Jarmo Kalevi Nikku (s. 11. lokakuuta 1958 Lappeenranta[1]) on suomalainen kitaristi, säveltäjä ja sovittaja. Hän on vaikuttanut Faroutin, Broadcastin[2], Kirkan[3], Hectorin, Mikko Kuustosen, Heikki Silvennoisen, Heikki Helan, Kummelin, Hoedownin ja H.A.R.P.:n levyillä. Hän on soittanut 2 600 levytetyllä kappaleella ja esiintynyt useiden tv-ohjelmien taustayhtyeissä.[4]

Jarmo Nikku esiintymässä Hoedownin kanssa lokakuussa 2010.

Ura muokkaa

Nikku kiinnostui kitaransoitosta 1970-luvun alkupuolella, kun hän kuuli koulun piirustustunnin aikana ystävänsä kelanauhalta Santanan kappaleen Black Magic Woman ja hollantilaisen Focus-yhtyeen kappaleen Sylvia. Hän alkoi seurata amerikkalaisten tähtikitaristien tekemisiä, ja nähtyään televisiossa suomalaisia kitaristeja kuten Juha Björninen ja Heikki Laurila, hän ymmärsi, että Suomessakin on mahdollista elää kitaristina, ja alkoi harjoitella hullun lailla.[4]

Vuonna 1982 Esa Kaartamo houkutteli Nikun Broadcast-yhtyeen jäseneksi. “Esa sanoi, että olet bändissä, sunnuntaina on treenit ja tiistaina on keikka. […] Ei meidän tarvinnut sopia mitään. Kun rupesimme soittamaan, se napsahti automaattisesti. Minun oli maailman helpointa soittaa Esan kanssa, ja luulen, että se oli molemminpuolista.” Tässä tehtävässä Nikku sai osakseen julkisuutta, joka johti studiomuusikon uralle. Monista studiomuusikoista poiketen hän kävi myös soittamassa keikoilla. “En voinut kuvitella mitään parempaa kuin tallentaa päivällä levyjä mahtavien jätkien kanssa ja soittaa illalla mahtavia keikkoja. Onneksi rouva piti samaan aikaan perheeni läjässä.”[4]

Nikku on säveltänyt kappaleen ”Peggy”, jolla Samuli Edelmann osallistui Eurovision laulukilpailuun Suomen karsintaan vuonna 1991.[5] Kappale tuli toiseksi, pian se nousi listaykköseksi. Tuloksena singlestä oli platinalevy.[4] Kappale löytyy Edelmanin toiselta levyltä Peggy – Pienestä kii.

Kun levymyynti alkoi yleisesti laskea, ei studiossakaan enää ollut kovin kiirettä.[4] Samaan suuntaan vaikutti se, että artistit ja biisintekijät alkoivat äänittää kappaleitaan kotona ja myös käyttivät koneita musiikin tekemiseen.[6] Nikku siirtyi yhä enemmän teatterin puolelle, esiintyen esim. Tampereen Teatterin Cats-musikaalissa, Helsingin kaupunginteatterin Kinky Bootsissa ja Turussa Stingin musikaalissa The Last Ship.[4].[6]

Nikun ensimmäinen sooloalbumi Line by Line julkaistiin vuonna 2019. Toinen albumi Landmarks julkaistiin vuonna 2022.

Nikku on esiintynyt myös oman yhtyeensä kanssa. Vuonna 2018 yhtyeen nimi oli Jarmo Nikku Quartet ja sen muut jäsenet olivat rumpali Topi Kurki, basisti Jari Heino ja kitaristi Jari Nieminen. Tyyliin ovat vaikuttaneet Steve Gadd Bandin ja Mike Landaun musiikki.[6]

Nikku on toiminut myös kitaransoiton opettajana.[7] Hänen soitinvalikoimaansa kuuluu myös mandoliini sekä useita muita kielisoittimia.[4] Nikulle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2021.[8]

Sooloalbumit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Mattlar, Mikko: Jarmo Nikku sävelsi Samuli Edelmannin Peggy-hitin mutta paremmin hänet tunnetaan eturivin solistien taustayhtyeistä – ahkera studiomuusikko on nykyään mukana myös teatterimusikaaleissa Helsingin Sanomat. 10.10.2018. Viitattu 7.11.2018.
  2. Pälli, Erkki: Broadcast pomus.net. Viitattu 22.5.2011.
  3. 1986: R.O.C.K. Kirka.com. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 22.5.2011.
  4. a b c d e f g Mikko Mattlar: Musiikkia monilla kielillä. Lappeenrantalaisnuori Jarmo Nikku halusi ammattikitaristiksi ja pääsi sellaiseksi.. Helsingin Sanomat, 10.10.2018, s. B 14. Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.4.2019.
  5. Rytsä, Paavo: Samuli Edelmann: Peggy Yle Elävä arkisto. 28.2.2007. Viitattu 22.5.2011.
  6. a b c Petteri Värtö: Jarmo Nikku palaa juurilleen — Lappeenrannassa keikkaileva kitaristi työstää levyksi uransa aikana syntyneitä biisi-ideoita Etelä-Saimaa. 22.2.2018. Lappeenranta. Viitattu 10.4.2019.
  7. Jarmo Nikku Rockwayn opettajaksi Muusikoiden.net. 15.2.2008. Viitattu 22.5.2011.
  8. Taiteilijaeläkkeitä ansioituneille taiteilijoille 8.3.2021. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 9.3.2021. Viitattu 21.3.2021.
  9. Matti Rinne: Jarmo Nikku: Line by Line – hienostunutta tyylittelyä riffi.fi. 28.06.2019. Viitattu 7.11.2022.
  10. Nikku, Jarmo : Landmarks desibeli.net. Viitattu 7.11.2022.

Aiheesta muualla muokkaa