Avaa päävalikko
Rekonstruoituja lämpötilakuvaajia 2000 vuoden ajalta. Siniset käyrät ovat vanhempia, punertavat uudempia tutkimuksia.
Grönlannin rekonstruoitu lämpökäyrä, jossa keskiajan lämpökausi näkyy piikkinä luvun 1000 kohdalla.

Keskiajan lämmin kausi (tai keskiajan lämpökausi, keskiajan ilmasto-optimi) oli keskiajalla noin vuosien 600–1400 välillä ainakin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa vallinnut verraten lämmin ajanjakso.[1]

Lämpökauden olemassaolo on todettu geologisesta ja historiallisesta aineistosta. Kauden keskilämpötilaa on kuitenkin vaikea arvioida tarkkaan. On arveltu, että Euroopan lämpötilat olivat silloin 1–2 astetta korkeammat kuin 1900-luvun alussa.[1]

Jotkin todisteet tukevat sitä käsitystä, että lämmin ilmastojakso ei koskenut vain pohjoista pallonpuoliskoa, vaan että se oli maailmanlaajuinen. Tähän viittaa esimerkiksi australialaisesta tippukiviluolasta löydetty happi-isotooppiaineisto.[1]

Keskiajan lämpökausi vallitsi eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa hiukan eri aikoina. Jääkairausaineiston perusteella Grönlannissa kausi alkoi jo noin vuonna 600, ja lämpömaksimi saavutettiin siellä noin vuonna 1000. Keski-Euroopassa ja Länsi-Atlantin Bermudalla kauden on ajoitettu vallinneen vuosina 800–1350. Venäjän Euroopan-puoleisissa osissa ilmasto oli lämpimimmillään noin vuosina 950–1200. Muualla Euroopassa lämpimintä oli etenkin vuosina 1150–1300 sekä sitä ennen noin vuonna 900. Uralin alueella ei selviä merkkejä keskiajan lämpövaiheesta ole havaittu.[1]

Puulustoaineiston perusteella Fennoskandian pohjoisosissa lämmintä oli vuosina 870–1100, kuten myös vuosina 1360–1570.[1] Suomessa lämpökausi ajoitetaan aikavälille 980–1250, jolloin talvet olivat Keski-Suomessa erityisen lauhoja ja lumettomia. Norjassa viljakasvit kasvoivat huomattavasti pohjoisempana kuin nykyisin. Leudot ilmat tekivät mahdolliseksi sen, että Islanti ja Grönlannin lounaisosat asutettiin. Grönlannissa viljeltiin vehnää alueella, joka on nykyisin hyistä arktista aluetta. Islannissa harjoitettiin maanviljelystä alueilla, jotka ovat sittemmin ilmaston kylmettyä jääneet jäätiköiden alle.[2]

Keskiajan lämmintä kautta seurasi niin sanottu pieni jääkausi, jolloin ilma jälleen viileni Euroopassa.[1]

Moni ilmastotutkija pitää keskiajan lämpövaihetta paikallisina ilmiöinä. Joidenkin toisten tutkijoiden mukaan kyse oli kuitenkin ilmaston luonnollisesta vaihtelusta kylmien ja lämpimien vaiheiden välillä. Tämän syklisen vaihtelun syitä ei tiedetä varmasti.[1] Asia on tiedemaailmassa kiistanalainen.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Lunkka, Juha Pekka: Maapallon ilmastohistoria, s. 247–249. Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-083-1.
  2. Keskiajan lämpökausi Ilmatieteen laitos. 18.04.2019. Viitattu 30.6.2019.
  3. Katso What is the ‘Hockey Stick’ Debate About?, sivu 4

Aiheesta muuallaMuokkaa