Avaa päävalikko

Karhunlaukka (Allium ursinum) on laukkojen sukuun kuuluva monivuotinen kevätkasvi. Lajia tavataan suurimmassa osassa Eurooppaa erityisesti valoisissa lehtimetsissä. Suomessa lajia tavataan vain maan lounaisosissa ja Ahvenanmaalla, jossa se on rauhoitettu.[1]

Karhunlaukka
Ramsons 700.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophyta
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Narsissikasvit Amaryllidaceae
Alaheimo: Allioideae
Suku: Laukat Allium
Laji: ursinum
Kaksiosainen nimi

Allium ursinum
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Karhunlaukka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Karhunlaukka Commonsissa

Sisällysluettelo

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Karhunlaukan kukinto.

Karhunlaukka kasvaa 15–40 senttimetriä korkeaksi. Kasvi on juurakoton. Sipuli on valkoinen, pitkä ja kapea. Varsi on särmikäs ja sen tyvellä on kaksi tai kolme lehteä. Lehdet ovat pitkäruotisia ja muistuttavat kielon (Convallaria majalis) lehteä. Lehden suikea ja litteä lapa on kooltaan 10–20 cm pitkä ja 3–4 cm leveä. Kukinnon alla on 1–3 tukilehteä, jotka ovat kukintoa pienempiä ja pian varisevia. Kukinto tiheä latvasarja, joka on 2,5–6 cm leveä ja itusilmuton. Kukkaperät ovat pituudeltaan 10–15 mm. Valkoinen kukka on tähtimäinen ja sen kehälehdet ovat 7–12 mm pitkiä. Karhunlaukka kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Kukinnan jälkeen versot kellastuvat ja kuihtuvat nopeasti.[2][3] Koko kasvi tuoksuu voimakkaasti sipulilta. Tuoksu on niin voimakas, että se tarttuu kasvia runsaasti syövien lehmien maitoon.[1]

LevinneisyysMuokkaa

Karhunlaukka on eurooppalainen sipulikasvi, jota ihminen lienee levittänyt melkoisesti alkuperäisiltä kasvualueiltaan. Sitä tavataan Etelä- ja Keski-Euroopassa Ranskasta ja Italiasta Romaniaan ja edelleen Baltian maihin ja Etelä-Skandinaviaan. Lisäksi karhunlaukkaa tavataan Britteinsaarilla ja Kaukasuksella.[4] Suomessa karhunlaukka kasvaa ainoastaan Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen saaristossa. Erillinen esiintymä Porvoon Pellingin saaristossa on hävinnyt. Karhunlaukka on vanha hyötykasvi ja sitä pidetään muinaistulokkaana. Tähän viittaa esimerkiksi lajin esiintyminen Saaristomerellä muinaisen viikinkireitin varrella.[3] Myös katolisten munkkien arvellaan levittäneen kasvia.[1]

Viljely ja elinympäristöMuokkaa

 
Karhunlaukan kasvusto Saksassa.

Karhunlaukkaa tavataan pääasiassa rehevissä lehdoissa, mutta myös lehdesniityillä ja hakamailla. Se muodostaa usein laajoja, yhtenäisiä kasvustoja. Suomessa karhunlaukan kasvupaikkoja on aikaisemmin tuhoutunut erityisesti pellonraivauksen takia. Nykyään lajin suurin uhka on kasvupaikkojen kuusettuminen ja umpeenkasvu perinteisen laidunnuksen loputtua.[3]

Karhunlaukka viihtyy hyvin varjossa ja puolivarjossa. Maa saa olla kosteahkoa ja kalkkipitoista. Jos karhunlaukan saa viihtymään, se leviää nopeasti.

Karhunlaukan kylvö onnistuu parhaiten, kun siemenet kylmäkäsittelee. Esikasvatus ja lisääminen pikkusipuleista ovat myös mahdollisia viljelytapoja. Siemenet kylvetään syksyllä tai aikaisin keväällä ja peitetään ohuelti. Jos varjoa ei muuten ole, niin oivallisia kasvupaikkoja ovat esimerkiksi pensaiden juuret. Taimiväli on noin 15–20 cm.

KäyttöMuokkaa

Karhunlaukka on vanha maustekasvi. Sitä on syöty myös vihanneksena.[1] Karhunlaukasta voidaan käyttää lähes koko kasvi; lehdet, kukat ja sipuli. Maku ja tuoksu muistuttavat valkosipulia ja sen terveysvaikutuksetkin ovat samankaltaiset valkosipulin kanssa. Kuivatessa maku häviää, joten sitä suositellaan käytettäväksi ainoastaan tuoreena.

HistoriaMuokkaa

Karhunlaukka oli yksi entisaikain merimiesten suosima vihannes keripukin torjunnassa ja on todennäköisesti heidän mukanaan tullut Suomeenkin.

Lääkinnällisiltä ominaisuuksiltaan se vertautuu valkosipuliin, minkä vuoksi se luokitellaan myös ns. luostarikasveihin, joita kasvatettiin eri luostareiden puutarhoissa, esim. Vadstenan luostarissa. Lisäksi sitä on käytetty torjumaan rikkaruohoja humalatarhoissa.

LähteetMuokkaa

  • Laine, Unto: Karhunlaukka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 54.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Ålandstryckeriet, Mariehamn 2008.
  • Pähkylä 1a-2015, siemenluettelo. Toim. Laaksoharju, Taina & Luukkonen, Suvi & Bade, Cleo, Hyötykasviyhdistys, Helsinki 2015. ISSN: 1237-6671.
  • Luontoportti. http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/karhunlaukka

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Ålands flora 2008, s. 330.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 487, 489.
  3. a b c Laine 1997, s. 54.
  4. Den virtuella floran: Ramslök (ruots.) Viitattu 22.3.2010.

Aiheesta muuallaMuokkaa