Kaksoset (Eläinradan merkki)

Kaksoset (Gemini) on kolmas niistä Eläinradan merkeiksi kutsutuista sektoreista, joihin Eläinrata vanhastaan, varsinkin astrologiassa jaetaan. Se käsittää alueen 60 - 90 astetta kevättasauspisteestä itään. Aurinko saapuu tähän merkkiin vuosittain suunnilleen 21. toukokuuta ja siirtyy seuraavaan, Kravun merkkiin kesä­päivän­seisauksena kesäkuun 21. päivän aikoihin.[1]

Kaksosten symboli
Kaksoset. Kuva 1400-luvun länsimaisesta astrologiakirjasta.

Merkki on saanut nimensä Kaksosten tähdistöstä, joka 2000 vuotta sitten sattui liki­pitäen yhteen tämän merkin kanssa. Maan akselin suunnan kiertymisen eli prekession vuoksi merkit eivät kuitenkaan enää vastaa saman­nimisiä tähdistöjä, vaan nykyisin Kaksosten merkki vastaa suunnilleen Härän tähdistöä.

Astrologisten käsitysten mukaisesti nimitystä kaksonen (tai Kaksonen) käytetään varsinkin horoskoopeissa myös henkilöistä, jotka ovat syntyneet Auringon ollessa tässä merkissä.

LähteetMuokkaa

  1. Yliopiston almanakka vuodeksi 2011 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän, s. 38, taulukko Auringon liike Eläinradalla 2011. Helsingin yliopisto, Ajasto Paperproduct, 2010. ISSN 1239-1654.

Aiheesta muuallaMuokkaa