Avaa päävalikko
Kivirannan kaupat Isonpalontien varrella lähellä pohjoiseen kulkevaa valtatietä 21

Kiviranta on kaupunginosa Tornion kaupungissa noin kolmen kilometrin päästä kaupungin keskustasta. Kivirannan asukasluku oli vuoden 2006 lopussa 2838.[1] Kaupunginosa on tunnettu muun muassa Keroputaan mielisairaalasta ja jokimaisemistaan. Siellä toimii myös Peräpohjolan Opisto. Aiemmin aina vuoteen 1970 toiminut Tornionjoen viimeinen karsinalohipato oli valtakunnallisesti tunnettu matkailunähtävyys.

Ruotsin vallan aika - kylä syntyyMuokkaa

Asutustutkimuksen perusteella Kiviranta, kuten Suensaari ja Pudas, ovat olleet vuonna 1000 niin pieniä saaria meressä, ettei vakinainen asutus ole niihin voinut asettua. Vanhimmat asumukset sijaitsevat nykyään niin korkealla, että on voitu päätellä asutuksen syntyneen keskiajan lopulla eli 1300-1400 - luvuilla. Ensi vaiheessa nykyisen Kivirannan alue katsottiin kuuluvaksi Suensaaren kylään niin kuin silloinen Haaparannan aluekin. Tornion kaupungin perustamisen yhteydessä 12. toukokuuta 1621 Kivirannan alue muodostettiin Alatornion seurakunnassa omaksi kaupungista erillään olevaksi yksikökseen. Niin kuin Pertti Vuento kylähistoriassaan toteaa: "Kivirannan elämä itsenäisenä kylänä oli alkanut".

Alatornion manttaaliluettelot sotamiesten ottoa varten alkavat 1621 ja kertovat Kivirannan silloiset talot, jotka rajoittuivat Tornionjoen itärannalle vastapäätä Suensaarta (etelästä pohjoiseen): Rönnberg eli nykyinen Peräpohjolan Opiston tila, Esko eli Kunnarin tila, Mäki eli Mäkiantin tila, Juneksen tila, Fräki eli entisen Lastenkodin tila, Purra eli entisen Lastenkodin pohjoispuolella oleva tila. Ruotujakolaitoksen mukaisesti kyseiset tilat joutuivat asettamaan sotilaita silloisen suurvalta-Ruotsin palvelukseen sotiin, joita käytiin Euroopassa sen Länsipohjan rykmenttiin. Silloiset kivirantalaiset joutuivat asettamaan kaksi ruotua. Isäntä jäi vain Fräkin, Mäen ja Eskoon taloon - muista taloista isäntä lähti sotaretkelle Eurooppaan. 1600-luvun lopulla Kivirannan eteläosaan syntyi vielä Föraren eli Kuljun tila vanhan kansakoulun kohdalle ja 1700-luvun puolivälissä kylän pohjoispäähän Alavojakkalan rajalle Murjaanin tila. Kylälle oli leimaa-antavana lohenpyynti, ensin ajoverkolla eli kulteella 1600-luvulle asti ja sen jälkeen patopyynti. Padot olivat pieniä rantapatoja, mutta 1695 Mäen tilan kohdalle ns. Kivirannankoskeen annettiin lupa rakentaa suurempi karsinapato, jonka tosin vojakkalaiset kävivät hävittämässä vedoten vuoden 1649 patoluetteloon, jossa ao. patoa ei vielä ollut.

Suuri Pohjan sota joka oli alkanut 1700 kohtasi pohjoisen Suomen ml. Tornion alueen, kun Ruotsin armeija kärsi 19. helmikuuta 1714 tappion Napuella. Helmikuussa 1716 venäläiset onnistuivat murtaa Kaakamojoella ruotsalaisten puolustuksen. Sen jälkeen Tornio ja sen ympäristö oli venäläisten ryöstelyn kohteena, alkoi isovihan aika. Useat Kivirannankin tiloista autioituvat tämän seurauksena - Mäen tila tuhoutui kasakoiden polttamana.

