Mölandet

saari Suomessa

Mölandet on saari Sipoon edustalla Suomenlahdessa. Se kuuluu Sipoon kunnan Granön kaupunginosaan.

Lännessä Kalkkisaarenselän vastarannalla ovat Vuosaaren sataman lähimmät laiturit, pohjoisessa on Granön saari.

HistoriaMuokkaa

Mölandet oli Husön kartanon (Talosaari) omistuksessa vuosisadan vaihteessa. Saari jaettiin huvilatonteiksi vuonna 1922. Saaren rannoille muodostui pääosin 1920–1940-luvuilla jokseenkin yhtenäinen kesähuvilamiljöö. Vuonna 1922 tehty palstoitussuunnitelma oli varsin tiheä ja jakoi saaren rannat kokonaisuudessaan huvilapalstoiksi. Ainoa torppa sijaitsi pohjoisrannalla saaren keskiosassa.

KaavoitusMuokkaa

Mölandet kaavoitus on liitetty Sipoon saariston ja rannikon osayleiskaava alueeseen.selvennä Kaava on hyväksytty Sipoon valtuustossa 1. marraskuuta 2010, mutta kaavasta valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen (2014). Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valitukset.[1]

Kiinteistöt Mölandetin alueellaMuokkaa

Läntisessä niemessä sijaitsee yhteyslaituri, josta lähtee kävelytie kaikille saaren huviloille. Nykyisin tie on lähes umpeen kasvanut.

Saarella on useita korkeatasoisia rakennusmestarihuviloita sekä arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema 1920-luvun tyylipuhdasta klassisismia edustava Villa Sainio, jonka kenkätehtailija Sainio rakennutti henkilökuntansa kesänviettopaikaksi. Villa Sainio toimii nykyään Vantaan kaupungin omistamana Mölis-nimisenä vapaa-ajanviettopaikkana[2].

Myös Vuosaaren Urheilukalastajat r.y:n kesäpaikka sijaitsee saarella.[3]

Mölandetin eteläiset vesi- ja maa-alueet, pinta-alaltaan noin 145 hehtaaria, omistaa Etelä-Mölandetin kalastus- ja luonnonsuojeluyhdistys ry.[4] Osa yhdistyksen alueesta on luonnonsuojelualuetta.

LähteetMuokkaa

  • [1] - Sipoon kunnan sivut: Kaavoitus - Yleiskaavat - Saariston ja rannikon osayleiskaava
  • [2] - Lauri Putkonen: Yhteenveto Sipoon saariston ja rannikon osayleiskaava-alueen kulttuurihistoriallisista arvoista 2.3.2008 (pdf)
  • [3] - Sipoon valtuuston kokouspöytäkirja 1.11.2010 94§
  • Kiinteistötietojärjestelmä kiinteistön 753-406-1-363 osalta
  • [4] - Hanna Galtat, Riitta Tornivaara-Ruikka (julkaisija Rakennustaiteen seura): Maalle! julkaisu (Helsingin seudun kulttuuriympäristö), pdf

ViitteetMuokkaa

Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.