Kommola[1] (ven. Ку́ммолово, Kummolovo) on entinen kylä Leningradin alueen Lomonosovin piirin Kaprion kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Inkerin ylängöllä yhdeksän kilometriä Kapriosta etelään.

Kommola
Куммолово, Kummolovo
Kommolan raunioitunut kartanorakennus.
Kommolan raunioitunut kartanorakennus.

Kommola

Koordinaatit: 59°39′19″N, 28°59′19″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Lomonosovin piiri
Kunta Kaprio
Hallinto
 – Asutustyyppi entinen kylä
Väkiluku 0











Kaprion kihlakunnan Kargalin pogostaan kuulunut kylä mainitaan nimellä Kumolovo Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1500[2]. Ruotsalaisten 1600-luvun alussa laatimassa maakirjassa se esiintyy muodossa Kumaloua. Kantaväestön lisäksi kylässä asui muutamia uudisasukkaita Jääskestä.[3]

Pietari I lahjoitti Kommolan lähikylineen arkkiatri Johann Blumentrostille, joka rakennutti sinne kartanon. Myöhemmin se siirtyi baltiansaksalaiselle Gersdorffin suvulle. 1800-luvulla tilalle pystytettiin juhlava päärakennus, jonka suunnittelijana pidetään Vincent Berettiä. Vuonna 1902 kartanon osti sisäasianministeriön kansliapäällikkö Konstantin Veimarn.[4]

Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 Kommolan kartanossa asui venäläisten lisäksi 11 vatjalaista ja 16 savakkoa[5]. Vuonna 1862 mainitaan myös Kommolan kylä, jossa oli 17 taloa. Kylässä oli 115 ja kartanossa 29 asukasta. Kartanon yhteydessä toimi viinatehdas.[6]

Venäjän vallankumouksen jälkeen Kommolan kartanossa toimi maatalouskommuuni[7]. Nykyään siitä on jäljellä päärakennuksen rauniot, muutamia sivurakennuksia ja puiston jäänteet[4].

Vuonna 1986 lakkautettu Kommolan kylä kuuluu nykyään Lommahan yhteyteen. Kaprion kunnan yleiskaavassa suunnitellaan kylän perustamista uudelleen. Lähistöllä sijaitsee harrastuskäytössä oleva epävirallinen Kommolan lentokenttä.[8]

Lähteet muokkaa

  1. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 5.2.2017.
  2. Perepisnaja obrotšnaja kniga Votskoi pjatiny, 1500 goda: Pervaja polovina, s. 497. Sankt-Peterburg: Arheografitšeskaja komissija, 1868.
  3. Jordeböcker öfver Ingermanland – Pistsovyje knigi Ižorskoi zemli: tom 1, s. 26. Sankt-Peterburg: Tipografija Imperatorskoi akademii nauk, 1859.
  4. a b Murašova, N. V.; Myslina, L. P.: Dvorjanskije usadby Sankt-Peterburgskoi gubernii: Lomonosovski raion, s. 87–95. Sankt-Peterburg: Russko-Baltijski informatsionnyi tsentr BLITs, 1999. ISBN 5-86789-095-3.
  5. v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 20, 80. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
  6. Sankt-Peterburgskaja gubernija: Spisok naseljonnyh mest po svedenijam 1862 goda, s. 151. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennih del, 1864. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Kultura Leningradskoi oblasti enclo.lenobl.ru. Viitattu 5.2.2017.
  8. Generalnyi plan munitsipalnogo obrazovanija Koporskoje selskoje poselenije munitsipalnogo obrazovanija Lomonosovski munitsipalnyi raion Leningradskoi oblasti. Tom 3: Materialy po obosnovaniju копорское.рф. 2015. Viitattu 5.2.2017.