Western

lännenkertomusten genre
(Ohjattu sivulta Lännenkirja)
Tämä artikkeli käsittelee lännenkertomuksen genreä laajemmin. Western voi viitata myös lännenelokuvaan.

Western eli lännenkertomus on klassinen elokuvan, kirjallisuuden, sarjakuvan ja osin myös musiikin genre, joka esittää romantisoituja tarinoita Yhdysvaltain lännestä eli alueesta Mississippijoesta länteen.

Westernin tyypillisiä hahmoja ovat seriffit, cowboyt, intiaanit, junarosvot, pankkiryöstäjät, korttihuijarit ja revolverisankarit. Usein tarinoiden taustalla on lännen asuttaminen, rautateiden rakentaminen ja sivistyneen maailman hidas tunkeutuminen käymättömille ja kesyttömille korpimaille.

Lännenelokuva kertoo villistä lännestä eli Yhdysvaltain läntisen puolen rauhattomista ja väkivaltaisista seuduista 1800-luvun jälkipuoliskolla. Lännenkirjallisuus on vaihtelevampaa ja kuvaa usein villiä länttä edeltävää pioneeriaikaa.

Lännenkirjallisuus

muokkaa

Lännenkirjallisuus käsittelee Yhdysvaltain villiä länttä eli maan läntisten osien kuten Arizonan, New Mexicon, Kansasin, Oklahoman ja Texasin pioneeriaikaa, erityisesti 1700-luvun viimeisiä vuosia. Tyylilajille on yleensä ominaista romantisointi ja sankarillistaminen sekä rajattoman vapauden illuusio.[1]

Tyypillinen lännenkirjallisuuden sankari on eräänlainen yli-ihminen, joka ilmestyy tarvittaessa taistelemaan rosvoja tai intiaaneja vastaan. Sankarissa kiteytyy idealisoitu kuva valkoisen miehen yritteliäisyydestä ja raivaajahengestä, ja intiaanit kuvataan villeiksi ja verenhimoisiksi. Hyvät ja pahat erottuvat toisistaan selkeästi. Lännenkirjojen miehisessä maailmassa ovat korostetusti esillä miesten välinen ystävyys sekä sankarin suhde ratsuunsa. Tapahtumien näyttömönä toimii usein kaupungin pääkatu, seriffin toimisto sekä saluuna, myöhemmin myös bordelli. Varhaisessa lännenkirjallisuudessa saa luonnonkuvaus runsaasti tilaa, mutta myöhemmissä kirjoissa on toiminnallisuudella pääosa.[1]

Lännenkirjallisuutta kirjoitettiin runsaasti jo 1840-lukuun mennessä. Vuosisadan alun varhaisista, klassisista lännenkirjailijoista tunnetuin on James Fenimore Cooper. Ensimmäisen suuren lännensankarin Daniel Boonen seikkailuista kirjoitettiin useita elämäkerrallisia teoksia. Hänen vaiheensa saavuttivat myyttiset mitat, ja hänestä tuli myöhempien lännenkirjojen sankarimalli. Boonea seuranneita kuuluisia lännentarinoiden sankareita olivat esimerkiksi Davy Crockett, Kit Carson, Buffalo Bill ja Billy the Kid.[1]

Kun villin lännen aikakausi päättyi 1890-luvulla, lännenkirjailijat saattoivat alkaa kirjoittaa vapaammin, sillä heitä ei enää kahlinnut lähellä olevan todellisuuden paino. Cowboysta tuli lännenkirjallisuuden tärkein hahmo. Syntyi niin sanotun vakavan lännenkirjallisuuden laji, jossa käsitellään sivilisaation ja erämaan välistä ristiriitaa. Toisaalta pulp-lehdet julkaisivat 1910-luvulta 1950-luvulle suuren määrän hyvin suosittua mutta kertakäyttöistä lännenkirjallisuutta, jossa kuvattiin rajuja seikkailuja ja väkivaltaisia fantasioita. 1900-luvun alkupuoliskon suosituimpia lännenkirjailijoita olivat esimerkiksi Zane Grey, jonka kirjoista on tehty yli 110 lännenelokuvaa, sekä Clarence Mulford ja Max Brand. Osa pulp-kirjallisuudesta oli myös laadukasta, ja klassikon asemaan on nostettu esimerkiksi Walt Coburn ja Frank Gruber. Myös Edgar Rice Burroughsin laajaan tuotantoon mahtuu joitain lännentarinoita.[2]

