavuttuaan Moskovaan Mihail vastaanotti pajarit 11. heinäkuuta 1613. Asiasta oli nousemassa arvovaltakiista, joka oli estää kruunajaiset, sillä kysymys sukujuurien ylhäisyydestä ja palvelusvuosista oli merkittävä uuden hovin kannalta. Päätettiin, että tapaamisessa ja kruunajaisissa noudatettaisiin vanhoja sääntöjä, paitsi että kruunajaisissa kruunua ei kantaisikaan korkea-arvoisin ruhtinas Trubetskoi, vaan Mihailin setä. Kruunajaisissa uuden tsaarin kaulaan laitettiin koru, jonka sisällä oli aito kappale Kristuksen ristiä ja päähän asetettiin Monomakhoksen kruunu. Monomakhoksen eli Monomahin kruunu on nimitetty Bysantin keisarin mukaan, mutta se on valmistettu kullasta, taistelukentälle jääneestä mongolikaanin kypärästä (kypärän muotoiseksi).[8]

Zemski sobor toivoi pääsevänsä vaikuttamaan uuteen hallitsijaan. Niin kävikin ja Mikael I Romanov piti kokouksen lähes koko ajan koolla vuoteen 1622 asti. Valtaa käyttivät paljolti sotapäällikkö Požarski ja muut sotilasjohtajat.[9]

Mikael I Romanov oli huonosti koulutettu ja antoi aluksi äitinsä sukulaisten Saltykovien päättää valtion asioista. Vaikka he edistivät henkilökohtaisia ​​etujaan, he myös palauttivat järjestyksen Venäjälle, tukahduttivat sisäiset kansannousut ja tekivät rauhan sekä Ruotsin (Stolbovan rauha 1617) että Puolan kanssa (Deulinon eli Dywilinon rauha 1618).[10]

Uuden hallinnon tärkeimmät tehtävät olivat maan sisäinen rauhoittaminen ja ulkovaltojen uhan poistaminen. Venäjällä kierteli erilaisia rosvojoukkoja, kuten 'Noita-Marinkan' eli puolalaisen aatelisen Marina Mnišekin eli Maria Jurjevnan (1588–1614) joukko, joka Vale-Dmitri I:n vaimona oli kruunattu tsaarittareksi vuonna 1606 ja joka oli nainut myös edellistä esittäneen Vale-Dmitri II:n.[11] Joukossa oli mukana myös kasakka-atamaani Ivan Martinovitš Zarutski. Mikael I Romanov löi kenraaleineen Marina Mnišekin armeijan ja atamaani Zarutski teloitettiin vuonna 1614 kansan hurratessa Punaisella torilla. Heidän alle viisivuotias poikansa Ivan hirtettiin ja vaimo Marina Mnišek näännytettiin nälkään Marinka-tornissa Kolomnan linnoituksessa Kremlissä.[12] Ruotsin kanssa solmittiin 15. lokakuuta 1617 Stolbovan rauhansopimus. Rauhan seurauksena Venäjä eristettiin Itämerestä.[13]

Kun raja Ruotsia vastaan oli turvattu, piti ryhtyä toimiin päävastustajaa, Puolaa kohtaan Puolan-Moskovan sodassa. Mikaelin isä Filaret (Fjodor) Romanov oli yhä Puolassa vankina ja Mikael lähetti hänelle viestejä, joissa lupasi isälleen asemaa hallinnossa. Puolalaisten valvomana isä vastasi pojalleen jotain ympäripyöreää ja oli selvää, että isä ei pääsisi vapaaksi niin kauan kuin Mikael olisi hallitsijana. Asia ei edistynyt mitenkään ja nyt täytyi turvata uuden dynastian tulevaisuus. Mikael ryhtyi etsimään itselleen vaimoa.[14]

Aviopuolison etsintä

muokkaa

Mikaelille etsittiin puoliso ikivanhalla tsaarihovin menetelmällä, morsiannäyttelyllä. Hovimiehet etsivät kaikkialta valtakunnasta sellaisten aatelissukujen naimaikäisiä neitoja, joiden isillä ei ollut juurikaan valtaa. Neidot kuljetettiin Moskovaan, jossa lääkäri ja hovimiehet karsivat mielestään heikoimmat pois. Sen jälkeen morsianehdokkaat esittäytyivät Mikaelille ja hän valitsi tulevaksi vaimokseen jalosukuisen Maria Ivanovna Hlopovan joulukuussa 1615. Maria joutui pian Mikaelin äidin Ksenija Šestovan sukulaisten, Saltykovien juonittelujen uhriksi. Mihail Saltykov ujutti Maria Hlopovan ruokaan aineita, jotka saivat hänet oksentamaan ja menettämään tajuntansa. Kun saatiin todistettua, että tyttö olikin vaarallisesti sairas, hänet karkotettiin isoäitinsä kanssa Tobolskiin Siperiaan lähes 2 000 km päähän Moskovasta, koska oli sairaana juljennut asettua morsianehdokkaaksi. Hänen vanhempansa karkotettiin Vologdaan Pohjois-Venäjälle.[15]

Sota Puolaa vastaan

muokkaa

Puolan joukot hyökkäsivät Venäjälle lokakuussa 1617. Heidän armeijansa eteni nopeasti Moskovan liepeille asti, missä se hajosi nälkään ja kapinointiin ja pelastaen näin Mikaelin hallinnon. Venäjä taipui kuitenkin rauhansopimuksessa luovuttamaan Puolalle Smolenskin, mitä pidettiin nöyryytyksenä. Rauhansopimukseen kuului lupaus tsaarin isän vapauttamisesta.[15]

Filaret (Fjodor) Romanov pääsi vuonna 1619 palaamaan vankeudestaan Puolasta. Mikael antoi munkki-isälleen patriarkan arvon ja arvonimen Veliki gosudar, suuri hallitsija, joka kuului perinteisesti vain tsaareille. Filaret Romanovista tuli kuolemaansa vuoteen 1633 saakka Venäjän todellinen hallitsija. Hän kutsui maahan skotlantilaisen arkkitehti Christopher Gallowayn johtamaan rakennushankkeitaan, joista tunnetuin lienee Moskovan Kremlin Spasskaja-tornin uudistaminen. Kansalle järjestettiin tsaarin asemaa korostavia komeita seremonioita, verotusta uudistettiin ja kirkon maaomaisuudesta osa siirrettiin Romanovien suvun hallintaan.[16]

Patriarkka Filaret Romanov julisti sodan Puolalle vuonna 1633. Venäjän armeijaa oli vahvistettu 8 000 palkkasoturilla, joita komensivat englantilainen ja skotlantilainen eversti. Armeijan onnistui piirittää Smolensk, mutta siitä eteenpäin kaikki oli Venäjän kannalta pelkkää katastrofia. Yhdessä taistelussa puolalaiset surmasivat 2 000 venäläistä ja englantilainen ja skotlantilainen eversti riitaantuivat niin pahasti, että alkoivat taistella toisiaan vastaan. Taistelun seurauksena palkkasoturit lopettivat sotimisensa ja Puolan armeija eteni vauhdikkaasti kohti Moskovaa. Sattuma pelasti Venäjän: osmanien armeija hyökkäsi Puolaan ja armeija vedettiin puolustamaan maata. Rauhansopimus tehtiin ilman alueluovutuksia, mutta Puola tunnusti Mikaelin Venäjän lailliseksi hallitsijaksi.[17]

Fjodor Nikitits Romanov, patriarkka Filaret kuoli kesken katastrofaalisen sodan vuonna 1633 lähes 80-vuotiaana. Tämän jälkeen Mikael hallitsi sukulaismiestensä Tšerkassin ja Šerementjevin välityksellä.[17]

