Avaa päävalikko

Euroopan parlamentin jäsen

henkilö joka on valittu Eurooppaparlamentin jäseneksi
(Ohjattu sivulta Meppi)

Euroopan parlamentin jäsen (tai europarlamentaarikko, eurokansanedustaja, euroedustaja, MEP (Member of the European Parliament)[1], meppi[1]) on Euroopan parlamentin vaaleilla valittu kansanedustaja. Edustajia on nykyisin 751.

ValintaMuokkaa

Europarlamentaarikot valitaan Euroopan parlamenttiin eurovaaleissa, jotka järjestetään Euroopan unionin kaikissa jäsenmaissa viiden vuoden välein. Jäsenvaltioiden vaaliviranomaiset tiedottavat vaalien jälkeen Euroopan parlamentin puhemiehelle valittujen europarlamentaarikkojen nimet. Uusi edustaja saa jäsenmaassaan valtakirjan tehtävän hoitamista varten. Kun Euroopan parlamentti on tarkastanut edustajan valtakirjan, hän alkaa nauttia oikeudellista suojaa. Valitun europarlamentaarikon on annettava vakuutus siitä, että hänellä ei ole tehtäviä, joita hän ei voi hoitaa yhtä aikaa europarlamentaarikon tehtävän kanssa. Hänen on myös tehtävä ilmoitus taloudellisista ja muista sidonnaisuuksistaan.[2]

Vaatimukset ja säännötMuokkaa

Ennen pääsyään edustajaksi henkilö joutuu luopumaan sellaisista tehtävistä, jotka eivät sovi yhteen parlamentin jäsenen tehtävän kanssa. Näitä ovat erityisesti jäsenvaltion hallituksen jäsenyys, kansallisen parlamentin jäsenyys sekä Euroopan komission tai tuomioistuimen jäsenen tehtävät. Euroopan unionin toimielinten jäsenet tai virkamiehet eivät voi samanaikaisesti toimia europarlamentaarikkona.[3]

Euroopan parlamentin jäsenille laadittiin vuonna 2012 menettelytapasäännöt, jotka säätävät yksityiskohtaisesti parlamentin jäsenten taloudellisista sidonnaisuuksista, eturistiriidoista ja niiden ilmoittamisvelvollisuudesta. Menettelytapasääntöjen lisäksi europarlamentaarikon toimintaa ohjaa keskeisesti parlamentin työjärjestys. Siinä täsmennetään kaikkia europarlamentaarikon asemaa, oikeuksia ja toimintaa koskevia määräyksiä ja säädetään niiden toteuttamista koskevista menettelyistä.[4]

Europarlamentaarikolta odotetaan kunnioittavaa ja arvokasta käytöstä parlamenttityössä ja täysistunnossa. Euroopan parlamentin keskustelu on kuitenkin suhteellisen vapaata ja kuohuvaa esimerkiksi pohjoismaiseen verrattuna, ja europarlamentaarikoilla on esimerkiksi oikeus protestoida melko vapaasti istuntosalissakin. Jos puhemies katsoo europarlamentaarikon käytöksen sopimattomaksi, hän voi poistaa edustajan istunnosta. Vakavissa tapauksissa voi seurata jälkiseuraamuksia kuten huomautus, tai päivärahan menetys tai sulkeminen pois parlamenttityöstä määräajaksi.[5]

OikeudetMuokkaa

Euroopan parlamentin jäsenet ovat itsenäisiä ja riippumattomia. He eivät saa ottaa vastaan sitovia toimintaohjeita, eivätkä he voi sitoutua sopimuksella luopumaan edustajantoimesta kesken kauden jonkun toisen hyväksi. Jäsenen perusoikeuksia ovat aloiteoikeus, oikeus tutustua parlamentin asiakirjoihin sekä oikeus käyttää unionin virallisia kieliä.[3]

Euroopan parlamentin jäsenellä on parlamentaarinen immuniteetti mutta ei diplomaattistatusta. Häntä ei esimerkiksi saa alistaa tutkittavaksi, eikä häntä saa pidättää tai haastaa oikeuteen parlamenttityössä ilmaisemiensa mielipiteiden tai äänestysten vuoksi. Koskemattomuus ei kuitenkaan anna absoluuttista suojaa rikosoikeudellisia tai muita seuraamuksia vastaan.[6]

TyöskentelyMuokkaa

Edustajien istumajärjestyksen parlamentin istuntosalissa päättää käytännössä Euroopan parlamentin puheenjohtajakokous. Se määräytyy poliittisen ryhmän mukaan vasemmalta oikealle. Europarlamentaarikkojen kansalaisuudet eivät vaikuta istumajärjestykseen mitenkään, vaan paikka ryhmän sisällä määräytyy aakkosjärjestyksen mukaan. Ryhmien johtajat istuvat eturivissä.[7]

Parlamentin jäsenet ryhmittyvät vaalikauden ajaksi poliittisiin ryhmiin eli kansallisten puolueiden yhteenliittymiin. Osa parlamentin jäsenistä on sitoutumattomia eikä kuulu mihinkään poliittiseen ryhmään.[8] Ryhmät jakavat saamansa valiokuntapaikat omien jäsentensä kesken eri maista tulevien edustajien määrän ja kiinnostuksen pohjalta.[9]

Europarlamentin jäsenet työskentelevät sekä omissa vaalipiireissään että Strasbourgissa ja Brysselissä, joissa pidetään täysistuntoja sekä valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokouksia.[10] Europarlamentaarikon työviikko parlamentissa alkaa maanantaina puoliltapäivin ja loppuu torstai-iltaan. Maanantaiaamu ja perjantai ovat vapaata, jotta europarlamentaarikoilla olisi mahdollisuus työskennellä myös kotimaassaan.[11]

Europarlamentaarikkojen kalenterissa päivät on värikoodattu viidellä värillä. Punainen merkitsee täysistuntoa, joka pidetään Brysselissä kahtena peräkkäisenä päivänä ja Strasbourgissa neljänä. Vaaleanpunainen väri merkitsee valiokuntaviikkoa, joita on yleensä puolitoista tai kaksi peräkkäin. Silloin parlamentin valiokunnat pitävät Brysselissä kokouksiaan, jotka kestävät puolesta päivästä kahteen päivään. Sinisellä viikolla europarlamentaarikot keskittyvät oman poliittisen ryhmänsä toimintaan ja valmistautuvat seuraavan viikon täysistuntoon. Vihreällä viikolla europarlamentaarikot voivat olla poissa parlamentista ja keskittyä parlamentin ulkopuoliseen toimintaan kuten valtuuskunta- ja valiokuntamatkoihin. Valkoisina päivinä parlamentissa ei tapahdu mitään ja työntekijät pitävät yleensä lomansa. Europarlamentaarikkojen kesäloma alkaa heinäkuun lopulla.[12]

Eräs europarlamentaarikkojen vuorovaikutuksen foorumi ovat puoliviralliset laajennetut työryhmät eli intergroupit, joita voi olla enintään 28. Intergroupit heijastelevat parlamentaarikkojen kiinnostusten kohteita, kuten ammattiyhdistykset, urheilu, LGBT-asiat, digitaalistrategia, lasten oikeudet tai Länsi-Sahara. Epävirallisia yhteistyöryhmiä voi perustaa vapaasti, mutta niiden toiminta ei saa parlamentilta mitään tukea. Europarlamentaarikkoja kuuluu myös kansalaisjärjestöjen ylläpitämiin poliitikkoverkostoihin. Europarlamentaarikot pitävät yhteyttä myös Brysselissä toimiviin ajatushautomoihin sekä käyvät monenlaisissa kutsuissa, vastaanotoilla, kokouksissa ja tapaamisissa. Kotimaahansa europarlamentaarikot verkostoituvat järjestämällä Brysselissä parlamentin tukemia vierastilaisuuksia, joihin he kutsuvat esimerkiksi oman tukiryhmänsä jäseniä, asiantuntijoita, toimittajia tai puolueaktiiveja.[13]

Jotkut europarlamentaarikot, kuten suomalaisten enemmistö, säilyttävät vaalikaudella kotinsa ja virallisen asuinpaikkansa kotimaassaan. Kaikilla Europarlamentaarikoilla on kuitenkin Brysselissä kakkosasunto. Europarlamentaarikot asuvat Brysselissä usein EU-kortteleissa.[14]

Palkka ja korvauksetMuokkaa

Euroopan parlamentin jäsenen kuukausipalkka talvella 2017 on 8 484,05 euroa, yhteisöveron vähennyksen jälkeen 6 611,47 euroa. Europarlamentaarikoille kertyy eläkettä, ja heillä on sairaus- ja työkyvyttömyysvakuutus. Europarlamentaarikoille korvataan kotimaan ja työpaikan väliset matkakulut. He saavat ylläpitokorvausta eli päivärahaa virallisiin kokouksiin osallistumisesta 307 euroa päivältä sekä verotonta yleistä kulukorvausta, joka talvella 2017 oli 4 342 euroa kuukaudessa. Europarlamentaarikon avustajien palkat maksaa joko parlamentti suoraan tai tilitoimisto. Europarlamentaarikko saa myös tiedottamiseen varattua tukea. Kauden päättyessä Europarlamentaarikolla on oikeus siirtymäkorvaukseen.[15]

Työn keskeyttäminenMuokkaa

Edustaja voi jättää europarlamentin useista syistä. Hän voi kuolla tai tulla kykenemättömäksi hoitamaan tehtäväänsä. Hän voi tulla valituksi tehtävään, joka ei sovi yhteen europarlamentaarikon tehtävän kanssa, kuten jäsenyys oman maansa hallituksessa. Europarlamentaarikolla on myös oikeus erota vapaaehtoisesti tehtävästään, eikä sallittuja tai kiellettyjä syitä eroamiselle ole määrätty. Poistuneen europarlamentaarikon tilalle tulee uusi europarlamentaarikko kyseisen jäsenmaan kansallisen vaalilain mukaisesti. Joissain maissa, kuten Suomessa, uudeksi europarlamentaarikoksi nimetään samalta listalta seuraavaksi eniten ääniä saanut varajäsen. Joissain jäsenvaltioissa järjestetään täytevaali.[16]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Helin, Satu & Nurminen, Pekka: Euroopan parlamentti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos, 2017. ISBN 978-951-851-708-8.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 19.5.2013.
  2. Helin & Nurminen 2017, s. 123.
  3. a b Helin & Nurminen 2017, s. 125.
  4. Helin & Nurminen 2017, s. 126–128.
  5. Helin & Nurminen 2017, s. 128–130.
  6. Helin & Nurminen 2017, s. 125–126.
  7. Helin & Nurminen 2017, s. 52–53.
  8. Helin & Nurminen 2017, s. 54–55.
  9. Helin & Nurminen 2017, s. 59.
  10. Parlamentin jäsenet Europarlamentti
  11. Helin & Nurminen 2017, s. 134.
  12. Helin & Nurminen 2017, s. 134–136.
  13. Helin & Nurminen 2017, s. 141–146.
  14. Helin & Nurminen 2017, s. 139.
  15. Helin & Nurminen 2017, s. 131–133.
  16. Helin & Nurminen 2017, s. 124.

Aiheesta muuallaMuokkaa