Termohaliinikierto (termohaliinivirtaus, valtamerien lämpösuolavesikierto) on meriveden tiheyseroista johtuva veden kierto merissä syvävesien ja pintavesien välillä. Nimitys tulee sanoista thermo: lämpötila ja haline: suola. Veden tiheyserot johtuvat tavallisimmin sen lämpötilaeroista ja suolapitoisuuksien eroista: viileä ja suolainen vesi on raskaampaa kuin lämmin ja vähäsuolainen.

Termohaliinikierto valtamerissä. Meren pintaa myöten kiertävä lämmin vesi on kuvattu punaisella ja syvemmällä kiertävä kylmä, suolainen vesi sinisellä.

Valtamerissä on yleensä lämmintä, suolaista vettä lähellä pintaa ja sen alla kylmempää ja vähäsuolaisempaa vettä. Nämä eivät normaalisti sekoitu keskenään. On kuitenkin alueita, joissa suhteellisen viileän pintaveden suolapitoisuus kasvaa, kun siitä poistuu suolatonta vettä haihtumisen tai merijään muodostumisen takia. Tällaisilla seuduilla, jotka ovat lähellä maapallon napa-alueita, pintavedestä voi tulla niin tiheää että se valuu pohjaan. Pohjaan tunkeutuva vesi saa aikaan vaakasuuntaisen virtauksen joka jatkuu, kunnes saavuttaa alueita, joissa se pääsee kumpuamaan pintaan.[1] Aiemmin ajateltiin että nousualueet sijaitsevat lähellä päiväntasaajaa Tyynessämeressä ja Intian valtameressä. Havainnot eivät kuitenkaan tue tätä käsitystä.[2] Nykyisin ajatellaan että nousua tapahtuu vähitellen laajoilla alueilla, luultavasti pääosin Etelämannerta kiertävän merivirran yhteydessä mahdollisesti tuulen aiheuttamien virtausten tukemana.[3]

Termohaliinikierto on hidas kiertoliike, jota on vaikea erottaa valtamerten yleisestä kiertoliikkeestä. Siksi sen mittaaminen tai tarkka mallintaminen on vaikeaa.[1] Laskeva liike on helpompi havaita, Pohjois-Atlantilla ja Etelämerellä näkyy miten kylmä vesi painuu lämpimämmän veden seassa syvyyksiin. Nousuliikkeen piirteitä on vaikeampi havaita, ja suuri osa termohaliinikiertoon liittyvästä epävarmuudesta tulee siitä, että ei tarkkaan tiedetä, missä vesi nousee ylöspäin ja miten se palaa laskualueille.[2]

Termohaliinikierto on tärkeä ilmaston kannalta koska se tuo lämpöenergiaa tropiikista napa-alueille. On arvioitu että sen osuus on noin neljäsosa koko ilmakehän ja valtamerten yhteenlasketusta lämmönsiirrosta. Nousualueet ovat tärkeitä merten eliöstölle, koska niillä nousee ravinteita pintavesiin. Ilmaston lämpenemisen ja siihen liittyvien makean veden tasapainon muutosten ajatellaan muuttavan termohaliinikiertoa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b The Thermohaline Circulation - The Great Ocean Conveyor Belt NASA/Goddard Space Flight Center. Viitattu 30.12.2014.
  2. a b c Toggweiler & Key: Ocean Circulation: Thermohaline Circulation Carbon Dioxide Information Analysis Center US Dept. of Energy, Office of Science. Viitattu 31.12.2014.
  3. Rahmstorf S: The Thermohaline Ocean Circulation Fact Sheet 2006. Potsdam Institute for Climate Impact Research. Viitattu 31.12.2014.

Aiheesta muualla muokkaa