Lohko A jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2008
Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailujen 2008 lohkossa A pelasivat isäntämaan Sveitsin lisäksi edellisten kisojen finalisti Portugali, Tšekki sekä Turkki. Ottelut pelattiin Baselin ja Geneven kaupungeissa Sveitsissä. Turnauksen avausottelu pelattiin St. Jakob-Parkilla Sveitsin ja Tšekin välillä. Ottelu päättyi Václav Svěrkošin maalilla Tšekin 0-1 voitoksi. Sveitsin maalitykiksi siteerattu Alexander Frei loukkaantui ottelussa. Frei oli myös joukkueensa kapteeni. Sveitsiläisen uutistoimisto ATS:n mukaan tilanteessa Frein polven nivelsiteet vaurioituvat[1]. Päivän toisessa ottelussa Portugali kohtasi Turkin. Pepe teki avausmaalin jo 17. minuutilla, mutta se vihellettiin paitsioksi. Portugali hukkasi ottelussa tukun maalintekopaikkoja, mutta onnistui silti saamaan kaksi hyväksyttyä maalia.[2]
Joukkueet
muokkaaTilastossa ei ole merkitty näitä EM-kisoja
Sveitsi ● Tšekki ● Portugali ● Turkki
Sveitsi
muokkaa(Sveitsin joukkueen kokoonpanot)
Esiintymiset | Isännöinyt | Paras sijoitus (vuosi) | UEFA ranking | FIFA ranking | |
---|---|---|---|---|---|
Sveitsi | 2 | - | Ensimmäinen kierros (1996 ja 2004) | 26 | 44 |
5 viimeistä ottelua:
Sveitsi 0 - 1 Nigeria (20.11.2007)
Englanti 2 - 1 Sveitsi (6.2.2008)
Sveitsi 0 - 4 Saksa (26.3.2008)
Sveitsi 2 - 0 Slovakia (24.5.2008)
Sveitsi 3 - 0 Liechtenstein (30.5.2008)
Karsintalohko:
Ei pelannut
Isäntäjoukkueena ilman karsintoja selvinnyt Sveitsi lähtee EM- kisoihin altavastaajana. Sveitsi on selvittänyt tiensä kaksiin edellisiin arvokisoihin. Harjoitusottelut olisivat voineet isänniltä sujua paremminkin. Vuoden 2006 MM- kisoissa hienosti peräti neljännesvälieriin selvinnyt Sveitsin harjoitusottelut viimeisen vuoden aikana ovat sujuneet osin alakanttiin, ja avainpelaajia on ollut sivussa loukkaantumisten vuoksi[3]. Muun muassa hyökkääjät Alexander Frei ja Marco Streller sekä puolustaja Philippe Senderos ovat kärsineet jossakin vaiheessa loukkaantumisistaan[3]. Joukkue tarvitsee kaiken kotiyleisön tuen, mikäli se halajaa jatkoon. Erityisesti sen puolustuspelin on toimittava täysin moitteettomasti[4].
Tšekki
muokkaa(Tšekin joukkueen kokoonpanot)
Esiintymiset | Isännöinyt | Paras sijoitus (vuosi) | UEFA ranking | FIFA ranking | |
---|---|---|---|---|---|
Tšekki Tšekkoslovakia |
3 3 |
- - |
Hopea (1996) Mestaruus (1976) |
4 - |
6 - |
5 viimeistä ottelua:
Kypros 0 - 2 Tšekki (21.11.2007) (Q)
Puola 2 - 0 Tšekki (6.2.2008)
Tanska 1 - 1 Tšekki (26.3.2008)
Tšekki 2 - 0 Liettua (27.5.2008)
Tšekki 3 - 1 Skotlanti (30.5.2008)
Karsintalohko:
Joukkue | OT | VO | TA | HÄ | TM | PM | ME | PI |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Tšekki | 12 | 9 | 2 | 1 | 27 | 5 | +22 | 29 |
Saksa | 12 | 8 | 3 | 1 | 35 | 7 | +28 | 27 |
Irlannin tasavalta | 12 | 4 | 5 | 3 | 17 | 14 | +3 | 17 |
Slovakia | 12 | 5 | 1 | 6 | 33 | 23 | +10 | 16 |
Wales | 12 | 4 | 3 | 5 | 18 | 19 | -1 | 15 |
Kypros | 12 | 4 | 2 | 6 | 17 | 24 | -7 | 14 |
San Marino | 12 | 0 | 0 | 12 | 2 | 57 | -55 | 0 |
Viime vuoden maaliskuussa Tšekin maajoukkueen tilanne vaikutti erittäin pahalta. Joukkue hävisi karsintapelin kotonaan Saksalle maalein 1-2 ja onnistui muutamaa päivää myöhemmin juuri ja juuri kaatamaan Kyproksen[3]. Joukkueen tärkeimmät pelaajat ovat Chelsean maalivahti Petr Čech, puolustajat Tomáš Ujfaluši, joka on myös ryhmänsä kapteeni ja Marek Jankulovski sekä kärkimies Jan Koller[3]. Joukkueen kovin menetys on keskikenttäpelaaja Tomáš Rosický[3]. Viime EM-kisoissa Tšekki pelasi monien mielestä jopa viihdyttävintä jalkapalloa ja nousi kisojen aikana Portugalin kisojen ennakkosuosikiksi. Kisojen tulevan mestarin Kreikan puolustuskoneisto tyrehdytti kuitenkin Tšekin hyökkäykset ja näin sen taival päättyi välieriin Kreikan kukistettua sen 1-0[5].
