Keisarillisen Japanin armeija

Keisarillisen Japanin armeija (yūjitai: 大日本帝國陸軍, shinjitai: 大日本帝国陸軍 dai-nippon teikoku rikugun) oli keisarillisen Japanin maavoimat vuodesta 1867 vuoteen 1945. Sitä ohjasivat Keisarillinen päämaja ja Japanin sotaministeriö.

Keisarillisen Japanin armeija
Keisarillisen Japanin armeijan lippu
Keisarillisen Japanin armeijan lippu
Toiminnassa 1869–1947
Valtio  Japanin keisarikunta
Aselajit maavoimat
Sodat ja taistelut Kiinan–Japanin sota
Venäjän–Japanin sota
ensimmäinen maailmansota
Toinen Kiinan–Japanin sota
toinen maailmansota
Komentajat
Tunnettuja komentajia Yamagata Aritomo
Ōyama Iwao
Kan’in Kotohito
Hajime Sugiyama
Hideki Tōjō
Tōgō Heihachirō
Yasuji Okamura
Shunroku Hata
Tadamichi Kuribayashi
Tomoyuki Yamashita
Masaharu Honma

HistoriaMuokkaa

Keisarillisen Japanin asevoimat
Haarat
Arvomerkit
Japanin asevoimien historia
 
Japanin armeijan sotilaita vuodelta 1900.

1860-luvun Meiji-restauraatiossa Japanissa luovuttiin feodaalisesta järjestelmästä ja siirryttiin moderniin aikakauteen. Tokugawa-shōgunaatti romahti ja valta palasi Meiji-keisareille. Restauraatiossa myös feodaalinen soturiluokka samurait korvattiin eurooppalaistyylisellä asevelvollisuusarmeijalla. Perustettua armeijaa kutsuttiin aluksi pelkästään Armeijaksi (rikugun). Vuonna 1928 nimi muutettiin lisääntyvän nationalismin ja poliittisten vaikutteiden seurauksena Keisarilliseksi armeijaksi (kōgun).

Keisarillisen armeija perustamista ja kehittämistä avustivat ranskalaiset. Ranskan–Preussin sodan jälkeen armeijan kehittämistä jatkettiin saksalaisten tuella. Perustetusta armeijasta muodostui ajan myötä Aasian alueen modernein. Armeija oli hyvin koulutettu ja varustettu, ja sen sotilailla oli korkea taistelutahto. Armeija koostui kuitenkin pääasiassa jalkaväestä. Lentokoneita, panssarivaunuja ja muita panssaroituja ajoneuvoja oli vain vähän verrattuna eurooppalaisiin armeijoihinselvennä.

Keisarilliseen armeijaan rakennettiin kuitenkin myös ilma-ase, Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimat, jonka päätehtävä oli armeijan tukeminen ilmasta käsin. Ilmvoimien moderni kalusto rakennettiin paikallisesti ja omavaraisesti.

Keisarillisen Japanin armeija osallistui ensimmäiseen Kiinan–Japanin sotaan (1894–1895), Formosan miehitykseen 1895, Venäjän–Japanin sotaan 1904–1905, Korean miehitykseen 1910, Qingdaon anastamiseen Saksalta ensimmäisessä maailmansodassa, Mantšurian miehitykseen 1931–1932 sekä toiseen Kiinan–Japanin sotaan (1937–1945). Joulukuusta 1941 alkaen armeija oli Japanin pääsotavoima hyökkäyksessä, joka laajeni suureen osaan Itä-Aasiaa.

Liittoutuneet hajottivat armeijan syyskuussa 1945. Myöhemmin Keisarillisen Japanin armeija korvattiin Japanin itsepuolustusvoimilla.

IdeologiaMuokkaa

Japanin nationalistit uskoivat maansa olevan pyhä. Zeniläisyyden, buddhalaisuuden ja shintolaisuuden seurauksena myös maan asukkaat olivat erityisiä. Nationalistisen näkemyksen mukaan rikkaalla maalla oli oltava vahva armeija, jossa palveleminen oli itse keisarin palvelemista. Samuraiperinne oli juurtunut syvälle Japanin sotilaskulttuuriin ja keisarin puolesta kuoleminen nähtiin suurena kunniana.

Yamato-damashii (suom. Japanin sielu) kehotti jokaista sotilasta tiukasti ”älä jää kiinni, älä murru, äläkä ikinä antaudu.” Pelkuruus tai vangiksi jääminen olivat suuri häpeä perheelle, yhteisölle, maalle ja erityisesti keisarille. Jokainen sotilas koulutettiin taistelemaan kuolemaan saakka ja riistämään itse henkensä mieluummin kuin kärsimään häpeää. Usein ennen rynnäkköä tai taistelua sotilaat huusivat ”Banzai” (”kauan eläköön!”) uskoen, että huuto osoittaisi halun kuolla kunniakkaasti.

Jokainen sotilas hyväksyi, että he stoalaisesti kuolisivat osana heidän bushidoaan, joka oli osa kuolla ennen häpeää -ajatusmallia. Sadao Araki, armeijan teoreetikko, kehitti bushidosta modernin version, seishin kyoikun (”henkinen koulutus”) opin armeijan käyttöön. Tiivistettynä, jokainen sotilas jättäisi kaiken taakseen armeijaan liittyessään tarviten vain kunniansa. Kunnian osoittaminen teoilla oli kaikki kaikessa sotilaille. Yamato Damashi oli eräällä tavalla japanilaisen sotilaan kokoro (”sielu”), rohkeutta kuoleman edessä.

