Avaa päävalikko

Ilmastonmuutoksen hillitseminen

Ilmastonmuutoksen hillitseminen on ilmaston lämpenemisen ehkäisemistä siitä aiheutuvien seurausten vähentämistä. Haitallisia seurauksia voidaan vähentää myös ilmastonmuutokseen sopeutumisella, jolla tarkoitetaan varautumista odotettavissa oleviin muutoksiin.

Ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään yleensä kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä sekä säilyttämällä ja lisäämällä kasvihuonekaasunieluja kuten metsiä ja kasvillisuutta.[1] Ilmastonmuutoksen hillitseminen on periaatteessa mahdollista myös ilmastonmuokkauksen menetelmin, esimerkiksi vaikuttamalla maapallon albedoon tai poistamalla kasvihuonekaasuja ilmakehästä. Näitä keinoja ei suosita niiden epävarmuuden ja/tai kalleuden vuoksi.

Kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää erilaisin keinoin, jotka kohdistuvat energiantuotantoon ja -kulutukseen energiatehokkuuden tai energiansäästön keinoin, sekä vaikuttamalla liikenteeseen, rakentamiseen, teollisuuteen, maa- ja metsätalouteen sekä jätehuoltoon.

Vielä 2008 OECD arvioi ilmastonmuutoksen hillintäkeinojen vähentävän bruttokansantuotetta globaalisti noin 5 prosentilla vuoteen 2050 tultaessa, kun kymmenen vuotta myöhemmin 2018 ennuste oli päinvastainen: mikäli ilmastonmuutoksen aiheuttamaa lämpötilanousua ei rajoiteta toimenpiteillä alle kahteen celsiusasteeseen, on globaali bruttokansantuote vuonna 2050 viisi prosenttia matalampi mitä se hillitsevien toimien avulla olisi.[2]

Maankäytön muutosten rajoittaminenMuokkaa

Kansainvälisen ympäristö- ja kehitystutkimuslaitoksen IIED:n ohjelmajohtajan Maryanne Grieg-Granin mukaan kasvihuonekaasuja voitaisiin vähentää tuntuvasti maksamalla maanomistajille riittävä korvaus siitä, että he luopuvat trooppisen sademetsän raivaamisesta. Sademetsien raivaamisesta vapautuva hiilidioksidi muodostaa 20–25 prosenttia maapallon vuotuisista hiilidioksidipäästöistä. Maanomistajat raivaavat metsää, koska viljelymaana se tuottaa paremmin kuin metsänä. Grieg-Granin mukaan raivauksesta luopumisesta olisi maksettava Boliviassa, Brasiliassa, Kamerunissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ghanassa, Indonesiassa, Malesiassa ja Papua-Uudessa-Guineassa vuosittain korvauksia yhteensä 3–15 miljardia dollaria.[3]

80 prosenttia maapallon biodiversiteetistä on alkuperäiskansojen alueella. Alkuperäiskansojen laajemmat maaoikeudet hillitsevät tutkimuksen mukaan ilmastonmuutosta, ja ovat taloudellisin keino suojella metsiä ja siten sitoa hiilidioksidia. Alkuperäiskansat harjoittavat metsissään usein perinteistä ja kestävää elämäntapaa.[4]

HiilijalanjälkiMuokkaa

Pääartikkeli: Hiilijalanjälki

Yksittäinen henkilö voi arvioida oman vaikutuksensa ilmastonmuutokseen laskemalla oman hiilijalanjälkensä eli paljonko kasvihuonekaasuja hän aiheuttaa. Henkilö voi siten omia kulutustottumuksiaan vaihtamalla vähentää ilmakehään vapautuvan hiilidioksidin määrää.

Monacon julistusMuokkaa

Maailman 150 johtavaa merentutkijaa ovat huolissaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista merivesiin. Tutkijat vetosivat päättäjiin 30.1.2009 "Monacon julistuksessaan" hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi. Nykyiset päästöt vaikuttavat dramaattiset kalakantoihin jo muutamassa vuosikymmenessä. Se vähentäisi olennaisesti merten biodiversiteettiä ja heikentäisi miljoonien ihmisten ravinnonsaantia.[5]

LähteetMuokkaa

  1. toim. Virtanen, Anne & Rohweder, Liisa: ”Sanasto”, Ilmastonmuutos käytännössä, s. 410. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-178-4.
  2. ”Eihän niitä rahoja ammuta mihinkään avaruuteen!” – arvio ilmastotoimien laskusta kääntyi 10 vuodessa päälaelleen mustread.fi. Viitattu 27.1.2019.
  3. Kunnon korvaus voi estää sademetsän raivauksen. Kauppalehti, 2007, nro 208, s. 11.
  4. a b Peuhkuri, Lea: ”Metsä on perintö, joka pitää meitä yllä”. Turun Sanomat, 15.10.2017, s. 14. Turku: Turun Sanomat Oy. ISSN 0356-133X.
  5. Tutkijoiden hätähuuto: Ilmastonmuutos happamoittaa meret, Yle 31.1.2009

Aiheesta muuallaMuokkaa