Luettelo televisiosarjan Simpsonit jaksoista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Tämä on luettelo kaikista televisiossa esitetyistä ja esitettävistä Simpsonit-jaksoista. Jaksot ovat tuotantokausikohtaisessa luettelossa Yhdysvaltain alkuperäisessä esitysjärjestyksessä.

Millään tuotantokaudella jaksot eivät ole täysin tuotantokauden koodin (esim. 1. tuotantokaudella 7G) mukaisessa järjestyksessä. Suomessa Kolmoskanava (vuoteen 1992 asti) ja myöhemmin MTV3 esitti ensiesityksissään tuotantokaudet 1–8 tuotantokoodin mukaisessa järjestyksessä, joka ei vastannut Yhdysvaltain alkuperäistä esitysjärjestystä. Myöhemmissä uusinnoissa jaksot ovat kuitenkin esitetty oikeassa järjestyksessä.

Joillakin jaksoilla on ollut useampia nimisuomennoksia. Tässä luettelossa jakson suomenkielinen nimi on ensimmäinen jaksosta käytetty suomenkielinen nimi.

The Tracey Ullman Show´ssa esitetyt Simpsons-lyhytfilmit ovat sivulla Simpsoneiden lyhytfilmit.

Simpsoneiden logo

Tuotantokaudet

muokkaa

1. tuotantokausi

muokkaa
# Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Esityspäivä Suomessa Esityspäivä USA:ssa Tuotantokoodi
1. - 101 Joulurauha Simpsons Roasting On An Open Fire   14. lokakuuta 1991 17. joulukuuta 1989 7G08
2. - 102 Nuori nero Bart the Genius   2. syyskuuta 1991 14. tammikuuta 1990 7G02
3. - 103 Ydinvoimala Homer's Odyssey   9. syyskuuta 1991 21. tammikuuta 1990 7G03
4. - 104 Perheterapiaa There's No Disgrace Like Home   16. syyskuuta 1991 28. tammikuuta 1990 7G04
5. - 105 Sodanjulistus Bart the General   23. syyskuuta 1991 4. helmikuuta 1990 7G05
6. - 106 Lisan blues Moaning Lisa   30. syyskuuta 1991 11. helmikuuta 1990 7G06
7. - 107 Kevätretki The Call of the Simpsons   21. lokakuuta 1991 18. helmikuuta 1990 7G09
8. - 108 Sankarin pää The Telltale Head   7. lokakuuta 1991 25. helmikuuta 1990 7G07
9. - 109 Sulhanen / Täyskaato Life on the Fast Lane   4. marraskuuta 1991 18. maaliskuuta 1990 7G11
10. - 110 Harha-askel Homer's Night Out   28. lokakuuta 1991 25. maaliskuuta 1990 7G10
11. - 111 Vaihto-oppilas The Crepes of Wrath   18. marraskuuta 1991 15. huhtikuuta 1990 7G13
12. - 112 Komedian kuningas Krusty Gets Busted   11. marraskuuta 1991 29. huhtikuuta 1990 7G12
13. - 113 Lapsenvahti Some Enchanted Evening   26. elokuuta 1991 13. toukokuuta 1990 7G01

2. tuotantokausi

muokkaa
# Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi

Ikäraja ja/tai sisältömerkintä

Esityspäivä Suomessa Tuotantokoodi
14. - 201 Ihme Bart Gets An F   9. joulukuuta 1991 7F03
15. - 202 Kaljulääke Simpsons and Delilah   2. joulukuuta 1991 7F02
16. - 203 Kauhujuttu Treehouse of Horror   16. joulukuuta 1991 7F04
17. - 204 Kolmisilmäinen kala Two Cars in Every Garage and Three Eyes on Every Fish   25. marraskuuta 1991 7F01
18. - 205 Tanssiva maskotti Dancin' Homer   23. joulukuuta 1991 7F05
19. - 206 Naapurukset Dead Putting Society   13. tammikuuta 1992 7F08
20. - 207 Kadun kasvatti Bart vs. Thanksgiving   6. tammikuuta 1992 7F07
21. - 208 Huimapää rullalaudalla Bart the Daredevil   30. joulukuuta 1991 7F06
22. - 209 Väkivaltaviihde Itchy & Scratchy & Marge   20. tammikuuta 1992 7F09
23. - 210 Miljoona Bart Gets Hit by a Car   27. tammikuuta 1992 7F10
24. - 211 Ennen kuolemaa One Fish, Two Fish, Blowfish, Blue Fish   3. helmikuuta 1992 7F11
25. - 212 Kultainen nuoruus The Way We Was   4. toukokuuta 1992 7F12
26. - 213 Pelastakaa sielunne Homer vs. Lisa and the Eighth Commandment   11. toukokuuta 1992 7F13
27. - 214 Kunnon mies Principal Charming   17. helmikuuta 1992 7F15
28. - 215 Velipuoli Oh Brother, Where Art Thou?   24. helmikuuta 1992 7F16
29. - 216 Riivatun rakki Bart's Dog Gets an F   10. helmikuuta 1992 7F14
30. - 217 Isoisän perintö Old Money   2. maaliskuuta 1992 7F17
31. - 218 Sisäinen kauneus Brush With Greatness   9. maaliskuuta 1992 7F18
32. - 219 Miehen malli Lisa's Substitute   23. maaliskuuta 1992 7F19
33. - 220 Aviokriisi The War of the Simpsons   16. maaliskuuta 1992 7F20
34. - 221 Radioaktiivinen mies Three Men and a Comic Book   30. maaliskuuta 1992 7F21
35. - 222 Veriveljet Blood Feud   6. huhtikuuta 1992 7F22

3. tuotantokausi

muokkaa
# Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi

Ikäraja ja sisältömerkintä

Esityspäivä Suomessa

Tuotantokoodi
36. - 301 Mies vaaleanpunaisessa paidassa Stark Raving Dad   20. huhtikuuta 1992 7F24
37. - 302 Totuus ja oikeus Mr. Lisa Goes to Washington   27. huhtikuuta 1992 8F01
38. - 303 Ystävä hädässä When Flanders Failed   13. huhtikuuta 1992 7F23
39. - 304 Suosikki Bart the Murderer   25. toukokuuta 1992 8F03
40. - 305 Voimalan sankari Homer Defined   31. elokuuta 1992 8F04
41. - 306 Teit' isäin astumaan Like Father, Like Clown   7. syyskuuta 1992 8F05
42. - 307 Painajaisia Treehouse of Horror II   18. toukokuuta 1992 8F02
43. - 308 Lisan ratsu Lisa's Pony   14. syyskuuta 1992 8F06
44. - 309 Hyvä isä Saturdays of Thunder   21. syyskuuta 1992 8F07
45. - 310 Homerin tuliliemi Flaming Moe's   28. syyskuuta 1992 8F08
46. - 311 Voimala kaupan Burns Verkaufen Der Kraftwerk   5. lokakuuta 1992 8F09
47. - 312 Ensimmäiset vuodet I Married Marge   12. lokakuuta 1992 8F10
48. - 313 Hätähuuto kaivosta Radio Bart   19. lokakuuta 1992 8F11
49. - 314 Lisan sunnuntait Lisa the Greek   26. lokakuuta 1992 8F12
50. - 315 Superäiti lomalla Homer Alone   7. marraskuuta 1992 8F14
51. - 316 Kirjeystävä Bart the Lover   21. marraskuuta 1992 8F16
52. - 317 Ihmemaila Homer at the Bat   2. marraskuuta 1992 8F13
53. - 318 Kaksi uraa Separate Vocations   14. marraskuuta 1992 8F15
54. - 319 Koira kuoleman partaalla Dog of Death   28. marraskuuta 1992 8F17
55. - 320 Eversti Homer Colonel Homer   12. joulukuuta 1992 8F19
56. - 321 Musta leski Black Widower   19. joulukuuta 1992 8F20
57. - 322 Oton seikkailut The Otto Show   26. joulukuuta 1992 8F21
58. - 323 Kuin Romeo ja Julia Bart's Friend Falls in Love   9. tammikuuta 1993 8F22
59. - 324 Velipuolen paluu Brother, Can You Spare Two Dimes?   16. tammikuuta 1993 8F23

4. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
60. - 401 23. tammikuuta 1993 Kymmenen plus Kamp Krusty 8F24
61. - 402 5. joulukuuta 1992 Primadonna A Streetcar Named Marge 8F18
62. - 403 30. tammikuuta 1993 Kerettiläinen keskuudessamme Homer the Heretic 9F01
63. - 404 6. helmikuuta 1993 Kauneuskilpailut Lisa the Beauty Queen 9F02
64. - 405 20. helmikuuta 1993 Kauhuja kerrassaan Treehouse of Horror III 9F04
65. - 406 13. helmikuuta 1993 Rangaistus Itchy & Scratchy: The Movie 9F03
66. - 407 27. helmikuuta 1993 Susi ihmiselle susi Marge Gets a Job 9F05
67. - 408 6. maaliskuuta 1993 Syömäkone The New Kid on the Block 9F06
68. - 409 13. maaliskuuta 1993 Ystävä hädässä Mr. Plow 9F07
69. - 410 20. maaliskuuta 1993 Lisan ensimmäinen sana Lisa's First Word 9F08
70. - 411 27. maaliskuuta 1993 Pumppu pettää Homer's Triple Bypass 9F09
71. - 412 3. huhtikuuta 1993 Joko säteilee Marge vs. the Monorail 9F10
72. - 413 10. huhtikuuta 1993 Selman valinta Selma's Choice 9F11
73. - 414 17. huhtikuuta 1993 Isoveli Brother From the Same Planet 9F12
74. - 415 8. toukokuuta 1993 Rakastan Lisaa I Love Lisa 9F13
75. - 416 24. huhtikuuta 1993 Oluetta, ole oluetta Duffless 9F14
76. - 417 15. toukokuuta 1993 Lisan hammastuet Last Exit to Springfield 9F15
77. - 418 22. toukokuuta 1993 Silliä ja kuravettä So It's Come to This: A Simpsons Clip Show 9F17
78. - 419 29. toukokuuta 1993 Palkitut The Front 9F16
79. - 420 13. marraskuuta 1993 Pieksäjäispäivä Whacking Day 9F18
80. - 421 27. marraskuuta 1993 Telkien takana Marge in Chains 9F20
81. - 422 20. marraskuuta 1993 Gabbo vai Krusty Krusty Gets Kancelled 9F19

5. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
82. - 501 4. joulukuuta 1993 Homerin kvartetti Homer's Barbershop Quartet 9F21
83. - 502 11. joulukuuta 1993 Cape Fear Cape Feare 9F22
84. - 503 22. lokakuuta 1994 Opiskelija Homer Simpson Homer Goes to College 1F02
85. - 504 15. lokakuuta 1994 Kansalainen Burns Rosebud 1F01
86. - 505 5. marraskuuta 1994 Kauhujen talo, osa 4 Treehouse of Horror IV 1F04
87. - 506 29. lokakuuta 1994 Margen pakomatka Marge on the Lam 1F03
88. - 507 12. marraskuuta 1994 Kohta ei huvita enää mikään Bart's Inner Child 1F05
89. - 508 19. marraskuuta 1994 Partiopojat hukkateillä Boy-Scoutz 'N The Hood 1F06
90. - 509 16. marraskuuta 1994 Homerin viimeisimmät kiusaukset The Last Temptation of Homer 1F07
91. - 510 3. joulukuuta 1994 Springfield $pringfield (Or, How I Learned to Stop
Worrying and Love Legalized Gambling)
1F08
92. - 511 10. joulukuuta 1994 Herrasmiesvaras Homer the Vigilante 1F09
93. - 512 24. joulukuuta 1994 Bartista tulee suosittu Bart Gets Famous 1F11
94. - 513 17. joulukuuta 1994 Homer ja Apu Homer and Apu 1F10
95. - 514 31. joulukuuta 1994 Lisa Leijonamieli Lisa vs. Malibu Stacy 1F12
96. - 515 7. tammikuuta 1995 Homer, seuraava astronautti Deep Space Homer 1F13
97. - 516 14. tammikuuta 1995 Homerin paras ystävä Homer Loves Flanders 1F14
98. - 517 21. tammikuuta 1995 Bart saa elefantin Bart Gets an Elephant 1F15
99. - 518 28. tammikuuta 1995 Burnsin perillinen Burns' Heir 1F16
100. - 519 11. helmikuuta 1995 Ikävä rehtoria Sweet Seymour Skinner's Baadasssss Song 1F18
101. - 520 18. helmikuuta 1995 Poika joka tiesi liikaa The Boy Who Knew Too Much 1F19
102. - 521 25. helmikuuta 1995 Lady Bouvierin rakastaja Lady Bouvier's Lover 1F21
103. - 522 4. maaliskuuta 1995 Onnistuneen avioliiton salaisuudet Secrets of A Successful Marriage 1F20

6. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
104. - 601 11. maaliskuuta 1995 Bartin takaikkuna Bart of Darkness 1F22
105. - 602 4. helmikuuta 1995 Lisan kilpailija Lisa's Rival 1F17
106. - 603 27. kesäkuuta 2000* Rakkausromaani Another Simpsons Clip Show 2F33
107. - 604 18. maaliskuuta 1995 Väkivallan kolkko kutsu Itchy & Scratchy Land 2F01
108. - 605 25. maaliskuuta 1995 Kuolleet sielut Sideshow Bob Roberts 2F02
109. - 606 1. huhtikuuta 1995 Kauhujen talo, osa 5 Treehouse of Horror V 2F03
110. - 607 8. huhtikuuta 1995 Mikä tyttö Bart's Girlfriend 2F04
111. - 608 15. huhtikuuta 1995 Lisan liukkaat Lisa on Ice 2F05
112. - 609 22. huhtikuuta 1995 Lastenvahti ja peto Homer Badman 2F06
113. - 610 29. huhtikuuta 1995 Papan ihmelääke Grandpa vs. Sexual Inadequacy 2F07
114. - 611 6. toukokuuta 1995 Lentopelko Fear of Flying 2F08
115. - 612 13. toukokuuta 1995 Homer, valittu Homer the Great 2F09
116. - 613 20. toukokuuta 1995 Kolmas lapsi And Maggie Makes Three 2F10
117. - 614 27. toukokuuta 1995 Bartin komeetta Bart's Comet 2F11
118. - 615 3. kesäkuuta 1995 Pelle Homer Homie the Clown 2F12
119. - 616 18. marraskuuta 1995 Bart ja Australia Bart vs. Australia 2F13
120. - 617 25. marraskuuta 1995 Homer, Patty ja Selma Homer vs. Patty and Selma 2F14
121. - 618 6. huhtikuuta 1996 Neljät hautajaiset ja yhdet häät A Star is Burns 2F31
122. - 619 2. joulukuuta 1995 Lisan häät Lisa's Wedding 2F15
123. - 620 9. joulukuuta 1995 Kaksikymmentäviisi pentua Two Dozen and One Greyhounds 2F18
124. - 621 16. joulukuuta 1995 Pennin venyttäjä The PTA Disbands 2F19
125. - 622 13. huhtikuuta 1996 Taivaalliset jamit Round Springfield 2F32
126. - 623 23. joulukuuta 1995 Hyvä poliisi, huonot housut The Springfield Connection 2F21
127. - 624 30. joulukuuta 1995 Vanha sitruunapuu Lemon of Troy 2F22
128. - 625 23. maaliskuuta 1996 Kuka ampui johtajan? (osa 1/2) Who Shot Mr. Burns (Part One) 2F16

* Esitetty kaapelikanava TVTV!:llä (nyk. Sub)

7. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
129. - 701 30. maaliskuuta 1996 Kuka ampui johtajan? (osa 2/2) Who Shot Mr. Burns (Part Two) 2F20
130. - 702 16. maaliskuuta 1996 Lapsitähti Radioactive Man 2F17
131. - 703 20. huhtikuuta 1996 Huostaanotetut Home Sweet Homediddly-Dum-Doodily 3F01
132. - 704 27. huhtikuuta 1996 Bart myy sielunsa Bart Sells His Soul 3F02
133. - 705 4. toukokuuta 1996 Lempilammas Lisa the Vegetarian 3F03
134. - 706 11. toukokuuta 1996 Kauhujen talo, osa 6 Treehouse of Horror VI 3F04
135. - 707 18. toukokuuta 1996 Läski-Homer King-Size Homer 3F05
136. - 708 25. toukokuuta 1996 Homerin äiti Mother Simpson 3F06
137. - 709 6. lokakuuta 1996 Bobin poksahdus Sideshow Bob's Last Gleaming 3F08
138. - 710 19. tammikuuta 1997 Menneitä muistellen The Simpsons 138th Episode Spectacular 3F31
139. - 711 1. kesäkuuta 1996 Bartin lankeemus Marge Be Not Proud 3F07
140. - 712 27. lokakuuta 1996 Homerin joukkue Team Homer 3F10
141. - 713 20. lokakuuta 1996 Kurjat naapurit Two Bad Neighbors 3F09
142. - 714 3. marraskuuta 1996 Parempi ihminen Scenes From the Class Struggle in Springfield 3F11
143. - 715 10. marraskuuta 1996 Paljastaja-Bart Bart the Fink 3F12
144. - 716 17. marraskuuta 1996 Lisa, kuvainraastaja Lisa the Iconoclast 3F13
145. - 717 24. marraskuuta 1996 Turpiin ja onnea Homer The Smithers 3F14
146. - 718 8. joulukuuta 1996 Väkivaltaa, väkivaltaa! The Day the Violence Died 3F16
147. - 719 1. joulukuuta 1996 Kala nimeltä Selma A Fish Called Selma 3F15
148. - 720 15. joulukuuta 1996 Tien päällä Bart on the Road 3F17
149. - 721 22. joulukuuta 1996 22 tarinaa 22 Short Films About Springfield 3F18
150. - 722 29. joulukuuta 1996 Sotasaalis Raging Abe Simpson and His Grumbling
Grandson in 'The Curse of the Flying Hellfish'
3F19
151. - 723 24. joulukuuta 1996 Muukalaiset kuriin Much Apu About Nothing 3F20
152. - 724 5. tammikuuta 1997 Kanuunanruokaa Homerpalooza 3F21
153. - 725 12. tammikuuta 1997 Lisan uusi minä Summer of 4 ft. 2 3F22

8. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
154. - 801 16. helmikuuta 1997 Kauhujen talo, osa 7 Treehouse of Horror VII 4F02
155. - 802 26. tammikuuta 1997 Muutat vain kahdesti You Only Move Twice 3F23
156. - 803 23. helmikuuta 1997 Luontainen kyky The Homer They Fall 4F03
157. - 804 9. maaliskuuta 1997 Larry on siepattu Burns, Baby Burns 4F05
158. - 805 16. maaliskuuta 1997 Noidan talo Bart After Dark 4F06
159. - 806 2. maaliskuuta 1997 Milhouse, avioeron uhri A Milhouse Divided 4F04
160. - 807 9. helmikuuta 1997 Lisa ja Nelson Lisa's Date With Density 4F01
161. - 808 23. maaliskuuta 1997 Barbaran pyörteissä Hurricane Neddy 4F07
162. - 809 2. helmikuuta 1997 Homerin trippi El Viaje Misterioso de Nuestro Homer 3F24
163. - 810 5. lokakuuta 1997 Perjantai-illan aave The Springfield Files 3G01
164. - 811 30. maaliskuuta 1997 Rikolliset rinkelit The Twisted World of Marge Simpson 4F08
165. - 812 6. huhtikuuta 1997 Lunta tupaan Mountain of Madness 4F10
166. - 813 12. lokakuuta 1997 Apua taivaalta SimpsoncalifragilisticexpialaD'OHcious 3G03
167. - 814 20. huhtikuuta 1997 Urani koirana The Itchy & Scratchy & Poochie Show 4F12
168. - 815 13. huhtikuuta 1997 Homerin fobia Homer's Phobia 4F11
169. - 816 4. toukokuuta 1997 Mallivanki vapaalla Brother From Another Series 4F14
170. - 817 27. huhtikuuta 1997 Kauhukakara ja lapsenpiika My Sister, My Sitter 4F13
171. - 818 19. lokakuuta 1997 Homer, olutparoni Homer vs. the Eighteenth Amendment 4F15
172. - 819 2. marraskuuta 1997 Bart, luottohenkilö Grade School Confidential 4F09
173. - 820 9. marraskuuta 1997 Postia Bartille The Canine Mutiny 4F16
174. - 821 16. marraskuuta 1997 Vanha kettu The Old Man and Lisa 4F17
175. - 822 23. marraskuuta 1997 Margeen me luotamme In Marge We Trust 4F18
176. - 823 30. marraskuuta 1997 Vihamies Homer's Enemy 4F19
177. - 824 7. joulukuuta 1997 Simpsoneiden sivuraiteilla The Simpsons Spin-Off Showcase 4F20
178. - 825 14. joulukuuta 1997 Lisan oma sota The Secret War of Lisa Simpson 4F21

9. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
179. - 901 31. tammikuuta 1999 Hätä ei lue lakia The City of New York vs. Homer Simpson 4F22
180. - 902 14. helmikuuta 1999 Rehtorin kahdet kasvot The Principal and the Pauper 4F23
181. - 903 21. helmikuuta 1999 Saksofonin tarina Lisa's Sax 3G02
182. - 904 28. helmikuuta 1999 Kauhujen talo, osa 8 Treehouse of Horror VIII 5F02
183. - 905 7. maaliskuuta 1999 Mies ja pyssy The Cartridge Family 5F01
184. - 906 28. maaliskuuta 1999 Valmentajan poika Bart Star 5F03
185. - 907 4. huhtikuuta 1999 Kaksi rva Nahasapeemapetilonia The Two Mrs. Nahasapeemapetilons 5F04
186. - 908 11. huhtikuuta 1999 Enkelinäyttely Lisa the Skeptic 5F05
187. - 909 18. huhtikuuta 1999 Kaksi totuutta Realty Bites 5F06
188. - 910 25. huhtikuuta 1999 Jouluvaras Miracle on Evergreen Terrace 5F07
189. - 911 9. toukokuuta 1999 Simpsonin laulava perhe All Singing, All Dancing 5F24
190. - 912 23. toukokuuta 1999 Työni on huvini Bart Carny 5F08
191. - 913 5. syyskuuta 1999 Homer hurmahenki The Joy of Sect 5F23
192. - 914 16. toukokuuta 1999 Haaksirikko Das Bus 5F11
193. - 915 12. syyskuuta 1999 Koomikon paluu The Last Temptation of Krust 5F10
194. - 916 19. syyskuuta 1999 Rikos ja rakkaus Dumbbell Indemnity 5F12
195. - 917 10. lokakuuta 1999 Perimä pelottaa Lisa the Simpson 4F24
196. - 918 3. lokakuuta 1999 Avain onneen This Little Wiggy 5F13
197. - 919 17. lokakuuta 1999 Maailman merille Simpson Tide 3G04
198. - 920 24. lokakuuta 1999 Biljoonan dollarin seteli The Trouble With Trillions 5F14
199. - 921 31. lokakuuta 1999 Perheen ankkurit Girly Edition 5F15
200. - 922 7. marraskuuta 1999 Homer ja roskakuskit Trash of the Titans 5F09
201. - 923 14. marraskuuta 1999 Kukkulan kunkku King of the Hill 5F16
202. - 924 21. marraskuuta 1999 Missä Lisa? Lost Our Lisa 5F17
203. - 925 28. marraskuuta 1999 Marge, eletään vaarallisesti! Natural Born Kissers 5F18

10. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
204. - 1001 30. huhtikuuta 2000 Rasvaa Lard of the Dance 5F20
205. - 1002 7. toukokuuta 2000 Luova mieli The Wizard of Evergreen Terrace 5F21
206. - 1003 14. toukokuuta 2000 Bart-emo Bart the Mother 5F22
207. - 1004 21. toukokuuta 2000 Kauhujen talo, osa 9 Treehouse of Horror IX AABF01
208. - 1005 4. kesäkuuta 2000 Tähtien loisteessa When You Dish Upon a Star 5F19
209. - 1006 28. toukokuuta 2000 Woodstockin muistot D'Oh-in' in the Wind AABF02
210. - 1007 17. syyskuuta 2000 Kiitettävä Lisa Gets an 'A' AABF03
211. - 1008 24. syyskuuta 2000 Munuainen Homer Simpson in: "Kidney Trouble" AABF04
212. - 1009 1. lokakuuta 2000 Gangsterien armoilla Mayored to the Mob AABF05
213. - 1010 8. lokakuuta 2000 Ned Flandersin uusi elämä Viva Ned Flanders AABF06
214. - 1011 15. lokakuuta 2000 Sottajengi Wild Barts Can't Be Broken AABF07
215. - 1012 22. lokakuuta 2000 Kirottu sunnuntai Sunday, Cruddy Sunday AABF08
216. - 1013 29. lokakuuta 2000 Homerista Max Homer to the Max AABF09
217. - 1014 5. marraskuuta 2000 Ystävänpäivälahjat I'm With Cupid AABF11
218. - 1015 12. marraskuuta 2000 Ulvovat kilometrit Marge Simpson in: "Screaming Yellow Honkers" AABF10
219. - 1016 19. marraskuuta 2000 Oma huone Make Room for Lisa AABF12
220. - 1017 26. marraskuuta 2000 Rekkaseikkailu Maximum Homerdrive AABF13
221. - 1018 3. joulukuuta 2000 Simpsonien raamattutarinat Simpsons Bible Stories AABF14
222. - 1019 6. joulukuuta 2000 (TVTV!)[1]
10. joulukuuta 2000 (MTV3)
Pop-taiteilija Mom and Pop Art AABF15
223. - 1020 7. joulukuuta 2000 (TVTV!)
17. joulukuuta 2000 (MTV3)
Vanhus ja poika The Old Man and the "C" Student AABF16
224. - 1021 8. joulukuuta 2000 (TVTV!)
24. joulukuuta 2000 (MTV3)
Ei voi ostaa rakkautta Monty Can't Buy Me Love AABF17
225. - 1022 11. joulukuuta 2000 (TVTV!)
31. joulukuuta 2000 (MTV3)
Lisan aivot They Saved Lisa's Brain AABF18
226. - 1023 12. joulukuuta 2000 (TVTV!)
7. tammikuuta 2001 (MTV3)
Päivä Tokiossa Thirty Minutes Over Tokyo AABF20

11. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
227. - 1101 13. joulukuuta 2000 (TVTV!)
14. tammikuuta 2001 (MTV3)
Mr. Simpson menee Hollywoodiin Beyond Blunderdome AABF23
228. - 1102 14. joulukuuta 2000 (TVTV!)
21. tammikuuta 2001 (MTV3)
Veljen pikku apuri Brother's Little Helper AABF22
229. - 1103 15. joulukuuta 2000 (TVTV!)
28. tammikuuta 2001 (MTV3)
Ruokakriitikko Guess Who's Coming to Criticize Dinner AABF21
230. - 1104 18. joulukuuta 2000 (TVTV!)
4. helmikuuta 2001 (MTV3)
Kauhujen talo, osa 10 Treehouse of Horror X BABF01
231. - 1105 19. joulukuuta 2000 (TVTV!)
11. helmikuuta 2001 (MTV3)
Maalla on mukavaa E-I-E-I-D'oh AABF19
232. - 1106 20. joulukuuta 2000 (TVTV!)
18. helmikuuta 2001 (MTV3)
Keilailumestari Hello Gutter, Hello Fadder BABF02
233. - 1107 21. joulukuuta 2000 (TVTV!)
24. helmikuuta 2001 (MTV3)
Suuri kahdeksikko Eight Misbehavin' BABF03
234. - 1108 22. joulukuuta 2000 (TVTV!)
4. maaliskuuta 2001 (MTV3)
Prätkäkundi Take My Wife, Sleaze BABF05
235. - 1109 25. joulukuuta 2000 (TVTV!)
11. maaliskuuta 2001 (MTV3)
Lelusensaatio Grift of the Magi BABF07
236. - 1110 26. joulukuuta 2000 (TVTV!)
25. maaliskuuta 2001 (MTV3)
Pikku emäntä Little Big Mom BABF04
237. - 1111 27. joulukuuta 2000 (TVTV!)
1. huhtikuuta 2001 (MTV3)
Uskolla terveeksi Faith Off BABF06
238. - 1112 28. joulukuuta 2000 (TVTV!)
8. huhtikuuta 2001 (MTV3)
Kartanon herrat The Mansion Family BABF08
239. - 1113 29. joulukuuta 2000 (TVTV!)
15. huhtikuuta 2001 (MTV3)
Raivoisa ratsu Saddlesore Galactica BABF09
240. - 1114 1. tammikuuta 2001 (TVTV!)
22. huhtikuuta 2001 (MTV3)
Autoilun uhri Alone Again Natura-Diddily BABF10
241. - 1115 2. tammikuuta 2001 (TVTV!)
6. toukokuuta 2001 (MTV3)
Lähetyssaarnaaja Missionary Impossible BABF11
242. - 1116 3. tammikuuta 2001 (TVTV!)
13. toukokuuta 2001 (MTV3)
Pygmalion Pygmoelian BABF12
243. - 1117 4. tammikuuta 2001 (TVTV!)
20. toukokuuta 2001 (MTV3)
Tulevaisuus Bart to the Future BABF13
244. - 1118 5. tammikuuta 2001 (TVTV!)
27. toukokuuta 2001 (MTV3)
Raittiuden päivät Days of Wine and D'Ohses BABF14
245. - 1119 8. tammikuuta 2001 (TVTV!)
3. kesäkuuta 2001 (MTV3)
Alligaattori Kill the Alligator and Run BABF16
246. - 1120 9. tammikuuta 2001 (TVTV!)
9. syyskuuta 2001 (MTV3)
Stepataan pois Last Tap Dance in Springfield BABF15
247. - 1121 10. tammikuuta 2001 (TVTV!)
16. syyskuuta 2001 (MTV3)
Järkeä vailla It's A Mad, Mad, Mad, Mad Marge BABF18
248. - 1122 11. tammikuuta 2001 (TVTV!)
23. syyskuuta 2001 (MTV3)
Naurun takana Behind the Laughter BABF19

12. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
249. - 1201 30. syyskuuta 2001 Kauhujen talo, osa 11 Treehouse of Horror XI BABF21
250. - 1202 7. lokakuuta 2001 Kaksi kaupunkia A Tale of Two Springfields BABF20
251. - 1203 14. lokakuuta 2001 Klovni menettää järkensä Insane Clown Poppy BABF17
252. - 1204 21. lokakuuta 2001 Puunhakkaaja Lisa the Treehugger CABF01
253. - 1205 28. lokakuuta 2001 Perheen kunnia Homer vs. Dignity CABF04
254. - 1206 4. marraskuuta 2001 Homerin kotisivu The Computer Wore Menace Shoes CABF02
255. - 1207 11. marraskuuta 2001 Helppoa rahaa The Great Money Caper CABF03
256. - 1208 18. marraskuuta 2001 Lumen taju Skinner's Sense of Snow CABF06
257. - 1209 25. marraskuuta 2001 Älyn jättiläinen HOMR BABF22
258. - 1210 2. joulukuuta 2001 Vankilan enkeli Pokeymom CABF05
259. - 1211 9. joulukuuta 2001 Kaikkien aikojen huonoin jakso Worst Episode Ever CABF08
260. - 1212 16. joulukuuta 2001 Tenniskenttä Tennis the Menace CABF07
261. - 1213 23. joulukuuta 2001 Bobin kosto Day of the Jackanapes CABF10
262. - 1214 30. joulukuuta 2001 New Kids on the Blecch New Kids on the Blecch CABF12
263. - 1215 6. tammikuuta 2002 Nälkälakko Hungry, Hungry Homer CABF09
264. - 1216 13. tammikuuta 2002 Uusi tyttö Bye Bye Nerdy CABF11
265. - 1217 20. tammikuuta 2002 Safari Simpsons Safari CABF13
266. - 1218 27. tammikuuta 2002 Kolme seikkailua Trilogy of Error CABF14
267. - 1219 3. helmikuuta 2002 Herran ylistys I'm Goin' to Praise Land CABF15
268. - 1220 10. helmikuuta 2002 Hylätyt lapset Children of a Lesser Clod CABF16
269. - 1221 17. helmikuuta 2002 Hupaisat Simpson-tarinat Simpsons Tall Tales CABF17

13. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
270. - 1301 24. helmikuuta 2002 Kauhujen talo, osa 12 Treehouse of Horror XII CABF19
271. - 1302 10. maaliskuuta 2002 Kahlitut The Parent Rap CABF22
272. - 1303 17. maaliskuuta 2002 Baarimikko Homer the Moe CABF20
273. - 1304 24. maaliskuuta 2002 Rakastunut Hunka Hunka Burns in Love CABF18
274. - 1305 31. maaliskuuta 2002 Kipeä lapsuus The Blunder Years CABF21
275. - 1306 7. huhtikuuta 2002 Pikku Buddha She of Little Faith DABF02
276. - 1307 14. huhtikuuta 2002 Perhetarkastus Brawl in the Family DABF01
277. - 1308 21. huhtikuuta 2002 Makeaa mahan täydeltä Sweets and Sour Marge DABF03
278. - 1309 28. huhtikuuta 2002 Leuat lukossa Jaws Wired Shut DABF05
279. - 1310 5. toukokuuta 2002 Ei aivan sopimaton tarjous Half-Decent Proposal DABF04
280. - 1311 12. toukokuuta 2002 Mitä Bart tahtoo? The Bart Wants What It Wants DABF06
281. - 1312 19. toukokuuta 2002 Viimeinen lännensankari The Lastest Gun in the West DABF07
282. - 1313 26. toukokuuta 2002 Isoisän treffit The Old Man and the Key DABF09
283. - 1314 2. kesäkuuta 2002 Tuttuja tarinoita Tales from the Public Domain DABF08
284. - 1315 8. syyskuuta 2002 Perhe Riossa Blame it on Lisa DABF10
285. - 1316 15. syyskuuta 2002 Uraohjus Weekend at Burnsies DABF11
286. - 1317 22. syyskuuta 2002 Eräs elämäntarina Gump Roast DABF12
287. - 1318 29. syyskuuta 2002 Sarjakuva-Homer I am Furious Yellow DABF13
288. - 1319 6. lokakuuta 2002 Ihana Apu The Sweetest Apu DABF14
289. - 1320 13. lokakuuta 2002 Pikku lukiolainen Little Girl in the Big Ten DABF15
290. - 1321 20. lokakuuta 2002 Tosi-tv Frying Game DABF16
291. - 1322 27. lokakuuta 2002 Isän poliisitoimi Papa's Got a Brand New Badge DABF17

14. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
292. - 1401 7. syyskuuta 2003 Kauhujen talo, osa 13 Treehouse of Horror XIII DABF19
293. - 1402 14. syyskuuta 2003 Rokkiloma How I Spent My Strummer Vacation DABF22
294. - 1403 21. syyskuuta 2003 Luokkatoverit Bart vs. Lisa vs. 3rd Grade DABF20
295. - 1404 28. syyskuuta 2003 Margen rinnat Large Marge DABF18
296. - 1405 5. lokakuuta 2003 Hurlumhei Helter Shelter DABF21
297. - 1406 12. lokakuuta 2003 Suuri etsivä The Great Louse Detective EABF01
298. - 1407 19. lokakuuta 2003 Se Edna Special Edna EABF02
299. - 1408 26. lokakuuta 2003 Isä, joka tiesi liian vähän The Dad Who Knew Too Little EABF03
300. - 1409 2. marraskuuta 2003 Äiti väkevä The Strong Arms Of The Ma EABF04
301. - 1410 9. marraskuuta 2003 Rukouksen voima Pray Anything EABF06
302. - 1411 16. marraskuuta 2003 Haisuhenki Barting Over EABF05
303. - 1412 23. marraskuuta 2003 Tavausmestari I'm Spelling as Fast as I Can EABF07
304. - 1413 30. marraskuuta 2003 Tähti on syntynyt taas A Star is Born-Again EABF08
305. - 1414 7. joulukuuta 2003 Mr. Spritz menee Washingtoniin Mr. Spritz Goes To Washington EABF09
306. - 1415 14. joulukuuta 2003 Pääjohtaja Homer C.E. D'oh EABF10
307. - 1416 21. joulukuuta 2003 Tähtien tarkkailija 'Scuse Me While I Miss The Sky EABF11
308. - 1417 28. joulukuuta 2003 Kolme miestä ja Homer Three Gays Of The Condo EABF12
309. - 1418 4. tammikuuta 2004 Lännen mailla Dude, Where's My Ranch? EABF13
310. - 1419 11. tammikuuta 2004 Koira joka petti Old Yeller-Belly EABF14
311. - 1420 25. tammikuuta 2004 Jarrut päälle Brake My Wife, Please EABF15
312. - 1421 8. helmikuuta 2004 Bart sotapolulla The Bart of War EABF16
313. - 1422 15. helmikuuta 2004 Moe lapsenvahtina Moe Baby Blues EABF17

15. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
314. - 1501 20. maaliskuuta 2005 Kauhujen talo, osa 14 Treehouse of Horror XIV EABF21
315. - 1502 27. maaliskuuta 2005 Äitini salaisuudet My Mother the Carjacker EABF18
316. - 1503 3. huhtikuuta 2005 Lisa, puheenjohtaja The President Wore Pearls EABF20
317. - 1504 10. huhtikuuta 2005 Majesteettirikos The Regina Monologues EABF22
318. - 1505 24. huhtikuuta 2005 Karhunkaataja The Fat and the Furriest EABF19
319. - 1506 1. toukokuuta 2005 Varaklovni Today I am A Clown FABF01
320. - 1507 8. toukokuuta 2005 Homer-sedän parannus 'Tis the Fifteenth Season FABF02
321. - 1508 15. toukokuuta 2005 Lapsettomien kapina Marge vs. Singles, Seniors, Childless
Couples and Teens, and Gays
FABF03
322. - 1509 18. syyskuuta 2005 Robotti-Homer I, D'oh-Bot FABF04
323. - 1510 25. syyskuuta 2005 Kotirouvan tunnustukset Diatribe of a Mad Housewife FABF05
324. - 1511 2. lokakuuta 2005 Margen historiantunti Margical History Tour FABF06
325. - 1512 9. lokakuuta 2005 Milhouse ei asu enää täällä Milhouse Doesn't Live Here Anymore FABF07
326. - 1513 16. lokakuuta 2005 Välkky ja välkympi Smart & Smarter FABF09
327. - 1514 23. lokakuuta 2005 Exä syö pöydässäsi The Ziff Who Came to Dinner FABF08
328. - 1515 30. lokakuuta 2005 Homerin riippuvuus Co-Dependent's Day FABF10
329. - 1516 6. marraskuuta 2005 Karkulaiset Wandering Juvie FABF11
330. - 1517 13. marraskuuta 2005 Pelkoa ja inhoa alttarilla My Big Fat Geek Wedding FABF12
331. - 1518 20. marraskuuta 2005 Ottakaa kiinni jos saatte Catch 'Em If You Can EABF14
332. - 1519 27. marraskuuta 2005 Homer ja sikatehdas Simple Simpson EABF15
333. - 1520 4. marraskuuta 2005 Menneisyyden ilot The Way We Weren't EABF13
334. - 1521 11. marraskuuta 2005 Julkea takapuoli Bart-Mangled Banner EABF17
335. - 1522 18. marraskuuta 2005 Merirosvolehti Fraudcast News EABF18

16. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
336. - 1601 25. joulukuuta 2005 Kauhujen talo, osa 15 Treehouse of Horror XV FABF23
337. - 1602 1. tammikuuta 2006 Kauhea kokkisota All's Fair In Oven War FABF20
338. - 1603 8. tammikuuta 2006 Vihollinen vuoteessani Sleeping With The Enemy FABF19
339. - 1604 15. tammikuuta 2006 Tyttöni mun She Used to Be My Girl FABF22
340. - 1605 22. tammikuuta 2006 Bisnesmies Bart Fat Man And Little Boy FABF21
341. - 1606 29. tammikuuta 2006 Salakuljettajat Midnight Rx FABF16
342. - 1607 5. helmikuuta 2006 Margen baari Mommie Beerest GABF01
343. - 1608 12. helmikuuta 2006 Vedenpaisumus stadionilla Homer and Ned's Hail Mary Pass GABF02
344. - 1609 19. helmikuuta 2006 Kielletyt leikit Pranksta Rap GABF03
345. - 1610 26. helmikuuta 2006 Mennään naimisiin There's Something About Marrying GABF04
346. - 1611 5. maaliskuuta 2006 Lähestymiskielto On a Clear Day I Can't See My Sister GABF05
347. - 1612 12. maaliskuuta 2006 Vauvakuumetta Goo Goo Gai Pan GABF06
348. - 1613 19. maaliskuuta 2006 Avioelämän onnea Mobile Homer GABF07
349. - 1614 26. maaliskuuta 2006 Vankilaelämää The Seven-Beer Snitch GABF08
350. - 1615 2. huhtikuuta 2006 Kurkistus tulevaisuuteen Future-Drama GABF12
351. - 1616 9. huhtikuuta 2006 Hädässä ystävä tunnetaan Don't Fear the Roofer GABF10
352. - 1617 16. huhtikuuta 2006 Ahmatti The Heartbroke Kid GABF11
353. - 1618 23. huhtikuuta 2006 Tähdentekijä A Star Is Torn GABF13
354. - 1619 30. huhtikuuta 2006 Viimeinen tuomio Thank God It's Doomsday GABF14
355. - 1620 7. toukokuuta 2006 Naapurin tytöt Home Away From Homer GABF15
356. - 1621 14. toukokuuta 2006 Isä, poika ja pyhä henki Father, Son and Holy Guest-Star GABF09

17. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
357. - 1701 3. syyskuuta 2006 Pelastakaa manaatit Bonfire of the Manatees GABF18
358. - 1702 10. syyskuuta 2006 Naapurissa kummittelee The Girl Who Slept Too Little GABF16
359. - 1703 17. syyskuuta 2006 Vesirokkokutsut Milhouse of Sand and Fog GABF19
360. - 1704 24. syyskuuta 2006 Kauhujen talo, osa 16 Treehouse of Horror XVI GABF17
361. - 1705 1. lokakuuta 2006 Mammanpoika Marge's Son Poisoning GABF20
362. - 1706 8. lokakuuta 2006 Äänestä Homeria See Homer Run GABF21
363. - 1707 15. lokakuuta 2006 Italiaa aloittelijoille The Last of the Red Hat Mamas GABF22
364. - 1708 22. lokakuuta 2006 Kosto on suloinen The Italian Bob HABF02
365. - 1709 24. joulukuuta 2006 Joulutarinoita Simpsons Christmas Stories HABF01
366. - 1710 29. lokakuuta 2006 Isää etsimässä Homer's Paternity Coot HABF03
367. - 1711 5. marraskuuta 2006 Lannistumaton Bart We're on the Road to D'ohwhere HABF04
368. - 1712 19. marraskuuta 2006 Herrasmies Willie My Fair Laddy HABF05
369. - 1713 26. marraskuuta 2006 Loppumaton tarina The Seemingly Never-Ending Story HABF06
370. - 1714 3. joulukuuta 2006 Bartin kaksi äitiä Bart Has Two Mommies HABF07
371. - 1715 10. joulukuuta 2006 Vaimot vaihtoon Homer Simpson, This Is Your Wife HABF08
372. - 1716 17. joulukuuta 2006 Miljoonan taalan Abe Million Dollar Abie HABF09
373. - 1717 31. joulukuuta 2006 Intia-ilmiö Kiss Kiss, Bang Bangalore HABF10
374. - 1718 7. tammikuuta 2007 Maailman märimmät tarinat The Wettest Stories Ever Told HABF11
375. - 1719 14. tammikuuta 2007 Tytöt tahtoo laskea Girls Just Want to Have Sums HABF12
376. - 1720 21. tammikuuta 2007 Margen muistinmenetys Regarding Margie HABF13
377. - 1721 28. tammikuuta 2007 Ei me olla apinoita! The Monkey Suit HABF14
378. - 1722 4. helmikuuta 2007 Margen ja Homerin parisuhdeneuvot Marge and Homer Turn a Couple Play HABF16

18. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
379. - 1801 28. heinäkuuta 2007 Mafian maailma The Mook, the Chef, the Wife and Her Homer HABF15
380. - 1802 30. syyskuuta 2007 Jazzia ja hyväntekeväisyyttä Jazzy and the Pussycats HABF18
381. - 1803 7. lokakuuta 2007 Marge miesten hommissa Please Homer, Don't Hammer 'Em... HABF20
382. - 1804 14. lokakuuta 2007 Kauhujen talo, osa 17 Treehouse of Horror XVII HABF17
383. - 1805 14. lokakuuta 2007 Homer armeijan leivissä G.I. D'oh HABF21
384. - 1806 21. lokakuuta 2007 Moe ja Lisa Moe'N'a Lisa HABF19
385. - 1807 21. lokakuuta 2007 Tikusta asiaa Ice Cream of Margie (With the Light Blue Hair) HABF22
386. - 1808 28. lokakuuta 2007 Koviksen kaveri The Haw-Hawed Couple JABF02
387. - 1809 4. marraskuuta 2007 Kill Gil, vol I & II Kill Gil: Vols. 1 & 2 JABF01
388. - 1810 4. marraskuuta 2007 Rannikkonostalgiaa The Wife Aquatic JABF03
389. - 1811 11. marraskuuta 2007 Kosto on suloista Revenge is a Dish Best Served Three Times JABF05
390. - 1812 18. marraskuuta 2007 Avioitumisaikeita Little Big Girl JABF04
391. - 1813 18. marraskuuta 2007 Springfield-dokumentti Springfield Up JABF07
392. - 1814 25. marraskuuta 2007 Kotiopettajatar Lisa Yokel Chords JABF09
393. - 1815 25. marraskuuta 2007 Omituinen romanssi Rome-old and Juli-eh JABF08
394. - 1816 2. joulukuuta 2007 Homerazzi Homerazzi JABF06
395. - 1817 9. joulukuuta 2007 Pelin pyörteissä Marge Gamer JABF10
396. - 1818 16. joulukuuta 2007 Baseball-Bart The Boys of Bummer JABF11
397. - 1819 23. joulukuuta 2007 Riippuvuutta ja roihuja Crook and Ladder JABF13
398. - 1820 23. joulukuuta 2007 Poliisikoira Stop, Or My Dog Will Shoot! JABF12
399. - 1821 30. joulukuuta 2007 24 minuuttia 24 Minutes JABF14
400. - 1822 30. joulukuuta 2007 Ulalla uutisista You Kent Always Say What You Want JABF15

The Simpsons Movie (2007)

muokkaa
Pääartikkeli: The Simpsons Movie

19. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
401. - 1901 6. huhtikuuta 2008 Rakkaudesta lentämiseen He Loves to Fly and He Do'h's JABF20
402. - 1902 13. huhtikuuta 2008 Laulunlahjoilla siunattu sankari The Homer of Seville JABF18
403. - 1903 20. huhtikuuta 2008 Maitojahdista uusiin mahdollisuuksiin Midnight Towboy JABF21
404. - 1904 27. huhtikuuta 2008 Panttivankidraama I Don't Wanna Know Why the Caged Bird Sings JABF19
405. - 1905 4. toukokuuta 2008 Kauhujen talo, osa 18 Treehouse of Horror XVIII JABF16
406. - 1906 11. toukokuuta 2008 Pojasta mieheksi Little Orphan Millie JABF22
407. - 1907 18. toukokuuta 2008 Menestystä ja miehisyyttä Husbands and Knives JABF17
408. - 1908 25. toukokuuta 2008 Kuolettava mainoskikka Funeral for a Fiend KABF01
409. - 1909 1. kesäkuuta 2008 Muistinmenetys Eternal Moonshine of the Simpson Mind KABF02
410. - 1910 8. kesäkuuta 2008 Kuningasidea äänestykseen E. Pluribus Wiggum KABF03
411. - 1911 15. kesäkuuta 2008 Paluu ysäriaikaan That 90's Show KABF04
412. - 1912 14. syyskuuta 2008 Rakkautta Springfieldin tyyliin Love, Springfieldian Style KABF05
413. - 1913 21. syyskuuta 2008 Salaliittoteoria The Debarted KABF06
414. - 1914 28. syyskuuta 2008 Rysän päällä Dial 'N' for Nerder KABF07
415. - 1915 5. lokakuuta 2008 Passiivista pössyttelyä Smoke on the Daughter KABF08
416. - 1916 12. lokakuuta 2008 Itku isän ikävästä Papa Don't Leech KABF09
417. - 1917 19. lokakuuta 2008 Ammuu! Apocalypse Cow KABF10
418. - 1918 26. lokakuuta 2008 Valkokankaan viisikko Any Given Sundance KABF11
419. - 1919 2. marraskuuta 2008 Äideistä parhain Mona Leaves-a KABF12
420. - 1920 9. marraskuuta 2008 Kaikki Lisasta All About Lisa KABF13

20. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
421. - 2001 25. joulukuuta 2009 Pikkutuhmaa pullanpaistoa Sex, Pies and Idiot Scrapes KABF17
422. - 2002 14. toukokuuta 2010 Yhteys katkolla Lost Verizon KABF15
423. - 2003 17. toukokuuta 2010 Kauhukakaran kaksoisolento Double, Double, Boy in Trouble KABF14
424. - 2004 18. toukokuuta 2010 Kauhujen talo, osa 19 Treehouse of Horror XIX KABF16
425. - 2005 21. toukokuuta 2010 Menneiden muistelua Dangerous Curves KABF18
426. - 2006 24. toukokuuta 2010 Sikin sokin sanoissa Homer and Lisa Exchange Cross Words KABF19
427. - 2007 25. toukokuuta 2010 Terroriuhka Mypods and Boomsticks KABF20
428. - 2008 28. toukokuuta 2010 Hermostusta ja herhiläisiä The Burns and the Bees KABF21
429. - 2009 31. toukokuuta 2010 Lisa ihmemaassa Lisa the Drama Queen KABF22
430. - 2010 1. kesäkuuta 2010 Silmä silmästä Take My Life, Please LABF01
431. - 2011 4. kesäkuuta 2010 Voittajan on helppo hymyillä How the Test Was Won LABF02
432. - 2012 7. kesäkuuta 2010 Vuokraisäntä aidan takaa No Loan Again, Naturally LABF03
433. - 2013 8. kesäkuuta 2010 Kuopus kateissa Gone Maggie Gone LABF04
434. - 2014 9. kesäkuuta 2010 Isän kanssa illanvietossa In the Name of the Grandfather LABF11
435. - 2015 10. kesäkuuta 2010 Salaperäinen sulhanen Wedding for the Disaster LABF05
436. - 2016 11. kesäkuuta 2010 Roihua rakkausrintamalla Eeny Teeny Maya Moe LABF06
437. - 2017 14. kesäkuuta 2010 Alla kauniin kuoren The Good, The Sad and The Drugly LABF07
438. - 2018 15. kesäkuuta 2010 Isän kädestä Father Knows Worst LABF08
439. - 2019 16. kesäkuuta 2010 Waverly Hills 90210 Waverly Hills 9-0-2-1-D'oh! LABF10
440. - 2020 17. kesäkuuta 2010 Täydelliset naiset Four Great Women and a Manicure LABF09
441. - 2021 18. kesäkuuta 2010 Rajansa kaikella Coming to Homerica LABF12

21. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
442. - 2101 27. tammikuuta 2011 Valkokankaiden valloittaja Homer the Whopper LABF13
443. - 2102 28. tammikuuta 2011 Ura katkolla Bart Gets a 'Z' LABF15
444. - 2103 28. tammikuuta 2011 Kehän kuningatar The Great Wife Hope LABF16
445. - 2104 1. helmikuuta 2011 Kauhujen talo, osa 20 Treehouse of Horror XX LABF14
446. - 2105 1. helmikuuta 2011 Liitto repeilee The Devil Wears Nada LABF17
447. - 2106 3. helmikuuta 2011 Häirikkö nro 1 Pranks and Greens LABF18
448. - 2107 3. helmikuuta 2011 Viheliäs wiccatapaus Rednecks and Broomsticks LABF19
449. - 2108 4. helmikuuta 2011 Voi veljet! O Brother, Where Bart Thou? MABF01
450. - 2109 4. helmikuuta 2011 Kaikki isäni tarinat Thursdays with Abie MABF02
451. - 2110 8. helmikuuta 2011 Hassu haikeana Once Upon a Time in Springfield LABF20
452. - 2111 8. helmikuuta 2011 Tukuttain tuuria Million Dollar Maybe MABF03
453. - 2112 10. helmikuuta 2011 Kurvailua curling-radalla Boy Meets Curl MABF05
454. - 2113 10. helmikuuta 2011 Simpsonien sukujuuret The Color Yellow MABF06
455. - 2114 11. helmikuuta 2011 Läksyjen laiminlyöntiä Postcards from the Wedge MABF04
456. - 2115 11. helmikuuta 2011 Ihastusta ilmassa Stealing First Base MABF07
457. - 2116 15. helmikuuta 2011 Sielunhoitomatka The Greatest Story Ever D'ohed MABF10
458. - 2117 15. helmikuuta 2011 Vallan kahvassa American History X-cellent MABF08
459. - 2118 17. helmikuuta 2011 Kahden kopla Chief of Hearts MABF09
460. - 2119 17. helmikuuta 2011 Tuulen viemää The Squirt and the Whale MABF14
461. - 2120 18. helmikuuta 2011 Isoveli valvoo To Surveil with Love MABF12
462. - 2121 18. helmikuuta 2011 Vaimoista parhain Moe Letter Blues MABF13
463. - 2122 22. helmikuuta 2011 Periviholliset The Bob Next Door MABF11
464. - 2123 22. helmikuuta 2011 Tuomion hetket Judge Me Tender MABF15

22. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
465. - 2201 7. helmikuuta 2012 Luovuuden lähteillä Elementary School Musical MABF21
466. - 2202 8. helmikuuta 2012 Opinahjoko oikea tie? Loan-a-Lisa MABF17
467. - 2203 9. helmikuuta 2012 Hauskanpitoa hampaat irvessä MoneyBART MABF18
468. - 2204 10. helmikuuta 2012 Kauhujen talo, osa 21 Treehouse of Horror XXI MABF16
469. - 2205 13. helmikuuta 2012 Äitinsä kaltainen? Lisa Simpson, This Isn't Your Life MABF20
470. - 2206 14. helmikuuta 2012 Hetki lyö The Fool Monty NABF01
471. - 2207 15. helmikuuta 2012 Puluseni How Munched is That Birdie in the Window? NABF02
472. - 2208 16. helmikuuta 2012 Joulu on taas! The Fight Before Christmas MABF22
473. - 2209 17. helmikuuta 2012 Vakoilua Donnie Fatso MABF19
474. - 2210 20. helmikuuta 2012 Unohduksissa Moms I'd Like to Forget NABF03
475. - 2211 21. helmikuuta 2012 Miehestä mittaa Flaming Moe NABF04
476. - 2212 22. helmikuuta 2012 Isäainesta Homer the Father NABF05
477. - 2213 23. helmikuuta 2012 Lykkyä rakkaudessa The Blue and the Gray NABF06
478. - 2214 24. helmikuuta 2012 Elokuva äkäisestä isästä Angry Dad: The Movie NABF07
479. - 2215 27. helmikuuta 2012 Vesi vanhin voitehista The Scorpion's Tale NABF08
480. - 2216 28. helmikuuta 2012 Kiertue-elämää A Midsummer's Nice Dream NABF09
481. - 2217 29. helmikuuta 2012 Terapian tarpeessa Love Is a Many Strangled Thing NABF10
482. - 2218 1. maaliskuuta 2012 Taikuutta ilmassa The Great Simpsina NABF11
483. - 2219 2. maaliskuuta 2012 Rakkauden pyörteissä The Real Housewives of Fat Tony NABF12
484. - 2220 5. maaliskuuta 2012 Saksikäsi-Homer Homer Scissorhands NABF13
485. - 2221 6. maaliskuuta 2012 Avain totuuteen 500 Keys NABF14
486. - 2222 7. maaliskuuta 2012 Miehiä menneisyydestä The Ned-Liest Catch NABF15

23. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
487. - 2301 1. marraskuuta 2012 Agentti joka tuli illalliselle The Falcon and the D'ohman NABF16
488. - 2302 1. marraskuuta 2012 Bart oppii läksynsä Bart Stops to Smell the Roosevelts NABF17
489. - 2303 2. marraskuuta 2012 Kauhujen talo, osa 22 Treehouse of Horror XXII NABF19
490. - 2304 2. marraskuuta 2012 Kaverini kuutti Replaceable You NABF21
491. - 2305 6. marraskuuta 2012 Kuumat kuppilat The Food Wife NABF20
492. - 2306 6. marraskuuta 2012 Suuri kirjakeikka The Book Job NABF22
493. - 2307 7. marraskuuta 2012 Koskenlaskua uraputkessa The Man in the Blue Flannel Pants PABF01
494. - 2308 7. marraskuuta 2012 Pellen piukat paikat The Ten-Per-Cent Solution PABF02
495. - 2309 8. marraskuuta 2012 Joulukortti tulevaisuudesta Holidays of Future Passed NABF18
496. - 2310 8. marraskuuta 2012 Poliittinen pukari Politically Inept, with Homer Simpson PABF03
497. - 2311 9. marraskuuta 2012 Sosiaalinen media The D'oh-cial Network PABF04
498. - 2312 9. marraskuuta 2012 Ryijystä rätiksi Moe Goes from Rags to Riches PABF05
499. - 2313 14. marraskuuta 2012 Myyttejä murskaamassa The Daughter Also Rises PABF06
500. - 2314 14. marraskuuta 2012 Paratiisi puskassa At Long Last Leave PABF07
501. - 2315 15. marraskuuta 2012 Komeaa katutaidetta Exit Through the Kwik-E-Mart PABF09
502. - 2316 15. marraskuuta 2012 Unien mystinen maailma How I Wet Your Mother PABF08
503. - 2317 21. marraskuuta 2012 Tekoälyttömät tekeleet Them, Robot PABF10
504. - 2318 21. marraskuuta 2012 Esiliina vastoin tahtoaan Beware My Cheating Bart PABF11
505. - 2319 22. marraskuuta 2012 Kaikki hauska loppuu aikanaan A Totally Funny Thing That Bart Will Never Do Again PABF12
506. - 2320 22. marraskuuta 2012 Jättikokoinen kiusaaja The Spy Who Learned Me PABF13
507. - 2321 28. marraskuuta 2012 Nedna Ned 'N Edna's Blend PABF15
508. - 2322 28. marraskuuta 2012 Lisa ja Gaga Lisa Goes Gaga PABF14

24. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
509. - 2401 4. marraskuuta 2013 New York, New York Moonshine River PABF21
510. - 2402 5. marraskuuta 2013 Kauhujen talo, osa 23 Treehouse of Horror XXIII PABF17
511. - 2403 6. marraskuuta 2013 Vauvamaakari Adventures in Baby-Getting PABF18
512. - 2404 7. marraskuuta 2013 Kuin tuhka tuuleen Gone Abie Gone PABF16
513. - 2405 8. marraskuuta 2013 Kärpäsiä keitossani Penny Wiseguys PABF19
514. - 2406 11. marraskuuta 2013 Ihmepuu A Tree Grows in Springfield PABF22
515. - 2407 12. marraskuuta 2013 Homerista hipsteri The Day the Earth Stood Cool PABF20
516. - 2408 13. marraskuuta 2013 Koiramaisia tekoja To Cur With Love RABF01
517. - 2409 14. marraskuuta 2013 Maailmanlopun meininki Homer Goes to Prep School RABF02
518. - 2410 15. marraskuuta 2013 Springfield säästökuurilla A Test Before Trying RABF03
519. - 2411 18. marraskuuta 2013 Täydelliset vanhemmat The Changing of the Guardian RABF04
520. - 2412 19. marraskuuta 2013 Rakkaus on kimuranttia Love is a Many-Splintered Thing RABF07
521. - 2413 20. marraskuuta 2013 Vaarallinen televisio Hardly Kirk-ing RABF05
522. - 2414 21. marraskuuta 2013 Paha poika Abe Gorgeous Grampa RABF06
523. - 2415 22. marraskuuta 2013 Parempia ihmisiä Black-Eyed, Please RABF09
524. - 2416 25. marraskuuta 2013 Kananmunasyyte Dark Knight Court RABF10
525. - 2417 26. marraskuuta 2013 Mitä nainen haluaa? What Animated Women Want RABF08
526. - 2418 27. marraskuuta 2013 Ludehyökkäys Pulpit Friction RABF11
527. - 2419 28. marraskuuta 2013 Puku miehen tiellä pitää Whiskey Business RABF13
528. - 2420 29. marraskuuta 2013 Kaiken takana on nainen The Fabulous Faker Boy RABF12
529. - 2421 2. joulukuuta 2013 Vilpillinen viikinki The Saga of Carl RABF14
530. - 2422 3. joulukuuta 2013 Hääpäiväyllätys Dangers on a Train RABF17

25. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
531. - 2501 5.11.2014 Isänmaan huolesta Homerland RABF20
532. - 2502 6.11.2014 Kauhujen talo, osa 24 Treehouse of Horror XXIV RABF16
533. - 2503 10.11.2014 Katkeraa katumista Four Regrettings and a Funeral RABF18
534. - 2504 11.11.2014 Elät vain kerran YOLO RABF22
535. - 2505 12.11.2014 Vauva nimeltä Homer Labor Pains RABF19
536. - 2506 13.11.2014 Politiikkaa pulpetissa The Kid Is All Right SABF02
537. - 2507 14.11.2014 Sukellusveneseikkailu Yellow Subterfuge SABF04
538. - 2508 17.11.2014 Harvinaiset hanget White Christmas Blues SABF01
539. - 2509 18.11.2014 Laitonta Latailua Steal This Episode SABF05
540. - 2510 19.11.2014 Sarjakuvasutinaa Married to the Blob SABF03
541. - 2511 20.11.2014 Kahjot kakkulat Specs and the City SABF06
542. - 2512 21.11.2014 Muunneltua murkinaa The Man Who Grew Too Much SABF07
543. - 2513 24.11.2014 Poika ja haukka Diggs SABF08
544. - 2514 25.11.2014 Äreät vanhat miehet The Winter of His Content SABF09
545. - 2515 26.11.2014 Paljon tuhinaa taiteesta The War of Art SABF10
546. - 2516 27.11.2014 Lahjomaton lahjakkuus You Don't Have to Live Like a Referee SABF11
547. - 2517 28.11.2014 Kilpa-ahmatti Luca$ SABF12
548. - 2518 1.12.2014 Katsaus tulevaan Days of Future Future SABF13
549. - 2519 2.12.2014 Voodoolla vauvoja What to expect when Bart's expecting SABF14
550. - 2520 3.12.2014 Palikat paikallaan Brick Like Me RABF21
551. - 2521 4.12.2014 Kallis kaveri Pay Pal SABF15
552. - 2522 5.12.2014 Mukiloitu Milhouse The Yellow Badge of Cowardge SABF18

26. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
553. - 2601 4. huhtikuuta 2015 Klovni alamaissa Clown in the Dumps SABF20
554. - 2602 10. huhtikuuta 2015 Merimies ja poika The Wreck of the Relationship SABF17
555. - 2603 13. huhtikuuta 2015 Ketjuyrittäjän kurimus Super Franchise Me SABF19
556. - 2604 14. huhtikuuta 2015 Kauhujen talo, osa 25 Treehouse of Horror XXV SABF21
557. - 2605 15. huhtikuuta 2015 Särötystä rakkaudessa Opposites A-Franck SABF22
558. - 2606 16. huhtikuuta 2015 Simpsorama Simpsorama SABF16
559. - 2607 17. huhtikuuta 2015 Liekehtivä jäbä Blazed and Confused TABF01
560. - 2608 20. huhtikuuta 2015 Coverin voimalla Covercraft TABF02
561. - 2609 21. huhtikuuta 2015 Harmaa joulu I Won't Be Home for Christmas TABF03
562. - 2610 22. huhtikuuta 2015 Herkku-Homer The Man Who Came to Be Dinner RABF15
563. - 2611 23. huhtikuuta 2015 Bartin uusi ystävä Bart's New Friend TABF05
564. - 2612 24. huhtikuuta 2015 Tähti taivaalta The Musk Who Fell to Earth TABF04
565. - 2613 27. huhtikuuta 2015 Iso ja ylpeä siitä Walking Big & Tall TABF06
566. - 2614 28. huhtikuuta 2015 Uusissa hommissa My Fare Lady TABF07
567. - 2615 29. huhtikuuta 2015 Kuninkaallinen tehtävä The Princess Guide TABF08
568. - 2616 30. huhtikuuta 2015 Taivaspoliisi Sky Police TABF09
569. - 2617 1. toukokuuta 2015 Duff-miestä etsimässä Waiting for Duffman TABF10
570. - 2618 4. toukokuuta 2015 Äiti kyylä Peeping Mom TABF11
571. - 2619 5. toukokuuta 2015 Taistelutantereella The Kids are All Fight TABF12
572. - 2620 6. toukokuuta 2015 Lentäjän poika Let's Go Fly a Coot TABF13
573. - 2621 17. helmikuuta 2016 Kiusaajat kuriin Bull-E TABF15
574. - 2622 18. helmikuuta 2016 Matikkasoppa Mathlete's Feat TABF16

27. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
575. - 2701 23. helmikuuta 2016 Nainen unesta Every Man's Dream TABF14
576. - 2702 24. helmikuuta 2016 Savustetun käryä Cue Detective TABF17
577. - 2703 25. helmikuuta 2016 Viimeinen aski Puffless TABF19
578. - 2704 26. helmikuuta 2016 Hirveä halloween Halloween of Horror TABF22
579. - 2705 1. maaliskuuta 2016 Kauhujen talo, osa 26 Treehouse of Horror XXVI TABF18
580. - 2706 2. maaliskuuta 2016 Rikas rakas Friend with Benefit TABF21
581. - 2707 3. maaliskuuta 2016 Lisa S:llä Lisa with an 'S' TABF20
582. - 2708 4. maaliskuuta 2016 Paatti keinuu Paths of Glory VABF01
583. - 2709 8. maaliskuuta 2016 Barthood Barthood VABF02
584. - 2710 9. maaliskuuta 2016 Tyttöjen koodi The Girl Code VABF03
585. - 2711 10. maaliskuuta 2016 Teinimutanttimaito Teenage Mutant Milk-caused Hurdles VABF04
586. - 2712 11. maaliskuuta 2016 Apua Apulle Much Apu About Something VABF05
587. - 2713 15. maaliskuuta 2016 Rakkauden algoritmi Love Is in the N2-O2-Ar-CO2-Ne-He-CH4 VABF07
588. - 2714 16. maaliskuuta 2016 Kulkureiden kuningatar Gal of Constant Sorrow VABF06
589. - 2715 17. maaliskuuta 2016 Lisa eläinlääkärinä Lisa the Veteriarian VABF08
590. - 2716 3. maaliskuuta 2016 Marge hyökkää! The Marge-ian Chronicles VABF09
591. - 2717 4. maaliskuuta 2016 Valheista vapaa The Burns Cage VABF10
592. - 2718 10. maaliskuuta 2016 Lisan valinta How Lisa Got Her Marge Back VABF11
593. - 2719 24. huhtikuuta 2016 Fland Canyon Fland Canyon VABF12
594. - 2720 8. toukokuuta 2016 Rakkauden kuriiri To Courier with Love VABF14
595. - 2721 15. toukokuuta 2016 Simprovisointia Simprovised VABF13
596. - 2722 22. toukokuuta 2016 Oranssi on uusi keltainen Orange is the New Yellow VABF15

28. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
597. - 2801 13. helmikuuta 2017 Rillumareirevyy Monty Burns' Fleeing Circus VABF20
598. - 2802 27. helmikuuta 2017 Ystävät ja perhe Friends and Family VABF18
599. - 2803 20. helmikuuta 2017 Bostonin poika The Town VABF17
600. - 2804 4. marraskuuta 2017 Kauhujen talo, osa 27 Treehouse of Horror XXVII VABF16
601. - 2805 20. maaliskuuta 2017 Valeuutisankkuri Trust but Clarify VABF21
602. - 2806 27. maaliskuuta 2017 Todellinen toveri There Will Be Buds VABF22
603. - 2807 6. maaliskuuta 2017 Kuubalainen kuuri Havana Wild Weekend VABF19
604. - 2808 3. huhtikuuta 2017 Isyystesti Dad Behavior WABF01
605. - 2809 10. huhtikuuta 2017 Kuunteluoppilas The Last Traction Hero WABF03
606. - 2810 17. huhtikuuta 2017 Juutalainen joulu The Nightmare After Krustmas WABF02
607. - 2811 25. joulukuuta 2018 Filosofiaa ja terapiaa Pork and Burns WABF06
608. - 2812 24. huhtikuuta 2017 Kultamuna, osa 1 The Great Phatsby, Part 1 WABF04
609. - 2813 24. huhtikuuta 2017 Kultamuna, osa 2 The Great Phatsby, Part 2 WABF05
610. - 2814 21. elokuuta 2017 Rakkaudesta rasvaan Fatzcarraldo WABF07
611. - 2815 4. syyskuuta 2017 Valtakunta hatustani The Cad and the Hat WABF08
612. - 2816 26. joulukuuta 2018 Vielä hassumpi leiri Kamp Krustier WABF09
613. - 2817 11. syyskuuta 2017 Likaiset liikkatunnit 22 for 30 WABF10
614. - 2818 25. syyskuuta 2017 Kaikki pelaa A Father's Watch WABF11
615. - 2819 2. lokakuuta 2017 Oppi vie ojaan The Caper Chase WABF12
616. - 2820 9. lokakuuta 2017 Parantunut Bart Looking for Mr. Goodbart WABF13
617. - 2821 16. lokakuuta 2017 Moeraaliton temppu Moho House WABF14
618. - 2822 31. joulukuuta 2018 Koirakylä Dogtown WABF15

29. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
619. - 2901 5. helmikuuta 2018 Loislaiset The Serfsons WABF17
620. - 2902 12. helmikuuta 2018 Surullisen tytön äiti Springfield Splendor' WABF22
621. - 2903 19. helmikuuta 2018 Mikä viheltäen tulee Whistler's Father WABF16
622. - 2904 26. helmikuuta 2018 Kauhujen talo, osa 28 Treehouse of Horror XXVIII WABF18
623. - 2905 5. maaliskuuta 2018 Kuuleeko ukki? Grampy Can Ya Hear Me WABF19
624. - 2906 12. maaliskuuta 2018 Pitkätukkainen pormestari The Old Blue Mayor She Ain't What She Used to Be WABF20
625. - 2907 19. maaliskuuta 2018 Kaatosade Singin' in the Lane WABF21
626. - 2908 26. maaliskuuta 2018 Menneiden synttärien henki Mr. Lisa's Opus XABF01
627. - 2909 2. huhtikuuta 2018 Kadonnut keppostelija Gone Boy XABF02
628. - 2910 9. huhtikuuta 2019 Itku pitkästä pilkasta Haw-Haw Land XABF03
629. - 2911 16. huhtikuuta 2018 Kitupiikin kaleeri Frink Gets Testy XABF04
630. - 2912 23. huhtikuuta 2018 Taidetta taiteen tähden Homer Is Where the Art Isn't XABF05
631. - 2913 30. huhtikuuta 2018 Kohelluksia eräästä avioliitosta 3 Scenes Plus a Tag from a Marriage XABF06
632. - 2914 7. toukokuuta 2018 Pellen pahin pelko Fears of a Clown XABF08
633. - 2915 14. toukokuuta 2018 Sanoista pahoihin tekoihin No Good Read Goes Unpunished XABF07
634. - 2916 21. toukokuuta 2018 Patjapainajainen King Leer XABF10
635. - 2917 28. toukokuuta 2018 Lisan blues Lisa Gets the Blues XABF11
636. - 2918 18. kesäkuuta 2018 Viimeinen toive Forgive and Regret XABF09
637. - 2919 4. kesäkuuta 2018 Flanders floppaa Left Behind XABF12
638. - 2920 11. kesäkuuta 2018 Ei ole Springfield kuin ennen Throw Grampa from the Dane XABF13
639. - 2921 25. kesäkuuta 2018 Bartin painajainen Flanders' Ladder XABF14

30. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
640. - 3001 21. tammikuuta 2019 Bart elää Bart's Not Dead XABF19
641. - 3002 28. tammikuuta 2019 Sydänsurujen saari Heartbreak Hotel XABF15
642. - 3003 4. helmikuuta 2019 Autio taivas My Way or the Highway to Heaven XABF17
643. - 3004 11. helmikuuta 2019 Kauhujen talo, osa 29 Treehouse of Horror XXIX XABF16
644. - 3005 18. helmikuuta 2019 Älä tartu mun rattiin Baby You Can't Drive My Car XABF18
645. - 3006 25. helmikuuta 2019 Venäläinen juttu From Russia Without Love XABF20
646. - 3007 4. maaliskuuta 2019 Hei, toi mutsi meikkaa Werking Mom' XABF21
647. - 3008 11. maaliskuuta 2019 Hassu, klovni Krusty the Clown XABF22
648. - 3009 18. maaliskuuta 2019 Sankaritarina Daddicus Finch YABF01
649. - 3010 25. maaliskuuta 2019 Joulupaniikki 'Tis the 30th Season YABF01
650. - 3011 1. huhtikuuta 2019 Lelutrauma Mad About the Toy YABF03
651. - 3012 8. huhtikuuta 2019 Tyttö bussissa The Girl on the Bus YABF04
652. - 3013 15. huhtikuuta 2019 Parkettien paistiveitsi I'm Dancing as Fat as I Can YABF06
653. - 3014 22. huhtikuuta 2019 Hollywood-hassuttelua The Clown Stays in the Picture YABF05
654. - 3015 29. huhtikuuta 2019 Keltainen gangsteri 101 Mitigations YABF07
655. - 3016 6. toukokuuta 2019 Sinä kannatko taakkaa raskasta? I Want You (She's So Heavy) YABF08
656. - 3017 13. toukokuuta 2019 E-turhailua E My Sports YABF09
657. - 3018 20. toukokuuta 2019 Feministinen väkivaltaviihde Bart vs. Itchy & Scratchy YABF10
658. - 3019 27. toukokuuta 2019 Tyttö bändissä Girl's in the Band YABF11
659. - 3020 3. kesäkuuta 2019 Marge ottaa ohjat I'm Just a Girl Who Can't Say No YABF12
660. - 3021 10. kesäkuuta 2019 Dou Kanada D'oh Canada YABF14
661. - 3022 17. kesäkuuta 2019 Salapoliisintyötä Woo-Hoo Dunnit? YABF15
662. - 3023 24. kesäkuuta 2019 Vaihtoehtohoitoa Crystal Blue-Haired Persuasion YABF16

31. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
663. - 3101 6. tammikuuta 2020 Video tappoi videotähden The Winter of Our Monetized Content YABF19
664. - 3102 13. tammikuuta 2020 Mahdoton mentori Go Big or Go Homer YABF21
665. - 3103 20. tammikuuta 2020 Paksukaisten peli The Fat Blue Line YABF22
666. - 3104 27. tammikuuta 2020 Kauhujen talo, osa 30 Treehouse of Horror XXX YABF18
667. - 3105 3. helmikuuta 2020 Vapaustaistelija Gorillas on the Mast YABF20
668. - 3106 10. helmikuuta 2020 Tukkimuija Marge Marge the Lumberjill ZABF02
669. - 3107 17. helmikuuta 2020 Paineita paratiisissa Livin La Pura Vida ZABF03
670. - 3108 24. helmikuuta 2020 Kiitospäivän kauhut Thanksgiving of Horror YABF17
671. - 3109 2. maaliskuuta 2020 Toddin totuus Todd, Todd, Why Hast Thou Forsaken Me? ZABF04
672. - 3110 9. maaliskuuta 2020 Petollinen pukki Bobby, It's Cold Outside ZABF01
673. - 3111 16. maaliskuuta 2020 Hammasta purren Hail to the Teeth ZABF05
674. - 3112 30. maaliskuuta 2020 Elämän kova luonnontiedekoulu The Miseducation of Lisa Simpson ZABF06
675. - 3113 6. huhtikuuta 2020 Frinkcoin Frinkcoin ZABF07
676. - 3114 13. huhtikuuta 2020 Superpahis Bart Bart the Bad Guy ZABF08
677. - 3115 20. huhtikuuta 2020 Ruudutonna Screenless ZABF09
678. - 3116 27. huhtikuuta 2020 Oivallinen oppipoika Better Off Ned ZABF11
679. - 3117 4. toukokuuta 2020 Hyvinvoinnin asialla Highway to Well ZABF10
680. - 3118 18. toukokuuta 2020 Heliumin sietämtön keveys The Incredible Lightness of Being a Baby YABF13
681. - 3119 25. toukokuuta 2020 Taistelevat papit Warrin' Priests ZABF12
682. - 3120 1. kesäkuuta 2020 ZABF13
683. - 3121 8. kesäkuuta 2020 Vihaiset kahdeksanvuotiaat The Hateful Eight-Year-Olds ZABF14
684. - 3122 15. kesäkuuta 2020 Koiraterapian tarpeessa The Way of the Dog ZABF16

Playdate with Destiny (2020)

muokkaa
Pääartikkeli: Playdate with Destiny

32. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
685. - 3201 7.6.2021 Susi lampaan vaatteissa Undercover Burns ZABF19
686. - 3202 7.6.2021 Rooman rappio I, Carumbus ZABF18
687. - 3203 7.6.2021 Taidetarinoita Now Museum, Now You Don't ZABF21
688. - 3204 14.6.2021 Kauhujen talo, osa 31 Treehouse of Horror XXXI ZABF17
689. - 3205 14.6.2021 Seitsemän kaljan kriisi The 7 Beer Itch ZABF15
690. - 3206 14.6.2021 Rikosradio Podcast News ZABF22
691. - 3207 21.6.2021 Haaveet kaatuu Three Dreams Denied QABF02
692. - 3208 21.6.2021 Matkalla Cincinnatiin The Road To Cincinnati ZABF20
693. - 3209 21.6.2021 Sana juuttuu kurkkuun Sorry Not Sorry QABF01
694. - 3210 28.6.2021 Springfieldin kesäjoulu A Springfield Summer Christmas For Chtistmas QABF03
695. - 3211 28.6.2021 Isähemmo The Dad Feelings-Limited QABF04
696. - 3212 28.6.2021 Päiväkirjan salaisuudet Diary Queen QABF05
697. - 3213 5.7.2021 Nuoleskeleva nuoriso Wad Goals QABF06
698. - 3214 5.7.2021 Laulava talonpoika Yokel hero QABF07
699. - 3215 5.7.2021 Pitsarobotit palaavat Do Pizza Bots Dream of Electric Guitars QABF08
700. - 3216 12.7.2021 Salahuone ja synninpäästö Manger Things QABF09
701. - 3217 12.7.2021 Hoitajattomat timantit Uncut Femmes QABF10
702. - 3218 12.7.2021 Purilaiskunkut Burger Kings QABF11
703. - 3219 19.7.2021 Paniikkia Springfieldin kaduilla Panic on the Streets of Springfield QABF12
704. - 3220 19.7.2021 Epätoivottu ennustus Mother and Child Reunion QABF13
705. - 3221 19.7.2021 Vakoojavaari The Man from G.R.A.M.P.A. QABF14
706. - 3222 19.7.2021 Baarien miehet The Last Barfighter QABF15

33. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
707. - 3301 Tähti lavan takana The Star of the Backstage QABF17
708. - 3302 Huijattu vanhus Bart's in Jail! QABF18
709. - 3303 Kauhujen talo, osa 32 Treehouse of Horror XXXII QABF16
710. - 3304 Kipeä rakkaus The Wayz We Were QABF19
711. - 3305 Lisan vatsa Lisa's Belly QABF20
712. - 3306 Flandersin kiirastuli, osa 1 A Serious Flanders: Part 1 QABF21
713. - 3307 Flandersin kiirastuli, osa 2 A Serious Flanders: Part 2 QABF22
714. - 3308 Unelmien muotimies Portrait of a Lackey on Fire UABF01
715. - 3309 Äitejä ja muukalaisia Mothers and Other Strangers UABF02
716. - 3310 Maggien kummisetä A Made Maggie UABF03
717. - 3311 Urheilutähden äiti The Longest Marge UABF05
718. - 3312 Aatamin pikselöidyssä asussa Pixelated and Afraid UABF04
719. - 3313 Ylämaan uhrijuhla Boys N the Highlands UABF06
720. - 3314 Viraali ihmishirviö You Won't Believe What This Episode Is About – Act Three Will Shock You! UABF07
721. - 3315 Maailman upeimmat lenkkarit Bart the Cool Kid UABF08
722. - 3316 Salaviisas rouva Spuckler Pretty Whittle Liar UABF09
723. - 3317 Veri-ien Murphyn perintö The Sound of Bleeding Gums UABF10
724. - 3318 Mustekala ja opettaja My Octopus and a Teacher UABF11
725. - 3319 Lisan lukiojamit Girls Just Shauna Have Fun UABF12
726. - 3320 Ilkimys-Marge Marge the Meanie UABF15
727. - 3321 Klovnin loppu Meat Is Murder UABF13
728. - 3322 Kurja tulevaisuus Poorhouse Rock UABF14

34. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
729. - 3401 26. kesäkuuta 2023 Hitaalla käyvät Habeas Tortoise UABF16
730. - 3402 26. kesäkuuta 2023 Oikeus omissa käsissä One Angry Lisa UABF19
731. - 3403 26. kesäkuuta 2023 Lisa partiossa Lisa the Boy Scout UABF21
732. - 3404 3. heinäkuuta 2023 Maailman mukavin Marge The King of Nice UABF20
733. - 3405 3. heinäkuuta 2023 Ei se Not It UABF17
734. - 3406 3. heinäkuuta 2023 Kauhujen talo, osa 33 Treehouse of Horror XXXIII UABF18
735. - 3407 10. heinäkuuta 2023 Faijakekkerit From Beer to Paternity OABF01
736. - 3408 10. heinäkuuta 2023 Vaikea velipuoli Step Brother from the Same Planet UABF22
737. - 3409 10. heinäkuuta 2023 Kun Nelson tapasi Lisan When Nelson Met Lisa OABF02
738. - 3410 17. heinäkuuta 2023 Palikoilla pohataksi Game Done Changed OABF03
739. - 3411 17. heinäkuuta 2023 Nollien asialla Top Goon OABF04
740. - 3412 17. heinäkuuta 2023 Täyttä tubea My Life as a Vlog OABF05
741. - 3413 24. heinäkuuta 2023 Springfieldin pyhimykset The Many Saints of Springfield OABF06
742. - 3414 24. heinäkuuta 2023 Carl Carlson ratsastaa jälleen Carl Carlson Rides Again OABF07
743. - 3415 24. heinäkuuta 2023 Bartitta Bartless OABF08
744. - 3416 31. heinäkuuta 2023 Historian painolasti Hostile Kirk Place OABF09
745. - 3417 31. heinäkuuta 2023 Keilagimma Pin Gal OABF10
746. - 3418 31. heinäkuuta 2023 Perhe ja tähdet Fan-ily Feud OABF11
747. - 3419 7. elokuuta 2023 Hyväinvähennys Write Off This Episode OABF12
748. - 3420 7. elokuuta 2023 Maan matosia The Very Hungry Caterpillars OABF14
749. - 3421 7. elokuuta 2023 Pelleilyn uusi sukupolvi Clown V. Board of Education OABF15
750. - 3422 7. elokuuta 2023 Homerin matka tuulilasin läpi Homer's Adventures Through the Windshield Glass OABF13


35. tuotantokausi

muokkaa
# Esityspäivä Suomessa Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Tuotantokoodi
751. - 3501 24. kesäkuuta 2024 Suojelijat Homer's Crossing OABF18
752. - 3502 24. kesäkuuta 2024 Lapsuus loppuu A Mid-Childhood Night's Dream OABF16
753. - 3503 24. kesäkuuta 2024 Muutto ja remppa McMansion & Wife OABF20
754. - 3504 1. heinäkuuta 2024 Janoisia juonia Thirst Trap: A Corporate Love Story OABF21
755. - 3505 1. heinäkuuta 2024 Kauhujen talo, osa 34 Treehouse of Horror XXXIV OABF17
756. - 3506 1. heinäkuuta 2024 Luokattomia lahjoja Iron Marge OABF22
757. - 3507 8. heinäkuuta 2024 Virtaa vailla It's a Blunderful Life OABF19
758. - 3508 8. heinäkuuta 2024 Skottilaisia suhteita Ae Bonny Romance 35ABF02
759. - 3509 8. heinäkuuta 2024 Murha nörttilaivalla Murder, She Boat 35ABF04
760. - 3510 15. heinäkuuta 2024 Petoksen tiellä Do the Wrong Thing 35ABF01
761. - 3511 15. heinäkuuta 2024 Kevätkenttä Frinkenstein's Monster 35ABF03
762. - 3512 15. heinäkuuta 2024 Lisa ratissa Lisa Gets an F1 35ABF05
763. - 3513 22. heinäkuuta 2024 Luolaäidin legenda Clan of the Cave Mom 35ABF06
764. - 3514 22. heinäkuuta 2024 Herkkulakko Night of the Living Wage 35ABF07
765. - 3515 22. heinäkuuta 2024 Muistoissa ain Cremains of the Day 35ABF09
766. - 3516 29. heinäkuuta 2024 Syyllisyyssormus The Tell-Tale Pants 35ABF10
767. - 3517 29. heinäkuuta 2024 Ahdistavaa anteliaisuutta The Tipping Point 35ABF11
768. - 3518 29. heinäkuuta 2024 Bartin aivot Bart's Brain 35ABF12


Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa