Lainausmerkki

Lainausmerkki on välimerkki, jota käytetään yleensä pareittain erottamaan tekstistä suora lainaus. Tällöin yksi lainausmerkki kirjoitetaan erotettavan tekstin alkuun ja toinen sen loppuun, joten yleensä puhutaankin monikollisesti lainausmerkeistä. Lainausmerkkejä voidaan käyttää myös ironisesti tai loitontaen ilmaisemaan, että kirjoittaja ei itse välttämättä ole valmis allekirjoittamaan lainausmerkkeihin laittamaansa ilmausta.

Tavalliset lainausmerkit ovat kaksinkertaisia eli niin sanottuja kokolainausmerkkejä, mutta niiden ohella voidaan käyttää myös yksinkertaisia eli puolilainausmerkkejä. Suomen kielessä puolilainausmerkki on aina samannäköinen kuin heittomerkki, ja tietoteknisesti ne ovatkin sama merkki, mutta oikeinkirjoituksen näkökulmasta heittomerkki on osa jonkin yksittäisen sanan kirjoitusasua, kun taas lainausmerkit liittyvät laajempaan lause- tai tekstiyhteyteen. Monien muiden kielten kirjoituksessa puolilainausmerkki voi olla typografisestikin erilainen kuin heittomerkki.

Ulkomuoto ja typografiset muunnelmat

Kaksinkertainen eli kokolainausmerkki on syntynyt kahdesta peräkkäisestä heittomerkistä. Typografisia muunnelmia on useita, mutta tyypillisten muotopiirteiden perusteella voidaan erottaa kolme perustyyppiä: suora, kaareva ja kulmalainausmerkki.

• Suora lainausmerkki eli pystylainausmerkki näyttää fontista riippuen kahdelta pystyviivalta tai -kiilalta tai ylösalaiselta pisarakuviolta rivin yläosassa.
• Kaareva lainausmerkki näyttää kahdelta rivin yläosaan asemoituvalta pilkulta. Tyypillisesti se muistuttaa pientä numeroparia 99 (paitsi että numeroiden lenkit ovat umpinaiset), mutta joissain fonteissa muoto on pikemminkin kahden viiston viivan tai kiilan kaltainen.
• Kulmalainausmerkki on kuin kaksi peräkkäistä nuolenkärkeä, jotka suomalaisen käytännön mukaan osoittavat oikealle. Se on kehittynyt kaarevasta lainausmerkistä, joka vanhassa ranskalaisessa typografiassa tapasi asemoitua rivin perusviivalle pikemmin kuin rivin yläpuolelle, mutta on lähes kaikissa nykyfonteissa muuttunut muodoltaan kulmikkaaksi.

Valinta näiden kolmen perustyypin välillä on pitkälti tyylikysymys, mutta tietoteknisesti ne ovat eri merkkejä.

Yksinkertainen eli puolilainausmerkki on nimensä mukaisesti kuin lainausmerkin puolikas, joka muodostuu yksiosaisesta suorasta tai kaarevasta kuviosta ja on siis suomessa samannäköinen kuin heittomerkki. Joissain kielissä on vastaavasti käytössä yksinkertainen kulmalainausmerkki, mutta suomessa sitä ei käytetä.

Kaareva lainausmerkki voi muissa kielissä esiintyä myös ylösalaisin (metallikirjakkeisiin perustuneella painotekniikalla se voitiin tuottaa yksinkertaisesti latomalla pilkku tai kaksi peräkkäistä pilkkua ylösalaisin) tai joissain fonteissa peilikuvana. Toisinaan kaareva lainausmerkki voi asemoitua rivin alaosaan, jolloin erityisesti yksinkertainen lainausmerkki on aivan samannäköinen kuin pilkku (vaikka on tietoteknisesti eri merkki). Kulmalainausmerkki puolestaan voi osoittaa vasemmallekin. Mikään näistä muunnelmista ei ole suomalaisten nykykäytäntöjen mukainen, mutta etenkin ylösalaisia lainausmerkkejä saattaa näkyä suomenkielisissäkin teksteissä, koska jotkin tekstinkäsittelyohjelmat voivat pyrkiä automaattisesti muuntamaan lainausmerkit vieraskielisten mallien mukaisiksi.