Avioituminen ja perhe

muokkaa

Romanovien dynastian jatkuvuus saatiin viimein turvattua vuonna 1626. Isä Filaret (Fjodor) Romanov olisi halunnut Mikaelille puolison ulkomailta, mutta yksikään eurooppalainen hovi ei suostunut lähettämään tytärtään takapajuisena pidetylle Venäjälle. Mikael haikaili yhä aiemman morsianehdokkaansa Maria Hlopovan perään ja lähetti lääkärin tapaamaan tätä. Kun Maria osoittautuikin terveeksi, Mikael pidätytti Marian sairaaksi tehneen Mihail Saltykovin, joka sai syytteen petoksesta, kuten myös hänen kaksi apuriaan. Mihail Saltykov välttyi mestaukselta vain koska tsaarin äiti, Saltykovin sukulainen Ksenija Šestova suojeli häntä. Mihail Saltykov ja hänen veljensä Boris karkotettiin hovista maatiluksilleen, Ksenija Šestovan uskottu nainen Jevnikia suljettiin luostariin. Mikaelin äiti teki selväksi, että Maria Hlopova ei saa häneltä siunausta: "Jos Hlopovasta tulee tsaaritar, minä en jää asumaan valtakuntaasi", vaan on pidettävä uusi morsiannäyttely.[18]

Uuden morsiannäyttelyn tuloksena päädyttiin jalosukuiseen Maria Vladimirovna Dolgorukajaan (1601–1625), joka kuitenkin kuoli neljä kuukautta häiden jälkeen. Uusi morsian löydettiin ja Mikael vihittiin vuonna 1626 merkityksettömästä, mutta jalosukuisesta perheestä[19] olevan Jevdokia Lukjanovna[20] Strešnjovan (1608–1645) kanssa. Pariskunnan kymmenestä lapsesta ensimmäinen, Irina syntyi yhdeksän kuukautta häiden jälkeen ja kruununperijä, ainoa aikuiseksi elänyt poika Aleksei vuonna 1629.[21]

Heille syntyi kymmenen lasta, joista neljä eli aikuiseksi. Viimeisen lapsen syntymän ja kuoleman jälkeen vuonna 1639, aviomies ei halunnut enää jakaa aviovuodetta vaimonsa kanssa.[20] Tyttäret tsarevna Irina (1627–1679),[22] tsarevna Anna (1631–1676)[23] ja tsarevna Tatjana (1636–1706)[24] pysyivät naimattomina ja omistautuivat perheelleen ja uskonnolle. Irinaa yritettiin naittaa 13-vuotiaana Tanskan kuningas Kristian IV:n morganaattisesta avioliitosta syntyneelle pojalle Schleswig-Holsteinin kreivi Valdemar Kristianille (1622–1656), joka saapui Moskovaan vuonna 1640 ja viipyi kosiomatkallaan yli vuoden, mutta kieltäytyi ehdottomasti kääntymästä ortodoksiseen uskoon.[25] Suuriruhtinattaret elivät eristyneinä teremissä eli naistentuvassa tapaamatta ketään perheen ulkopuolista yli 12-vuotiasta miestä, kuten muutkin sen ajan yläluokan moskovalaiset naiset. He liikkuivat ulkona hunnutettuina ja vartioituina vain kirkkoon, ajoivat katetuissa vaunuissa ja reessä eivätkä osallistuneet julkisiin tilaisuuksiin kuten suvun hautajaisiin.[26]

Romanov-dynastian alku

muokkaa

Uuden dynastian tärkeimpiä tehtäviä oli luoda Venäjälle uusi hovi. Tällä oli kaksi eri tarkoitusta: ensiksi kansalle oli hoviseremonioiden välityksellä luotava kuva siitä, että pitkä laittomuuden ja sekasorron aika oli ohi; toiseksi seremonioiden piti turvata uuden tsaarin ja hänen perheensä turvallisuus. Kun uusi tsaari suvaitsi antaa audiensseja, hän istui korokkeelle asetetulla valtaistuimella, jota ympäröi neljä kullattua pylvästä. Tsaari tapasi alamaisensa timantein kirjaillussa viitassa. Tsaari oli niin pyhä, että häntä ei kukaan saanut katsoa silmiin ja häntä piti tervehtiä maahan heittäytymällä kuten Bysantin keisareita.[27]

