Avaa päävalikko
Kirjakkeen osat. a kirjasin, b leveys, c keili, 1 olake, 2 tunnuke, 3 valukesyvennys, 4 jalka.

Kirjake on metallista valettu nelisärmäinen ladontakappale, jollaisista aikaisemmin ladottiin painokoneeseen painettava teksti. Kirjakkeissa oleva kohokuvio, kirjasin, painoi paperille kirjaimen tai muun merkin.[1][2] Kirjakkeita alettiin käyttää Euroopassa 1400-luvulla. Kiinassa sama tekniikka oli kehitetty jo aiemmin.

Kirjakkeet valetaan erityisestä metalliseoksesta, jonka tulee olla kovaa kulutuskestävyyden vuoksi ja lujaa, jotta se kestää painamista sekä valamisen takia helposti sulavaa. Tavallisin kirjasinmetalli on lyijy-antimoni-tinaseosta. [3] Metallikirjakkeen valamiseen tai muuten valmistamiseen käytetty muotti on nimeltään matriisi. Matriisin valmistamiseen käytetty malli puolestaan on patriisi.[4]

Metallin lisäksi kirjakkeita on valmistettu myös puusta. Puukirjakkeet keksittiin Yhdysvalloissa, ja niiden laajamittainen valmistus alkoi 1820-luvulla. Puukirjakkeita valmistettiin vain otsikko- tai julistekäyttöön. Yleensä niiden vähimmäiskoko oli 72 pistettä. Puukirjakkeiden valmistus oli halvempaa kuin vastaavankokoisten metallikirjakkeiden, mutta ne olivat kuitenkin hyvin kestäviä. Puukirjakkeita tehtiin yleensä tammesta, päärynäpuusta ja kirsikkapuusta. Puukirjakkeet tulivat hyvin suosituiksi, ja niitä valmistettiin 1830-luvulta lähtien teollisesti pantografin avulla.[5]

Painotekniikan muututtua sähköiseksi on kirjasin- ja kirjake-sanojen välinen ero nykykäytössä hämärtynyt. Sähköisessä muodossa olevista painokirjaimista käytetään yleensä sanaa kirjasin, toisinaan kirjasintyyppi-sanan synonyyminä.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Tekstuaalitieteet:kirjake Tieteen termipankki. Viitattu 3.9.2019.
  2. Tekstuaalitieteet:kirjasin Tieteen termipankki. Viitattu 3.9.2019.
  3. Pieni Tietosanakirja. Osa II, hakusana Kirjasinmetalli. Helsinki: Otava, 1927. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.10.2019).
  4. Pieni Tietosanakirja. Osa III, hakusana matriisi. Helsinki: Otava, 1927. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.12.2017).
  5. Itkonen 2015, s. 26


Aiheesta muuallaMuokkaa