Suuren Pohjan sodan jälkeinen aika 1720-luvulta lähtien oli taloudellisen toipumisen aikaa. Ruotusotilaiden sotilastorppia perustettiin kaksi kappaletta - yksi Purran pohjoispuolelle ja yksi Keroputaan eteläpuolelle. Mäen tilasta toisesta puoliskosta muodostettiin kapteenin sotilaspuustelli eli Lagerholmin tila. Vuosisadan loppuun mennessä oli kylässä kaikkiaan 11 tilaa. Kaikkiaan väkimäärä kylässä oli 1750-luvulla runsaat 100 asukasta. Lohenpyynnissä riidat jatkuivat, mutta lopulta päädyttiin 1765 uuteen sääntöön, jonka mukaan Tornionjoessa oli kahdeksan karsinapatoa, Kivirannan pato niistä yksi. Karsina oli mainittu jo vuoden 1741 luettelossa. Yhteispyynnissä päädyttiin Ruotsin kruunun kanssa vuonna 1791 100-vuotiseen sopimukseen, jonka mukaan kalastusoikeus Tornionjoen kuudella padoilla vuokrattiin kuudella nuottakunnalle, jotka vuorollaan hoitivat mm. Kivirannan lohipatoa. Kahteen nuottakuntaan kuului Kivirannan taloja.

Venäjän vallan alaiseksi rajakyläksiMuokkaa

 
Peräpohjolan Opiston Niilontalo

Helmikuussa 1808 alkanut Suomen sota näkyi seudulla joulukuussa 1808, kun Ruotsin armeija peräytyi sinne Olkijoen sopimuksen mukaan. Seudun taloihin asutettiin perääntyneen ruotsalaisarmeijan sotilaita. Venäläiset tulivat seudulle maaliskuussa 1809 jatkaen sotatoimiaan edelleen Ruotsissa. Syyskuussa 1809 solmitun Haminan rauhan seurauksena Kivirannan kylästä tuli rajakylä niin, että joen toisella puolella sijaitseva Mattilan kylä oli Ruotsia. Yhteistyö molemmin puolin jokea kuitenkin jatkui, josta käytännöllinen esimerkki oli lohenkalastus Kivirannan lohipadolla.

1800-luku toi muutoksia kylän ilmeeseen. Väestön lisääntyminen Kivirannan kylässä 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla näkyi käytännössä tilattomassa väestössä, joita varten muodostui kaikkiaan 25 torppaa ja mäkitupaa. Samaan ajanjaksoon sijoittuu myös isojako, joka Kivirannalla oli tehty 1840-luvulle tultaessa. Tornionjokivarren tie meni aina 1830-luvulle asti Ruotsin puolella. Uutta jokivarren tietä varten rakennettiin Keroputaanjoen yli silta. Lisäksi kylälle tuli kestikievari, joka aluksi oli Kuljun talo nykyisen vanhan kansakoulun pohjoispuolella ja myöhemmin Purran ja Juneksen talot aina 1910-luvulle asti. Merkittävä asia kylälle oli lohenkalastuksen 100-vuotisen vuokrakauden päättyminen 1892. Tällöin siirryttiin vuosittaiseen huutokauppaan. Lohipadosta muodostui kyläläisten yhteisöllisyyttä tukeva toiminta - padon valmistuminen, tyypillisesti ennen juhannusta, ja tällöin järjestetyt lohikentän juhlat, joissa kaikille tarjottiin ilmaista lohikeittoa.