Suomi on kohdannut nykyisen Tšekin (ei Tšekkoslovakia) vain kolmesti; Tšekki on voittanut kaikki ottelut maalierolla 11-4[6].
Portugali
muokkaa(Portugalin joukkueen kokoonpanot)
Esiintymiset | Isännöinyt | Paras sijoitus (vuosi) | UEFA ranking | FIFA ranking | |
---|---|---|---|---|---|
Portugali | 4 | 2004 | Hopea (2004) | 9 | 11 |
5 viimeistä ottelua:
Portugali 1 - 0 Armenia (17.11.2007) (Q)
Portugali 0 - 0 Suomi (21.11.2007) (Q)
Italia 3 - 1 Portugali (6.2.2008)
Portugali 1 - 2 Kreikka (26.3.2008)
Portugali 1 - 0 Georgia (31.5.2008)
Karsintalohko:
Joukkue | OT | VO | TA | HÄ | TM | PM | ME | PI |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Puola | 14 | 8 | 4 | 2 | 24 | 12 | +12 | 28 |
Portugali | 14 | 7 | 6 | 1 | 24 | 10 | +14 | 27 |
Serbia | 14 | 6 | 6 | 2 | 22 | 11 | +11 | 24 |
Suomi | 14 | 6 | 6 | 2 | 13 | 7 | +6 | 24 |
Belgia | 14 | 5 | 3 | 6 | 14 | 16 | -2 | 18 |
Kazakstan | 14 | 2 | 4 | 8 | 11 | 21 | -10 | 10 |
Armenia | 12 | 2 | 3 | 7 | 4 | 13 | -9 | 9 |
Azerbaidžan | 12 | 1 | 2 | 9 | 6 | 28 | -22 | 5 |
Portugalin päävalmentajalla Luiz Felipe Scolarilla on erittäin rankka homma suoritettavanaan, jotta neljän vuoden takaisissa kotikisoissaan toiseksi sijoittunut Portugali on parhaassa mahdollisessa iskussa tämän kesän EM-lopputurnauksessa. EM karsinnoissa Portugali kärsi loukkaantumisista, eivätkä vielä nuoret pelaajat onnistuneet aivan toivotulla tavalla paikkaamaan vanhempia ja kokeneempia tähtiä. Lohkokakkoseksi Puolan jälkeen jäänyt Portugali varmisti kisapassinsa pelaamalla viimeisellä kierroksella kotonaan maalittoman tasapelin Suomen kanssa. Saksan MM- kisojen jälkeen maajoukkueuransa lopettivat eniten maaotteluita pelannut Luís Figo sekä eniten maaottelumaaleja tehnyt Pauleta [7]. Nuorella Portugalilla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet aina loppuotteluun saakka.
Turkki
muokkaa(Turkin joukkueen kokoonpanot)
Esiintymiset | Isännöinyt | Paras sijoitus (vuosi) | UEFA ranking | FIFA ranking | |
---|---|---|---|---|---|
Turkki | 2 | Puolivälierät (2000) | 14 | 20 |
5 viimeistä ottelua:
Turkki 0 - 0 Ruotsi (6.2.2008)
Valko-Venäjä 2 - 2 Turkki (26.3.2008)
Turkki 1 - 0 Slovakia (20.5.2008)
Turkki 2 - 3 Uruguay (25.5.2008)
Suomi 0 - 2 Turkki (29.5.2008)
Karsintalohko:
Joukkue | OT | VO | TA | HÄ | TM | PM | ME | PI |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kreikka | 12 | 10 | 1 | 1 | 25 | 10 | +15 | 31 |
Turkki | 12 | 7 | 3 | 2 | 25 | 11 | +14 | 24 |
Norja | 12 | 7 | 2 | 3 | 27 | 11 | +16 | 23 |
Bosnia ja Hertsegovina | 12 | 4 | 1 | 7 | 16 | 22 | -6 | 13 |
Moldova | 12 | 3 | 3 | 6 | 12 | 19 | -7 | 12 |
Unkari | 12 | 4 | 0 | 8 | 11 | 22 | -11 | 12 |
Malta | 12 | 1 | 2 | 9 | 10 | 31 | -21 | 5 |
Turkin edellinen visiitti arvoturnauksessa oli vuoden 2002 MM-kilpailuissa, ja tuloksena oli upea kolmostila. Fatih Terim on yksi turkkilaisen jalkapallon suurista nimistä, sillä mies johdatti maajoukkueen myös vuoden 1996 EM-lopputurnaukseen. Turkki sijoittui EM-karsintojen C-lohkossa toiseksi hallitsevan Euroopan mestarin Kreikan jälkeen. Turkki voitti kolme ensimmäistä karsintaotteluaan päästämättä maaliakaan, mutta sen jälkeen esitykset ailahtelivat. Voitot kahdessa viimeisessä ottelussa Norjasta ja Bosnia-Hertsegovinasta varmistivat kuitenkin Turkin paikan EM-kisoissa. Monille yllätys oli, kun Terim pudotti joukkueesta tylysti ulos Turkin kaikkien aikojen parhaan maalintekijän, joka iski myös kuusi maalia karsinnoissa. On selvää, että nyt Turkki hakee Hakan Şükürille manttelinperijää ja siihen toimeen on monta vahvaa vaihtoehtoa. Turkki tulee taistelemaan Portugalin ja Tšekin kanssa puolivälierä paikasta.
Sarjataulukko
muokkaaJoukkue | O | V | T | H | TM | PM | ME | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Portugali | 3 | 2 | 0 | 1 | 5 | 3 | +2 | 6 |
Turkki | 3 | 2 | 0 | 1 | 5 | 5 | 0 | 6 |
Tšekki | 3 | 1 | 0 | 2 | 4 | 6 | -2 | 3 |
Sveitsi | 3 | 1 | 0 | 2 | 3 | 3 | 0 | 3 |
Ottelut
muokkaaSveitsi - Tšekki
muokkaaOttelun merkitys: Ottelulla ei ollut sen suurempaa merkitystä. Ottelu oli kisojen avausottelu. Voitolla tie jatkoon totta kai helpottui. Otteluun ennakkosuosikkina lähti Tšekki, joka pystyikin voittoon Václav Svěrkošin 71. minuutin maalilla.
Sveitsi oli ennen tätä ottelua kohdannut Tšekkoslovakian arvoturnauksissa kerran. Vuoden 1934 MM-kisoissa Sveitsi hävisi Tšekkoslovakialle puolivälierissä maalein 3-2. Ottelun voittomaalin teki 82' minuutilla Oldřich Nejedlý.
Sveitsi ja Tšekki ovat viimeksi kohdanneet 18. elokuuta 1999 [8]. Pelipaikkana oli Tšekissä sijaitseva Drnovice. Ottelu oli ystävyysottelu. Ottelu päättyi Tšekin 3-0 voittoon[8].
7.6 | |||
Sveitsi | 0-1 | Tšekki | St. Jakob-Park, Basel Tuomari: Roberto Rosetti (Italia) |
---|---|---|---|
Svěrkoš 71' |
SVEITSI
GK 1 Diego Benaglio
RB 5 Stephan Lichtsteiner 75'
CB 20 Patrick Müller
CB 4 Philippe Senderos
LB 3 Ludovic Magnin 59'
RM 19 Valon Behrami 84'
CM 8 Gökhan Inler
CM 15 Gelson Fernandes
LM 16 Tranquillo Barnetta 90'+3'
CF 9 Alexander Frei (c) 46'
CF 11 Marco Streller
Vaihdosta:
MF 10 Hakan Yakın 46'
FW 12 Eren Derdiyok 84'
FW 22 Johan Vonlanthen 76' 75'
Päävalmentaja:
Köbi Kuhn
Tšekki
GK 1 Petr Čech
RB 2 Zdeněk Grygera
CB 21 Tomáš Ujfaluši (c)
CB 22 David Rozehnal
LB 6 Marek Jankulovski
DM 4 Tomáš Galásek
CM 14 David Jarolím 87'
CM 3 Jan Polák
RW 7 Libor Sionko 83'
LW 20 Jaroslav Plašil
CF 9 Jan Koller 56'
Vaihdosta:
DF 5 Radoslav Kováč 87'
FW 10 Václav Svěrkoš 56'
FW 11 Stanislav Vlček 83'
Päävalmentaja:
Karel Brückner
Ottelun paras pelaaja: Tomáš Ujfaluši
Portugali - Turkki
muokkaaOttelun merkitys: Portugali ja Turkki olivat ennen tätä ottelua kohdanneet kaksi kertaa arvoturnauksissa. Ensimmäinen kohtaaminen oli vuoden 1996 Euroopan-mestaruuskilpailuissa. Kisat pelattiin Englannissa, ja joukkueet kohtasivat alkulohkossa Nottinghamissa. Portugali voitti ottelun 1-0. Toisen kerran joukkueet kohtasivat neljä vuotta myöhemmin Alankomaiden ja Belgian isännöimässä EM-turnauksessa vuonna 2000. Portugali ja Turkki kohtasivat puolivälierissä, jonka Portugali voitti maalein 2-0.
7.6 | |||
Portugali | 2-0 | Turkki | Stade de Genève, Geneve Tuomari: Herbert Fandel (Saksa) |
---|---|---|---|
Pepe 61' Raul Meireles 90'+3' |
Portugali
GK 1 Ricardo
RB 4 José Bosingwa
CB 15 Pepe
CB 16 Ricardo Carvalho
LB 2 Paulo Ferreira
CM 8 Petit
CM 10 João Moutinho
RW 7 Cristiano Ronaldo
AM 20 Deco 90'+2'
LW 11 Simão 83'
CF 21 Nuno Gomes (c) 69'
Vaihdosta:
DF 5 Fernando Meira 90'+2
MF 6 Raul Meireles 83'
MF 19 Nani 69'
Päävalmentaja:
Luiz Felipe Scolari
Turkki
GK 23 Volkan Demirel
RB 22 Hamit Altıntop
CB 2 Servet Çetin
CB 4 Gökhan Zan 51' 55'
LB 3 Hakan Balta
RM 18 Colin Kazim-Richards 4'
CM 5 Emre Belözoğlu (c)
LM 7 Mehmet Aurélio
AM 21 Mevlüt Erdinç 46'
AM 17 Tuncay Şanlı
CF 8 Nihat Kahveci
Vaihdosta:
FW 9 Semih Şentürk 76'
DF 15 Emre Aşık 55'
MF 20 Sabri Sarıoğlu 73' 46'
Päävalmentaja:
Fatih Terim
Ottelun paras pelaaja: Pepe
Tšekki - Portugali
muokkaaOttelun merkitys: Tämän ottelun voittaja tulisi varmistamaan jatkopaikan.
Tšekki ja Portugali ovat kohdanneet arvoturnauksissa vain kerran, vuoden 1996 EM-kisoissa. Tšekki löi Portugalin puolivälierissä Karel Poborský maalilla 53 minuutin kohdalla.
11.6 | |||
Tšekki | 1-3 | Portugali | Stade de Genève, Geneve Tuomari: Kyros Vassaras (Kreikka) |
---|---|---|---|
Sionko 17' | Deco 8' Ronaldo 63' Quaresma 90'+1' |
Tšekki
GK 1 Petr Čech
RB 2 Zdeněk Grygera
CB 21 Tomáš Ujfaluši (c)
CB 22 David Rozehnal
LB 6 Marek Jankulovski
DM 4 Tomáš Galásek 73'
CM 17 Marek Matějovský 68'
CM 3 Jan Polák 22'
RW 7 Libor Sionko
LW 20 Jaroslav Plašil 85'
CF 15 Milan Baroš
Vaihdosta:
FW 9 Jan Koller 73'
FW 11 Stanislav Vlček 68'
MF 14 David Jarolím 84'
Päävalmentaja:
Karel Brückner
Portugali
GK 1 Ricardo
RB 4 José Bosingwa 31'
CB 15 Pepe
CB 16 Ricardo Carvalho
LB 2 Paulo Ferreira
CM 8 Petit
CM 10 João Moutinho 75'
RW 7 Cristiano Ronaldo
AM 20 Deco
LW 11 Simão 80'
CF 21 Nuno Gomes (c) 79
Vaihdosta:
DF 5 Fernando Meira 75'
FW 9 Hugo Almeida 79'
MF 17 Ricardo Quaresma 80'
Päävalmentaja:
Luiz Felipe Scolari
Ottelun paras pelaaja: Cristiano Ronaldo
Sveitsi - Turkki
muokkaaOttelun merkitys: Portugalin voitettua Tšekin maalein 3-1, tämän ottelun merkitys muuttui. Jos:
- Sveitsi ja Turkki pelaisivat tasan, molemmilla joukkueilla olisi viimeisellä kierroksella mahdollisuus ohittaa Tšekki.
- jompikumpi joukkueista voittaa, häviäjän kisat päättyisivät siihen. Voittaja sen sijaan nousisi tasapisteisiin Tšekin kanssa.
11.6 | |||
Sveitsi | 1-2 | Turkki | St. Jakob-Park, Basel Tuomari: Ľuboš Micheľ (Slovakia) |
---|---|---|---|
Yakın 32' | Şentürk 57' Arda 90'+2' |
SVEITSI
GK 1 Diego Benaglio
RB 5 Stephan Lichtsteiner
CB 20 Patrick Müller
CB 4 Philippe Senderos
LB 3 Ludovic Magnin (c)
RM 19 Valon Behrami
CM 8 Gökhan Inler
CM 15 Gelson Fernandes 76'
LM 16 Tranquillo Barnetta 66'
SS 10 Hakan Yakın 85'
CF 12 Eren Derdiyok 55'
Vaihdosta:
MF 7 Ricardo Cabanas 76'
FW 22 Johan Vonlanthen 66'
FW 14 Daniel Gygax 85'
Päävalmentaja:
Köbi Kuhn
Turkki
GK 23 Volkan Demirel
RB 22 Hamit Altıntop
CB 15 Emre Aşık
CB 2 Servet Çetin
LB 3 Hakan Balta 48'
DM 7 Mehmet Aurélio 41'
RM 10 Gökdeniz Karadeniz 46'
LM 14 Arda Turan
AM 11 Tümer Metin 46'
CF 8 Nihat Kahveci (c) 85'
CF 17 Tuncay Şanlı 31'
Vaihdosta:
MF 6 Mehmet Topal 46'
FW 9 Semih Şentürk 46'
MW 18 Colin Kazim-Richards 85'
Päävalmentaja:
Fatih Terim
Ottelun paras pelaaja: Arda Turan
Sveitsi - Portugali
muokkaaOttelun merkitys: Ottelulla ei ole kummallekaan joukkueelle merkitystä, sillä Portugali on jo varmistanut jatkopaikkansa ja Sveitsille alkulohkoon jääminen on jo varmaa Portugalin voittamien Tšekin ja Turkin kummankin kaadettua Sveitsi.
15.6 | |||
Sveitsi | 2-0 | Portugali | St. Jakob-Park, Basel Tuomari: Konrad Plautz (Itävalta) |
---|---|---|---|
Yakın 71' Yakın 83' |
Ottelun paras pelaaja: Hakan Yakın Sveitsi
Turkki - Tšekki
muokkaaOttelun merkitys: Kumpikin joukkue on voittanut Sveitsin yhdellä maalilla ja hävinnyt Portugalille kahdella maalilla, joten pisteiden sekä maalieron ollessa tasoissa voittaja menisi jatkoon. Tasapelin tultua peli ratkaistaisiin rankkarikisassa.
15.6 | |||
Turkki | 3-2 | Tšekki | Stade de Genève, Geneve Tuomari: Peter Fröjdfeldt (Ruotsi) |
---|---|---|---|
Arda 75' Kahveci 87' Kahveci 89' Volkan 90' |
Koller 34' Plašil 62' |
Ottelun paras pelaaja: Nihat Kahveci Turkki
Maalintekijät
muokkaa3 maalia
2 maalia
1 maali
Lähteet
muokkaa- ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/emfutis/uutiset.shtml/arkistot/emfutis/2008/06/657376
- ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/arkisto.shtml/arkistot/emfutis/2008/06/657373
- ↑ a b c d e http://www.yle.fi/urheilu/tapahtumat/jalkapallon_em_2008/lohko_a_sveitsi_sekoittaa_pakkaa_106191.html
- ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/emfutis2008/joukkueetjapelaajat.shtml/sveitsi?647711
- ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/emfutis2008/joukkueetjapelaajat.shtml/tshekki?647712
- ↑ http://www.fifa.com/associations/association=fin/fixturesresults/gender=m/index.html# (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/emfutis2008/joukkueetjapelaajat.shtml/portugali?647713
- ↑ a b http://www.fifa.com/associations/association=cze/fixturesresults/gender=m/index.html# (Arkistoitu – Internet Archive)