Kalat (Eläinradan merkki)

Kalat (Pisces) on 12. ja viimeinen niistä Eläinradan merkeiksi kutsutuista sektoreista, joihin Eläinrata vanhastaan, varsinkin astrologiassa jaetaan. Se käsittää alueen 330–360 astetta kevättasauspisteestä itään tai 0-30 astetta tästä pisteestä länteen. Aurinko saapuu tähän merkkiin suunnilleen helmi­kuun 19. päivän aikoihin ja siirtyy Eläinradan ensimmäiseen, Oinaan merkkiin kevätpäiväntasauksena 20. tai 21. maaliskuuta.[1]

Kalojen symboli
Kalat. Kuva 1400-luvun länsimaisesta astrologiakirjasta.

Merkki on saanut nimensä Kalojen tähdistöstä, joka noin 2 000 vuotta sitten sattui liki­pitäen yhteen tämän merkin kanssa. Maan akselin suunnan kiertymisen eli prekession vuoksi merkit eivät kuitenkaan enää vastaa saman­nimisiä tähdistöjä, vaan nykyisin Kalojen merkki vastaa suunnilleen Vesimiehen tähdistöä.

Astrologisten käsitysten mukaisesti nimitystä kala (tai Kala) käytetään varsinkin horoskoopeissa myös henkilöistä, jotka ovat syntyneet Auringon ollessa tässä merkissä.

Lähteet

muokkaa
  1. Yliopiston almanakka vuodeksi 2011 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän, s. 38, taulukko Auringon liike Eläinradalla 2011. Helsingin yliopisto, Ajasto Paperproduct, 2010. ISSN 1239-1654.

Aiheesta muualla

muokkaa