Kerstova

kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Opoljan kunnassa Venäjällä

Kerstova[1] (ven. Кёрстово, Kjorstovo) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Opoljan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee kymmenen kilometriä Opoljasta luoteeseen Kattilaan johtavan maantien varrella. Kylässä on 349 asukasta (vuonna 2017)[2]

Kerstova
Кёрстово, Kjorstovo
Kerstovan kylänraittia vuonna 1911. Samuli Paulaharjun valokuva.
Kerstovan kylänraittia vuonna 1911. Samuli Paulaharjun valokuva.

Kerstova

Koordinaatit: 59°27′49″N, 28°46′34″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Opolja
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2017) 349











Kerstovan Kaikkien murheellisten ilon kirkko.
Kylä vuoden 1860 kartalla.

Jaaman kihlakunnan Opoljan pogostaan kuulunut Kerstova mainitaan ensimmäisen kerran Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1500[3]. Kylän nimi on yhdistetty venäjän sanoihin kjorsta, kerstitsa, keresta ja suomen kirstuun sekä venäjän sanaan krest ’risti’[4].

Kerstova oli eteläisin tunnettu vatjalaisten asuttama kylä. Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 siellä oli 368 ortodoksiseen seurakuntaan kuulunutta vatjalaista sekä 5 savakkoa, jotka kuuluivat Novasolkan luterilaiseen seurakuntaan[5]. Vuoden 1899 semstvon laskennan mukaan kylässä oli 412 asukasta, joista 373 oli venäläisiä, 16 suomalaisia, 16 virolaisia ja 7 ”sekoittuneita”. Luterilaisia oli 44 henkeä.[6] Vielä ensimmäisen maailmansodan aattona Kerstovassa puhuttiin vatjaa melko yleisesti, mutta vuonna 1959 vain yksi vanhus muisti joitakin sanoja[7].

Keisarinna Elisabet lahjoitti vuonna 1746 seudun kylät rippi-isälleen Fjodor Dubjanskille. Tämä rakensi Kerstovan eteläpuolella puisen Kaikkien murheellisten ilon kirkon sekä pienen kartanon ja Solkajoella sijainneen myllyn.[8] Volynialaisen Dubjanskin viisikupolinen ristikirkko edusti ukrainalaista barokkia[9] ja se oli arkkitehtuuriltaan yksi Jaaman kihlakunnan komeimmista[10]. Kirkko paloi vuonna 1941[9].

Dubjanskin poika Mihail rakennutti Kaikkien murheellisten ilon kirkon kellotapulin viereen puisen Pyhän Barbaran kesäkirkon vuonna 1765. Se purettiin vuonna 1870. Aleksandr Dubjanski pystytti Soikkolan maantien varteen tsasounan.[9] Myöhemmin kartanon peri kenraali Nikolai Zinovjev,[8] joka rakennutti vuosina 1869–1870 sen eteläpuolelle Nikolaos Ihmeidentekijän kivikirkon. Ivan Bulanovin suunnittelema kirkko edustaa bysanttilais-venäläistä ”kansallista tyyliä”. Se suljettiin vuonna 1938, avattiin uudelleen saksalaismiehityksen aikana ja 1950-luvulta lähtien se toimi varastona. Kirkko on säilynyt ja sitä ollaan kunnostamassa.[9]

Kerstovan ortodoksiseen seurakuntaan kuuluivat Kerstovan lisäksi Kikkeritsan, Killin, Korkan, Kuutan, Mallin, Novesin, Raakovitsan, Saappolan, Serkovitsan ja Skulmannin (Fjodorovkan) kylät. Vuonna 1899 seurakunnassa oli 1 300 jäsentä.[11] Osassa kylistä asui myös Novasolkan luterilaiseen seurakuntaan kuuluneita inkerinsuomalaisia[10].

Kylän asukkaat olivat 1860-luvulle saakka kartanonomistajan maaorjia. Maanviljelyn ohella he harjoittivat puutarhanhoitoa ja jonkin verran mehiläistenhoitoa. Ennen rautatien rakentamista talonpojat ajoivat kuormia Narvan maantiellä ja myöhemmin kävivät töissä Narvan tehtaissa tai palvelusväkenä Pietarissa. Kerstovassa oli vuonna 1848 avattu kirkkokoulu, jonka tilalle perustettiin myöhemmin semstvon koulu. Luterilaisissa perheissä pidettiin Pietarin löytölastenhuoneen kasvatteja, joille oli omat koulunsa.[10]

1900-luvun vaihteessa Kerstova kuului kyläkuntana Opoljan volostiin[6]. Neuvostoaikana perustettiin Kerstovan kyläneuvosto, joka liitettiin Opoljaan vuonna 1954.

Kylän ohi kulkee Veimarin ja Kattilan välinen rautatie. Kerstovan rautatieasema sijaitsee Hovinkylässä. Kerstovan kylän lähellä sijaitsevan aseman nimenä on Salka.

Lähteet muokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 95. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
  2. Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoj oblasti msu.lenobl.ru. 2017. Viitattu 11.8.2019.
  3. Perepisnaja obrotšnaja kniga Votskoi pjatiny, 1500 goda: Pervaja polovina, s. 893. Sankt-Peterburg: Arheografitšeskaja komissija, 1868. Teoksen verkkoversio.
  4. Demina, V. V.: Toponimika Kingiseppskogo raiona, s. 54. Kingisepp: Kingiseppskaja tsentralnaja gorodskaja biblioteka, 2009. Teoksen verkkoversio.
  5. von Köppen, Peter: Erklärender Text zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 20, 85. St.-Petersburg: , 1867.
  6. a b Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 290–296. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  7. Piirikultuuriq ja -keeleq, s. 85–86. Võro: Võro instituut, 2005. ISBN 9985-9386-9-0. Teoksen verkkoversio.
  8. a b Murašova, N.V. & Myslina, N.P.: Dvorjanskije usadby Sankt-Peterburgskoi gubernii: Kingiseppski raion, s. 96–99. Sankt-Peterburg: Informatsionnyi tsentr ”Vybor”, 2003. ISBN 5-93518-028-6.
  9. a b c d Demina, V. V.: Nasledije. Hramy Jamburgskoi zemli. Krajevedtšeski bibliografitšeski spravotšnik, s. 42. Kingisepp: , 2013. Teoksen verkkoversio.
  10. a b c Istoriko-statistitšeskije svedenija o Sankt-Peterburgskoi jeparhii. Vypusk 10 azbyka.ru. 1885. Viitattu 11.8.2019.
  11. Sankt-Peterburgskaja jeparhija: Jamburgski ujez: Kerstovo petergen.com. Viitattu 11.8.2019.