Hovissa luotiin eräänlainen alkukantainen yhteiskuntasopimus. Sen mukaan tsaari oli itsevaltias ja aateliset olivat hänelle uskollisia ja antoivat sodassa hänelle käyttöön valtakunnan resurssit. Vastavuoroisesti tsaari sovitteli ylhäisaatelisten riitoja, jakoi heille virkoja, maaomaisuutta ja järjesti avioliittoja. Aatelistolla oli myös oikeus kartuttaa omaisuuttaan ja rikastua. Kilpailu hovissa ehkäisi sisällissotia ja vallankumouksia.[28]

Mikael järjesti pajarit neljään eri luokkaan. Ylimmän luokan pajareista muodostettiin kymmenjäseninen pajariduuma neuvosto ja alemman luokan pajarit pyörittivät käytännön hallintoa virkamiehinä. Hallinto jaettiin 50 eri prikaziin eli virastoon. Eräs niistä oli eräänlainen alkukantainen ulkoministeriö ja toinen oli valtionvarainministeriön esiaste. Lisäksi luotiin tutkintavirasto, joka oli eräänlainen salaisen poliisin esiaste. Sitä johtamaan laitettiin Kultaisesta ordasta Moskovaan tullut kovaotteinen ruhtinas Juri Šulesov.[29]

Elämän loppupuoli

muokkaa

Vuonna 1639 Mikael menetti kaksi poikaansa, kuusivuotiaan Ivanin ja vastasyntyneen Vasilin. Takaiskut heikensivät hänen terveyttään ja vuonna 1645 häntä vaivasivat ainakin keripukki ja vesipöhö. Tsaari myös itki paljon, joten hän kärsi mitä todennäköisimmin myös masennuksesta.[17]

1600-luvun lääketiede ei pystynyt tsaaria auttamaan, vaan pahensi potilaan vointia. Tsaarilta kiellettiin iltapalan syöminen, hänelle määrättiin ulostuslääkkeitä ja suolentyhjennyksiä. 12. heinäkuuta vuonna 1645 tsaari pyörtyi kirkossa ja kaikki ymmärsivät, että loppu oli lähellä. Yksinvaltiaan henkilökohtainenkin elämä on poliittista ja hänen kuolinvuoteensa ympärille kokoontui suuri joukko hoviväkeä odottamaan hänen viimeisiä sanojaan. Kuolinvuoteellaan Mikael ilmoitti että tsaarina häntä seuraa hänen poikansa Aleksei Mihailovitš.[30]

Yksityishenkilö

muokkaa

Sitä, millainen Mikael oli ihmisenä, on nykyaikana enää vaikea saada selville. Hänen tiedetään sairastelleen paljon ja hänen jalkansa olivat heikot nuoruudessa tapahtuneen ratsastusonnettomuuden vuoksi . Mikaelin tiedetään olleen kiinnostunut puutarhoista sekä mekaniikasta ja hän keräili kelloja. Länsimaiset huvitukset kiinnostivat häntä ja hän perusti huvipalatsin, jossa esiintyi nuorallatanssijoita ja kääpiöitä. Kääpiöiden uskottiin tuolloin tuovan hyvää onnea ja olevan osoitus hallitsijan mahdista.[13]

Tsaari kävi ahkerasti kirkossa, mikä oli tietenkin hänen julkisuuskuvansa kannalta tärkeää. Hänestä on säilynyt perimätietoa lempeästi hymyilevänä hallitsijana, josta tulee myös vaikutelma hieman passiivisesta ja rutiineihin turvautuvasta henkilöstä. Jopa jotkut hänen tukijoistaan pitivät häntä hiukan hidasälyisenä ja ulkomaiden lähettiläät taas sovinnollisena henkilönä. Valtaan noustessaan hän oli poliittisesti täysin kokematon.[31]

Lähteet

muokkaa
  • Lappalainen, Jussi T. : Toipuva Moskovan valtakunta, s. 107–131. Teoksessa: Heikki Kirkinen (toim.): Venäjän historia. 2. painos. Otava, 2002. ISBN 951-1-15799-XX.
  • Sebag-Montefiore, Simon: Romanovit 1613–1918. Suomentanut Seppo Raudaskoski. WSOY, ISBN 978-951-0-42550-3
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Viitteet

muokkaa
  1. a b Mosin, Aleksandr: Talviojan nunna Marfa Kiži - Karjalan museoitten ensimmäinen sanomalehti, No 10 (28) 2006. © Museum-Reserve "Kizhi" (venäjäksi)
  2. a b Zaonežkajan vangittu nunna Marfa Ivanovna Romanova. Ortodoksisuus Karjalassa. Petroskoin alueen ja Karjalan hiippakunnan nettisivu. Arkistoitu linkki. (venäjäksi)
  3. Philaret | patriarch of Moscow | Britannica www.britannica.com. Viitattu 11.6.2023. (englanniksi)
  4. Sebag-Montefiore 2016, s. 41
  5. Sebag-Montefiore 2016, s. 42–43
  6. Sebag-Montefiore 2016, s. 53
  7. Sebag-Montefiore 2016, s. 64
  8. Sebag-Montefiore 2016, s. 68–69
  9. Sebag-Montefiore 2016, s. 64, 70
  10. Michael | Biography, Facts, & Romanov Dynasty | Britannica www.britannica.com. Viitattu 11.6.2023. (englanniksi)
  11. Mnishek. Suuri Venäläinen Ensyklopedia 2007-2014. (venäjäksi)
  12. Mnishek, Marina. Teoksessa: Brockhausin ja Efronin ensyklopedinen sanakirja 86 osassa. Osa XIXa, 1896. Ss. 545-546. Pietari 1891–1907. (venäjäksi)
  13. a b Sebag-Montefiore 2016, s. 70
  14. Sebag-Montefiore 2016, s. 70–71
  15. a b Sebag-Montefiore 2016, s. 74–75
  16. Sebag-Montefiore 2016 s. 77
  17. a b c Sebag-Montefiore 2016, s. 81
  18. Sebag-Montefiore 2016, s. 78
  19. Evdokia Lukyanovna. Teoksessa: Brockhausin ja Efronin ensyklopedinen sanakirja, osa XI. Pietari, 1893 (venäjäksi)
  20. a b Evdokia Lukyanovna. Biographical index, hrono.ru. Arkistoitu WayBack Machinessa 15.10.2011. (venäjäksi)
  21. Sebag-Montefiore 2016, s. 79
  22. Irina Mihailovna, venäläinen suuriruhtinatar. Teoksessa: Brockhausin ja Efronin ensyklopedinen sanakirja osa XIII. Pietari, 1894. (venäjäksi)
  23. Anna Mihailovna. Teoksessa: V. V. Polotsovin Venäläinen biografinen sanakirja, 25 osassa. Osa 2, 1900, s. 188. Pietari-Moskova, 1896–1918. (venäjäksi)
  24. Tatjana Mihailovna. Teoksessa: V. V. Polotsovin Venäläinen biografinen sanakirja 25 osassa. Osa 20, 1912, ss. 362-363. Pietari-Moskova, 1896–1918. (venäjäksi)
  25. Irina Mihailovna. Teoksessa: V. V. Polotsovin Venäläinen biografinen sanakirja 25 osassa. Osa 8, s. 130, 1897. Pietari-Moskova, 1896–1918. (venäjäksi)
  26. Sorokina, Anna: The terem: A Russian fairytale house that was like a prison for women. Russia Beyond, 12.11.2020
  27. Sebag-Montefiore 2016, s. 71–73
  28. Sebag-Montefiore 2016, s. 72
  29. Sebag-Montefiore 2016, s. 72–73
  30. Sebag-Montefiore 2016, s. 81–82
  31. Sebag-Montefiore 2016, s. 69–70

Aiheesta muualla

muokkaa
  Edeltäjä:
Ladislaus IV Puolalainen
Venäjän tsaari
16131645
Seuraaja:
Aleksei Mihailovitš