Neitsyt (Eläinradan merkki)

Eläinradan merkki astrologiassa

Neitsyt (Virgo) on kuudes niistä Eläinradan merkeiksi kutsutuista sektoreista, joihin Eläinrata vanhastaan, varsinkin astrologiassa jaetaan. Se käsittää alueen 150–180 astetta kevättasauspisteestä itään. Aurinko saapuu tähän merkkiin vuosittain elokuun 23. päivän aikoihin ja siirtyy seuraavaan, Vaa'an merkkiin syys­­päivän­tasauksena 22. tai 23. syyskuuta.[1]

Neitsyen symboli
Neitsyt. Kuva 1400-luvun länsimaisesta astrologiakirjasta.

Merkki on saanut nimensä Neitsyen tähdistöstä, joka 2 000 vuotta sitten sattui liki­pitäen yhteen tämän merkin kanssa. Maan akselin suunnan kiertymisen eli prekession vuoksi merkit eivät kuitenkaan enää vastaa saman­nimisiä tähdistöjä, vaan nykyisin Neitsyen merkki vastaa suunnilleen Leijonan tähdistöä.

Astrologisten käsitysten mukaisesti nimitystä neitsyt (tai Neitsyt) käytetään varsinkin horoskoopeissa myös henkilöistä, jotka ovat syntyneet Auringon ollessa tässä merkissä.

Lähteet muokkaa

  1. Yliopiston almanakka vuodeksi 2011 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän, s. 38, taulukko Auringon liike Eläinradalla 2011. Helsingin yliopisto, Ajasto Paperproduct, 2010. ISSN 1239-1654.

Aiheesta muualla muokkaa