Miesten Ykköspesis-kausi 2021
Ykköspesis-kausi 2021 oli Suomen pesäpallon toiseksi korkeimman sarjatason Ykköspesiksen 41. kausi. Kauteen osallistui 12 joukkuetta. Sarjan oli tarkoitus tämän kauden ajan olla poikkeuksellisesti 13 joukkueen sarja, sillä yksikään joukkue ei pudonnut koronaviruspandemian vuoksi edellisellä kaudella sarjasta. Sotkamon Jymyn kakkosjoukkue Jaguars kuitenkin luopui sarjapaikastaan, joten sarjan koko säilyi entisellään[1]. Alun perin sarjan oli tarkoitus alkaa 13. toukokuuta, mutta kauden alkua jouduttiin siirtämään koronaviruspandemian vuoksi[2]. Kausi alkoi lopulta 2. kesäkuuta.
Järjestyksessä | 41 |
---|---|
Joukkueita | 12 |
Runkosarja | |
Päiväys | 2. kesäkuuta – 29. elokuuta |
Voittaja | Oulun Lippo |
Lyöjäkuningas |
Markus Hallasuo (Oulun Lippo) |
Etenijäkuningas |
Harri Kolehmainen (Oulun Lippo) |
Kärkilyöntikuningas |
Harri Kolehmainen (Oulun Lippo) |
Pudotuspelit | |
Päiväys | 1. syyskuuta – 4. syyskuuta |
Mestari | Oulun Lippo |
Hopeaa | Jyväskylän Lohi |
Pronssia | Puijon Pesis |
Sarjakarsinta | |
Nousija(t) |
Haapajärven Pesä-Kiilat Kouvolan Pallonlyöjät -2 |
Putoaja(t) |
Laukaan Urheilijat Ulvilan Pesä-Veikot Vähänkyrön Viesti |
Muut sarjat | |
Ylempi sarja | Superpesis |
Alempi sarja | Suomensarja |
Naisten kausi | Naisten Ykköspesis |
← 2020 2022 → |
Sarjan voitti Oulun Lippo. Sen lisäksi nousukarsintoihin pääsi edellisellä kaudella Ykköspesikseen Suomensarjasta noussut Jyväskylän Lohi. Kaikki edellisen kauden väliin jättäneet joukkueet – Laukaan Urheilijat, Ulvilan Pesä-Veikot ja Vähänkyrön Viesti – putosivat Suomensarjaan. Niiden tilalle Ykköspesikseen nousivat seuraavaksi kaudeksi Haapajärven Pesä-Kiilat ja Kouvolan Pallonlyöjien kakkosjoukkue.[3] Yksikään joukkue ei onnistunut nousemaan Superpesikseen.
Joukkueet
muokkaaSarjajärjestelmä
muokkaaRunkosarja pelattiin kaksinkertaisena sarjana. Sen neljä parasta joukkuetta pääsivät välierävaiheeseen. Välierissä runkosarjan voittaja kohtasi neljänneksi sijoittuneen joukkueen ja toiseksi sijoittunut kolmanneksi sijoittuneen joukkueen. Välierät pelattiin paras kolmesta -järjestelmällä, ja niiden voittajat etenivät superpesiskarsintaan Superpesiksen toiseksi ja kolmanneksi heikoimpia joukkueita vastaan. Superpesiskarsinta pelataan ottelupareina, joiden voittajat pelaavat Superpesiksessä kaudella 2022.
Ykköspesiksen runkosarjan kaksi heikointa joukkuetta taas putosivat suoraan Suomensarjaan seuraavaksi kaudeksi. Lisäksi, jotta joukkuemäärä pysyisi 12:ssa yhden ylimääräisen joukkueen pudotessa Superpesiksestä, runkosarjan yhdeksänneksi ja kymmenenneksi sijoittuneet pelasivat paras kolmesta -järjestelmällä sarjassa säilymisestä.
Sarjajärjestelmä muuttui sarjan alun siirtämisen yhteydessä[2]. Alun perin Superpesiskarsinta oli tarkoitus pelata kahdeksan joukkueen yksinkertaisena sarjana, jonka kolme parasta olisivat saaneet paikat Superpesiksessä kaudella 2022.[5]
Runkosarja
muokkaaSij. | Joukkue | O | V | VS | HS | H | TJ | PJ | JE | P | Karsinta tai putoaminen[a] |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Oulun Lippo | 22 | 11 | 8 | 3 | 0 | 280 | 83 | +197 | 52 | Välieriin |
2 | Puijon Pesis | 22 | 13 | 5 | 1 | 3 | 198 | 106 | +92 | 50 | |
3 | Jyväskylän Lohi | 22 | 6 | 10 | 1 | 5 | 153 | 119 | +34 | 39 | |
4 | Kannuksen Ura | 22 | 7 | 5 | 6 | 4 | 181 | 148 | +33 | 37 | |
5 | Loimaan Palloilijat | 22 | 5 | 10 | 1 | 6 | 134 | 103 | +31 | 36 | |
6 | Alajärven Ankkurit | 22 | 6 | 7 | 2 | 7 | 172 | 163 | +9 | 34 | |
7 | Simon Kiri | 22 | 5 | 4 | 3 | 10 | 151 | 189 | −38 | 26 | |
8 | Alavuden Peli-Veikot | 22 | 3 | 5 | 7 | 7 | 128 | 157 | −29 | 26 | |
9 | Ikaalisten Tarmo | 22 | 3 | 6 | 4 | 9 | 134 | 139 | −5 | 25 | Putoamiskarsintaan |
10 | Vähänkyrön Viesti | 22 | 5 | 2 | 6 | 9 | 136 | 166 | −30 | 25 | |
11 | Ulvilan Pesä-Veikot | 22 | 1 | 3 | 6 | 12 | 128 | 240 | −112 | 15 | Putoavat Suomensarjaan. |
12 | Laukaan Urheilijat | 22 | 1 | 1 | 3 | 17 | 106 | 288 | −182 | 8 |
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Voitetut ottelut; 3) Kolmen pisteen voitot; 4) Juoksuero; 5) Tasapisteissä olevien joukkueiden keskinäisten otteluiden voitot; 6) Keskinäisten otteluiden pisteet; 7) Keskinäisten otteluiden jaksoero (ei supervuoroja tai kotiutuslyöntikilpailuja); 8) Keskinäisissä otteluissa voitettujen jaksojen määrä (ei supervuoroja tai kotiutuslyöntikilpailuja); 9) Keskinäisten otteluiden juoksuero; 10) Keskinäisissä otteluissa tehdyt juoksut; 11) Kaikkien otteluiden jaksoero; 12) Kaikissa otteluissa voitettujen jaksojen määrä; 13) Kaikissa otteluissa tehdyt juoksut; 14) Arpa[6]
Huomautukset:
Välierät
muokkaaVälierissä runkosarjan voittaja kohtasi runkosarjan neljänneksi sijoittuneen joukkueen ja runkosarjan toiseksi paras joukkue kolmanneksi parhaan joukkueen. Ottelusarjat pelattiin paras kolmesta -menetelmällä ja niiden voittajat etenivät Superpesiskarsintaan. Kotietu oli runkosarjassa paremmin sijoittuneella joukkueella.
|
|
Putoamiskarsinta
muokkaaPutoamiskarsintaan joutuivat runkosarjan yhdeksänneksi ja kymmenenneksi sijoittuneet joukkueet. Ottelusarja pelattiin paras kolmesta -menetelmällä. Häviäjä putosi Suomensarjaan kaudeksi 2022. Voittaja säilytti paikkansa Ykköspesiksessä. Kotietu oli runkosarjassa paremmin sijoittuneella joukkueella.
