Merirosvolippu

Merirosvolippu tai pääkallolippu on perinteinen eurooppalaisten ja amerikkalaisten merirosvojen käyttämä tunnus. Nykyään tyypillisenä merirosvolippuna pidetään mustapohjaista kangasta, jossa on valkoinen pääkallo ja sen alapuolella valkoiset sääriluut ristikkäin.

Stereotyyppinen merirosvolippu: pääkallo, jonka alla sääriluut ristikkäin

Alkuperä

Merirosvot käyttivät aikoinaan myös punaisia lippuja, joita pelättiin yhtä paljon tai jopa enemmän kuin mustia lippuja. Punalipun alkuperä lienee englantilaisten kaappareiden käyttämässä Britannian Red Ensign -merenkulkulipussa. Lipun käyttö englantilaisilla kaapparilaivoilla oli Amiraliteetin vaatimus vuodelta 1694. Kun sota espanjalaisia vastaan päättyi 1714, useat kaapparit ryhtivät merirosvoiksi, ja jotkin heistä säilyttivät verta symboloivan punalipun.^lähde? Kerrotaan, että mustaa merirosvolippua pelkäävät merimiehet rukoilivat, etteivät koskaan joutuisi näkemään punalippua merirosvolaivalla, sillä punalipulla oli vain yksi tarkoitus: hävinneet tapettaisiin viimeiseen mieheen, armoa ei pyydettäisi eikä annettaisi.

Rooman valtakunnan aikoina pääkalloja ja ihmisruumiin pitkiä luita pidettiin esillä katakombeissa, luostareissa, kirkoissa, kryptissa ja hautausmailla. Jalkojen ja käsivarsien luut sekä pääkallo ovat ihmisruumiin kestävimpiä luita, ja kestävät pitkään ruumiin lahoamisen jälkeenkin. Luut asetettiin esille kunnioituksesta vainajaa kohtaan. Myöhemmin pääkallo ja ristikkäiset luut kuvattiin kaiverruksissa ja patsaissa edellä mainituissa paikoissa, muistutuksena ihmisten kuolevaisuudesta. Ne toimivat myös varoituksena turhamaisuuden synnistä. Pääkallosta ja ristikkäisistä luista on tullut yleinen kuoleman symboli.

Merirosvolipun käyttö

Ensinäkemältä vaikuttaisi että merirosvolipun nostaminen tai pitäminen esillä pitkän aikaa ennen hyökkäystä olisi turhaa ja varoittanut hyökkäyksen kohteena olevaa alusta. Merirosvolipun käyttö onkin ollut eräänlainen psykologisen sodankäynnin esimuoto. Merirosvon tavoite oli kaapata alus kokonaisena ja kaikkine lasteineen. Maineeltaan verenhimoisena pidetty merirosvokapteeni saattoi jo pelkällä lipullaan pelotella hyökkäyksen kohteena olevan laivan miehistön antautumaan ilman vastarintaa ja ilman ainoatakaan tykinlaukausta.

Merirosvolipun nostaminen liian aikaisin oli myös hyödytöntä. Hyökkäyksen kohteena oleva alus saisi tällöin varoituksen hyvissä ajoin ja voisi yrittää paeta. Myös sotalaivoille oli annettu ohjeet tulittaa vapaasti merirosvolippua käyttäviä aluksia.

Eräs yleisimmistä käytännöistä merirosvojen keskuudessa oli harhauttaa hyökkäyksen kohteena olevan aluksen miehistöä nostamalla joko uhrin kotimaan tai tälle ystävällismielisen valtion lippu, ja sen turvin purjehtia lähelle kaapattavaa alusta. Merirosvolippu nostettiin vasta sitten, kun merirosvoalus oli päässyt riittävän lähelle, eikä vallattava alus enää ehtinyt paeta tai puolustautua.

Myöhempi käyttö

Mustavalkoista merirosvolippua on käytetty myös sotalaivoissa; merisotakirjallisuus kertoo laajalti että monet erityisesti brittiläiset sukellusvenepäälliköt käyttivät pääkallolippua voitonmerkkinään: lippuun ommeltiin upotettujen laivojen ja alas ammuttujen lentokoneiden siluetteja, ristissä olevia tykinputkia tykistöhyökkäysten kunniaksi, kumiveneiden kuvia maihin laskettujen agenttien tai rynnäkköjoukkojen sekä pienoispelastusrenkaita merestä pelastettujen merkeiksi. Tämä lippu liehui aluksen periskooppitukien huipulla satamaan tultaessa menestyksellisten partiomatkojen jälkeen. Amerikkalaiset korvasivat käytännön periskooppiin sidotulla luudalla ja vihollisaluksia kuvaavilla pienoisviireillä. Joillakin aluksilla, muun muassa USS Harderilla (komentajakapteeni Samuel D Delaney), oli omia yksityislippujaan; Harderin lipussa oli vihreällä pohjalla hyppäävä valkea delfiini, joka piteli toisessa evässään punakärkistä torpedoa ja toisessa kuohuvaa oluttuoppia.

