Kiina yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija                   Yhteensä
9. 22 26 27 75

Kiina on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Se on saanut MM-kilpailuissa yhteensä 75 mitalia, joista 22 on kultaisia. Parhaiten se on menestynyt Stuttgartissa 1993, jolloin se kestävyysjuoksijanaistensa johdolla sijoittui kisojen mitalitilastossa toiseksi. Ilman mitalia maa on jäänyt kaksissa kisoissa, Ateenassa 1997 ja Edmontonissa 2001. Kiinan pääkaupunki Peking toimi kisaisäntänä vuonna 2015.

Kiinan ensimmäinen MM-mitalisti oli korkeushypyn maailmanennätysmies Zhu Jianhua, joka saavutti pronssia Helsingissä 1983. Hän olikin noissa kisoissa ainoa kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt kiinalainen. Tokiossa 1991 maa saavutti ensimmäiset maailmanmestaruutensa, kun Huang Zhihong voitti kuulantyönnön ja Xu Demei keihäänheiton. Vuonna 1993 Kiina saavutti naisten 3 000 metrin juoksussa kolmoisvoiton Qu Yunxian johdolla, ja lisäksi mestaruuteen yltivät Wang Junxia 10 000 metrin juoksussa, Liu Dong 1 500 metrin juoksussa ja Huang Zhihong kuulantyönnössä.

Kiinan MM-mitalit kisoittain muokkaa

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983 Helsinki 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 21.
1987 Rooma 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 25.
1991 Tokio 0 0 0 2 1 1 2 1 1 4 6.
1993 Stuttgart 0 0 0 4 2 2 4 2 2 8 2.
1995 Göteborg 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 29.
1997 Ateena 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1999 Sevilla 0 0 0 1 1 0 1 1 0 2 17.
2001 Edmonton 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2003 Pariisi 0 0 1 0 0 1 0 0 2 2 38.
2005 Helsinki 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 26.
2007 Osaka 1 0 0 0 1 2 1 1 2 4 12.
2009 Berliini 1 0 0 1 1 1 2 1 1 4 8.
2011 Daegu 0 2 1 2 0 3 2 2 4 8 7.
2013 Moskova 1 0 0 1 2 2 2 2 2 6 8.
2015 Peking 0 3 1 1 4 0 1 7 1 9 11.
2017 Lontoo 0 0 0 2 3 2 2 3 2 7 5.
2019 Doha 0 0 0 3 3 3 3 3 3 9 4.
2022 Eugene 1 0 1 1 1 2 2 1 3 6 5.
2023 Budapest 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 37.
Yhteensä 4 6 5 18 20 22 22 26 27 75 9.

Kiinan MM-mitalit lajeittain muokkaa

Miehet muokkaa

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
20 kilometrin kävely 2 2 0 4
110 metrin aitajuoksu 1 2 1 4
pituushyppy 1 0 1 2
korkeushyppy 0 1 1 2
4 × 100 metrin viestijuoksu 0 1 0 1
50 kilometrin kävely 0 0 1 1
kolmiloikka 0 0 1 1

Naiset muokkaa

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
10/20 kilometrin kävely 6 5 4 15
kuulantyöntö 4 3 5 12
kiekonheitto 2 0 2 4
keihäänheitto 1 3 2 6
10 000 metrin juoksu 1 2 2 5
50 kilometrin kävely 1 2 1 4
3 000 metrin juoksu 1 1 1 3
maraton 1 1 0 2
1 500 metrin juoksu 1 0 0 1
moukarinheitto 0 3 4 7
35 kilometrin kävely 0 0 1 1

Kiinan MM-mitaliurheilijat muokkaa

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Liu Hong 4 2 0 6 2009–2019
Gong Lijiao 2 2 4 8 2009–2023
Huang Zhihong 2 1 0 3 1991–1995
Liu Xiang 1 2 1 4 2003–2011
Wang Jianan 1 0 1 2 2015–2022
Feng Bin 1 0 1 2 2022–2023
Xu Demei 1 0 0 1 1991
Liu Dong 1 0 0 1 1993
Qu Yunxia 1 0 0 1 1993
Wang Junxia 1 0 0 1 1993
Liu Hongyu 1 0 0 1 1999
Wang Hao 1 0 0 1 2009
Bai Xue 1 0 0 1 2009
Li Yanfeng 1 0 0 1 2011
Chen Ding 1 0 0 1 2013
Yang Jiayu 1 0 0 1 2017
Rui Liang 1 0 0 1 2019
Zhang Wenxiu 0 2 2 4 2007–2015
Zhong Huandi 0 2 0 2 1991–1993
Wang Zhen 0 2 0 2 2011–2015
Qieyang Shenjie 0 1 3 4 2011–2022
Lü Huihui 0 1 2 3 2015–2019
Wang Zheng 0 1 2 3 2013–2019
Zhang Linli 0 1 0 1 1993
Wang Yan 0 1 0 1 1999
Zhou Chunxiu 0 1 0 1 2007
Sun Huanhuan 0 1 0 1 2013
Lü Xiuzhi 0 1 0 1 2015
Zhang Guowei 0 1 0 1 2015
Mo Youxue * 0 1 0 1 2015
Su Bingtian * 0 1 0 1 2015
Xie Zhenye * 0 1 0 1 2015
Zhang Peimeng * 0 1 0 1 2015
Yin Hang 0 1 0 1 2017
Li Lingwei 0 1 0 1 2017
Liu Shiying 0 1 0 1 2019
Maocuo Li 0 1 0 1 2019
Zhu Jianhua 0 0 1 1 1983
Yan Hong 0 0 1 1 1987
Wang Xiuting 0 0 1 1 1991
Zhang Lirong 0 0 1 1 1993
Min Chunfeng 0 0 1 1 1993
Sun Yingjie 0 0 1 1 2003
Li Ling 0 0 1 1 2007
Si Tianfeng 0 0 1 1 2011
Yang Shuqing 0 0 1 1 2017
Yang Liujing 0 0 1 1 2019
Zhu Yaming 0 0 1 1 2022
*) Ei henkilökohtaisia mitaleja

Lähteet muokkaa