Lainausmerkkimuunnelmien nimitykset voivat vaihdella eri yhteyksissä. Kielenoppaissa kokolainausmerkeistä puhutaan lähinnä erotukseksi puolilainausmerkeistä, ja kaikkia muunnelmia voidaan yleisesti kutsua lainausmerkeiksi. Etenkin typografiassa lainausmerkeistä puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin ensisijaisesti kaksinkertaisia kaarevia lainausmerkkejä, kun taas kulmalainausmerkkejä voidaan kutsua hanhenjaloiksi. Arkikielessä suoria tai kaarevia lainausmerkkejä voidaan kutsua myös hipsuiksi. Sekä yleiskielisestä että typografisesta käytännöstä poiketen puolivirallinen Unicode-merkkien suomalainen sanasto kutsuu koko- ja puolilainausmerkeiksi nimenomaan kaarevia muunnelmia, kun taas suoraa kaksinkertaista merkkiä se kutsuu lainausmerkiksi ja yksinkertaista puolestaan heittomerkiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että puolilainausmerkkinä pitäisi aina käyttää kaarevaa ja heittomerkkinä suoraa merkkiä, vaan yleensä yhdessä tekstissä käytetään vain jompaakumpaa muunnelmaa, joka voi esiintyä sekä puolilainausmerkkinä että heittomerkkinä.

Suoria lainausmerkkejä voidaan kutsua myös ASCII- tai konelainausmerkeiksi, sillä ne sisältyvät ASCII-perusmerkistöön ja ovat yleensä tietokoneen tai kirjoituskoneen näppäimistön lähtökohtaisesti tuottamia muunnelmia. Niinpä suorat merkit ovat tyypillisiä arkisille teksteille, kuten sähköposteille ja nettisivuille, joita kirjoitettaessa tai julkaistaessa ei useinkaan kiinnitetä huomiota typografisiin yksityiskohtiin. Sitä paitsi suorat merkit ovat teknisesti turvallinen vaihtoehto sähköpostissa ja etenkin tietokoneen käsiteltäväksi tarkoitetussa koodissa, jossa kaarevat merkit eivät välttämättä toimi odotetulla tavalla. Luonnollisten kielten kirjoitusjärjestelmiin suorat lainausmerkit eivät tiukimpien näkemysten mukaan kuitenkaan varsinaisesti kuulu, sillä typografisesti huolitelluissa painatteissa on tapana käyttää joko kaarevia tai – suomessa etenkin kaunokirjallisissa teoksissa – kulmalainausmerkkejä.

Lainausmerkkien käyttö suomen kielessä

Lainausmerkit esiintyvät tyypillisesti pareittain, niin että ensimmäinen lainausmerkki aloittaa lainauksen ja toinen lopettaa sen. Jos lainaus jatkuu katkeamatta tekstikappaleesta toiseen, aloittava lainausmerkki voi kuitenkin selvyyden vuoksi kertautua jokaisen uuden kappaleen alussa, vaikka lopettava lainausmerkki kirjoitetaan vasta koko lainauksen loppuun. Tämä ei tosin ole virallisten suomalaisten suositusten mukaista, vaan sen sijaan voidaan katsoa, että vastaavasti lopettavankin lainausmerkin pitäisi toistua jokaisen lainaukseen kuuluvan kappaleen lopussa. Tällöin kukin kappale kuitenkin helposti vaikuttaa erilliseltä lainaukselta, mikä saattaa aiheuttaa hämmennystä.

Toisin kuin useissa muissa kielissä, suomessa aloittava lainausmerkki on täsmälleen samannäköinen kuin lopettava lainausmerkki (aina ei tosin ole ollut näin, vaan käytäntö on vaihdellut). Aloittava lainausmerkki kirjoitetaan välittömästi lainauksen ensimmäisen merkin eteen ja lopettava lainausmerkki viimeisen lainaukseen kuuluvan merkin perään niin ikään välittömästi.

Kokolainausmerkit

Suoraa lainausta osoittamassa

Lainausmerkeillä voidaan osoittaa ilmaus tai tekstin osa suoraksi lainaukseksi jonkun tekstistä, puheesta tai ajatuksista.

Perustuslaissa lukee näin: ”Suomi on täysivaltainen tasavalta.”

Matti sanoi: ”Iltapäivällä on palaveri.”

”Tänään en jaksaisi keskittyä moiseen”, Maija ajatteli.

Suora lainaus tarkoittaa periaatteessa, että teksti toistetaan täsmällisesti alkuperäisessä muodossaan. Puhetta lainattaessa pidetään yleensä hyväksyttävänä, että lainaaja hieman tiivistää ja muokkaa ilmaisua kirjakielisemmäksi, mutta joka tapauksessa lainausmerkkien käyttöön sisältyy lupaus, että lainaus pyrkii olennaisin osin seuraamaan alkuperäisen viestin muotoa ja tarkoitusta. Etenkin lehtiotsikoissa tiivistäminen on kuitenkin usein niin voimakasta, että kyseessä ei oikeastaan ole lainaus vaan pikemminkin lausunnon kiteytys (toisaalta tiiviyteen pyrittäessä lainausmerkitkin voivat usein jäädä otsikoista pois). Ajatusten lainaaminen rajoittuu käytännössä kaunokirjalliseen tyylilajiin, ja siinä on kyse lainauksesta vain kuvaannollisesti.

