Lätkä lentää

”Lätkä lentää”
Erkki Liikanen
Singlen tiedot
 Julkaistu 1981
 Formaatti vinyyli
 Tekijä(t) Heikki Annala (säv. ja sov.),
Heikki Hopponen (san.)
 Kesto 05.01

”Lätkä lentää” on jääkiekkoseura Saimaan Pallon kannatuslaulu, jonka levytti alun perin Erkki Liikanen vuonna 1981.

Kappaleen sävelsi ja sovitti Heikki Annala ja sanoitti lappeenrantalainen Heikki Hopponen SaiPan silloisen toiminnanjohtajan Sirkka-Liisa Rantsin tilauksesta. Alkuperäisen version esitti Erkki Liikanen taustallaan helsinkiläismuusikoista koottu Lätkä-Lasset-yhtye. Kappaleesta äänitettiin myös instrumentaaliversio, jossa soitti kitaristi Taisto Wesslin. Kappaleet julkaistiin SaiPan kustantamalla vinyylisinglellä vuonna 1981.[1][2]

Imatralainen Osmo’s Cosmos -yhtye on sittemmin tehnyt kappaleesta kaksi versiota. Vuoden 1997 versiossa mukana on myös kitaristi Jarmo Nikku, ja vuoden 2008 versiossa taustalaulajina ovat Marko Annala, Jouni Hynynen ja Antti Hyyrynen.[3]

Kappaleen uusimman version teki Hockey Club Lepran Sonnit eli HC LeSo vuonna 2015. Kokoonpanoon kuului Anal Thunderin, Kotiteollisuuden, Mokoman ja Stam1nan jäseniä, Laineen Kasperi sekä SaiPan edustusjoukkueen kuoro. Kappaleen äänitti ja miksasi Miitri Aaltonen.[4]

Liikasen ja Osmo’s Cosmosin versiot ovat mukana SaiPan 60-vuotisjuhlakauden kunniaksi vuonna 2008 julkaistulla levyllä.[3] Jälkimmäinen Osmo’s Cosmosin versioista on julkaistu myös Sydän on sinivalkoinen – sinivalkoista lätkämusaa -kokoelma-albumilla (2009).[5] Kappaleet soivat myös jokaisessa SaiPan kotiottelussa.[1]

»SaiPa, SaiPa, tää on SaiPa, yksi idän ihmeistä.
SaiPa, SaiPa, tää on SaiPa, hurja joukko kiekkopiireistä.»
(Kappaleen kertosäe)

Singlen kappaleetMuokkaa

[2]

  1. Lätkä lentää – 2.32
  2. Lätkä lentää (instrumentaali) – 2.32

LähteetMuokkaa

  1. a b Kivimäki, Petri: SaiPa-hitti syntyi vartissa Yle.fi. 2.2.2013. Yle Etelä-Karjala. Viitattu 2.4.2014.
  2. a b Äänitteen tiedot Fono.fi. Yleisradio. Viitattu 2.4.2014.
  3. a b Pehkonen, Mikko: SaiPa 60 v. ja Osmo 12 v. yhteistyössä 3.9.2008. Liiga-SaiPa. Viitattu 2.4.2014.
  4. Kivimäki, Petri: SaiPan kannatuslaulu joutui kovaan käsittelyyn Yle.fi. 25.8.2015. Yle Etelä-Karjala. Viitattu 16.9.2015.
  5. Äänitteen tiedot Fono.fi. Yleisradio. Viitattu 2.4.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa