Majesteettirikos

useissa monarkioissa hallitsijaan kohdistuva loukkaus
Tämä artikkeli käsittelee hallitsijaan kohdistuvaa rikosta. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Majesteettirikos (ranskaksi lèse-majesté) on useissa monarkkisissa valtioissa hallitsijaan kohdistuva loukkaus.

Yrjö III loukkauksen kohteena. Pilapiirros vuodelta 1798.
Eric Vasström: Venäjän hovi tanssii Paatiossa. Piirros julkaistiin pilalehti Fyrenissä vuonna 1913.

Suomen lakiMuokkaa

Ruotsin vuoden 1734 lain rikoskaari sääti majesteettirikokseksi hallitsijan tai hänen perheensä jäsenen fyysisen koskemattomuuden, henkilökohtaisen vapauden tai kunnian loukkaamisen. Kunnian loukkaaminen toteutui esimerkiksi solvaamalla julkisesti hallitsijaa tai hänen perheensä jäsentä.[1] Samat määräykset sisältyivät vielä Suomen rikoslain alkuperäiseen 13. lukuun (39/1889). Vakavin majesteettirikos oli keisarin tai hänen perheensä jäsenen murhaaminen, josta oli säädetty seuraukseksi kuolemanrangaistus. Myös keisarin tai hänen perheensä jäsenen kunnian loukkaamiseen syyllistynyt oli tuomittava vankeus- tai kuritushuonerangaistukseen. Virallinen syyttäjä sai nostaa syytteen majesteettirikoksesta vain keisarin määräyksestä.[2] Keisarin kukistuttua Venäjällä ja Suomen itsenäistyttyä majesteettirikoksia koskevien säännösten katsottiin rauenneen itsestään, vaikka niitä ei virallisesti kumottukaan[3] ennen kuin vuonna 1974, jolloin niiden paikalle rikoslain 13. lukuun sijoitettiin uudet rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevat säännökset.[4]

Suomessa esimerkki majesteettirikoksesta on pilapiirtäjä ja kuvittaja Eric Vasströmin tapaus, jossa karikatyyrin tekeminen ja julkaiseminen Venäjän tsaarin perheestä johti vankeustuomioon vuonna 1913.[5]

Laki muuallaMuokkaa

Erityisen ankara majesteettirikoskäytäntö on Thaimaan kuningaskunnassa, jossa majesteetin loukkaamisesta voi saada vuosien vankeustuomioita. Maan toistuvien vallankaappausten sävyttämä sisäpolitiikka on tempoilevaa, ja varsinkin edesmenneen kuningas Rama IX:n kaudella (1946–2016) monet näkivät monarkin edustavan jatkuvuutta maassa, jossa tilanne on muuten jatkuvasti epävakaa. Henkilökultin vuoksi Thaimaan laki kieltää astumasta kadulle pudonneiden bahtin kolikoiden ja seteleiden päälle, koska niihin on painettu monarkkien kuvia.[6][7]

Eräs alankomaalainen sai 30 vuorokauden vankeustuomion vuonna 2016 loukattuaan julkisesti kuningas Willem-Alexanderia. Tuomittu oli kirjoittanut Facebookiin, että Willem-Alexander oli murhaaja, varas ja raiskaaja. Alankomaissa majesteettirikosta koskeva säädös on vuodelta 1881.[8]