Puhetta tai ajatuksia lainattaessa voidaan lainausmerkkien sijasta käyttää repliikkiviivaa. Pitkät tekstilainaukset puolestaan usein erotetaan typografisesti sisentäen erillisiksi lohkoiksi, joiden ympärille ei ole tapana lisätä lainausmerkkejä. Hieman samaan tapaan lyhyet lainaukset voidaan joskus merkitä pelkällä kursivoinnilla, mutta tällöin niitä ei välttämättä mielletä aivan sanatarkoiksi lainauksiksi.

Epäsuorissa lainauksissa lainausmerkkejä ei käytetä.

Matti sanoi, että iltapäivällä on palaveri.

Matin mukaan iltapäivällä on palaveri.

Poikkeavaa merkitystä tai tyyliä osoittamassa

Joskus lainausmerkeillä voidaan osoittaa, että ilmauksen merkitys tai tyyli poikkeaa tavanomaisesta. Kyseessä ei tällöin ole suoranainen lainaus mistään tietystä lähteestä, mutta väljästi voidaan ajatella, että lainaus on otettu toisesta tyylilajista. Lainausmerkkien tyylittelevän käytön sääntöjä voi olla vaikea hahmottaa, ja usein lainausmerkkejä näkeekin käytettävän virheellisesti tai liiallisesti.

Lainausmerkeillä voidaan osoittaa, että jotain ilmausta käytetään tavanomaisesta poikkeavassa merkityksessä. Tällöin siihen usein tulee ivallinen sävy (ikään kuin ilmaukseen liitettäisiin muka-sana).

Hän ”lainasi” kaupan kassasta rahaa.

Muutoinkin lainausmerkit voivat viestiä, että kirjoittaja haluaa ottaa etäisyyttä käyttämäänsä sanaan. Tällöin voi syntyä epäselvyyttä siitä, haluaako kirjoittaja kyseenalaistaa ilmauksen sopivuuden vai vain osoittaa, että se on lainattu jonkun muun puheesta tai tekstistä.

Kertomukset maaseudun lapsia vaanivista ”ihmissyöjäsusista” ovat vahvasti värittyneitä.

Erityisesti on varottava käyttämästä lainausmerkkejä korostuskeinona, sillä tämä luultavasti synnyttää lukijassa aivan toisenlaisen mielikuvan, kuin on tarkoitettu.

Myytävänä ”tuoretta” kalaa.

(Tässä esimerkissä vaikutelma on lähinnä ivallinen: kala taitaa olla kaikkea muuta kuin tuoretta.)

Kuvaannollisen ilmauksen yhteydessä lainausmerkit voivat olla tarpeen lähinnä, jos ilmaus olisi mahdollista tulkita myös kirjaimellisesti. Aivan arkisessakin kielessä esiintyy kuitenkin jatkuvasti kuvailmauksia, joissa todellista sekaantumisen vaaraa ei ole, ja etenkään vakiintuneissa kuvailmauksissa lainausmerkkejä ei ole syytä käyttää.

Tietokone ”kaatui”, ja se piti käynnistää uudelleen.

Isoisä kaatui Kannaksen taisteluissa.

Lainausmerkkejä ei myöskään ole syytä käyttää ikään kuin pyydellen anteeksi ilmauksen arkisuutta. Jos sana ei tyylillisesti sovi tekstiyhteyteen, sen kirjoittaminen lainausmerkkeihin on omiaan vain korostamaan ongelmaa.

Teatteriesityksen väliajalla neiti Virtasella ja herra Korhosella näytti olevan jotain ”sutinaa” keskenään.

Toisaalta samasta syystä lainausmerkit voivat joskus olla paikallaan, jos nimenomaan halutaan korostaa, että ilmaus on jotenkin epätavallinen tai outo. Neutraalimpi vaihtoehto on lisätä ilmauksen eteen määrite niin sanottu (tai lyhenne ns.). Harkinnan mukaan voi arkityylistäkin sanaa kuitenkin käyttää sellaisenaan.

Ihmisten ”ninkutus” radiossa kuulostaa rasittavalta.

Ihmisten ns. ninkutus radiossa kuulostaa rasittavalta.

Ihmisten ninkutus radiossa kuulostaa rasittavalta.