Toisen maailmansodan jälkeen pulp-kirjojen suosio laski ja lännentarinat siirtyivät pokkareihin. Samalla lännenkirjallisuudesta tuli synkempää ja realistisempaa, ja joissain tarinoissa esiintyy yhteiskuntakritiikkiä. Kyynisten spagettiwestern-elokuvien vaikutuksesta lännenkirjallisuuteen tuli 1960-luvulla lisää väkivaltaa ja seksiä. Myös länkkäriparodioita alkoi ilmestyä, ja lännenmyytit kohtasivat kriittistä käsittelyä. 1980- ja 1990-luvulla lännenkirjallisuuden suosio oli laskussa. 1990-luvun lopun lännenkirjallisuudessa näkyvät nykyajan poliittisen korrektiuden vaatimukset etnisiin vähemmistöihin suhtautumisessa.[3]

Zane Greyn ohella suosituimpia lännenkirjailijoita oli yhdysvaltalainen Louis L’Amour. Suomeksi on julkaistu noin 70 hänen kirjaansa.[4] 1950–1990-luvuilla Suomessa ilmestyi lukuisia lännenlukemistoja (eng. western pulp magazines), joista tunnetuimpia olivat Colt, Colorado ja Lännensarja. Lehdissä julkaistiin useiden eri kirjoittajien teoksia. Esimerkiksi australialaiset Desmond Robert Dunn ja Paul Wheelahan kirjoittivat useilla salanimillä satoja lännenkertomuksia. Saksalaisista lännenkirjailijoista erityisen tuottelias oli Gert Fritz Unger. Yhdysvaltalaisista kioskilänkkäreiden kirjoittajista merkittäviä olivat Lewis B. Patten ja Elmer Kelton. Hyvin suosittu oli myös norjalaisen Louis Mastersonin (oik. Kjell Hallbing) luoma Morgan Kane -kirjasarja.[5]

Lännenelokuva

muokkaa
Pääartikkeli: Lännenelokuva

Lännenelokuvan yleisen määritelmän mukaan lännenelokuva sijoittuu vuosiin 1840–1900, ja se tapahtuu tietyllä maantieteellisellä alueella, yleensä Mississippistä länteen.[6]

Lännenelokuvia tehtiin runsaasti jo mykkäelokuvien ajalla. D. W. Griffith ohjasi sarjan suosittuja lännenelokuvia 1910-luvulla, ja näyttelijöistä suosioon nousivat Bronco Billy Anderson, William S. Hart ja Tom Mix. Suurin osa 1920-luvulta 1940-luvulle tehdyistä lännenelokuvista olivat halpatuotantoja ja juoneltaan kaavamaisia. Ensimmäinen eeppinen lännenelokuva äänielokuvan ajalta on Raoul Walshin Suuri lännen tie (1930), jota seurasivat esimerkiksi Cimarron (1931), Ei mikään enkeli (1939) sekä John Fordin Hyökkäys erämaassa (1939), jonka pääosassa on useiden lännenelokuvien päätähti John Wayne. 1930-luvulta 1950-luvulle suosittu lännenelokuvien hahmo oli "laulava cowboy", jota esittivät esimerkiksi Gene Autry, Tex Ritter ja Roy Rogers.[7]