Ikaalisten Tarmo – Vähänkyrön Viesti | ||||
---|---|---|---|---|
1. syyskuuta 2021 | Tarmo | VäVi | 2–0 (5–1, 4–2) | Raportti |
4. syyskuuta 2021 | VäVi | Tarmo | 0–2 (2–8, 1–7) | Raportti |
Tarmo voitti ottelusarjan 2–0 ja säilytti paikkansa Ykköspesiksessä. VäVi putosi Suomensarjaan. |
Lopulliset sijoitukset
muokkaaSija | Joukkue |
---|---|
16. | Oulun Lippo |
17. | Jyväskylän Lohi |
18. | Puijon Pesis |
19. | Kannuksen Ura |
20. | Loimaan Palloilijat |
21. | Alajärven Ankkurit |
22. | Simon Kiri |
23. | Alavuden Peli-Veikot |
24. | Ikaalisten Tarmo |
25. | Vähänkyrön Viesti |
26. | Ulvilan Pesä-Veikot |
27. | Laukaan Urheilijat |
Lähteet
muokkaa- ↑ Superpesiksen ja Ykköspesiksen joukkuemäärät sekä sarjajärjestelmät vahvistettu kaudelle 2021 2.10.2020. pesis.fi: Suomen pesäpalloliitto. Viitattu 20.1.2021.
- ↑ a b Ykköspesiskausi alkaa 2. kesäkuuta – kahdelle parhaalle paikka superpesiskarsintaan! 11.5.2021. pesis.fi: Suomen pesäpalloliitto. Viitattu 2.6.2021.
- ↑ Ykköspesisjoukkueet voittivat naisten superpesiskarsinnan avauksessa, Jyväskylän Lohi jysäytti jättiyllätyksen 5.9.2021. pesis.fi: Suomen Pesäpalloliitto. Viitattu 6.9.2021.
- ↑ a b Miesten Ykköspesiksen sarjajärjestelmä 2021 Suomen Pesäpalloliitto. Viitattu 2.6.2021.
- ↑ Miesten Ykköspesiksen sarjajärjestelmä 2021 Suomen Pesäpalloliitto. Viitattu 20.1.2021.
- ↑ Kilpailumääräykset 2021 (pdf) (sivu 39) pesis.fi: Suomen Pesäpalloliito. Viitattu 7.7.2021.
- ↑ Miesten Ykköspesis 2021 – Sarjaohjelma 2021 pesis.fi: Suomen Pesäpalloliitto. Viitattu 16.8.2021.
B-sarja | ||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1930-luku | 1931 | 1932 | 1933 | 1934 | 1935 | 1936 | 1937 | |||
Välisarja | ||||||||||
1930-luku | 1938 | 1939 | ||||||||
1940-luku | 1940 | 1941 | Sota | Sota | Sota | |||||
Suomensarja | ||||||||||
1940-luku | 1945 | 1946 | 1947 | 1948 | 1949 | |||||
1950-luku | 1950 | 1951 | 1952 | 1953 | 1954 | 1955 | 1956 | 1957 | 1958 | 1959 |
1960-luku | 1960 | 1961 | 1962 | 1963 | 1964 | 1965 | 1966 | 1967 | 1968 | 1969 |
1970-luku | 1970 | 1971 | 1972 | 1973 | 1974 | 1975 | 1976 | 1977 | 1978 | 1979 |
1980-luku | 1980 | |||||||||
Ykkössarja | ||||||||||
1980-luku | 1981 | 1982 | 1983 | 1984 | 1985 | 1986 | 1987 | 1988 | 1989 | |
1990-luku | 1990 | |||||||||
Ykköspesis | ||||||||||
1990-luku | 1991 | 1992 | 1993 | 1994 | 1995 | 1996 | 1997 | 1998 | 1999 | |
2000-luku | 2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 |
2010-luku | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
2020-luku | 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 |