Lainausmerkeillä on tapana erottaa lempi- tai liikanimi, kun se mainitaan varsinaisen nimen ohessa.

Jääkiekkoilija Raimo ”Raipe” Helminen osallistui pelaajana ennätyksellisesti kuuteen olympiaturnaukseen.

Kielenainesta tai teoksen nimeä osoittamassa

Lainausmerkeillä voidaan merkitä jokin sana tai ilmaus kielen ainekseksi, kun ei viitata sen tarkoitteeseen vaan tarkastellaan nimenomaan kielellistä yksikköä. Kielitieteellisissä teksteissä lainausmerkkien sijasta käytetään tällöin usein kursivointia.

”Hevonen” on substantiivi eli nimisana.

Lainausmerkeillä voidaan myös osoittaa teoksen nimi muusta tekstistä erottuvaksi kokonaisuudeksi. Laajojen, itsenäisiksi kokonaisuuksiksi katsottavien teosten nimet tosin korostetaan usein mieluummin kursivoimalla (tai ne voidaan jättää korostamattakin, jos ne ovat yleisesti tunnettuja), mutta lainausmerkein tavataan merkitä esimerkiksi runojen tai novellien nimet.

Näin maalauksen ”Kahden mestarin välisessä tilassa”.

Aleksis Kiven ”Keinu” sisältyy Kanervala-kokoelmaan.

Puolilainausmerkit

Katso myös: Heittomerkki

Puolilainausmerkkejä käytetään kokolainausmerkkien sijasta eräissä erikoistilanteissa – etenkin silloin, kun samassa yhteydessä esiintyy myös kokolainausmerkkejä.

Toisten lainausmerkkien sisällä

Puolilainausmerkeillä korvataan kokolainausmerkit silloin, kun ne esiintyvät toisten lainausmerkkien sisällä.

Mika sanoi: ”Kaupasta ’lainasin’ karkkipussin.”

Kokolainausmerkki ja puolilainausmerkki voivat esiintyä myös peräkkäin, vaikka kahden samantyylisen merkin yhdistelmä voi näyttää hämmentävältä (typografisesti huolitelluissa julkaisuissa voidaankin pitää tarpeellisena hieman lisätä niiden välistystä).

Liisa sanoi: ”’Keinu’ on lempirunoni.”

Terho Itkonen on huomauttanut, että puolilainausmerkkien sijasta on mahdollista käyttää kaarevia kokolainausmerkkejä kulmalainausmerkkien sisällä tai päinvastoin.

Liisa sanoi: »”Keinu” on lempirunoni.»

Liisa sanoi: ”»Keinu» on lempirunoni.”

Mikäli sisäkkäisiä lainauksia on useita (esimerkiksi kolme lainaustasoa), lainausmerkit joissain kielissä annettujen ohjeiden mukaan vuorottelevat siten, että kokolainausmerkkien sisällä on puolilainausmerkit ja näiden sisällä jälleen kokolainausmerkit.

Liisan kirjeessä luki näin: ”Tullessani kotiin kuulin Mikan sanovan: ’Kaupasta ”lainasin” karkkipussin.’”

Tällainen tilanne on melko harvinainen, eikä siihen ole suomalaisissa ohjeissa yleensä kiinnitetty huomiota. Jukka Korpela on tulkinnut, että perussääntöä seuraten olisi sisemmissä lainauksissa aina käytettävä puolilainausmerkkejä riippumatta siitä, kuinka monta tasoa sisäkkäisiä lainauksia on.

Liisan kirjeessä luki näin: ”Tullessani kotiin kuulin Mikan sanovan: ’Kaupasta ’lainasin’ karkkipussin.’”

Toisaalta Korpela huomauttaa, että usein ongelma on väistettävissä muuttamalla uloin lainaustaso lohkolainaukseksi, jolloin sen ympärillä ei tarvita lainausmerkkejä lainkaan.

Liisan kirjeessä luki näin:

Tullessani kotiin kuulin Mikan sanovan: ”Kaupasta ’lainasin’ karkkipussin.”

Ilmauksen merkitystä osoittamassa

Erityisesti kielitieteellisissä teksteissä puolilainausmerkeillä osoitetaan edellä yleensä kursivoituna tai kokolainausmerkeissä annetun sanan merkitys ikään kuin irrallisena täsmennyksenä (jota ei silti tavata erottaa lauserakenteesta pilkuilla tai sulkumerkeillä).

”Lesen” ’lukea’ kuuluu saksan vahvoihin verbeihin.

Tähän tarkoitukseen puolilainausmerkkejä ei ole syytä käyttää, jos lauseessa sanotaan erikseen, että puhutaan ilmauksen merkityksestä.

Englannin ”spelling” tarkoittaa kirjoitusasua.

Johtolause ja välimerkit lainausmerkkien yhteydessä

Suoraan lainaukseen liittyy usein johtolause, joka kertoo lainauksen alkuperästä ja asiayhteydestä. Jos johtolause on lainauksen edessä, se päättyy tavallisesti kaksoispisteeseen, ja lainaus seuraa sitä ikään kuin erillisenä virkkeenä, joka alkaa suuraakkosella. Lainaukseen sisältyvät välimerkit (erityisesti virkkeen lopettava piste, kysymysmerkki tai huutomerkki) kirjoitetaan lainausmerkkien sisäpuolelle. Lopettavan lainausmerkin perään ei tällöin lisätä muita välimerkkejä.

Matti kysyi: ”Paljonko kello on?”

Jos johtolause tulee vasta lainauksen jälkeen, lainauksen loppuun ei kirjoiteta pistettä vaan lainaus erotetaan johtolauseesta pilkulla. Koska pilkku ei ole osa lainausta, se tulee vasta lopettavan lainausmerkin perään. Johtolause ei hahmotu erilliseksi virkkeeksi vaan alkaa pienaakkosella (paitsi jos sen ensimmäinen sana on erisnimi).

”Vastahan sinä kysyit sitä”, sisko protestoi.

Jos lainaus loppuu huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin, se kirjoitetaan lainauksen loppuun ennen lopettavaa lainausmerkkiä; tällöin lainauksen ja johtolauseen väliin ei lisätä pilkkua, mutta johtolause alkaa silti pienaakkosella.

”Ostaisit oman kellon, poika rukka!” huusi mummo porstuasta.

Johtolause voi esiintyä myös lainauksen keskellä, jolloin lainauksen kumpikin osa kirjoitetaan erikseen lainausmerkkeihin. Jos lainaus silti hahmottuu yhdeksi virkkeeksi, pilkku kirjoitetaan sekä johtolauseen eteen että sen perään ja lainauksen jälkimmäinen osa alkaa pienaakkosella.

”Mikäs mies se semmoinen on”, mutisi vaari, ”jolla ei kelloa ole?”

Jos lainaukset hahmottuvat erillisiksi virkkeiksi, johtolause päättyy pisteeseen ja sen jälkeinen lainaus alkaa suuraakkosella.

”On Matilla kello”, äiti sanoi. ”Hän sai kummeiltaan ylioppilaslahjaksi oikein hienon rannekellon, mutta ei ikinä käytä sitä.”

Jos lainataan irrallisia sanoja tai lausekkeita eikä kokonaisia virkkeitä, virkkeen päättävä piste tai muu välimerkki tulee jälkimmäisen lainausmerkin perään, koska se ei ole osa lainausta.

Matti ei käyttänyt kelloa, koska omien sanojensa mukaan kärsi ”kroonisesta kronofobiasta”.

Lainausmerkit eri kielissä

Katso myös: Luettelo typografisista lainausmerkkipareista eri kielissä

Lainausmerkkien peruskäyttötapa on yleensä samankaltainen kielestä riippumatta (jopa aasialaisissa kielissä, joiden kirjoitusjärjestelmät ovat aivan erilaisia kuin eurooppalaisten kielten), mutta typografisissa yksityiskohdissa on eroja. Tekstin käyttötarkoitus ja julkaisutapakin voivat vaikuttaa siihen, miten ja millaisia lainausmerkkejä käytetään. Painettua tekstiä julkaisevat kustantamot käyttävät yleensä johdonmukaisesti vain yhtä tapaa.

Suomen kielessä on yleisesti päädytty ratkaisuun, että aloittava ja lopettava lainausmerkki ovat samanlaiset, mutta useimmissa muissa kielissä aloittava lainausmerkki on erinäköinen kuin lopettava lainausmerkki – tällöin merkit ovat sinänsä samanmuotoisia, mutta eri asennoissa. (Suora lainausmerkki on eräänlainen kansainvälinen kompromissi, joka kielikohtaisista perinteistä riippumatta voi toimia sekä aloittavana että lopettavana merkkinä.)