Kuten laajemminkin Suomessa, koulutoiminta alkoi kehittyä 1800-luvun lopulla. Alatornion kunnan kiertokoulu aloitti toimintansa 1874 ja vuotta myöhemmin Yliraumon koulu, jossa kivirantalaisten lapsia oli myös oppilaina. Oman koulunsa Kiviranta sai 1913. Merkittävä koulutuksellinen muutos oli Peräpohjolan kansanopiston perustaminen vuosisadan vaihteessa. Opisto sai lahjoituksena Rönnbergin tilan, jolle rakennettiin vuoteen 1904 mennessä oma päärakennus. Opistosta ja sen yksivuotisesta yleissivistävästä koulutuksesta tulikin myös useiden kyläläisnuorten ainoa jatkokoulutus kansakoulun lisäksi. Taloudellinen toimeliaisuus myös lisääntyi vuosisadan vaihteessa. Alatornion kunnan säästöpankki perustettiin 1901 Juneksen kestikievarissa. Sähköt saatiin myös samoihin aikoihin kylälle. Kylä sai myös oman meijerinsä, Alatornion Osuusmeijerin, vuonna 1906, jolle rakennettiin tilat kansanopiston rantaan. Meijeri toimi noin kymmenen vuotta. Tämän jälkeen Paasivaara Oy aloitti ensimmäisenä Suomessa margariinituotannon samoissa tiloissa, mutta menekin kasvaessa yritys siirsi tuotannon Ouluun. Monissa seutukunnan taloudellista toimeliaisuutta lisäävissä toimissa oli mukana tähän aikaan sittemmin kansanedustajaksi valittu, kylässä syntynyt ja asunut Antti Junes.

Venäjän vallan loppuaikaa leimasi kesällä 1914 alkanut ensimmäinen maailmansota. Ensimmäinen kylään vaikuttanut asia oli rautatien rakentaminen syksyllä 1914 kylän kautta Tornion rautatieasemalta pohjoiseen Karunkiin. Sodan seurauksena rajavartiointia myös vahvistettiin ja liikkumiskontrollia lisättiin - venäläisen santarmin vartio- ja majapaikkoina toimivat Kansanopisto ja Junes. Kivirannan kylään vuoden 1918 sisällissodan sotatoimet liittyivät, kun helmikuun alussa 1918 suojeluskuntajoukot jääkärien johtamana vangitsivat kansanopistolla majailleet venäläissotilaat osana Tornion taistelua.

1900-luku - Alatornion kunnan keskuspaikkanaMuokkaa

 
Kivirannan vanha koulu

Itsenäisyyden alkuun liittyy myös kunnallisen toiminnan kehittyminen. Alatornion kunnan keskuspaikaksi muodostui Kivirannan kylä. Kunta sai Kuljun tilan haltuunsa ja sen entisestä navetasta kunnostettiin kunnantalo, jollaisena se olikin aina kunnan olemassaolon ajan vuoteen 1972. Oman koulurakennuksen kylä sai myös vuonna 1926 palvellen sen jälkeen kylän kansakoululaisia aina vuoteen 1972.

Kehittyvä sahateollisuus oli käyttänyt jokea kuljetusreittinä. Puut oli tuotu lauttoina joen suistoon. Vuoden 1918 jälkeen siirryttiin irtouittoon. Tämä toiminta toi myös kivirantalaisille uutta työtä, koska osa uittotoiminnasta hoidettiin Kivirannan kylän kohdalla varsinaisen työtä vaativan työvaiheen eli lajittelun ollessa joen suistossa Hellälässä.

Torppari ja mäkitupalaisuus oli purettu 1920-luvun alussa. Maatalouselinkeino ja sitä tukeva lohenkalastus vaurastuttivat kyläyhteisöä. Taloudellisen toimeliaisuuden kehittymistä maailmansotien välisenä aikana viestivät Peräpohjolan kansanopiston tiloissa järjestetyt alueen suuret kesäjuhlat, joihin silloiset presidenttimme osallistuivat kunniavieraina - presidentit Relander kesällä 1927 ja Kallio kesällä 1937. Kansanopistosta tuli muutenkin Kivirannan toiminnan keskipiste - Alatornion suojeluskunnan ja Lotta Svärd-järjestön toimistot sijaitsivat opiston tiloissa. Kylässä oli perustettu myös urheiluseura Kivirannan Raju vuonna 1922 puuhamiehenään vain 15-vuotias urheilukärpäsen puraisema Tauno Tattari.