Kuninkaallisessa laivastossa merirosvolippu eli Jolly Roger on sukellusveneiden epävirallinen taistelulippu. Perinne alkoi vuonna 1911 amiraali sir Arthur Wilsonin todettua, että "sukellusveneet ovat hyvin epäbrittiläinen ase" ja "kaikki kiinnisaadut sukellusvenemiehet pitäisi hirttää merirosvoina". Kapteeniluutnantti, sittemmin amiraali Max Horton otti tällöin oman veneensä HMS E-9:n tunnukseksi Jolly Rogerin, ja tapa levisi. Tapana on, että brittisukellusvene saa käyttää Jolly Rogeria sen jälkeen, kun alus on palannut kotiin onnistuneelta palvelusmatkaltaan.

Erilaisia merirosvolippuja

Merirosvolipuista oli useita eri variaatioita. Calico Jack ja Thomas Tew käyttivät lipuissaan sääriluiden sijasta miekkoja. Mustaparran lipussa luuranko piteli toisessa kädessään tiimalasia ja toisessa lyhyttä keihästä; näiden rinnalla oli vielä vertavuotava sydän. Bartholomew Robertsilla oli kaksi eri lippua: toisessa mies ja luuranko pitelevät käsissään tiimalasia, ja toisessa mies seisoo kahden pääkallon päällä; pääkallojen alla on tekstit ABH (A Barbadian's Head, barbadosilaisen pää) ja AMH (A Martiniquais' Head, martiniquelaisen pää) varoituksena martiniquelaisille ja barbadosilaisille, että kuolema odotti heitä. Tanssivat luurangot lipussa viestittivät uhreille, että merirosvot eivät piitanneet omasta kohtalostaan.

• 
  Calico Jack Rackhamin lippu
• 
  Emanuel Wynnen lippu
• 
  Mustaparran lippu
• 
  Bartholomew Robertsin lippu
• 
  Henry Averyn lippu
• 
  Thomas Tew'n lippu
• 
  Stede Bonnetin lippu
• 
  Edward Englandin lippu
• 
  Christopher Moodyn lippu
• 
  Anarkistisen Mustan armeijan lippu.

Jolly Roger -nimen alkuperä

Englanninkielisissä maissa merirosvolippua kutsutaan nimellä Jolly Roger. Nimityksen alkuperä ei ole tarkkaan selvillä. Erään teorian mukaan nimitys on perua ranskan kielen termistä joli rouge (’punainen kauneus’), joka englannin kielessä taipui muotoon jolly roger. Toisen teorian mukaan nimitys juontaa juurensa aasialaiseen merirosvoryhmän johtajaan Ali Rajaan, jonka nimi taipui englantilaisten merirosvojen suussa muotoon jolly roger. Nimi saattaa myös olla peräisin Old Rogerista, paholaisen lempinimestä.

Kirjassaan Pirates and The Lost Templar Fleet David Hatcher Childress väittää, että jolly roger oli nimetty sitä ensimmäisenä käyttäneen Sisilian kuninkaan Roger II:n mukaan. Roger II oli tunnettu Temppeliherrain ritarikunnan jäsen, ja ritarikunta oli riidoissa paavin kanssa vuonna 1127 tapahtuneiden Apulian ja Salernon valloitusten vuoksi. Childress väittää, että useita vuosia myöhemmin kirkon jo hajotettua Temppeliherrain ritarikunnan ainakin yksi ritarikunnan laivaston osa hajaantui neljäksi itsenäiseksi laivasto-osastoksi aloittaen ryöstöretket Roomalle myötämielisten kansojen aluksia vastaan. Punainen merirosvolippu olisi Childressin mukaan perua tältä ajalta, ja ristikkäiset luut viittaavat Temppeliherrain tunnukseen, punaiseen ristiin. Childressin väite vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä, sillä Temppeliherrain tunnuksena oli kreikkalainen risti (+) eikä merirosvolipuissa käytetty pyhän Andreaan risti (X).

Maailman kahdesta autenttisesta Jolly Roger -lipusta, jotka ovat olleet merirosvojen käytössä, toinen on näytillä Maarianhaminassa Ahvenanmaan merenkulkumuseossa. Toinen säilynyt lippu on vain toisinaan esillä julkisesti Karibian alueella.

Muu käyttö

Merirosvojen ja laivastoyksikköjen lisäksi pääkallolippua ovat käyttäneet myös useat muut tahot. Se on ollut esimerkiksi perinteinen anarkististen ryhmittymien tunnus jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Myös 2000-luvulla syntynyt piraattiliike on käyttänyt pääkallolippua.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Merirosvolippu Wikimedia Commonsissa