Englannin kielessä käytetään kaarevia lainausmerkkejä siten, että aloittava merkki muistuttaa muodoltaan numeroparia 66 ja lopettava numeroparia 99. Brittienglannissa on tosin yleistä käyttää ensisijaisesti puolilainausmerkkejä (jolloin aloittava merkki muistuttaa numeroa 6 ja lopettava numeroa 9) ja tarvittaessa niiden sisällä kokolainausmerkkejä. Etenkin amerikanenglannissa pilkku ja piste on tapana kirjoittaa lopettavan lainausmerkin eteen silloinkin, kun ne eivät ole osa itse lainausta, mutta brittiläisessä tyylissä lainaukseen kuulumattomat välimerkit usein jätetään lainausmerkkien ulkopuolelle.

Saksan kielessä kaarevia lainausmerkkejä käytetään siten, että aloittava merkki muistuttaa rivin alaosaan asemoituvaa numeroparia 99 ja lopettava rivin yläosaan asemoituvaa numeroparia 66. Kulmalainausmerkkejä käytettäessä merkkien kärjet osoittavat sisäänpäin.

Ranskan kielessä käytetään tavallisesti kulmalainausmerkkejä siten, että merkkien kärjet osoittavat ulospäin. Lisäksi kulmalainausmerkit erotetaan lainauksen sisällöstä ohukkeella tai arkisissa teksteissä jopa kokonaisella välilyönnillä (jonka mieluiten pitäisi olla sitova). Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää englantilaistyylisiä kaarevia lainausmerkkejä etenkin sisempinä lainausmerkkeinä (« voici un “exemple” »), mutta toisaalta tavallisia kulmalainausmerkkejä on mahdollista käyttää toisten kulmalainausmerkkien sisälläkin (« voici un « exemple » »).

Muissa romaanisissa kielissä ja Sveitsissä kielestä riippumatta käytetään kulmalainausmerkkejä siten, että merkkien kärjet osoittavat ulospäin samaan tapaan kuin ranskalaisessa perinteessä, mutta lainausmerkki kirjoitetaan kiinni lainauksen sisältöön.

Kiinassa, japanissa ja koreassa käytetään omanlaisiaan lainausmerkkejä, joita Unicode-termistössä tosin kutsutaan nurkkasulkeiksi (engl. corner brackets). Kiinassa voidaan käyttää myös länsimaisten tyylisiä kaarevia lainausmerkkejä silloin, kun kirjoitus on vaakasuuntaista. Kiinassa on lisäksi erityiset kulmalainausmerkkejä muistuttavat kaksinkertaiset ja yksinkertaiset merkit (viralliselta nimeltään kulmasulkeet), joilla merkitään kirjan tai muun teoksen nimi.

Lainausmerkin kirjoittaminen tietokoneella

Tyypillisellä suomalaisella tietokoneen näppäimistöllä suora kokolainausmerkki kirjoitetaan näppäinyhdistelmällä ⇧ Shift·2 eli pitämällä alhaalla vaihtonäppäintä ja painamalla kirjainosion yläpuolisessa numerorivissä olevaa numeronäppäintä 2. Näppäimeen on numeron lisäksi kaiverrettu myös suoran lainausmerkin kuvio, joten se on helppo tunnistaa.

Suora puolilainausmerkki kirjoitetaan painamalla Ä-näppäimen oikealla puolella olevaa puolilainausmerkin näppäintä, johon on puolilainausmerkin lisäksi kaiverrettu myös asteriski *̩. Puolilainausmerkin näppäintä ei pidä sekoittaa näppäimistön ylärivillä sijaitsevaan aksenttinäppäimeen `̗, johon kaiverrettu akuuttiaksentti näyttää hieman samanlaiselta kuin kaareva puolilainausmerkki.

Koska etenkin painatteissa kuitenkin suositaan tyyliteltyjä merkkejä, nykyaikaiset tekstinkäsittelyohjelmat usein automaattisesti muuntavat suoran koko- tai puolilainausmerkin kaarevaksi (vaikka ohjelman kieliasetuksista riippuu, osaako se muuntaa merkin juuri oikean tyyppiseksi). Toisaalta käyttäjä voi erikseen kieltää merkkien muuntumisen, jos haluaa mieluummin pitää näppäilyjen vaikutukset omassa hallinnassaan.

Laajennettu suomalainen näppäimistö

Tieteen tietotekniikan keskuksen kotoistushankkeessa kehitetyllä ja vuonna 2008 standardoidulla suomalaisella monikielisellä näppäimistöllä on varsin helppoa kirjoittaa kaareva koko- ja puolilainausmerkki sekä kulmalainausmerkki – ja myös tavallisimmat muissa kielissä käytetyistä muunnelmista – juuri silloin, kun niitä halutaan.

Kaareva puolilainausmerkki voidaan monikielisellä näppäimistöllä kirjoittaa käyttäen näppäinyhdistelmää AltGr·, eli pitämällä alhaalla välilyöntinäppäimen oikealla puolella sijaitsevaa näppäintä ja painamalla samaan aikaan pilkkunäppäintä. Yhdistelmä on suhteellisen helposti muistettavissa, koska kaareva heittomerkki näyttää pilkulta, joka on nostettu rivin yläreunaan. Ylösalainen puolilainausmerkki puolestaan voidaan kirjoittaa, kun samaan näppäinyhdistelmään lisätään vielä vaihtonäppäin: AltGr·⇧ Shift·,.

Kaareva lainausmerkki voidaan kirjoittaa näppäinyhdistelmällä AltGr·⇧ Shift·2 eli samalla numeronäppäimellä kuin suora lainausmerkki, mutta pitämällä vaihtonäppäimen lisäksi alhaalla myös AltGr-näppäintä. Kulmalainausmerkin saa aikaiseksi vastaavanlaisella yhdistelmällä mutta käyttämällä numeronäppäintä 3, ja muissa kielissä käytettyjä lainausmerkkejä voidaan kirjoittaa numeronäppäinten 4, 5 ja 6 avulla.

Merkkien tuottaminen numerokoodien avulla

Windows-käyttöjärjestelmässä voidaan mitä tahansa järjestelmän tuntemia merkkejä tuottaa yhdistämällä Alt-näppäimeen (joka sijaitsee näppäimistön alimmassa rivissä välilyöntinäppäimen vasemmalla puolella) numerokoodi, joka on kirjoitettava näppäimistön oikeaan laitaan sijoitetulla erityisellä numerosormiolla (tämä menetelmä ei siis ole käytettävissä sellaisissa kannettavissa tietokoneissa, joista numerosormio puuttuu). Esimerkiksi kaareva lainausmerkki voidaan kirjoittaa näppäinyhdistelmällä Alt·0148 eli pitämällä Alt-näppäintä alhaalla samaan aikaan kun kirjoitetaan numerosarja 0148. Lainausmerkki tulee näkyviin, kun Alt-näppäin vapautetaan.

GNOME-työpöytäympäristöä käyttävissä Linux-järjestelmissä voidaan samaan tapaan hyödyntää Unicode-tunnuksia näppäilemällä ensin yhdistelmä Ctrl·⇧ Shift·U. Kun näppäimet vapautetaan, järjestelmä jää odottamaan Unicoden mukaista heksadesimaalilukua, joka voi muodostua numeroista 0–9 ja kirjaimista A–F. Näin esimerkiksi kaarevan lainausmerkin voi tuottaa koodilla 201D.

Numerokoodien varjopuoli on, että käyttäjän on tiedettävä haluamansa merkin koodi.

