Keminsaamelaiset
Keminsaamelaiset olivat Suomen nykyisen alueen sisällä itäisin niistä kansatieteellisistä ja historiallisista pääryhmistä, joihin saamelaiset vakiintuneesti on jaettu. He asuivat Kemin Lapissa Kuusamosta Inariin ulottuvalla alueella. Inarinsaame on Kemin Lapin saamelaiskielistä ainoa säilynyt, kun taas keminsaame on kattonimitys muiden lapinkylien kadonneille kielille tai murteille.
| Keminsaamelaiset | |
|---|---|
| Väkiluku | sulautuneet suomalaisiin |
| Asuinalueet | Kemin Lappi |
| Kielet |
keminsaame (1800-luvulle) |
| Uskonnot |
saamelainen muinaisusko (–n. 1630) luterilainen kristinusko (n. 1630–) |
Keminsaamelaiset elivät alun perin metsästyksellä ja kalastuksella, mutta kun pääasialliset saaliseläimet metsäpeurat ja majavat oli saalistettu loppuun, ne korvattiin poroilla[1]. Kuten muutkin saamelaiset, he harjoittivat saamelaista muinaisuskoa ja šamanismia. 1600-luvulla keminsaamelaiset alkoivat vähetä, kun he sulautuivat alueelle tuleviin suomalaisiin uudisasukkaisiin, jotka tulivat Ruotsin kuninkaan lupaamien vero- ja muiden helpotusten takia. Keminsaamelaiset puhuivat itäsaamelaisiin kieliin kuulunutta keminsaamen kieltä, joka on jo hävinnyt käytöstä. Kielessä oli paljon suomalaisia lainasanoja.[2]
Keminsaamelaisista kertoo muun muassa Turun akatemian professori Mikael Wexionius teoksessaan Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subjectorum provinciarum vuodelta 1650. Hänen mukaansa he olivat kääntyneet kristinuskoon noin 20 vuotta aiemmin eli noin vuonna 1630. He asuivat kahdeksankulmaisissa kodissa, joiden keskellä oli nuotio. He käyttivät narulla kiristettäviä kenkiä ja poronnahkaisia vaatteita. Sekä miehet että naiset pitivät niiden päällä pitkää sinistä tai valkoista vaippaa rutenien tapaan. He ovat tehneet myös tinalankakirjontaa sekä metallisia koristevöitä. Poroja he ovat käyttäneet sekä vetojuhtina että ravinnoksi. Heillä on myös ollut koiria. Keminsaamelaiset eivät käyttäneet väkijuomia. He eivät suvainneet aviorikoksia eivätkä haureutta, ja rankaisivat niistä oman käden oikeudella. Varastaminen oli heille tuntematon käsite. Vieraita, ainakin pappeja, he kestitsivät ja ajeluttivat mielellään.[3]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=10454 [vanhentunut linkki]
- ↑ https://web.archive.org/web/20080202041524/http://www.posio.fi/tolva/historiaa.html
- ↑ Paasilinna, Erno (toim.): Tuntureilta ja metsistä. Suomentanut Jaakko Haavisto. WSOY, 1985. ISBN 951-0-12719-1.
Aiheesta muualla muokkaa
- Elo, Tiina & Seppälä, Sirkka-Liisa: Raivaajien ja rakentajien Salla. Sallan kulttuuriympäristöohjelma, s. 42-44.. Suomen ympäristö 31 / 2012. Ympäristöministeriö ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2012. ISBN 978-952-11-4066-2 (pdf). Lataussivun osoite (pdf) (viitattu 1.11.2019).