Kari Salminen (professori)

suomalainen kemisti ja professori

Kari Salminen (22. syyskuuta 1937 Helsinki1. heinäkuuta 2016 Juva) oli elintarvikekemian professori ja Valion tutkimusjohtaja.[1][2]

Salminen valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1964 pääaineenaan kemia. Sen jälkeen hän suoritti ravitsemustieteen (ent. ravintokemia) maisterin tutkinnon (ent. kandidaatin tutkinto) vuonna 1968 ja tohtorin tutkinnon vuonna 1970.[1]

Salminen aloitti tutkijan uransa jo vuonna 1963 Helsingin yliopiston ravintokemian laitoksen assistenttina ja tutkijana. Valion tutkimusjohtaja hänestä tuli 1985. Valiolla ollessaan Salminen oli kehittämässä voin ja rypsiöljyn seosta, joka tunnettiin sitten Voimariinina ja myöhemmin Oivariinina. Hän johti myös Lactobacillus GG- maitohappobakteerin tutkimusta, jonka tuloksena syntyivät Valion Gefilus-tuotteet.

Salminen jäi tutkimusjohtajan toimesta eläkkeelle vuonna 1998, mutta toimi sen jälkeen vielä Helsingin yliopiston elintarvikekemian dosenttina, useiden yritysten tieteellisenä neuvonantajana sekä vuoden ajan Turun yliopiston elintarvikekemian professorina. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin jo vuonna vuonna 1992, ja Suomen Leijonan komentajamerkki vuonna 1999.[1]

Salminen kiinnitti jo 1990-luvun alussa huomiota margariinien valmistuksen yhteydessä syntyvien transrasvahappojen terveyshaittoihin. Hän suositteli nauttimaan kasvirasvat juoksevina eikä katalyyttisesti kovetettuina ja toi esille maitorasvan positiiviset terveysvaikutukset.[2][3]

Salminen kuoli tapaturmaisesti kesäasunnollaan isokokoisen ruohonleikkurin kaaduttua hänen päälleen. [2]

Lähteet muokkaa