Unicoden lainausmerkit

Näyte	Unicode	Selite	HTML-viittaus	Laajennettu suomalainen näppäimistö	Alt-koodi
		Latinalainen perusosa (ASCII)
"	U+0022	suora lainausmerkki	" " "	⇧ Shift·2	Alt·34
'	U+0027	suora puolilainausmerkki (myös heitto­merkkinä)	' '	*̩	Alt·39
		Latinalaisen merkistön täydennys Latin 1:ksi
«	U+00AB	vasen kulmalainausmerkki	« « «	AltGr·⇧ Shift·4	Alt·0171
»	U+00BB	kulmalainausmerkki (suomalaisen typografisen perinteen mukainen)	» » »	AltGr·⇧ Shift·3	Alt·0187
		Yleisiä välimerkkejä
‘	U+2018	ylösalainen puolilainausmerkki	‘ ‘ ‘	AltGr·⇧ Shift·,	Alt·0145
’	U+2019	kaareva puolilainausmerkki (suomalaisen typografisen perinteen mukainen; myös heittomerkkinä)	’ ’ ’	AltGr·,	Alt·0146
‚	U+201A	rivinalinen puolilainausmerkki	‚ ‚ ‚	AltGr·6	Alt·0130
‛	U+201B	käänteinen puolilainausmerkki (ylösalaisen puolilainausmerkin U+2018 vaihtoehtoinen esitysmuoto)	‛ ‛
“	U+201C	ylösalainen lainausmerkki	“ “ “	AltGr·⇧ Shift·5	Alt·0147
”	U+201D	kaareva lainausmerkki (suomalaisen typografisen perinteen mukainen)	” ” ”	AltGr·⇧ Shift·2	Alt·0148
„	U+201E	rivinalinen lainausmerkki	„ „ „	AltGr·⇧ Shift·6	Alt·0132
‟	U+201F	käänteinen lainausmerkki (ylösalaisen lainausmerkin U+201C vaihtoehtoinen esitysmuoto)	‟ ‟
‹	U+2039	vasen kulmapuolilainausmerkki	‹ ‹ ‹		Alt·0139
›	U+203A	oikea kulmapuolilainausmerkki	› › ›		Alt·0155
		Kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia symboleita ja välimerkkejä
〈	U+3008	vasen kulmasulje	〈 〈
〉	U+3009	oikea kulmasulje	〉 〉
《	U+300A	kaksinkertainen vasen kulmasulje	《 《
》	U+300B	kaksinkertainen oikea kulmasulje	》 》
「	U+300C	vasen nurkkasulje	「 「
」	U+300D	oikea nurkkasulje	」 」
『	U+300E	valkoinen vasen nurkkasulje	『 『
』	U+300F	valkoinen oikea nurkkasulje	』 』
〝	U+301D	käänteinen kaksinkertainen yläindeksi­lainausmerkki (ylös­alaisen lainaus­merkin U+201C vastine erityisesti aloittavaksi lainaus­merkiksi; muoto ei kaikissa fonteissa ole käänteinen vaan voi muistuttaa merkkiä U+301E)	〝 〝
〞	U+301E	kaksinkertainen yläindeksi­lainaus­merkki (kaarevan lainausmerkin U+201D virheellinen vastine; suositeltavampi vastine on U+301F)	〞 〞
〟	U+301F	kaksinkertainen alaindeksi­lainausmerkki (kaarevan lainaus­merkin U+201D vastine erityisesti lopettavaksi lainaus­merkiksi)	〟 〟
		Kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia yhteensopivuusmuotoja
︽	U+FE3D	kaksinkertaisen vasemman kulma­sulkeen pysty­suuntainen esitys­muoto	︽ ︽
︾	U+FE3E	kaksinkertaisen oikean kulma­sulkeen pysty­suuntainen esitys­muoto	︾ ︾
︿	U+FE3F	vasemman kulma­sulkeen pysty­suuntainen esitys­muoto	︿ ︿
﹀	U+FE40	oikean kulma­sulkeen pysty­suuntainen esitys­muoto	﹀ ﹀
﹁	U+FE41	vasemman nurkkasulkeen pysty­suuntainen esitys­muoto	﹁ ﹁
﹂	U+FE42	oikean nurkkasulkeen pysty­suuntainen esitys­muoto	﹂ ﹂
﹃	U+FE43	valkoisen vasemman nurkkasulkeen pysty­suuntainen esitys­muoto	﹃ ﹃
﹄	U+FE44	valkoisen oikean nurkkasulkeen pysty­suuntainen esitys­muoto	﹄ ﹄
		Puoli- ja täyslevyisiä esitysmuotoja
＂	U+FF02	täyslevyinen lainausmerkki (itäaasia­laiseen typografiaan mukautettu suoran lainaus­merkin U+0022 vastine)	＂ ＂
＇	U+FF07	täyslevyinen puolilainausmerkki (itä­aasia­laiseen typo­grafiaan mukautettu suoran puoli­lainaus­merkin U+0027 vastine; myös heitto­merkkinä)	＇ ＇
｢	U+FF62	puolilevyinen vasen nurkkasulje	｢ ｢
｣	U+FF63	puolilevyinen oikea nurkkasulje	｣ ｣

Samankaltaisia merkkejä

Koska lainausmerkki ja heittomerkki näyttävät melkein samanlaisilta kuin eräiden mittayksiköiden tunnuksina käytettävät yläpuoliset indeksointipilkut, niitä saatetaan käyttää indeksointipilkkujen korvikkeina. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että indeksointipilkkuja on hankalaa kirjoittaa tavanomaisella näppäimistöllä, josta puuttuu niille omistettu näppäin. Sitä paitsi aidot indeksointipilkut eivät sisälly kaikkiin merkistöihin, joten vaikka ne saataisiinkin kirjoitettua yhdellä tietokoneella, ne eivät välttämättä näy oikein toisessa. Periaatteessa lainausmerkin tai heittomerkin käyttö mittayksikön tunnuksena on kuitenkin virheellistä.

Myöskään akuuttia ´ tai gravista ` ei tule sekoittaa edellä lueteltuihin merkkeihin. Ne ovat hieman samannäköisiä kuin puolilainausmerkki mutta ovat tarkkeita (kirjaimeen lisättäviä merkkejä) eli aivan eri merkkejä, joten niiden käyttö puolilainausmerkkinä tai heittomerkkinä on virheellistä.

Aiheesta muualla

• Jukka Korpela: Merkkien kirjoittaminen tietokoneella (Nykyajan kielenopas: luku 11.6)