Härkä (Eläinradan merkki)

Härkä (Taurus) on toinen niistä Eläinradan merkeiksi kutsutuista sektoreista, joihin Eläinrata vanhastaan, varsinkin astrologiassa jaetaan. Se käsittää alueen 30–60 astetta kevättasauspisteestä itään. Aurinko saapuu tähän merkkiin vuosittain suunnilleen 20. huhtikuuta ja siirtyy seuraavaan, Kaksosten merkkiin toukokuun 21. päivän aikoihin.[1]

Härkä
Härkä. Kuva 1400-luvun astrologiakirjasta.

Merkki on saanut nimensä Härän tähdistöstä, joka 2 000 vuotta sitten sattui liki­pitäen yhteen tämän merkin kanssa. Maan akselin suunnan kiertymisen eli prekession vuoksi merkit eivät kuitenkaan enää vastaa saman­nimisiä tähdistöjä, vaan nykyisin Härän merkki vastaa suunnilleen Oinaan tähdistöä.

Astrologisten käsitysten mukaisesti nimitystä härkä (tai Härkä) käytetään varsinkin horoskoopeissa myös henkilöistä, jotka ovat syntyneet Auringon ollessa tässä merkissä.

Lähteet

muokkaa
  1. Yliopiston almanakka vuodeksi 2011 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän, s. 38, taulukko Auringon liike Eläinradalla 2011. Helsingin yliopisto, Ajasto Paperproduct, 2010. ISSN 1239-1654.

Aiheesta muualla

muokkaa