Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

julkisyhteisö, johon kuuluvat kaikki Jyväskylän yliopistossa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) on Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden muodostama ylioppilaskunta. Sillä on noin 12 000 jäsentä.[1]

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Perustettu 1934
Edustajiston puheenjohtaja Nella Heikinmäki
Hallituksen puheenjohtaja Ira Vainikainen
Jäseniä noin 12 000
Osoite Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä
Kotisivut www.jyy.fi
Jyväskylän ylioppilastalo.

Ylioppilaskunnalla on merkittävä omaisuusmassa. JYY omistaa mm. Kortepohjan ylioppilaskylän, Jyväskylän JYY-asunnot Oy:n, ravintola Rentukan, lounasravintola Ilokiven ja on osakkaana Jyväskylän alueen Semma-ravintolaketjussa.[2] Lisäksi JYYn edustajia istuu Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön hallituksessa.[3] JYY julkaisee Jyväskylän Ylioppilaslehteä.[4]

JYY-konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 noin 11 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma noin 77 miljoonaa euroa. Ylioppilaskuntakonsernilla on 44 työntekijää.[5]

Vuonna 2020 ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana toimii Ira Vainikainen[6] ja edustajiston puheenjohtajana Nella Heikinmäki[7]. Toiminnanjohtaja on Minna Oinas[8], ja JYY-konsernin toimitusjohtajana työskentelee Timo Lahtinen[9].

HistoriaMuokkaa

JYY perustettiin Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ylioppilaskunnaksi (JKKY) vuonna 1934. Ensimmäiset vuodet JKKY oli aatteellisesti hyvin yhtenäinen isänmaallishenkinen yhteisö. Sodan jälkeen JKKY toimi tuloksekkaasti tehtävässään opiskelijoiden edunvalvojana, kun se kokosi kurssikirjaston, perusti terveydenhoitorahaston ja avasi oman terveydenhoitoaseman. Ylioppilaskunta myös rakennutti vuonna 1955 valmistuneen Jyväskylän uimahallin, joka toimii edelleen. Uimahallin suunnitellut Alvar Aalto piirsi myös ylioppilastalon, joka otettiin käyttöön vuonna 1965.[10]

Kun korkeakoulusta tuli vuonna 1966 Jyväskylän yliopisto, muuttui myös ylioppilaskunnan nimi nykyiseen muotoonsa. Muutoksen myötä opiskelijamäärät kasvoivat voimakkaasti, minkä seurauksena ylioppilaskunnan toiminta ja hallinto kokivat muutoksia. Ylioppilaskunta politisoitui ja suuntautui myös yhteiskunnallisiin teemoihin. Edunvalvonnan puolella JYY ja muut opiskelijajärjestöt ajoivat opiskelijoiden pääsyä mukaan yliopistojen hallintoon. Ylioppilaskunnan pitkään suunnittelema asuntolahanke toteutui, kun Kortepohjan ylioppilaskylän ensimmäinen rakennus valmistui vuonna 1968. Epäpoliittiset ryhmät valtasivat alaa ylioppilaskunnassa 1980-luvulta lähtien. Vuosituhannen loppua leimasi ylioppilaskunnassa saavutettujen etujen puolustaminen.[10]

LähteetMuokkaa

  1. JYY
  2. JYY-konserni
  3. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö - Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö sr Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö. Viitattu 28.4.2020.
  4. Mediatiedot Jyväskylän Ylioppilaslehti. Viitattu 28.4.2020.
  5. JYY-konsernin vuosikertomus 2018 Issuu. Viitattu 28.4.2020. (englanniksi)
  6. Hallitus
  7. Edustajisto
  8. Ilokiven toimisto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. Viitattu 29.4.2020.
  9. Vehkakujan toimisto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. Viitattu 29.4.2020.
  10. a b Lamberg, Marko: Nuoruus ja toivo. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1934 - 2003. Jyväskylä: Kampus Kustannus, 2004. ISBN 951-9113-70-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa