Elmer Kelton
Elmer Stephen Kelton (29. huhtikuuta 1926 – 22. elokuuta 2009)[1] oli yhdysvaltalainen lännenkirjailija, joka julkaisi ensimmäisen romaaninsa Hot Iron vuonna 1956.
Western Writers of American asiantuntijaraati valitsi vuonna 2001 Keltonin 1900-luvun parhaaksi lännenkirjailijaksi.[2]
Keltonin mukaan hänen kirjojensa toistuva teema on aikojen muuttuminen ja tapa, jolla ihmiset ottavat sen vastaan. Kelton on myös todennut, että hänen kirjojensa henkilöt ovat aivan tavallisia ihmisiä. Hän vertasi omia teoksiaan kuuluisan lännenkirjailijan Louis L’Amourin teoksiin sanoen: "Hänen sankarinsa ovat melkein kaksimetrisiä ja voittamattomia, minun sankarini 170-senttisiä ja peloissaan."[2]
Keltonilta on suomennettu kuusi teosta, joista viisi on julkaistu Montana-lännenpokkarisarjassa.
Vuonna 1995 valmistunut, Tommy Lee Jonesin ohjaama ja tähdittämä lännenelokuva The Good Old Boys perustuu Elmer Keltonin samannimiseen romaaniin.[3]
Suomennetut teokset
muokkaa- Armoton ajo (Montana 118, 1977. Suom. M. Kainulainen. Alkuteos Manhunters, 1974)
- Laki ja oikeus (Montana 128, 1978. Suom. Pekka Matilainen. Alkuteos Llano River, 1966)
- Mies ja maa (Valittujen Palojen Kirjavaliot, 1989. Suom. Kaarle Rauta. Alkuteos The Man Who Rode Midnight, 1987)
- Puhvelinmetsästäjät (Montana 11, 1962. Suom. Matti Hossa. Alkuteos Buffalo Wagons, 1956)
- Sheriffin velvollisuus (Montana 19, 1962. Suom. V. Laherma. Alkuteos Shadow of a Star, 1959)
- Verinen rauha (Montana 76, 1970. Suom. L. Ranta. Alkuteos After the Bugles, 1967)
Lähteet
muokkaa- ↑ Obituary: Elmer Kelton dies at 83 San Angelo Standard-Times. 22.8.2009. Arkistoitu 26.8.2009. Viitattu 1.9.2019.
- ↑ a b Nummelin, Juri: Kuudestilaukeavat. Amerikkalaisia länkkäripokkareita suomeksi, s. 158. BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2004.
- ↑ Elmer Kelton Biography Wayback Machine. 09.05.2009. Arkistoitu 9.5.2009. Viitattu 23.10.2019.