Eeppisen lännenelokuvan kultakautta olivat 1940- ja 1950-luvut. Silloin merkittävät ohjaajat kuten John Ford, Howard Hawks, Michael Curtiz, Fritz Lang, William A. Wellman ja King Vidor ohjasivat useita laadukkaita lännenelokuvia, joissa näkyvät laaja taiteellinen itseilmaisu ja aiempaa vahvempi historiallinen realismi. 1950-luvun lännenelokuvissa käsitellään hienostuneella otteella monenlaisia teemoja, ja niiden päähahmot ovat aiempaa moniulotteisempia. 1960-luvulla psykologian ja motivaation korostaminen jatkuivat lännenelokuvassa, mutta siihen tuli myös suorasti kuvattua väkivaltaa. Menestyneimpiä italialaisten elokuvatudioiden 1960-luvulla tuottamia niin sanottuja spagettiwesterneitä ovat Sergio Leonen ohjaamat ja Clint Eastwoodin tähdittämät elokuvat. 1970-luvulla lännenelokuvissa alettiin nähdä intiaaneihin aiempaa enemmän myötätuntoisesti suhtautuvia tarinoita, kuten Arthur Pennin Pieni suuri mies (1970).[7]

Lännenelokuvien suosio oli laskenut 1970-luvulle tultaessa, ja 1980-luvulla niitä ei Yhdysvalloissa enää tuotettu juuri lainkaan. Lännenelokuvien tilalle olivat tulleet avaruuselokuvat, joissa onkin paljon lännenelokuvien elementtejä. Harvoja 1900-luvun lopun menestyneitä lännenelokuvia olivat Tanssii susien kanssa (1990) ja Armoton (1992).[7]

Lännenelokuva on lajityyppi, ja sen määritelmään on luettu myös elokuvia, jotka eivät sijoitu länteen – kuten Suomessa Villi Pohjola -elokuvat.

Itäwesternit

muokkaa

Lännenelokuvia tuotettiin myös sosialistisissa maissa. Näitä kuvailevia termejä ovat muun muassa osternit, derkkuwesternit, punaiset westernit ja unkarilaisten lännenelokuvien kohdalla gulassiwesternit. Tšekkoslovakiassa Oldřich Lipský parodioi vuonna 1964 lännenelokuvia musiikkikomediallaan Limonádový Joe. Itä-Saksassa DEFA tuotti toistakymmentä lännenelokuvaa, joiden ideologisena painotuksena oli kuvata intiaanit sorron ja kolonialismin kohteina.[8] Etenkin Neuvostoliiton alueella tuotettiin lännenelokuviksi luettavia teoksia, joissa tapahtumat sijoitettiin maan Aasian puoleisiin osiin. Tunnetuimpia on Vladimir Motylin ohjaama Aavikon laki vuodelta 1970.

Television lännensarja

muokkaa

Television lännensarjat olivat Yhdysvalloissa suosittuja 1950-luvun lopulta 1960-luvulle. Menestyneimpiä lännensarjoja olivat esimerkiksi Gunsmoke, Bonanza ja The Big Valley.[7]

Lännensarjakuva

muokkaa

Tunnettuja lännensarjakuvia ovat esimerkiksi:

Lähteet

muokkaa
  • Nummelin, Juri (toim.): Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita. BTJ Kirjastopalvelu, 2005. ISBN 951-692-584-7

Viitteet

muokkaa
  1. a b c Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja, s. 542–543. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27401-1
  2. Nummelin 2005, s. 13–17.
  3. Nummelin 2005, s. 17–22.
  4. Nummelin, Juri: Kuudestilaukeavat. Amerikkalaisia länkkäripokkareita suomeksi, s. 170. BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2004.
  5. Kivimäki, Miikka: Morgan Kane Perunamaa. Viitattu 28.8.2019.
  6. Nummelin 2005, s. 9.
  7. a b c d Western Encyclopaedia Britannica. Viitattu 20.7.2018.
  8. Huuska, Veikko: Western kylmän sodan propagandavälineenä veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi. Viitattu 11.11.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa