Luuvin kieli

Luuvin kieli[1] on muinaiseen heettiläisvaltakuntaan kuuluneessa Luvian maakunnassa puhuttu kuollut kieli. Se kuuluu indoeurooppalaisten kielten heettiläiseen ryhmään.[2]

Luuvilaista hieroglyfikirjoitusta sisältävä kivipylväs.

Kieli tunnetaan heettiläisten pääkaupungin Hattušan arkistoista löydettyjen nuolenpääkirjoitusten sekä heettiläisillä hieroglyfeillä laadittujen tekstien perusteella. Luuvinkieliset nuolenpääkirjoitukset ovat heettiläisiin teksteihin sisältyviä katkelmia ja yksittäisiä sanoja. Ne on kirjoitettu 1500–1200-luvuilla eaa. Hieroglyfikirjoituksesta on säilynyt etupäässä piirtokirjoituksia, joista suurin osa on laadittu heettiläisvaltakunnan tuhoutumisen jälkeen 900–600-luvuilla eaa.[2]

Heettiläisiin teksteihin sisältyvien mainintojen ja piirtokirjoitusten löytöpaikkojen perusteella luuvin kielen ydinalue sijaitsi eteläisessä ja lounaisessa Vähässä-Aasiassa ulottuen nykyisen Syyrian pohjoisosiin. Piirtokirjoituksia on löydetty myös Vähän-Aasian länsi- ja keskiosista.[2]

Luuvin ja heetin kielen suhde on kyseenalainen. Nykyään vallitsevan käsityksen mukaan ne ovat saman kielen rinnakkaisia murteita. On mahdollista, että heettiläisvaltakunnan myöhäiskaudella puhekielenä toimi luuvi ja heettiä käytettiin vain kirjakielenä.[3]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat (3. painos), s. 91. Tampere: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
  2. a b c Roger D. Woodard (ed.): The Ancient Languages of Asia Minor, s. 31. Cambridge: Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-0-521-68496-5.
  3. Roger D. Woodard (ed.): The Ancient Languages of Asia Minor, s. 31–32. Cambridge: Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-0-521-68496-5.