Keisari ylikomentajanaMuokkaa

Keisarillisella Japanin armeijalla oli historiansa aikana vain kaksi ylikomentajaa, keisarit Taishō (Yoshihito) ja Shōwa (Hirohito). Bushidoon kuului lähes uskonnollinen kunnioitus keisaria kohtaan. Vaikka keisari oli lähinnä keulakuva, hänet nähtiin silti jumalallisena olentona. Keisari käytti ylikomentajan univormua ja osallistui kaikkiin armeijan seremonioihin.

Hallitus kykeni mobilisoimaan armeijan vain jos saavutti täyden yksimielisyyden. Keisarin antoi käskyille siunauksensa ja teki niistä sitovia. Hän oli läsnä kaikissa upseereista koostuneen hallituksen kokouksissa ja seurasi hiljaisuudessa ministerien argumentointia. Keisarin siunauksella päätöksistä tuli keisarin käskyjä ja ne astuivat voimaan. Käytännössä keisari ei kuitenkaan voinut asettua hallitusta vastaan. Teoriassa hän oli armeijan ylikomentaja, mutta teki käytännössä mitä hallitus ”pyysi”. Vallassa olivat byrokraatit.

Toisinaan hallitus ei päässyt yksimielisyyteen tai äänet menivät tasan. Vain tällöin hallitus kysyi keisarin mielipidettä. Keisari toimi tuomarina ja teki päätöksen vain ministerien antamista vaihtoehdoista. Toisen maailmansodan aikana hallitus käytti tätä oikeutta päättäessään sodan loppumisesta. Vuonna 1945 keisari antoi päätöksen hallituksen tahdon mukaisesti. Viimeisenä tehtävänään ylikomentajana hän käytti oikeuttaan ensimmäisen ja viimeisen kerran ja kertoi radiossa Japanin antautuvan Yhdysvalloille.selvennä

VahvuusMuokkaa

 
Kartta Japanin pääsaarille sijoitetuista armeijoista toisen maailmansodan lopussa 18. elokuuta 1945.
  • 1870, noin 12 000 miestä.
  • 1885, seitsemän divisioonaa mukaan lukien Keisarillisen Kaartin divisioona.
  • 1900-luvun alussa armeija koostui 12:sta divisioonasta ja useista muista yksiköistä. Nämä sisälsivät seuraavat:
    • 380 000 aktiivipalveluksessa olevaa ja ensimmäisen reserviluokan miestä – entisen A ja B(1) luokan värvätyt kahden vuoden palveluksen jälkeen ja 17 ja 1/2 vuoden sopimuksella
    • 50 000 toisen linjan reserviläistä – sama kuin yllä, mutta muodostettiin entisestä B(2) luokan värvätyistä
    • 220 000 Kansallisarmeija
      • Ensimmäinen Kansallisarmeija – 37–40 vuotta vanhat miehet ensimmäisestä reserviluokasta 40-vuotiaiksi.
      • Toinen Kansallisarmeija - kouluttamattomat alle 20-vuotiaat ja yli 40-vuotiaat koulutetut reserviläiset.
    • 4 250 000 miestä saatavilla palvelukseen ja mobilisaatioon.
  • 1934 – divisioonien määrä kohoaa 17:n.
  • 1940 – 376 000 aktiivisotilasta ja kaksi miljoonaa reservissä 31:ssä divisioonassa.
    • kaksi divisioonaa Japanissa (muun muassa Keisarillinen Kaarti)
    • kaksi divisioonaa Koreassa
    • 27 divisioonaa Kiinassa ja Mantsuriassa
  • vuoden 1941 lopussa – 460 000 aktiivipalveluksessa 41:ssä divisioonassa.
    • kaksi divisioonaa Japanissa ja Koreassa
    • 12 divisioonaa Mantsuriassa
    • 27 divisioonaa Kiinassa
  • 1945 – viisi miljoonaa aktiivisotilasta 145:ssä divisioonassa (sisältää kolme Keisarillisen Kaartin divisioonaa), lisäksi useita yksittäisiä yksikköjä sekä suuri nostoväki.

ArsenaalitMuokkaa

Lisäksi Japanin armeija ylläpiti useita arsenaaleja:

  • Japanin armeijan Sagamin arsenaali – yhdessä Mitsubishin kanssa, kehitti ja valmisti panssarivaunuja
  • Japanin armeijan Sasebon arsenaali – yhdessä Mitsubishin kanssa, valmisti panssarivaunuja
  • Japanin armeijan Heijon arsenaali – yhdessä Nanbun kanssa, valmisti jalkaväen aseita
  • Japanin armeijan Mukden arsenaali – yhdessä Nanbun kanssa, valmisti jalkaväen aseita
  • Japanin armeijan Tachikawan arsenaali – omistettu Keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimien lentokoneiden kehittämiseen ja valmistukseen

TappiotMuokkaa

Koko armeijan historian aikana yhteensä 1,7 miljoonaa sotilasta kuoli, haavoittui tai jäi sotavangiksi.

Aiheesta muuallaMuokkaa