Kuopion yliopiston ylioppilaskunta

Kuopion yliopiston ylioppilaskunta (KYY) oli toiminnassa vuosina 1972–2009. Ylioppilaskunnan nimi oli alkuvuosina Kuopion korkeakoulun ylioppilaskunta (Kukko). Ylioppilaskunnan virallinen vuosipäivä oli 19. syyskuuta.

Yliopistokampus Savilahdessa. Oikealla ylioppilaskunnan/kaupungin Studentia -rakennus, jonka päädyssä on ylioppilaskunnan toimisto Lukema.

Kuopion yliopiston ylioppilaskunta lakkasi Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan (JoYY) ja emoyliopistojensa tavoin olemasta vuoden 2010 alussa, kun uusi Itä-Suomen yliopisto ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) aloittivat virallisesti.[1]

ToimintaMuokkaa

 
Savilahden rannassa olevassa Tiukanlinnassa järjestetään ylioppilaskunnan ja ainejärjestöjen tapahtumia.

Ylioppilaskunnan ylin päätävä elin oli 25-jäseninen edustajisto, joka valittiin parittomien vuosien marraskuun alussa pidettävin vaalein kaksivuotiskaudeksi. Edustajisto valitsi vuosittain hallituksen hoitamaan ylioppilaskunnan toimintaa. Ylioppilaskunnan hallituksessa oli puheenjohtajan lisäksi 5-8 jäsentä. Ylioppilaskunnan sääntöjen mukaan hallituksessa tuli olla koulutuspoliittisista, sosiaalipoliittisista, kansainvälisistä ja vapaa-ajan asioista vastaavat jäsenet. Vuosittaisen toiminnan linjat ja talous määriteltiin toimintasuunnitelmassa ja talousarviossa, jotka edustajisto vahvistaa. KYY:llä oli kymmenen työntekijää ja sen liikevaihto oli hiukan alle puoli miljoonaa euroa vuodessa.

Ylioppilaskunta julkaisi omaa lehteä, Kuopion ylioppilaslehti Stimulusta. Ylioppilaskunta omisti KYY-yhtiöt Oy:n, joka aloitti toimintansa vuonna 2003 ja ajettiin alas 2007. Ylioppilaskunta valitsi vuosittain Uitettavan proffan, joka paljastettiin vapunaattona Kuopion torilla, jossa hänet heitetään uimaan Velj'mies-patsaan altaaseen. Proffa on heitetty altaaseen vuodesta 1974.

Ylioppilaskunnan jäsenmaksu oli 109 euroa.

Tunnus ja merkitMuokkaa

Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan värit olivat musta ja savonkeltainen. Värit näkyvät ylioppilaskunnan virallisessa tunnuksessa, kunta- ja kunnianauhassa, pöytästandaarissa ja lipuissa. Ylioppilaskunnan tunnus on punottu keltamustanauha, joka kulkee ylioppilaslakin kuvun valkoisen osan poikki. Nauhan saa osallistuttuaan sivistykseen vihkimiseen vapun aattona. Lakissa pidetään kuitenkin lyyraa.

Ylioppilaskunnan lyhenteestä KYY:sta ylioppilaskunta on ottanut käärmeen merkikseen lippuihin ja ylioppilaskunnan kunniamerkkeihin. Ylioppilaskunnan merkkejä ovat kunnia-, ansio-, hallituksen- ja pienoismerkki. Ylioppilaskunnan lippuja ovat salkolippu, kulkuelippu ja isännänviiri.

KerhotMuokkaa

Ylioppilaskunnan sääntömääräiset kerhot olivat:

  • Elokuvakerho Hyvät Kuvat
  • Kuopio International Students’ Association KISA
  • Kuopion Ylioppilasteatteri KYT

Ylioppilaskunnassa toimivat lisäksi seuraavat kerhot:

  • Jalkapallokerho KyyFu
  • Verkkopelikerho Kyylä
  • Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan viihdekuoro Kyynlumoajat
  • Lautapelikerho Kärmes
  • KYYKKY - Kuopion Yliopiston Ylioppilaskunnan Kristityt Ylioppilaat

LähteetMuokkaa

  1. Koskinen, Jerri: Uudelle yliopistolle uusi edustajisto Savon Sanomat. 22.4.2009. Viitattu 23.4.2009. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muuallaMuokkaa