Herbert Fandel (s. 9. maaliskuuta 1964 Kyllburg) on saksalainen jalkapalloerotuomari, joka toimi kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n virallisena tuomarina vuodet 1998–2009. Siviiliammatiltaan Fandel on musiikinopettaja. Hän on toiminut myös konserttipianistina.[1]

Herbert Fandel
Herbert Fandel 2014.jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Herbert Fandel
Syntynyt 9. maaliskuuta 1964
Kyllburg, Länsi-Saksa
Jalkapallotuomari
Pituus 186 senttimetriä
Urheilijan ura
Tuomariura
Kaudet Sarja Ott Maali Keltainen kortti Punainen kortti
1995–2009
1998–2009
Bundesliiga
FIFA
247 – 1038 72

Fandel tuomitsi kotimaansa pääsarjassa Bundesliigassa vuodet 1995–2009. Vuoden 2000 kesäolympialaisissa Sydneyssä hän tuomitsi kolme ottelua, samoin kuin vuoden 2008 MM-kilpailuissa.[2] Vuonna 2007 hän tuomitsi Mestarien liigan AC Milanin ja Liverpoolin välillä.[3] Vuotta aiemmin hän toimi tuomarina UEFA Cupin finaalissa.

Fandel joutui osaksi välikohtausta vuonna 2008 Tanskan ja Ruotsin välisessä EM-karsintaottelussa, kun tanskalainen fani juoksi kentälle ja tarttui Fandelia kurkusta tämän annettua punaisen kortin Tanskan Christian Poulsenille.

Fandel toimii myös Saksan jalkapalloliiton tuomarikomission johtajana.

FinaalitMuokkaa

LähteetMuokkaa


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.