Maat joissa majesteettirikos on käytössäMuokkaa

Maat joissa majesteettirikos on kumottuMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Otavan iso tietosanakirja, osa 5, Helsinki, 1963.
  2. Suomen suuriruhtinaanmaan rikoslaki (39/1889). Lisäksi Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus erityisistä muutoksista Suomen Suuriruhtinaanmaan rikoslakiin Joulukuun 19 p:ltä 1889 (17B/1894).
  3. Kemppinen, Kullervo: Lakitiedon pikkujättiläinen, s. 650. WSOY 1985. Helsinki.
  4. Hallituksen esitys n:o 241/1973 laiksi rikoslain muuttamisesta ja sen mukaisesti säädetty laki 937/1974 (esityksen perusteluosassa sanottiin muun muassa: "Käytettävissä on rikoslain 13. luku, joka koskee majesteettirikoksia sekä väkivaltaa ja kunnianloukkauksia keisarillisen perhekunnan jäseniä vastaan. Tämä luku on jäänyt kumoamatta, vaikka se on käynyt täysin merkityksettömäksi jo vuosikymmeniä sitten, Suomen julistauduttua itsenäiseksi tasavallaksi. Näin ollen lukuun voidaan sijoittaa...)
  5. Eric Vasström, Taiteilijaväkeä, WSOY, 1954, s. 48–67.
  6. Sarkis, Christine: 10 weird laws from around the world Travel. 19.12.2012. USA Today. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  7. Hulme, Kyle: THB: Explaining Baht, Thailand's Currency Asia. 30.3.2018. The Culture Trip. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  8. Hollantilaismies sai 30 päivää linnaa kuninkaan loukkaamisesta. Turun Sanomat 14.7.2016.
  9. This is how these 12 countries will punish you for insulting their heads of state globalpost.com. Viitattu 26. tammikuuta 2017.
  10. Dutchman jailed for 30 days for 'insulting' the king bbc.com. 14. heinäkuuta 2016. Viitattu 26. tammikuuta 2017.
  11. Dutch man jailed for insulting the queen. current.com. Arkistoitu 21.2.2011.
  12. Rechtbank Amsterdam, 13/420932-07 en 13/421786-06, ECLI:NL:RBAMS:2007:BB1044
  13. Regime Defends Lese Majeste Arrest Brudirect. Viitattu 15.7.2020.
  14. 21 Things to Know Before You Go to Bhutan Roads and Kingdoms. Viitattu 22.10.2021.
  15. "Spain royal sex cartoonists fined", BBC, 13. marraskuuta 2007. Luettu 13. marraskuuta 2007. 
  16. Almenn hegningarlög althingi.is. Viitattu 27. tammikuuta 2017.
  17. PCB.UB.es (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. BarcelonaReporter.com
  19. "Busted for Posting Caricatures of the King on Facebook", 8. helmikuuta 2012. Luettu 9. helmikuuta 2012. 
  20. Majesteettirikoslaki hyväksyttiin Kambodžassa – järjestöt huolissaan kansalaisoikeuksista ennen vaaleja MTV Uutiset Ulkomaat. MTV3. Viitattu 14.2.2018.
  21. Australia will not intervene as woman held in Kuwait for emir 'insult' – National smh.com.au. Viitattu 26. tammikuuta 2017.
  22. Samuels, Gabriel. "Teenager jailed for insulting Malaysian royal family on Facebook", 8. kesäkuuta 2016. 
  23. German Criminal Code, Section 90 Federal Ministry of Justice (Germany). Viitattu 16 .12. 2018.
  24. "Saudi writer arrested for insulting long-dead king", Middle East Eye, 15. heinäkuuta 2015. Luettu 1. kesäkuuta 2016. 
  25. "Pakistani commentator Zaid Hamid sentenced to prison, lashing in Saudi Arabia", Gulf News, 4. heinäkuuta 2015. Luettu 1. kesäkuuta 2016. 
  26. Swiss Criminal Code of 21 December 1937 (Title Sixteen: Offences detrimental to Foreign Relations) The Federal Council. Viitattu 16.7.2020.
  27. Resinformation.dk retsinformation.dk. Viitattu 26. tammikuuta 2017.
  28. "COP-15 activists in lèse majesté case", 1. maaliskuuta 2011. Luettu 1. maaliskuuta 2011. 
  29. Københavns Byret (22-08-2011). Greenpeace-aktivister idømt betinget fængsel i 14 dage.
  30. The problem with insulting Turkey's President Erdogan BBC News. Viitattu 22.10.2021.
  31. BBC NEWS – Asia-Pacific – Thailand's king pardons Swiss man bbc.co.uk. Viitattu 26. tammikuuta 2017.
  32. "Writer held for 'insulting' Thai royals", BBC, 9. syyskuuta 2008. Luettu 26. lokakuuta 2016. 
  33. "The Thai cleaning lady facing prison for 'I see'", BBC, 20. toukokuuta 2016. Luettu 21. toukokuuta 2016. 
  34. Parents of Thai ex-princess given jail term for lese majeste bbc.com. 11. maaliskuuta 2015. Viitattu 26. tammikuuta 2017.
  35. "Man handed 35-year sentence for insulting Thai royal family on Facebook", 9.kesäkuuta 2017. 
  36. http://www.bbc.com/news/world-asia-40298570#
  37. Tafileh Reform Activists to be Charged with Slander, Lese Majeste | Jordan News | Ammon News 13.9.2012. En.ammonnews.net. Viitattu 6.1.2014.
  38. Brotherhood member released after serving six-month prison term jordantimes.com. 2. helmikuuta 2015. Viitattu 26. tammikuuta 2017.
  39. Russia passes law to jail people for 15 days for 'disrespecting' government The Guardian. Viitattu 15.7.2020.
  40. p. 242, Eiji Takemae: The Allied Occupation of Japan (Continuum International Publishing Group, 2003)
  41. Straffeloven, § 101 at Lovdata.no(norjaksi)
  42. Straffeloven, § 103 at Lovdata.no(norjaksi)
  43. Justice Committee Official Report 20. huhtikuuta 2010. Scottish Parliament. Viitattu helmikuu 2011.