Toisen maailmansodan aika toi omat vaikutuksensa Kivirannan kylään. Syksyllä 1939 ja kesällä 1941 kansanopisto toimi paikallisten joukkojen kokoontumispaikkana. Talvisodan aikana kylään tuli evakkoja itärajan suunnalta ja kaupunkilaisia pommituksia pakoon. Kansanopisto toimi myös Pohjois-Suomen puolustukseen tulleiden ulkomaalaisten vapaaehtoisjoukkojen kokoontumispaikkana. Jatkosodan aikana kylässä käytettiin maataloustöissä venäläisiä sotavankeja, jotka yöpyivät opiston ulkohuonerakennuksissa. Samoin kuin talvisodassa evakkoja tuli kylän taloihin. Jatkosodan päättymisen seurauksena syntynyt Lapin sota syyskuussa 1944 toi itse sodan Lappiin - niin myös Kivirannan kylään. Kylän asukkaat joutuivat evakkoon Pohjois-Ruotsiin. Kylän pohjoisosassa aina opiston pohjoispuolella olevaa kiviaitaa myöten käytiin kiivaat ja veriset taistelut suomalaisten ja saksalaisten välillä osana Tornion taisteluja. Taistelukentän alueelta kylä tuhoutui lähes täydellisesti.

Lapin sodan jälkeinen aika oli kiivasta jälleenrakennuksen aikaa. Kylä oli vielä 1950-luvun lopulle asti leimallisesti maatalousvaltainen. Kuten muuallakin Pohjois-Suomessa kylän miesväki runsaslukuisesti osallistui maataloustöiden ohella metsätöihin, joita sodan jälkeen oli hyvinkin kaukana Lapissa. Tätä aikakautta kesti aina 1950-luvun lopulle asti. Viimeisenä näytön paikkana maataloudesta voinee pitää kansanopiston mailla ja tiloissa järjestettyä Peräpohjolan maatalousnäyttely kesällä 1956. Kylän ilmettä muutti myös vuonna 1960 rakennettu vesijohto- ja viemäriverkko - enää ei talvikautena Tornionjoella ollut vedenottoavantoja, jotka aiemmin olivat osa kyläyhteisön ilmettä.

Tultaessa 1960-luvulle kulkuyhteyksien parantumisen ja autoistumisen myötä kylän asukkaiden ammatit vaihtuivat maataloudesta teollisuuden ja palvelun ammatteihin johtuen kaupungin läheisyydestä. Aikakauden muuttumista kielivät uittotoiminnan sekä perinteisen lohenkalastuksen päättyminen syksyllä 1970. Kylän läpi aivan joen rannan läheisyydessä mennyt jokivarren valtatie siirrettiin vanhan kyläyhteisön itäpuolelle rautatien varteen vuonna 1971. Tässä vaiheessa kylän uudisasutus, omakoti-, rivitalo- ja kerrostaloasutus, oli laajentumassa radan itäpuolelle. Tämän vuoksi vanhassa koulutalossa ei kyetty enää hoitamaan kansakoulusta peruskouluksi muuttuneen opetuksen oppilasmääriä, vaan uudelle asuntoalueelle rakennettiin uusi suurempi koulutalo. Kivirannan elämä Alatornion kunnan keskuksena päättyi vuoden 1972 lopussa. Kylästä tuli syntyneen suuremman Tornion kaupungin esikaupunki.

LähteetMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Rantatupa, Heikki: Alatornion historia. Tornio: Tornion kaupunki, 1988. ISBN 952-90-0230-0.
  • Vuento, Pertti: Kiviranta ja Pudas - lohen ja färien kylät; historiaa ja perimätietoa edesmenneitten sukupolvien muistoksi. Tornio: Kivirannan kylätoimikunta, 1992. ISBN 952-90-3832-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa